Putouksessa nähty Iina Kuustosen esittämä sketsihipsteri Jäbä Leissön olisi ehkä halunnut kurssille Ruotsiin. Kuva: MTV
Putouksessa nähty Iina Kuustosen esittämä sketsihipsteri Jäbä Leissön olisi ehkä halunnut kurssille Ruotsiin. Kuva: MTV

Ruotsissa hipstereistä koulutetaan parempia hiomalla tärkeitä hipsteritaitoja, muun muassa makkarantekoa.

Liian lyhyet hiukset päänhuippunutturaan. Kasettisoitin ehdittiin jo hävittää, joten millä kuunnella c-kasetteja? Instagram ei oikein kiinnosta, eikä ironinen bändipaita enää sovi päälle. Kyllä hipstereillä on nyt vaikeaa!

Onneksi ruotsalaisilla asiat ovat paremmin. Tukholmalainen kansanopisto järjesti hipstereille tarkoitetun hipsterikurssin vuoden 2013 syksyllä. Medborgardskolan Stockholm tarjosi hipstereille neljän eri kurssin komboa. Kursseilla tehtiin itse makkaroita, tutustuttiin permakulttuurin alkeisiin eli luonnon monimuotoisuuden hyödyntämiseen ja arvostamiseen puutarhuroinnissa, sekä opeteltiin sanoittamaan kappaleita ja maalaamaan. Neljän kurssin paketti maksoi hieman alle 650 euroa.

Opiston tiedottaja Eva Levin kertoi Dagens Nyheter -lehdelle, että hipsterikurssi oli kertaluontoinen kokeilu. Sille ei siis enää kannata pyrkiä Suomesta käsin. Kun Suomi tunnetusti on Ruotsia aina vähän jäljessä, päästäänkö meilläkin pian hipsterikursseille?

Lue myös:

Oliko sinunkin isäsi hipsteri? – Katso hilpeät kuvat vuosien takaa

Hipstereiden jäljillä: Missä jäbä luuraa?

Daniel Craig ja Rachel Weisz kertovat odottavansa ensimmäistä yhteistä lastaan.

Viimein on selvinnyt, mitä Daniel Craig, 50, alkaa tehdä James Bond -uransa jälkeen. Näyttelijä on kertonut, että seuraava 007-leffa jää todennäköisesti hänen viimeisekseen salaisena agenttina.

Sen jälkeen pyssyhommat jäävät vähemmälle, ja mies katoaa vauvakuplaan!

No vitsi vitsi, eiköhän Craigia yhä nähdä myös valkokankaalla. Hänen näyttelijävaimonsa Rachel Weisz, 48, on kuitenkin kertonut The New York Timesille, että pari odottaa ensimmäistä yhteistä lastaan. Weiszin paljastus antaa ymmärtää, että molemmat ovat uutisesta varsin haltioissaan.

– Vatsani alkaa näkyä pian. Daniel ja minä olemme niin onnellisia. Meille tulee pieni ihminen. Emme malta odottaa, että tapaamme hänet. Kaikki on niin mystistä, Weisz hehkutti onneaan haastattelussa.

Rachel Weiszilla on 11-vuotias poika Henry edellisestä liitostaan ohjaaja Darren Aronofskyn kanssa. Daniel Craigin Ella-tytär suhteesta näyttelijä Fiona Loudonin kanssa on jo 25-vuotias. Weisz ja Craig ovat olleet naimisissa seitsemän vuotta.

Konservatiivinen seksikomedia – kuulostaa, eh, ei kovin hauskalta.

Ystävykset (Leslie Mann, John Cena ja Ike Barinholtz) tekevät kaikkensa, että heidän tytärtensä (Kathryn Newton, Geraldine Viswanathan ja Gideon Adlon) neitsyys säilyy koskemattomana vanhojentanssibileissä.

Pitch Perfect -komediatrilogian käsikirjoittajan Kay Cannonin esikoisohjaus on konservatiivinen seksikomedia, jonka arvomaailma on perua 1950-luvulta.

Onhan näitä nähty: elokuvia, joissa isät haluavat tytärtensä olevan ikuisia pikkutyttöjä. Asetelmaa on sentään hieman päivitetty. Yksi tytöistä on lesbo eikä isä halua hänen harrastavan ryhmäpaineen painostamana heteroseksiä.

Pojat eivät jahtaa tyttöjä, vaan tytöt ovat aktiivisia toimijoita ja päättävät itse, kenen kanssa haluavat sänkyyn.

Käsikirjoittajat ovat myös kirjoittaneet henkilöhahmoille repliikkejä, joissa ilmaistaan kriittisen katsojan ajatuksia. Yksi vanhemmista esimerkiksi huomauttaa, että elämme vuotta 2018, joten heidän asenteensa eivät ole ihan tätä päivää.

Mainosten perusteella luulisi, että elokuva on tehty teini-ikäisille. Vanhempien kyttääminen ja stalkkaaminen tuskin sen ikäisiä naurattaa. Leffa sopii paremmin vanhemmille, jotka voivat nauraa omille peloilleen ja ennakkoluuloilleen, joita elokuvan vanhempien ylilyövä käytös heijastelee.

Blockers **