Oinas 21.3.–19.4.

Työ: Sinulla saattaa olla vaikeuksia tulla toimeen erään henkilön kanssa, mutta älä anna sen vaikuttaa työhösi.
Raha: Älä anna tunteiden vaikuttaa raha-asioiden hoitoon.
Rakkaus: Mielialasi ailahtelee tavan takaa, eikä se voi olla vaikuttamatta ihmissuhteisiin. Ajattele, ennen kuin puhut.

Härkä 20.4.–20.5.

Työ: Sinulle on eduksi, jos seuraat ensimmäisiä päähänpistojasi. Älä siis pelkää uusia haasteita.
Raha: Tavoittelemasi on aika hinnakas, mutta luultavasti hintansa väärti.
Rakkaus: Joskus voi joutua ojasta allikkoon, se sinun tulisi muistaa tietyssä tilanteessa.

Kaksoset 21.5.–21.6.

Työ: Haluaisit kovin mielelläsi puolustaa tiettyä kollegaa. Vaarana on se, että päädyt itse syntipukiksi.
Raha: 6.–11.6. syntyneillä on tuuria onnenpeleissä tai sitten he muuten saavat jotain ylimääräistä.
Rakkaus: Kuherrusviikonloppu voi olla paikallaan. Varaa aikaa, älä suunnittele muita menoja.

Rapu 22.6.–22.7.

Työ: Suorastaan pursut tarmoa, joten tämä jakso on otollinen uusien haasteiden kohtaamiseen.
Raha: Nyt sinun on erittäin helppo päästä rahoistasi eroon. Varo vähän.
Rakkaus: Itseluottamuksesi on kunnossa, ja se on hyvä valtti romantiikan rintamalla.

Leijona 23.7.–22.8.

Työ: Et ole täysin tyytyväinen tapahtuneisiin muutoksiin, mutta sinun on otettava lusikka kauniisti käteen ja sopeuduttava uuteen tilanteeseen.
Raha: Makusi ja rahavarasi eivät ole tasapainossa. Jos ostaa kallista, on tingittävä muusta.
Rakkaus: Tapaat ihmisiä, jotka tuovat piristystä elämääsi.

Neitsyt 23.8.–22.9.

Työ: Sinulla on massoittain ideoita ja jos vain ryhdyt tuumasta toimeen, saat aikaan pieniä ihmeitä.
Raha: Pidä kukkarosi nyörit tiukasti kiinni.
Rakkaus: Sinun ei kannata pohdiskella sitä, oletko pidetty ja arvostettu. Olet sitä aivan varmasti.

Vaaka 23.9.–22.10.

Työ: On ehkä parasta, että pidät temperamenttisi kurissa jakson aikana. Jos pimahdat, voit joutua vaikeuksiin.
Raha: Saatat saada odottamattomia lisätuloja.
Rakkaus: Uusi tuttavuus tuo väriä elämääsi, mutta se ei ehkä johda mihinkään vakavampaan.

Skorpioni 23.10.–22.11.

Työ: Työolosuhteet eivät nyt ole aivan tavanomaiset, mutta joskus on kohdattava asiat sellaisina kuin ne tulevat.
Raha: Yritä nyt hillitä menojasi, tarpeettomia ostoksia on aivan liian paljon.
Rakkaus: Joskus kannattaa nostaa ärsytyskynnystä ihan kotirauhan vuoksi.

Jousimies 23.11.–21.12.

Työ: Sinulla on joskus tapa vajota tasolle, joka ei vastaa todellisia kykyjäsi. Mietipä, mitä voisit tehdä toisin.
Raha: Älä usko, että ruoho olisi aidan toisella puolella vihreämpää.
Rakkaus: Olet varsin hulvattomalla päällä, mutta ovatko kaikki ympärilläsi samalla tuulella?

Kauris 22.12.–20.1.

Työ: Ei lepoa, ei rauhaa, saat kamppailla rajusti päästäksesi päämäärääsi. Lopussa kuitenkin kiitos seisoo.
Raha: Älä nyt sorru riskikauppoihin.
Rakkaus: Ajattele mitä sanot. Huolimaton letkaus saattaa tuottaa ennenkuulumatonta vahinkoa.

Vesimies 21.1.–19.2.

Työ: Jaksosta saattaa tulla varsin kiireinen, mutta se sopii sinulle oikein hyvin. Se kiihottaa aivosi toimimaan entistä paremmin.
Raha: Fortuna on puolellasi kaikessa mihin ryhdyt, varsinkin jos olet syntynyt 2.–8.2.
Rakkaus: Tarkkaile itseäsi, rakkautta tulee vaalia lempein sanoin.

Kalat 20.2.–20.3.

Työ: Olet nyt tavattoman luova, revi siitä kaikki hyöty irti.
Raha: Älä anna tunteiden vaikuttaa taloudellisiin päätöksiin.
Rakkaus: Älä anna aikaisempien pettymysten estää sinua elämästä täyttä elämää. Lähde ulos ja tapaa uusia ihmisiä rohkeasti.

Mitä tähdet lupaavat sinulle tällä viikolla?

OINAS 21.3.–19.4.

Puhu, puhu, puhu ja saat sanomasi perille. Sinulla on paljon annettavaa ja paljon saatavana, jos näytät intohimosi ja pysyt johdonmukaisena. Aika on nyt otollinen myös romanssille ja muille muutoksille. Tähdet kertovat myös uusista tuulista ja tuttavuuksista.

HÄRKÄ 20.4.–20.5.

Pidä huolta omaisuudestasi, äläkä päästä ketä tahansa sotkeentumaan asioihisi. Tarkista avoimet työpaikat, saatat yllättyä ja löytää jotain mikä sopisi sinulle. Kotona on edessä muutoksia, joihin sinun täytyy sopeutua. Nauti sosiaalisesta elämästä nyt täysillä.

KAKSONEN 21.5.–21.6.

Tunteet ovat nyt pinnassa. Muista silti pitää huolta lupauksistasi ja pysy valitsemallasi tiellä. Rakkautta ja romantiikkaa on ilmassa runsaasti. Jos teet jouluostoksia, ole luova. Sinun ei tarvitsee tyhjentää lompakkoasi osoittaaksesi, että rakastat läheisiäsi.

RAPU 22.6.–22.7.

Mieti nyt uusiksi strategiasi niin pääset siirtymään seuraavaan vaiheeseen. Älä anna kenenkään häiritä työtäsi. Sinun on myös vaikea hallita tunteitasi, joten etsi itsellesi jokin väylä, jota kautta pääset purkamaan höyryjä, ennen kuin räjähtää.

LEIJONA 23.7.–22.8.

Lähde ihmisten ilmoille, ja luova energiasi pääsee oikeuksiinsa. Nyt on myös hyvä aika nauttia shoppailusta, mutta jätä aikaa myös ystävien tapaamiseen ja romanttisiin kohtaamisiin. Tee juhlakaudesta juhlaa!

NEITSYT 23.8.–22.9.

Ole tarkkana sen suhteen, miten hoidat suhteitasi, sillä niihin ilmestyy nyt ryppyjä. Sinulla on tarvetta uskoutua. Hyvän keskustelun jälkeen kykenet myös tekemään päätöksiä,joita sinun tulee nyt tehdä, jotta pääset siirtymään uuteen elämänvaiheeseen.

VAAKA 23.9.–22.10.

Suunnittele nyt jotain jännittävää ystäviesi tai läheistesi kanssa. Saatat jopa inspiroitua matkustamaan ja olemaan enemmän yhteyksissä ensi vuonna. Sinulla on vaikeuksia sopeutua johonkin muutokseen, mutta älä oleta mitään, vaan etsi faktat toimi niiden mukaan.

skorpioni 23.10.–22.11.

Jos et pidä siitä, mitä tuleman pitää, etsi vaihtoehtoja. Tee itse sellaisia ratkaisuja, jotka sopivat sekä budjettiisi että aikatauluihisi. Keskustelusi johtavat nyt hyvien ratkaisujen löytymiseen. Myös avoimuus ja rehellisyys ovat tarpeen.

JOUSIMIES 23.11.–21.12.

Muuta ajatuksesi toiminnaksi ja ota ympäristöltäsi saamasi apu vastaan. Muutoksia on tulossa ja uudet alut innostavat. Mieti, mitä voit tehdä auttaaksesi toisia ihmisiä, mutta älä tee mitään oman hyvinvointisi kustannuksellasi.

KAURIS 22.12.–20.1.

Suhteet esimiehiisi eivät ole nyt parhaimmalla tolalla ja joudut vetäytymään, joko turhautuneena tai vihaisena. Istu hetkeksi alas ja vedä henkeä. Mieti, mitä vaihtoehtoja sinulla on. Tee uusi suunnitelma ja etene sen mukaan, niin pääset maaliin!

VESIMIES 21.1.–19.2.

Älylliset harrastukset vievät sinut kaikenlaisille uusille vesille. Jaa ajatuksesi ja osallistu tilaisuuteen, jossa pääset pallottelemaan ideoitasi muiden kanssa. Älä kuitenkaan taivu, jos ajatuksesi kohtaavat kritiikkiä. Neuvottele ja ota esiin tulevaisuuteesi liittyvät toiveet.

KALAT 20.2.-20.3.

Nyt on aika kohdata sekä ne, jotka ovat oppositiossa, että omat sisäiset demonisi. Pyydä anteeksi ja anna menneiden olla menneitä. Joskus kannattaa myös myöntää, että olet itse yhtä paljon syypää kuin joku toinenkin. Koskaan ei ole liian myöhäistä valita uusi suunta!

Mitä tähdet lupaavat sinulle tällä viikolla?

OINAS 21.3.–19.4.

Pysy kotona ja hoida keskeneräisiä hommia tai läheistesi kanssa kesken jääneitä asioita. Hoida viralliset asiakirjat kuntoon ja varmista, ettei passi tai henkilötodistus pääse vanhenemaan. Luvassa on myönteinen työhön tai yksityiselämään liittyvä muutos.

HÄRKÄ 20.4.–20.5.

Jos edessäsi on lakiin, talouteen tai terveyteen liittyvä ongelma, pysy realistisena ja rehellisenä. Älä myöskään päästä käsistäsi tilaisuutta tutustua johonkin ihmiseen paremmin. Pikkutarkkuutesi ja organisointikykysi pääsevät oikeuksiinsa.

KAKSONEN 21.5.–21.6.

Joudut nyt paljon vartijaksi ja sinulla on vaikeuksia selviytyä kaikesta, ellet hoida kaikkia velvollisuuksiasi huolellisesti. Rehellisyys on tärkeää. Ota asiaksesi myös tulla toimeen kaikkien työtovereidesi kanssa ja näytä esimerkkiä muille.

RAPU 22.6.–22.7.

Älä pelkää muutosta, vaan mene virran mukana! Tarjoa myös omaa näkemystäsi, kun asioista keskustellaan, sillä sinulla on omintakeinen tapa katsoa maailmaa, ja muut myös arvostavat näkemyksiäsi. Hanki myös uusi harrastus!

LEIJONA 23.7.–22.8.

Joudut nyt varsinaiseen tunteiden pyörremyrskyyn. Varo siis joutumasta keskusteluihin, joissa käsitellään kovin herkkiä aiheita. Älä myöskään paljasta tunteitasi tai ajatuksiasi työpaikallasi tai saatat joutua asemaan, jossa sinua voidaan haavoittaa. Pidä yksityisasiasi yksityisasioina!

NEITSYT 23.8.–22.9.

Älä tuo henkilökohtaisia asioitasi yleiseen keskusteluun tai saatat joutua jonkinlaisen konfliktin keskelle. Etsi mieluummin vaihtoehtoisia ratkaisutapoja ja pääset työtovereidesi suosioon. Saat lisää vastuuta. Se tuo mukanaan myös elämäntapamuutoksia. Keskity siihen, mikä on hyvää sen sijaan, että etsisit virheitä.

VAAKA 23.9.–22.10.

Valitse nyt sanasi huolella. Joku haluaa ymmärtää sinut tahallaan väärin, ja joudut hankalaan asemaan. Käytä älyäsi ja luovi pois hankalasta tilanteesta, johon olet joutunut joko työpaikalla tai sukulaistesi silmissä. Ole suora ja rehellinen, niin asiat lutviutuvat.

skorpioni 23.10.–22.11.

Anna luovuutesi tuottaa ideoita, jotka eivät ehkä ole kaikkien edullisimpia, mutta älä silti luovu niistä. Keksi suunnitelma, jolla saat kaiken mahtumaan budjettiisi. Käytä myös sinussa piileviä voimia, jotta saat ideasi läpi ja myös muut innostumaan. Ole kärsivällinen!

JOUSIMIES 23.11.–21.12.

Kuuntele, mitä ystävilläsi ja läheisilläsi on sydämellään, äläkä aiheuta pettymyksiä. Varo nyt myös kaikkia itsepetoksen muotoja, sillä asiat helposti vain pahenevat. Saat aikaan paljon hyvää, jos jätät itsetuhoiset harrastukset ja pidät tekemäsi lupaukset.

KAURIS 22.12.–20.1.

Epätavallisen kiinnostava tarjous vetää sinua puoleensa, mutta laske sen plussat ja miinukset, ennen kuin teet päätöksiä suuntaan tai toiseen. Varovaisuus on valttia, älä tee mitään impulsiivista. Pysyttele kotosalla, ystävien tai perheen seurassa.

VESIMIES 21.1.–19.2.

Älä luota siihen, mitä muut sinulle selittävät, saat vain kaunisteltua tietoa, ja jotkut yrittävät jopa käyttää sinua hyväkseen. Jos haluat auttaa tai sijoittaa rahaa, tee se niin, että myös sinä hyödyt, eikä vain jotkut muut. Taloudellinen tilanteesi näyttäisi olevan kohentumassa.

KALAT 20.2.-20.3.

Olet kaunistunut viime aikoina, ja siitä on sinulle nyt hyötyä. Älä kuitenkaan jätä mitään sattuman varaan, vaan varmista itse, että asiasi sujuvat siihen suuntaan, mihin haluat. Rakkaussuhteesi tai tärkeä ammatillinen suhde joutuu epävarmoille vesille. Tee parhaasi ymmärtääksesi, mistä kenkä puristaa.