Arvokas johtaja, pöyhkeä kaikkitietäjä – tällainen leijona (23.7.–22.8.) on luonteeltaan

Leijona! Tiedätkö, mitä horoskooppimerkkisi kertoo luonteestasi?

Kesäkuumalla syntynyt leijona on tähtikartan todellinen kuninkaallinen, joka nauttii aurinkoisessa valokeilassa paistattelusta.

Merkin suurimpiin vahvuuksiin kuuluu kyky tarttua haasteisiin pelottomasti, luovasti ja viisaasti. Leijona onkin parhaimmillaan äärimmäisen kunnianhimoinen, arvokas ja peloton persoona, joka luonnostaan hakeutuu ryhmän johtajaksi. Myös suorapuheisuus ja omanarvontunto kuuluvat merkin piirteisiin.

Leijonalla on kyky vakuuttaa toiset omilla taidoillaan ja kyvyillään. Kainous ja oman itsen pienentäminen toisten edessä eivät kuulu leijonan repertuaariin.

Itsevarmuudessa piilee leijonan heikkoudet. Joskus merkin pyrkimys johtoasemaan ajaa hänet suuruudenhulluuteen. Ja jos leijona kokee olonsa epävarmaksi, hän saattaa muuttua varsinaiseksi törpöksi.

Leijona ei hevillä suostu kompromisseihin. Joskus ylväs leijona saattaakin olla varsinainen jääräpää, joka vänkää väkisin vastaan. Parhaimmillaan vankkumattomuus on kuitenkin äärimmäinen selkärankaisuuden merkki. Jos leijona pääsee haluamaansa auktoriteetin asemaan, häneen voi luottaa.

Tiimityössä leijona pärjää hyvin – mutta vain silloin, kun saa itse olla porukan vetäjänä. Taustajoukoissa leijona kärvistelee ja todennäköisesti pyrkii etenemään sieltä pois. Usein se onnistuukin, onhan leijona karismaattinen ja vakuuttava persoona.

Ihmissuhteet ja rakkaus

Leijona on lämmin ihminen, mutta lämpöisten tunteiden osoittaminen ei ole hänelle aina helppoa. Ison egonsa vuoksi leijona saattaa dominoida ystäviään ja läheisiään. Hän myös odottaa lähipiiriltään kunnioitusta, mikä saattaa ajaa yhteentörmäyksiin. Merkin suurin haaste on kuunnella toisia ja välittää toisten tunteista. Parhaimmillaan leijona on äärimmäisen uskollinen läheisilleen. Merkillä on myös kyky katsoa maailmaa avarakatseisesti ja ymmärtävästi.

Merkeistä parhaiten leijonalle sopivat härkä, skorpioni, oinas ja kaksonen.

Terveys

Kunnianhimonsa ja jatkuvan voittamisenhalunsa vuoksi leijona saattaa piiskata itseään liiankin pitkälle. Jatkuva suorittaminen ja menestyksen kaipuu saattavat polttaa hänet loppuun, ellei leijona opettele välillä hölläämään. Palavan luonteensa takia merkki on myös altis sydänvaivoille.

Synkimmät piirteet

Brittiastrologin Stella Hyden mukaan leijonat kuvittelevat olevansa maailmanvaltiaita, vaikka todellisuudessa he ovat lähinnä ylimielisiä, kärsimättömiä ja pöyhkeileviä kiusaajia. Leijonat vaativat loputonta ihailua ja heidän on vaikea myöntää olevansa koskaan väärässä.

Kuuluisia leijonia

Barack Obama, J.K. Rowling, Fidel Castro, Jennifer Lawrence, Whitney Houston, Halle Berry, Alfred Hitchcock, Madonna, Napoleon, Sean Penn, Martha Stewart, Andy Warhol, Charlize Theron

Leijona kiteytettynä

  • Leijonan vahvuudet TOP 5: Innokkuus, suoraselkäisyys, vakuuttavuus, arvokkuus, avarakatseisuus

  • Leijonan heikkoudet TOP 5: Kärsimättömyys, pöyhkeilevyys, itsekkyys, ylimielisyys, dominoivuus

  • Hallitseva planeetta: Aurinko

  • Onnenpäivä: Sunnuntai

  • Onnenväri: Kulta, oranssi

  • Onnenkivi: Rubiini, kissansilmä

  • Elementti: Tuli

  • Luonne: Kiinteä

  • Laatu: Maskuliininen, positiivinen

  • Metalli: Kulta

  • Kukka: Auringonkukka, tulppaani, neilikka, kehäkukka

  • Eläin: Kaikenlaiset kissaeläimet

  • Onnenluvut: 1, 99

Lue muut luonnehoroskoopit tästä.

Lähteet: astro.fi, ennustukset.com, Bustle, Your Tango’

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Me Naisissa maaliskuussa 2018.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?