Hjallis Harkimo on koirakalenterin kannessa yhdessä tanskandogin kanssa. Kuva: Sanoma-arkisto/ Leena Koskela
Hjallis Harkimo on koirakalenterin kannessa yhdessä tanskandogin kanssa. Kuva: Sanoma-arkisto/ Leena Koskela

Julkkikset poseeraavat uudessa kalenterissa entisten kodittomien koirien kanssa.

Yrittäjä ja kansanedustaja Hjallis Harkimo poseeraa vuoden 2016 koirakalenterissa. Kalenteri on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n kalenteri, jonka kuvissa julkkikset esiintyvät Romaniasta kodin saaneiden, entisten kodittomien koirien kanssa.

Hjallis on saanut kuvaan kaverikseen mustan tanskandogin, ja heidän kuvansa on myös kalenterin kansi.

Hjalliksen lisäksi koirakalenterissa on mukana monia tuttuja tähtiä. Urheilijoista kalenterissa nähdään fitnessmalli Janni Hussi ja hänen avopuolisonsa, NHL-pelaaja Lauri Korpikoski, joilla itselläänkin on Harri-niminen villakoira.

Myös toinen NHL-pelaaja, Rasmus Ristolainen, on mukana kalenterissa.

Janni Hussi.

Lisäksi kalenterissa nähdään joukko koiraihmisiksi tunnustautuneita julkkiksia, kuten näyttelijä-bloggaaja Venla Savikuja, tyylikonsultti Leena Sarvi, juontaja Noora Hautakangas, Miss Suomi 2013 Lotta Hintsa, Neljänsuora-yhtyeen solisti Antti Ketonen, juontaja Piritta Hagman ja räppäri Sini Sabotage. Ryhmäkuvissa koirien kanssa söpöilevät Reckless Love -yhtye sekä Scandinavian Hunks.

Reckless Love. Kalenterikuvat: PP Photography

Rescueyhdistys Kulkurit ry auttaa Romanian kodittomia koiria muun muassa valistamalla sekä järjestämällä sterilointeja ja adoptioita. Kaikki julkkikset suostuivat koirakalenteriin hyväntekeväisyytenä.

 

KALENTERI 2016 - tarinoita tähteyden takaa. ----Lopussa ohjeet arvontaan osallistumisesta!---Huhtikuussa Kulkurien...

Posted by Rescueyhdistys Kulkurit / Rescue Association Hobo Dogs on 28. syyskuuta 2015

 

Venla Savikuja. Jotta näet Fb-kuvat, sinun pitää olla kirjautunut Facebookiin.

 

KALENTERI 2016 - tarinoita tähteyden takaa---Lopussa ohjeet arvontaan osallistumisesta---Kesäkuussa silmiä ei häikä...

Posted by Rescueyhdistys Kulkurit / Rescue Association Hobo Dogs on 1. lokakuuta 2015

 

Hunksit.
 

29-vuotiaan Alina Tomnikovin näyttelijänura on nyt hurjassa nosteessa. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
29-vuotiaan Alina Tomnikovin näyttelijänura on nyt hurjassa nosteessa. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

Näyttelijä Alina Tomnikovia kutsuttiin jo lapsena Suomen Juulia Roopertiksi. Ujo lapsi rakasti esiintymistä kotona isänsä vhs-kameralle.

”Milloin nää sinne Puttoukseen?” sukulaiset Oulussa ovat kyselleet näyttelijä Alina Tomnikovilta, 29, jo pitkään. Nyt se vihdoin tapahtuu, ja Alina on pestistä tohkeissaan itsekin.

– Olen katsellut Putousta sen alkukausista lähtien, ensin ihan muina faneina, sitten näyttelijän vinkkelistä. Olen ihastellut, miten monipuolisesti näyttelijät saavat siinä revitellä. Tunnen, että nyt oli minulle oikea aika lähteä mukaan.

Katso videolta, millainen kujeilija Alina oli jo lapsena! Videopotpuri on kooste Alinan Dimka-isän kuvaamista vhs-nauhoista.


Alina tuntuu rytinällä lyöneen läpi urallaan parin viime vuoden aikana. On tv-sarjoja Syke, Pää edellä, Downshiftaajat ja Donna sekä elokuvia Rendel, Tuntematon sotilas, pari Rölliä sekä pian ensi-iltansa saava Veljeni vartija.  Niiden lisäksi Alina on näytellyt muun muassa Ryhmäteatterissa sekä Kansallisteatterissa.

– Olen saanut tehdä draamaa, sketsiviihdettä ja kaikenlaista. Putous-komedia on yksi asia lisää taiteilijuuteni sisällä.

Sukulaistäti kutsui Alinaa Suomen Juulia Roopertiksi jo silloin, kun tyttö oli polvenkorkuinen.

– Lapsena haaveilin, että minusta kasvaisi Pretty Womanin ihana kiharatukka tai Fifth Elementin Leeloo, jota Milla Jovovich näytteli. Nykyään mieluusti näyttelisin sellaisia rooleja, mutta enää en haluaisi olla he, Alina nauraa.

Muiden mokailu puhdistaa

Alina kiittelee Putous-porukan keskinäistä yhteishenkeä. Sen kokeneet tekijät rauhoittelevat ensikertalaisia ja muistuttavat nauttimaan kaiken tohinan keskellä.

– Pirullista onkin, että paineet tulevat itseltäni. Tiedostan hyvin ohjelman suosion, Alina sanoo.

Alinaa viehättää, että suosikkiohjelma on koko perheen viihdettä.

– Se yhdistää ikään katsomatta, hän miettii.

– Ja onhan siinä sekin, että katsomalla sekoiluamme ja mokailuamme ihmiset voivat kotisohvillaan puhdistua omista nolouksista. Siinä kunkin häpeät himmenevät, kun seuraa muiden painavan menemään ilman mitään häpyä.

Putous MTV3 pe 20.1. alkaen.

Brittisarjan seitsemännen kauden jaksoissa pohditaan tuttuja teemoja –  Adam päättää ottaa seuraavan askeleen suhteessaan ja David havittelee seurapiirikaunotarta.

IS TV-LEHTI:  Apua! Joko Tina (Leanne Best) on tullut raskaaksi? Ja menettääkö Adam (James Nesbitt) jälleen puolisonsa, kun synnytys alkaa hurjalla tavalla? Yhtäkkiä tosin ollaan hulvattomassa musikaaliesityksessä, jolloin katsoja aavistaa, ettei kaikki ole ehkä sitä, miltä näyttää.

Brittiläisen Rimakauhua ja rakkautta -sarjan (Cold Feet) uusi seitsemäs kausi alkaa hauskasti ja jatkuu sympaattisena jaksona, joka tarjoaa hyvää mieltä ja välillä liikutuksenkin hetkiä.

On hienoa, ettei Mike Bullenin luoma sarja ole menettänyt tenhoaan, vauhtiaan eikä sympaattisuuttaan, vaikka näyttelijäporukka on keski-ikäistynyt kunnolla.

Sarjan uuden kauden kaikki seitsemän jaksoa julkaistiin jo C Moressa kerralla, mutta nyt lineaarisenkin television katsojat pääsevät mukaan.

Adam ja Tina ovat siis pari. Juonikuvion pystyi näkemään heti, kun he tapasivat toisensa viime kaudella, jolloin rakastettu sarja palasi kotikatsomoihin 13 vuoden tauon jälkeen. Tuolloin Adam oli kuitenkin menossa naimisiin aivan toisen naisen kanssa.

Nyt podetaan rimakauhua siitä, pitäisikö uusi suhde nostaa seuraavalle tasolle. Keskeisiä kysymyksiä pohditaan myös ystävyyssuhteiden merkityksestä ja urakäänteistä, joissa tapahtuu melkoisia yllätyksiä.

Mainion purevasti tarinassa komppaa mukana viime kaudella isoon rooliin nostettu jälkikasvu aivan omine rimakauhuineen.

Viisikymppisten Adamin, Jennyn (Fay Ripley), Peten (John Thomson), Karenin (Hermione Norris) ja Davidin (Robert Bathurst) elämä on siis yhtä draamaa ja komediaa edelleen Manchesterissa.

Mahtava uutinen on se, että sarjasta on tekeillä tänä keväänä myös kahdeksas kausi.

Rimakauhua ja rakkautta, MTV3 la klo 21.00