Painonpudotus on yksinkertaista: syö vähemmän, kuluta enemmän. Tosin se vähemmässä pysyminen on helpommin sanottu kuin tehty. Näillä kahdeksalla The Mail and Globe -lehden listaamalla vinkillä annoskoot pysyvät kohtuullisina vähällä vaivalla.

1. Syö usein

Jotta syöminen pysyy kohtuullisena, ruokapöytään on istuttava ennen kuin karmea nälkä ottaa ylivallan. Vältä nälkä ja sitä seuraava ahmimiskohtaus syömällä joka päivä aamupala, kaksi lämmintä ruokaa ja kahdesta kolmeen välipalaa.

2. Käytä lautasmallia

Yksikään suomalainen ei ole voinut välttyä kuulemasta lautasmallista. Nyt on aika siirtää tämä kouluruokaloista tuttu klassikko käytäntöön. Siis puolet lautasesta kasviksia, neljännes proteiinia ja neljännes perunaa, riisiä tai pastaa. Saattaa kuulostaa tylsältä, mutta toimii.

3. Käytä pienempää lautasta

Älä valitse kaapin suurimpia posliineja ruokasi alle. Pieni lautanen on helppo tapa huijata ruoka-annos tuntumaan isommalta. Juo mehut ja muut sokeriset juomat pienestä lasista ja vesi suuresta.

4. Täytä itsesi kasviksilla

Kasviksissa on kokoonsa nähden vähän kaloreita ja paljon vettä sekä kuitua. Kaupan päälle tulevat vielä vitamiinit ynnä muut terveyttä edistävät aineet. Syö monipuolisesti erilaisia vihanneksia, juureksia, hedelmiä ja marjoja – joka aterialla jotakin.

5. Jaa päivällinen moneksi ruokalajiksi

Kun tarjoilet salaatin erikseen ennen pääruokaa ja hedelmän jälkiruuaksi, ateria pitkittyy ja ruokamäärä tuntuu isommalta. Hidastelu kannattaa, koska silloin kylläisyyden tunne ehtii mukaan aterialle.

6. Tee vain sen verran ruokaa kuin tarvitset

Jos syöt yksin tai kaksin, älä laita pöytään perhekokoista kattilallista ruokaa. Kokkaa vain tarvitsemasi pieni annos kerrallaan tai pakkaa ylimääräinen ruoka valmiiksi annoksiksi jääkaappiin ennen kuin istut pöytään. Näin houkutusta napsia kattilasta lisää ei tule.

7. Hidasta tahtia

Laske aterimet pöydälle jokaisen suupalan jälkeen ja pureskele ruokasi huolellisesti. Hidastelu saattaa tuntua aluksi hölmöltä, mutta on huomattavasti ahmimista terveellisempää. Rauhallisesti ottaessa tulee syötyä vähemmän, sillä aivot ehtivät rekisteröidä kylläisyyden.

8. Tarkista annoskoot pakkauksista

Monissa elintarvikepakkauksissa ilmoitetaan, kuinka suuren osa päivittäisestä energiantarpeesta annos tuotetta täyttää. Tarkista, minkä kokoiseksi annos esimerkiksi muroja, keksejä tai salaatinkastiketta on määritelty, ja vertaa määriä siihen mitä syöt.

Lue myös:

Kyllä, se on totta! Vedenjuonti laihduttaa

Löydä laihduttajatyyppisi

Näin elimistösi kertoo sinulle, että dieettisi on väärä

Unohda kalorit – laihdu laskemalla näitä asioita

Vanhat lääkkeet aiheuttavat yksilöllisiä sivuvaikutuksia. Jotkin tropit saattavat olla vanhentuessaan jopa hengenvaarallisia.

Allergiakausi pahimmillaan ja lääkkeet ostamatta. Onneksi lääkekaapissa lojuu vielä silmätippoja ja antihistamiineja viime vuodelta – päiväys on tosin mennyt jo kuukausi sitten.

Mitä tapahtuisi, jos ottaisin niitä?

Töölön Yliopiston Apteekin proviisori Elina Lammi ei suosittele vanhentunutta lääkettä kenenkään käytettäväksi. Vaikka parasta ennen -päiväys olisi mennyt vain muutama päivä sitten, voivat lääkeaineet pilaantua nopeastikin. Sivuvaikutukset ovat yksilöllisiä.

– Yleisimmät haittavaikutukset on lueteltu pakkausselosteessa, mutta siinä ei kerrota, mitä tapahtuu, jos käyttää vanhentunutta lääkettä. Sitä tietoa on todella paljon vaikeampi löytää, ja vastuu on kuluttajalla itsellään, Lammi kertoo.

Käsilaukku on huono lääkekaappi

Lääkkeet saavat päiväysmerkintänsä säilyvyystestien kautta. Lääkkeen valmistaja kantaa vastuun aineen toimivuudesta tähän merkintään asti. Lammi muistuttaa, että parasta ennen -päiväystä määritettäessä on otettu huomioon, että lääkettä säilytetään oikeissa olosuhteissa. Suurin osa lääkeaineista säilyy huoneenlämmössä auringonvalolta ja kosteudelta suojassa.

Siksi lääkkeiden kuljettaminen hellepäivänä esimerkiksi käsilaukussa tai kuumassa autossa heikentää lääkeaineen säilymistä. Kostea kylpyhuone ei myöskään ole lääkkeille oikea säilytysympäristö.

Aspiriini on sellainen, jossa kipua lievittävän vaikutuksen loppumisen varmasti huomaa.

Vanhentumisesta koituu lääkkeille erilaisia haittoja. Tyypillisimmin lääkkeen teho heikkenee, mutta päiväyksen ylittäminen voi synnyttää myös haitallisia yhdisteitä. Lammin mukaan esimerkiksi tetrasykliinia sisältävät antibiootit ovat sellaisia, joista tulee haitallista hajoamistuotetta. Tällaisia antibiootteja käytetään infektioiden ja aknen hoidossa.

– Silmätipoissa puolestaan pakkausmateriaalin vuoksi voi tapahtua haihtumista eli aineen pitoisuus ei ole enää oikeanlainen. Tyypillisesti nestemäisissä lääkkeissä säilyvyys on keskimäärin lyhyempi kuin tableteissa, Lammi sanoo.

Mitä tehdä, jos syö pilaantuneen lääkkeen?

Lammi uskoo, että moni on ottanut vanhentuneita lääkkeitä tietoisesti. Tässä on kuitenkin vaaransa.

– Jos käyttäjä on syönyt vaikka vanhentunutta verenpainelääkettä, niin eihän hän tiedä, onko verenpaine pysynyt sillä tasolla, jolla se olisi ollut toimivalla lääkkeellä.  Särkylääkkeissä puolestaan esimerkiksi aspiriini on sellainen, jossa lääkeaine muuttuu ajan kuluessa etikkahapoksi, jolloin kipua lievittävän vaikutuksen loppumisen varmasti huomaa, Lammi kertoo.

Lammi ohjeistaa viemään vanhentuneet lääkkeet apteekkiin.

Hengenvaaraa voi aiheuttaa sivuvaikutusten lisäksi lääkkeen tehon heikkeneminen, jolloin toimivuus lakkaa. Tällaisia lääkkeitä ovat vanhentuessaan esimerkiksi yliherkkyysreaktioihin käytettävä adrenaliinikynä sekä nitrotabletit. Lammi ohjeistaa viemään vanhentuneet lääkkeet apteekkiin, josta ne toimitetaan turvallisesti hävitettäväksi.

Mutta mitä tulisi tehdä, jos huomaa syöneensä vanhentuneen tabletin? Lammi ei lietso turhaa paniikkia, mutta muistuttaa kuluttajan vastuusta.

– Silloin täytyy tietenkin ottaa yhteyttä lääkäriin, jos oireita ilmenee, asiantuntija neuvoo.

– Ei ole olemassa mitään aikarajaa, että tätä lääkettä voisit syödä vielä kuukauden päästäkin. Niissä on vain se yksi päiväys, hän painottaa.

Nuoren Hannahin itsemurhan jälkipyykki jatkuu Kolmetoista syytä  -sarjan kakkoskaudella. Kasetit olivat vain alkua – nyt tiedossa on polaroid-kuvia.

IS TV-LEHTI: Kohuttu 13 syytä jatkaa Hannahin (Katherine Langford) itsemurhan jälkipyykin läpikäyntiä. Ykköskausi kävi läpi Hannahin kavereilleen jälkeen jättämiä kasetteja, joilla hän avasi tekonsa syitä.

Kauden mittaa paljastui, mikä suhdesoppa lukiossa oli ja mitä ihmiset ovat valmiita tekemään varmistaakseen oman selustansa.

Rajussa sarjassa käsiteltiin huumekauppaa, väkivaltaa ja nuorten välisiä suhteita. Erityisesti kuohuttivat suora ja realistinen kuvaus raiskauksesta ja itsemurhasta.

”Kausi tulee käsittelemään, miten kasvatamme poikia miehiksi ja miten kohtelemme tyttöjä ja naisia kulttuurissamme.”

Kasetit olivat vain alkua – nyt tiedossa on polaroid-kuvia.

– Kausi tulee käsittelemään, miten kasvatamme poikia miehiksi ja miten kohtelemme tyttöjä ja naisia kulttuurissamme – ja mitä voisimme tehdä paremmin molemmissa tapauksissa, Netflix on kertonut kakkoskaudesta.

Ykköskausi sai osakseen paljon kritiikkiä muun muassa siitä, miten itsemurhaa romantisoitiin ja miten vähälle mielenterveysongelman käsittely jäi. Suositun sarjan on pelätty kannustavan nuoria itsemurhiin.

Netflix on koonnut nettiin tukipaketin nuorille ja keskusteluohjeita vanhemmille.

13 syytä, toinen kausi katsottavissa Netflixissä