Nyt se on auki! Viivi Karilasta auttamassa avajaispäivänä: Säde Palmu, Paul Molander ja Martina Näreharju. Kuvat Panu Pälviä
Nyt se on auki! Viivi Karilasta auttamassa avajaispäivänä: Säde Palmu, Paul Molander ja Martina Näreharju. Kuvat Panu Pälviä
Muutama viikko kahvilan avajaisiin. Pari pikku juttua pitää vielä ehtiä hoitaa.
Muutama viikko kahvilan avajaisiin. Pari pikku juttua pitää vielä ehtiä hoitaa.
Vie aikaa, että kaikki lähistön asukkaat huomaavat uuden kahvilan.
Vie aikaa, että kaikki lähistön asukkaat huomaavat uuden kahvilan.
Hekla, Maire ja glögi. Sisustus saa hyväksynnän.
Hekla, Maire ja glögi. Sisustus saa hyväksynnän.

Moni haaveilee oman kahvilan perustamisesta. Viivi Karilas päätti kokeilla, onnistuuko se. Miten Café Kumman käy?

Tämän päivän soppa on tomaattipohjainen papukeitto. Sen pitää olla valmis ennen puoltapäivää, samoin sämpylöiden. Kahdentoista aikaan tulevat toivottavasti ensimmäiset lounastajat. Parhaassa tapauksessa pieni lounasruuhka!

On perjantai, Viivi Karilaan omistaman Café Kumman historian viides perjantai. Kaikki on kohdallaan. Myyntipöydällä on tuoreita muffineja, ilmassa leijuu El Palomarin yläviidakossa kasvaneen kahvin aromi. Sisustus näyttää söpöltä.

Oma kahvila. Eikö kuulosta ihanalta? Kaikkihan siitä unelmoivat, pienestä ja kodikkaasta paikasta, jonka keittiössä kelpaisi paistaa voisilmäpullia ja joka loistaisi kadullekin lämmintä valoa...

– Mulla se ei kyllä lähtenyt unelmoinnista, Viivi sanoo.

Jospa hän kertoo itse, miten kaikki tapahtui.

Idea: vuosi 2011

Vielä Café Kumman tiloissa ei näy tuunattuja tuoleja eikä ultrahienoa, 800 euron arvoista vedenkeitintä. Tässä kohdassa Helsingin Koskelantietä on tyhjä ja pimeä liiketila. Viivikin seilaa vielä Suomenlahden aalloilla. Hän ei tiedä, että a-luokan suodatinkahvin tekemiseen menee kolme minuuttia ja että kahvilan keittiössä täytyy olla kolme lavuaaria: yksi käsienpesuun, yksi tiskaamiseen ja yksi ruuanlaittoa varten.

Sen sijaan hän tietää laivakokkien juttuja: mitä kaikkea tankkerin ruokavarastoihin pitää tilata, paljonko kaksikymmentä meri­miestä ja -naista syö bataattikeittoa. Viivi on työskennellyt kaksi vuotta Nesteen öljytankkerin kokkistuerttina ja vastaa laivan koko ruokataloudesta. Ammatinvalinta on aikanaan sujunut vähän arpomalla. Viivi on harrastanut purjehdusta ja ajatellut, että merellä voisi olla kivaa. Niin onkin, eikä hän kärsi edes merisairaudesta. Vuosien mittaan työn rytmi – kuusi viikkoa merellä ja kuusi maissa – on alkanut kuitenkin rasittaa. Viivistä tuntuu, että hän on ulkona koko muun maailman elämästä.

– Työ kävi myös liian tutuksi. Yritin ajatella, että työ on vain työtä ja saahan tästä hyvin rahaa, mutta lopulta oli pakko keksiä jotain. Päätin jäädä maihin.

Viivi hakee töitä ravintolasta ja käy haastattelussa. Se menee hyvin, mutta jokin häiritsee. Seuraavana päivänä Viivi ilmoittaa, että ei sittenkään ole käytettävissä. Palkollisen elämä on jo nähty, Viivi haluaa eroon pomoista.

– Olin aina ajatellut, että jossain vaiheessa kokeilen yrittämistä. Isänikin on ollut yrittäjä ja tiesin, että minussa on riskinottokykyä.

Viivi järkeilee, että hänen yrityksensä täytyi liittyä jotenkin siihen, mitä hän jo osasi: ruuanlaittoon ja leivontaan. Siihen lisäksi vielä jotain uutta, kuten oikein hyvä kahvi. Kahvila sen varmaan pitäisi sitten olla.

Ahdistus: 2012

Kas vain, kaikki helsinkiläiset haluavat kahvilayrittäjiksi. Siltä se ainakin vaikuttaa, kun Viivi etsii liiketilaa. Jos jotain on tarjolla, sitä vaanii monta kiinnostunutta, kahvikupin kuvat silmissään. Keskustassa olisi yhden kahvilan liike­toiminta myynnissä, mutta hinta on 120 000 euroa. Melko kallista, miettii Viivi. Hän haluaisi sitä paitsi kahvilansa Käpylään. Siellä ihmisvirtoja on vähemmän, mutta niin on kahviloitakin, tarkkaan ottaen nolla kappaletta. Muodikkaalla alueella asuu sen sijaan paljon näyttelijöitä, kirjailijoita ja luovia freelancereita, juuri sitä porukkaa, jotka tykkäisivät varmasti kirjoittaa leffakäsikirjoituksia kahvilassa latte-mukin kanssa.

Tilan löytymistä odotellessaan Viivi elää ansiosidonnaisella. Hän käy baristakurssin, ja kahvin tuhannet vivahteet alkavat avautua. Sitten hän menee yrit­täjäkurssille Amieduun. Kurssilla Viivi pyörittelee kateprosentteja ja kuluarvioita. Montako kuppia kahvia ja montako pullaa pitää päivässä myydä, jotta menot saadaan katettua ja itsellekin pystyy maksamaan palkkaa?

Kun Viivi kertoo suunnitelmasta kavereilleen, moni on epäileväinen: Kahvila, eihän sellainen voi kannattaa! Rohkaisevampaa palautetta tulee yllättäen yrityskurssilta.

– Eivät kahvilat yleensä kaadu. Pitää vain suunnitella kunnolla, Viivi toteaa. 

Kunnollinen suunnittelu on Viivin laji, ja hänellä on selvä visio rauhalli­sesta, persoonallisen näköisestä paikasta, jossa saa istua pitkään kenenkään hätistelemättä. Sieltä saa hyvää kahvia, kevyttä lounasta, siellä on kirjoja lapsille – ja sitten sinne tulee kunnostettuja, eriparisia vanhoja huonekaluja Jaana Paretskoilta. Ideana on, että kahvilasta saa ostaa lempituolin mukaansa. Seinille tulee käpyläläisten taiteilijoiden tauluja, jotka ovat myös myytävinä.

Viivi päättää perustaa firmansa yksin. Liikekumppani voisi olla kahvilabisneksessä kätevä, mutta Viivillä ei ole tarpeeksi hyvää ystävää, jota kiinnostaisi nyt yrittäminen. Vieraamman kanssa idea oman itsensä herrana olemisesta taas vesittyisi. Mitä, jos joka pikkuasiassa pitäisi tehdä kompromisseja? Päätös tarkoittaa, että kahvilaan pitää palkata työntekijä. Jos Viivi tekee itse lounaat, leipoo sämpylät ja kahvileivät, hän ei ehdi palvella asiakkaita tiskillä.

Suunnitelmat alkaisivat olla valmiit. Mistä helkkarista se tila löytyy?

Hirveä pommi: heinäkuu

Eräänä päivänä, kun heinät heilimöivät, asvaltti väreilee helteessä ja Helsinki on tyhjimmillään, Viivi ja hänen mie­hensä Paul Molander ajavat Käpylässä Koskelantietä pitkin. Paul huomaa yhdessä kadun varren ovessa lapun: Vuokrattavana. Viivi soittaa saman tien. Viikon päästä hän pääsee katsomaan tilaa, ja sehän on hirveä läävä. Pakastimeen on jäänyt sushitarpeita siinä vaiheessa, kun se on vuosi sitten otettu pois päältä.

– Mutta olin käytännössä jo päättänyt, että vuokraan sen. Onneksi kaverillani Kimillä on remonttifirma, tiesin, että hänen neuvoillaan ja Paulin remppataidoilla se saadaan kuntoon.

Paul on löytynyt aikanaan meriltä, ja hän työskentelee tankkerilla edelleen. Nyt oudosta työrytmistä on etua, kun hän pystyy remontoimaan kuusi lomaviikkoaan putkeen. Kim käy katsomassa tilaa, haistelee vähän ja ehdottaa kosteusmittausta. Tilassa on käynyt vesivahinko. Viivin kannalta se on oikeastaan hyvä juttu. Sillä aikaa, kun tilaa kuivataan, hän ehtii hoitaa asioita. Starttiraha. Yrityksen rekisteröinti. Luvat. Lainan haku. Kalusteiden hankinnat, työntekijän etsiminen.

Järjestykselläkin on väliä. Yrityksen alkuvaiheessa, kun firmalla on vasta hirveästi menoja eikä juuri tuloja, yrittäjä voi hakea starttirahaa, joka on 34,50 euroa per arkipäivä. Vasta starttirahapäätöksen jälkeen voi ilmoittaa yrityksensä kaupparekisteriin. Sitten täytyy odotella, koska firmalle ei saa pankkikorttia, ennen kuin se ehkä kuukauden päästä näkyy rekisterissä. Vasta sitten voi alkaa hankkia kalusteita. Kiire tulee, ja bisnes pitäisi saada pian pyörimään.

– Suunnittelimme Paulin kanssa kahvilan itse. Ja kun emme ole ammattilaisia, siinä tuli tietysti yllätyksiä ja viivästyksiä.

Tiskipöydän kanssa täytyy käydä metallipajalla, jotta säädösten mukainen allasmäärä saadaan mahtumaan pieneen tilaan. Yhtenä aamuyönä Viivi herää säpsähtäen: hänen edellisenä päivänä tilaamansa laatikosto on väärän mallinen eikä mahdu aukeamaan! Aamun ensimmäinen puhelu on peruutus kalustefirmaan.

Hetkinen: Kuka hullu tähän ryhtyy?

Pysähdytään tässä kohdassa ja jätetään Viivi etsimään hyvää, käytettyä astianpesukonetta. Näillä paikkeilla moni on itse asiassa jäänyt jumiin kahvilaideansa kanssa. Netistä löytyy esimerkiksi Tarina Mammakahvilasta -projektin blogi. Sekin oli hieno idea ja kuulosti oikein myyvältä: vauvaystävällinen, tilava kahvila tamperelaislähiöön, jossa melkein kaikilla on vauvoja. Blogin viimeinen merkintä on kuitenkin viime vuoden maaliskuulta, ja se on lannistunut. Pankki vaati suunnitelmiin lisää realismia.

Kulurakennetta pitäisi saada alas tavalla tai toisella, jotta firman menestymisen mahdollisuutta voisi varmistaa. En nimittäin halua joutua konkurssiin heti puolen vuoden päästä avaamisesta.

Viivikään ei halua konkurssiin. Hän sai lainaa ongelmitta, koska laskelmat olivat niin tarkat, hänellä oli säästöjä ja lainamäärä ei ollut paria kymmentä tuhatta isompi. Mutta mitä käy yrittäjän unelmalle vapaudesta? Siitä puhutaan paljon. Läheltä katsottuna se näyttää kuitenkin vapaudelta tehdä töitä kellon ympäri viikot läpeensä. Jos yrittäjä taas ottaa rennosti, kristallipallossa näkyy konkurssi. Viiviä ei työnteko pelota.

– Olen tottunut tekemään kuusi viikkoa putkeen kymmentuntista päivää, se ei ole ongelma.

Oma kahvila ei selvästikään ole downshiftaajan valinta, paitsi tietysti rahan kannalta. Viivin tulevaisuus näyttää huomattavasti köyhemmältä kuin öljytankkeriaikoina. Sen sijaan hän kertoo nukkuvansa nykyään hyvin, mielekkäästä työstä väsyneenä.

Avajaiset: 21.12.12

Ulkona on kova pakkanen, sisällä Café Kummassa ilma lämpiää silkasta innosta, ja ehkä vähän stressihormoneistakin. Omistaja meni nukkumaan yöllä puoli kahdelta ja oli aamuseitsemältä jo K-Raudassa ostamassa tuolinjalkoihin huopatarroja. Astianpesukone – käytettynä ostettu, presidentinlinnan entinen vehje – reistailee, mutta saatiin juuri kuntoon. Spotify pätkii, kassasta ovat 50-senttiset loppu. Viiviä hermostuttaa vähän.

Toisaalta. Tarjoiluvitriinissä on sitruuna-suklaakakkupaloja nätisti pinossa, termarissa on itse tehtyä glögiä.

Espressokone kiiltää ja höyryää uskottavan näköisenä. Mikä parasta, tupa on täynnä lähikortteleiden ihmisiä, jotka tulevat sisään, leyhyttelevät huurtuneita silmälasejaan, katselevat uteliaina värikkäitä tauluja ja käyttäytyvät ihan kuin kahvilassa pitääkin.

– Kaks cappuccinoa.

– Ai onko nää piparit tässä ilmaisia.

– Onks pillimehua lapsille?

– Millaiset aukioloajat tähän tulee?

– Tosi kivat tuolit!

Maire ja hänen tyttärensä Hekla hörppivät glögiä ja katselevat ympärilleen.

– Olisin itsekin sisustanut eriparisilla huonekaluilla, kivaltahan täällä näyttää. Menestyksessä on varmaan olennaista se, pääseekö tänne sisään lastenvaunujen kanssa, Maire miettii.

Jos avajaisista voi päätellä, aika iso osa tulevasta asiakaskunnasta on vastikään kasvanu vaunuista ulos. Heitä riisutaan raivolla toppapuvuistaan.

Palaute: Miksei brunssia?

Ensimmäisten viikkojen aikana Viiville selviää, että naapuruston asukkaat ovat odottaneet uutta kahvilaa innolla. Heillä on paljon visioita siitä, millainen se voisi olla.

Jos Viivi kuuntelisi kaikkia toiveita, hän avaisi kahvilan kahdeksalta kymmenen sijasta. Siten töihin menijät saisivat aamukahvin mukaansa. Illalla hän pitäisi pitempään auki, jotta töistä palaajat ehtisivät kahville. Herkkukahvien lisäksi tarjolla olisi peruskahvia termarissa, jotta kiireisemmät saisivat nopeaa takeawayta. Suklaakakkua saisi aina olla valikoimissa, toisaalta pullatarjonnassa olisi hyvä olla tarpeeksi vaihtuvuutta. Sunnuntaina kannattaisi ehdottomasti pitää kahvila auki ja tarjota brunssia.

– Sunnuntai olisikin vilkas päivä, mutta tarvitsen yhden vapaapäivän. Ja kun se on sunnuntai, pääsen joskus ilta­menoihin ja pysyn ehkä ystävien elämässä mukana. Brunssi taas ei onnistu, keittiö ei anna periksi, Viivi miettii.

Pitemmät aukiolotkin kannattaisivat, mutta Viivi tekee jo nyt kahdentoista tunnin työpäiviä. Kahdeksalta aukeaminen tarkoittaisi, että täällä pitäisi olla kuuden aikaan leipomassa. Toista työntekijää ei ole varaa palkata.

Viivi on päättänyt toteuttaa ne toiveet, jotka pystyy, ja pitää lopuissa kiinni omasta visiostaan.

– Tänään on täytettyjä sämpylöitä, kun niitä toivottiin. Runebergin torttuja pitää varmaankin leipoa... mutta ei täältä jatkossakaan saa nopeaa kahvia, eikä leivonnaisvalikoima kasva isoksi. Jos tekisin monimutkaisia kakkuja, en ehtisi kokata lounasta, ja lounas on myynnin kannalta tärkeä.

Pitemmät aukiolot ovat harkinnassa kesäksi.

Tulevaisuus: Näkee sitten

Kumman soppaperjantaille tuli kuin tulikin pieni lounasruuhka. Kun lounasaika on ohi, kattilan pohjalle on jäänyt vielä vähän keittoa. Melko vähän, koska Viivi osaa vanhastaan arvioida menekit.

Nyt Viivillä on aikaa panna uusi pellillinen muffineja uuniin. Kassalla on Kumman uusi työntekijä Saija Starr. Hän vastasi Viivin Facebook-ilmoitukseen ja on juuri sellainen kuin kahvilan asiakaspalvelijan pitääkin olla, sosiaalinen ja iloinen. Saija on oikeasti kuvataiteilija, mutta osaa myös baristan työn ja tarvitsee lisätienestiä.

Yhdessä pöydässä istuu vielä komea mies lounaalla. Hän on Viivin lapsuudenystävä Kim, sama tyyppi, joka haistoi kosteusvaurion. Kim on Viivin esikuva, luokanopettaja, joka paloi loppuun, teki sairauslomalla remppahommia kaverin avuksi ja päätti perustaa oman firman. Rakennuspalvelu Kim Siljamäki Oy menestyy nyt, mutta Kim muistaa hyvin sen ajan, kun joka asiassa piti kysyä neuvoa.

Mitä mieltä hän on, menestyykö Viivin yritys?

– Kyllä mä uskon. Kahvila on vaikea, mutta Viivi on rohkea eikä lannistu, ja lisäksi hän on aito. Ihmiset huomaavat sen.

Vasta kesällä voi arvioida paremmin, miten kahvila alkaa pärjätä. Nyt kaikki naapurustossa asuvat eivät vielä tiedä sen olemassaolosta. Toistaiseksi Viivi seuraa päivittäistä myyntiä ja vertaa sitä omiin laskelmiinsa. Viivin suunnitelmat ovat pitäneet aika hyvin paikkansa, mutta yllätyksiä voi tietysti tulla.

Café Kumman cappuccino maksaa kolme euroa kuppi, keittolounas ja sämpylä kuusi euroa viisikymmentä senttiä. Kahvissa on hyvä kate, mutta saa sitä myydäkin, ennen kuin espressokone, liiketilan vuokra ja työntekijän palkka on maksettu. Hintoja ei voi nostaa kovin korkealle, jotta ne eivät säikäyttäisi ihmisiä.

– Jos rahat loppuvat kerta kaikkiaan, tiedän, että esimerkiksi äitini voi lainata vähän. Ja jos tämä kaatuu, se kaatuu! Ei sitä voi alkaa pelätä. Minulla on maltillinen laina. Selviän kyllä konkurssistakin.

Kun kello tulee kuusi, Saija hakee katumainoksen sisälle, laittaa takin päälle ja lähtee kotiin. Viivi tulostaa kassakoneesta päivän myyntiraportin ja vilkaisee liuskan alalaitaa. No, miltä näyttää?

Viivi hymyilee kuin Mona Lisa ja jää puoleksi tunniksi siivoamaan keittiötä.

Juttu on julkaistu Me Naisten numerossa 6/2013.

Pullanpaistotaito ei riitä

YritysHelsingin neuvonnassa käy paljon kahvilasta haaveilevia asiakkaita.

– Usein suunnitelmat lopahtavat, kun aletaan laskea kannattavuutta, vastaava yritysneuvoja Toivo Utso kertoo. 

Uusia kahviloita tai baareja perustettiin vuonna 2011 koko maassa 111 kappaletta ja lopetettiin 107. Pääkaupungissa perustettiin 19 ja lopetettiin 10. Kannattaako kahvilayrittämisestä edes unelmoida? 

– Kyllä tänne vielä kivoja kahviloita mahtuu! Kilpailu on kova, joten konseptin pitää olla tuore. Ja sopivia liiketiloja on vähän. Mihin tahansa tilaan ei voi perustaa kahvilaa. Helsingin keskustassa taas alkaa vuokrataso olla jo sillä rajalla, voiko kahvila kannattaa. 

Utso on sitä mieltä, että alan koulutus tai työkokemus olisi kahvilan perustajalle tärkeää. Moni ajattelee, että pullanpaistotaito riittää. 

– Ei se riitä. Tai no, ehkä hyvin pieni kahvila voi toimia maallikkovoiminkin. Mutta jos haluaa rikastua, kannattaa harkita vaikka nakkikioskia.

Monacon prinsessa Stephanie on erityisen viehtynyt sirkuksesta. Kuva: MVPhotos
Monacon prinsessa Stephanie on erityisen viehtynyt sirkuksesta. Kuva: MVPhotos

Monacon prinsessa Stephanie piristi kuninkaallista kenttää tekemällä, mitä huvitti. Vaikka karkaamalla sirkukseen.

Monacon prinsessa Stephanien yksityiselämä on saanut vannoutuneimmatkin kuninkaallisperheiden ihailijat nostelemaan kulmakarvojaan, viimeistään siinä vaiheessa, kun hän alkoi vuonna 2001 seurustella naimisissa olleen sveitsiläisen norsunkouluttajan Franco Knien kanssa ja muutti lapsineen miehen luo kiertävään sirkukseen.

Se oli kuitenkin vain yksi skandaali pitkässä skandaalien ketjussa. Ensimmäinen ja surullisin niistä tapahtui vuonna 1982, kun silloisen hallitsijaparin Rainierin ja Gracen nuorin lapsi lävähti täysillä julkisuuteen äitinsä kuoleman yhteydessä. Maailman toiseksi kuuluisimmassa kuninkaallisessa autokolarissa (kuuluisimman uhri on tietysti prinsessa Diana) kuoli ihailtu ja ylistetty äiti, entinen ihailtu ja ylistetty Hollywood-näyttelijä, joka ennen avioliittoaan tunnettiin nimellä Grace Kelly. Maaseutuasunnoltaan palaamassa olleet äiti ja tytär suistuivat serpentiinitieltä rotkoon, ja vain tytär jäi henkiin.

Heti aluksi spekuloitiin, olisiko 17-vuotias ja siis alaikäinen Stephanie ollut ratissa, mutta myöhemmin on selvitetty, että Grace sai ajaessaan ilmeisesti sairaskohtauksen.

Tapahtuma tietysti mullisti Stephanien elämän, eikä hän pukahtanut asiasta mitään ennen kuin 20 vuotta myöhemmin. Vuonna 2002 hän sanoi, ettei kukaan voi ymmärtää, kuinka paljon hän on kärsinyt ja kärsii edelleen äitinsä kuolemasta.

Turvamiehiä, sirkusta, norsuja

Stephanien norsunkouluttajapoikaystävä Franco Knie oli vaatimattomasta tittelistään huolimatta varakasta sveitsiläistä sirkussukua. Suhde kesti vuoden päivät, minkä jälkeen Stephanie meni naimisiin samaan sirkusseurueeseen kuuluneen Adans Lopez Perezin kanssa. Sekin liitto kesti vuoden. Nykyään Stephanie on jättänyt sirkushommat ja palannut lapsineen Monacoon, jota hänen perheensä on hallinnut 1200-luvulta asti.

Stephaniella on kolme lasta, Louis, 25, Pauline, 24, ja Camille, 19. Kahden ensimmäisen isä on Stephanien entinen henkivartija Daniel Ducruet, ja kolmannen isä tiettävästi hovin entinen turvallisuuspäällikkö Jean Raymond Gottlieb. Virallista ilmoitusta nuorimman lapsensa isästä Stephanie ei ole tehnyt.

Ducruet jäi paparazzien linssiin seurassaan belgialainen Miss Paljasrinta.

Stephanien nuorimmalla lapsella Camillella ei ole asemaa Monacon perimysjärjestyksessä, koska sääntöjen mukaan oikeus on vain avioliitossa syntyneillä lapsilla. Samassa vanhoillisessa perimysjärjestyksessä pojat yhä edelleen ohittavat tytöt.

Stephanien vanhemmat Grace Kelly ja prinssi Rainier. Ruhtinatar Grace kuoli myöhemmin auto-onnettomuudessa, jossa myös Stephanie oli mukana.
Stephanien vanhemmat Grace Kelly ja prinssi Rainier. Ruhtinatar Grace kuoli myöhemmin auto-onnettomuudessa, jossa myös Stephanie oli mukana.

Henkivartija Ducruet oli naimisissa alkaessaan seurustella Stephanien kanssa, ja hänen vaimonsa oli raskaana, kun skandaalinkäry alkoi levitä julkisuuteen. Stephanie ja Ducruet menivät naimisiin muutama vuosi myöhemmin, kun heidän yhteiset lapsensa olivat jo syntyneet. Vuoden kuluttua häistä Ducruet jäi paparazzien linssiin seurassaan belgialainen Muriel Mol-Houteman, joka oli juuri kruunattu kotimaassaan vuoden 1995 Miss Paljasrinnaksi.

Vaikeaahan tässä kieltämättä on olla silmiään pyörittelemättä.

Vaikka Stephanien yksityiselämälle on helppo hymähdellä, ei hänen isoveljensä, Monacon nykyinen ruhtinas Albert, ole ollut sen puhtaampi pulmunen. Häntä ei ole silti koskaan karkotettu asumaan Alpeille tai suljettu pois isänsä testamentista, kuten Stephanie. Albertin toilailuja on isäpapan ja hovin toimesta luultavasti ennemminkin suojeltu ja peitelty kuin paheksuttu.

Muotia, uimapukuja, poppia

1980-luvulla prinsessa Stephanie käytti asemaansa ja suhteitaan kokeillakseen asioita, joita moni parikymppinen haluaa tänä päivänäkin kokeilla. Hän oli vuonna 1983 harjoittelussa Christian Diorin muotitalossa, jota johti silloin Marc Bohan. Stephanie ystävystyi siellä Alix de la Comblen kanssa. He päättivät lähteä yhdessä Diorilta luodakseen oman luksus­uimapukumalliston. Stephanie myös esiintyi itse omien uimapukujensa mallina, mikä tietysti lisäsi median ja yleisön kiinnostusta. Esimerkiksi The Washington Postissa Pool Position -nimistä mallistoa kutsuttiin ”provosoivaksi”.

Stephanie ja hänen yhtiökumppaninsa Alix de la Comble (vas.) esittelivät itse oman graafisen uimapukumallistonsa.
Stephanie ja hänen yhtiökumppaninsa Alix de la Comble (vas.) esittelivät itse oman graafisen uimapukumallistonsa.

– Halusin tehdä jotain omaa juttuani sen sijaan, että vain lekottelisin, Stephanie kertoi lehdelle antamassaan haastattelussa.

– Halusimme myös näyttää ranskalaisille muotipiireille, että kaksi nuorta naista pystyvät tähän. Siellä nimittäin kuvitellaan, etteivät nuoret osaa mitään, hän jatkoi.

Uimapukumallistoa tehtiin kaksi vuotta. Stephanie oli aikeissa ryhtyä myös malliksi, ja sopimuksiakin oli tulossa, mutta varsinainen mallinura tyrehtyi ilmeisesti isä-Rainierin vastustukseen.

Stephanie tuotti itse esikoissinkkunsa Ouraganin ja sen englanninkielisen version Irresistiblen. Ouragan on edelleen yksi parhaiten myyneistä singleistä Ranskassa.
Stephanie tuotti itse esikoissinkkunsa Ouraganin ja sen englanninkielisen version Irresistiblen. Ouragan on edelleen yksi parhaiten myyneistä singleistä Ranskassa.

Stephanie teki myös nimeään kantavan hajuveden vuonna 1989 ja lyhyen popuran, jonka suurin hitti oli vuonna 1986 ranskaksi levytetty euroviisuhenkinen Irresistible.

Hyväntekeväisyyttä monacolaisittain

Nyt Stephanie on 53-vuotias, eikä hänen yksityiselämästään ole juuri kohistu vuosituhannen vaihteen sirkussuhteiden jälkeen. Hän asuu Villa Clos Saint-Martinissa Monacossa, siskonsa Carolinen naapurissa. Muodin ja musiikin sijaan hän on aikuisena toiminut erilaisissa järjestöissä, kuten kuninkaallisilla on tapana. Hän on esimerkiksi YK:n aidsin vastaisen UNAIDS-ohjelman hyväntahdon­lähettiläs ja Monacon sirkusfestivaalin suojelija. Hänen nimeään kantaa myös Princess Stephanie Youth Center, joka muun muassa järjestää monacolaisille nuorille kesäleirejä Etelä-Ranskassa.

Stephaniella on kaksi   norsua, Baby ja Népal, jotka veli-Albertin mukaan käyskentelevät hänen   takapihallaan. Norsut   pitää rasvata kerran   kuussa yltäpäältä kosteusvoiteella ja niiden kynnet kiillottaa hiomakoneella.
Stephaniella on kaksi norsua, Baby ja Népal, jotka veli-Albertin mukaan käyskentelevät hänen takapihallaan. Norsut pitää rasvata kerran kuussa yltäpäältä kosteusvoiteella ja niiden kynnet kiillottaa hiomakoneella.

Vuonna 2009 Stephanie oli yhden numeron ajan Vogue Paris -lehden vieraileva päätoimittaja. Päätoimittamassaan numerossa hänet ylistettiin yhdeksi 1980-luvun tyyli-ikoneista, ja Stephanie esiintyi sivuilla kuuluisan muotivalokuvaajan Mario Testinon valokuvaamana. Numerossa prinsessa myös ”paljastaa” rakastavansa Mauritiusta ja ihailevansa eteläafrikkalaista Nelson Mandelaa.

Sittemmin Stephanie on ottanut hoitoonsa kaksi sirkuksesta poistettua norsua, Babyn ja Nepalin. Ruhtinas Albertin mukaan norsut käyskentelevät hänen takapihallaan.

Prinsessa Stephanie

Monacon prinsessa Stéphanie Marie Elisabeth Grimaldi, Polignacin kreivitär, syntyi 1.2.1965.

Vanhemmat ruhtinas Rainier ja ruhtinatar Grace. Stephanien veli Albert on Monacon nykyinen ruhtinas.

Kolme lasta Louis (s. 1992), Pauline (s. 1994) ja Camille (s. 1998).

Ollut kahdesti naimisissa ja seurustellut myös ranskalaisen F1-kuski Paul Belmondon ja amerikkalaisen näyttelijän Rob Lowen kanssa.

Tilaajille
”Olen sukuni naisista ensimmäinen, joka sai opiskella niin pitkälle kun halusi. Koen, että olen paljon velkaa tälle yhteiskunnalle”, Outi Alanko-Kahiluoto toteaa. Kuva: Juha Salminen
”Olen sukuni naisista ensimmäinen, joka sai opiskella niin pitkälle kun halusi. Koen, että olen paljon velkaa tälle yhteiskunnalle”, Outi Alanko-Kahiluoto toteaa. Kuva: Juha Salminen

Turvaton lapsuus teki kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodosta, 52, suorittajan, joka lopulta sairastui työuupumukseen. – Painoin omat tarpeeni taustalle. Halusin suojella äitiä, helpottaa hänen taakkaansa, hän muistelee lapsuuttaan. 

”Lähde pois! Jätä meidät rauhaan!” 11-vuotias Outi Alanko huusi isälleen vuonna 1977. Ja isä lähti eikä tullut enää takaisin.

Outin vanhemmat olivat juuri eronneet. Äiti oli muuttanut pois yhteisestä kodista Outin ja hänen kahden sisaruksensa kanssa. Isä oli tullut...