Tietokone kiinni ja unille! Kuva: Shutterstock
Tietokone kiinni ja unille! Kuva: Shutterstock

Tutkimuksen mukaan ”telepaine” on vaaraksi terveydelle.

Meili pomolta. Vastaanpa siihen heti, niin homma tulee hoidettua eikä vaivaa enää. Mitäs siitä, että kello on yhdeksän illalla.

Jos tilanne on tuttu, kannattaisi vielä miettiä.

The Huffington Postin mukaan keskivertotyöntekijä viettää 28 prosenttia työpäivästään sähköposteissa kahlaamiseen. 7,5 tunnin työpäivästä meileihin kuluisi siis kaksi tuntia ja kuusi minuuttia joka päivä. Sen lisäksi jatkuvasti tavoitettavissa olevat työntekijät tarkistelevat sähköpostiaan myös vapaa-ajallaan, lomillaan ja sairaana ollessaan.

Yhdysvalloissa viime vuonna tehdyssä kyselyssä kolmannes vastaajista kertoi vastaavansa sähköposteihin 15 minuutin kuluessa niiden saamisesta.

Pian Journal of Occupational Health Psychologyssä julkaistavassa tutkimuksessa tarvetta olla koko ajan tavoitettavissa nimitetään ”työpaikan telepaineeksi”. Sen lisäksi, että telepaine lisää stressiä, se on tutkijoiden mukaan myös vaaraksi terveydelle.

Tutkimuksessa telepaineen kokeminen yhdistettiin loppuunpalamisen oireisiin, kuten uupumukseen ja keskittymiskyvyn puutteeseen. Tutkittavat myös nukkuivat huonosti ja jättivät töitä väliin. Telepaineen kokemiseen vaikuttivat eniten työpaikan normit ja odotukset.

Hyvinvoinnin ja tuottavuuden kannalta on siis hyvä, jos laitteet voi kytkeä pois päältä säännöllisesti.

Lue myös:

Käytä viimeiset 10 minuuttia työpäivästä näin

Tänään ajoissa kotiin – tunnista työpäivän aikasyöpöt ja vältä ylipitkät päivät

Ratkaisu työtään vihaaville: irtisanoudu ja tienaa rahaa