Paketti vai tilisiirto? Yhä useampi hääpari toivoo lahjaksi rahaa. Kuva: Shutterstock
Paketti vai tilisiirto? Yhä useampi hääpari toivoo lahjaksi rahaa. Kuva: Shutterstock

Sinkku saa antaa vähemmän kuin pariskunta, sanoo hääsuunnittelija.

Yhä useampi hääpari haluaa lahjansa rahana, ja sekös vieraita stressaa. Sopiva summa on ikuinen kiistanaihe, ja monesta tuntuu, että rahaa täytyy antaa enemmän kuin tavaraa.

Mitä mieltä on hääsuunnittelija, mikä summa on sopiva?

– 50 euroa on aika hyvä, jos lahjansaaja on läheinen ystävä tai sukulainen. Vanhemmat sukulaiset, kuten sedät, tädit tai enot, saattavat antaa enemmän. Alle 20:ta euroa ei kannata häissä antaa, sanoo hääsuunnittelija Marja Bonn.

Bonnin mielestä 50 euroa on riittävä summa pariskunnan yhteiseksi lahjaksi, ja sinkku voi antaa vähemmän.

– Jokainen antaa sen, minkä pystyy. Kaikki ymmärtävät, jos yhden ihmisen lahja on pienempi kuin kahden, Bonn sanoo.

Hän muistuttaa, ettei summan ole pakko olla tasaluku, kuten 50 tai 100 euroa. Myös 60 ja 70 euroa ovat ihan kelpoja lahjasummia.

Jos lahjansaaja ei ole läheinen, 50:ttä euroa pienempikin summa riittää hyvin. Sitä enemmän taas on korrektia antaa ainakin silloin, jos yhden perheen lahjaan osallistuvat myös aikuiset lapset.

”Kaikki ymmärtävät, jos yhden ihmisen lahja on pienempi kuin kahden.”

Lahjanantajan taloudellinen tilannekin vaikuttaa. Opiskelijalta ei odoteta kallista satsausta.

Kimppalahja sopii stressaajalle

Vierailla on usein isompi stressi häälahjan suuruudesta kuin hääparilla itsellään. Heille tärkeintä on ihana juhla ja se, että tärkeät ihmiset saapuvat paikalle.

– Moni pari on hyvinkin vähään tyytyväinen. On toki niitäkin, jotka olettavat saavansa vähintään 50 euroa tai enemmän ja pettyvät, jos summa on pienempi, Bonn kertoo.

Hän suosittelee harkitsemaan kimppalahjaa – myös silloin, kun lahjaksi toivotaan rahaa. Yhteinen lahja sopii erityisesti heille, joilla on tiukka budjetti, jotka tulevat häihin yksin tai stressaavat, onko summa sopiva.

– Yksi laittaa yhteisen summan häälahjatilille ja viestissä lukee, keltä kaikilta se on. Niin saa omia kustannuksia pienemmiksi.

Katetaanko lahjalla kulut?

Kysyimme sopivaa häälahjasummaa vuosi sitten myös lukijoilta: Ehdotukset vaihtelivat 20 eurosta 200 euroon. Keskiarvo oli 75 euroa.

Moni vieras ajattelee, että häälahjasumman on katettava häiden kuluja – mitä hulppeammat tarjoilut, sitä suurempi lahjasumma.

Huoli on usein turha.

– Vieraat miettivät sitä enemmän kuin parit. Hääjuhlalle on yleensä ihan oma budjettinsa, Bonn sanoo.

”Lahjarahat ovat monille ekstraa, jolla mennään syömään tai valitaan vähän parempi hotelli.”

Häiden kuluja on sitä paitsi usein mahdotonta arvioida etukäteen. Häämatka taas on usein jo päätetty ja varattu, eikä sille lähtö riipu siitä, tuleeko vierailta tarpeeksi rahaa. Jokainen euro on plussaa.

– Lahjarahat ovat monille ekstraa, jolla mennään syömään tai valitaan vähän parempi hotelli, Bonn sanoo.

Hänestä myös pari, joka pyytää rahaa häämatkakassaan, voi hyvin tehdä ”lahjalistan”, jossa on erikokoisia summia. Esimerkiksi tähän tyyliin:

  • 10 euroa: kukkia hotellihuoneeseen.
  • 20 euroa: lounas suosikkiravintolassa.
  • 50 euroa: yhteinen hierontahetki.
  • 100 euroa: teatteriliput.

Lista helpottaa vieraiden stressiä ja antaa mielikuvan siitä, mitä rahoilla aiotaan tehdä. Listan lukija voi ihastua ajatukseen kukista hotellihuoneessa – ja yhtäkkiä kymppi ei tunnukaan niin surkealta summalta.

– Silloin rahan antaminen ei ole niin kylmää ja kasvotonta, Bonn sanoo.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

– Idiootit ovat idiootteja kansallisuudesta riippumatta, sanoo Italiassa asuva Ella Kanninen.

Helsingin Sanomat kertoi tammikuun alussa , että seksuaalista ahdistelua vastustava #metoo-kampanja sai Italiassa aikaan raivoisan vastareaktion (HS 1.1.). Artikkelin mukaan saapasmaassa ei ole tavatonta, että miehet kouraisevat tavatessa tuttavallisesti naispuolisia kavereitaan takapuolesta.

Italiassa viisitoista vuotta asunut juontaja Ella Kanninen, 43, ei tunnista nykyistä kotimaataan kuvauksesta.

"En näe tässä asiassa kulttuurieroja."

– Huono käytös, kuten toiseen ihmiseen käsiksi käyminen, on yhtä huonoa niin Italiassa kuin kaikkialla muuallakin. Seksuaalinen ahdistelu on vallankäyttöä ja kiusaamista, joka on kaikissa muodoissaan tuomittavaa. En näe tässä asiassa kulttuurieroja, Ella sanoo.

Italialainen kulttuuri on toki suomalaista kehollisempaa. Lämmin ilmasto mahdollistaa kevyen vaatetuksen, hyvältä näyttäminen ja pikku flirtti ovat tärkeää.

Ellasta ne eivät täytä ahdistelun määritelmää. 

– Ystäväpiirini Italiassa on laaja, tunnen naisia leipomotyöntekijöistä tv-toimittajiin. Olemme keskustelleet tästä aiheesta paljon. Yhdelläkään meistä ei ole miespuolisia tuttuja, jotka tervehtisivät käymällä luvatta kiinni. Se olisi yhtä tökeröä Italiassa kuin Suomessakin, Ella toteaa. 

– Poskisuudelmat sen sijaan kuuluvat asiaan niin miesten kuin naistenkin välillä. Samoin toisen ulkonäöstä heitetyt kohteliaisuudet tai viheltely kadulla, kun viehättävä nainen kulkee ohi. Ne ovat kuitenkin eri asioita kuin vallankäyttö ja törkeä ahdistelu, juontaja korostaa.

"Hän kumartui eteenpäin ja pisti muina miehinä kätensä polvelleni."

Käsi polvella

Italiassa tv-alan töitä monta vuotta tehnyt Ella muistaa omalta uraltaan vain yhden arveluttavan tapahtuman.

– Kymmenisen vuotta sitten olin lounaalla miespuolisen tv-pomon kanssa. Lounaan lopuksi hän kumartui eteenpäin ja pisti muina miehinä kätensä polvelleni. Tartuin siihen, siirsin sen hänen omalle polvelleen ja totesin, että minulla on poikaystävä. Asiaan ei palattu, eikä torjuminen vaikuttanut töihini millään lailla, Ella kertoo.

– Tämä olisi voinut sattua missä tahansa muuallakin. Idiootit, jotka eivät kunnioita toisten ihmisten koskemattomuutta tai reviiriä, ovat idiootteja kansallisuudesta riippumatta, Ella toteaa.

"Aloimme ystäväni kanssa karjua niin, että heppu säikähti."

Reippaalla otteella

Lisäksi Ellalle on eri puolilla Eurooppaa metrossa ja busseissa sattunut tilanteita, joissa joku on hivuttautunut ruuhkan varjolla vaivihkaa selvästi liian lähelle aivan takapuolen taakse ”hinkuttamaan”.

– Paras suhtautumistapa on kääntyä ympäri, katsoa tyyppiä silmiin ja kysyä napakasti: Mitä luulet tekeväsi? Se yleensä auttaa, oltiinpa missä tahansa. Varpaille tallominen on myös hyvä keino, Ella nauraa.

– Joskus on käynyt niinkin, että kyseessä on todella ollut viaton kanssamatkustaja, joka pelästyy silminnähden reaktiotani. Silloin ei auta kuin pahoitella. 

Italiassa viettämiensä vuosien aikana Ella on huomannut, että tasa-arvo etenee koko ajan. Naisen asemasta ja esimerkiksi perheväkivallasta puhutaan paljon, samoin miesten ja naisten palkkaeroista.

– Suomea ja Pohjoismaita pidetään Italiassa tasa-arvon mallimaina, Ella Kanninen sanoo.

 

On aika hemmetin vaikeaa rakastaa kroppaa, joka paisuu yhden syksyn aikana lähes seitsemän kiloa.

Kuten useimmat tuntemani naiset, olen ollut ulkonäkööni tyytymätön noin kahdeksanvuotiaasta. Nyt olen oppinut, etten saisi olla. Olisi trendikkäämpää syleillä näitä ainutkertaisia muotojani ja arvostaa sitä, mihin kehoni pystyy, ei sitä, miltä se näyttää.

Kanankakat. Siitä on kehopositiivisuus kaukana, kun yhden syksyn aikana lihoo lähes seitsemän kiloa. Yhtään ei tee mieli syleillä näitä entisten kurvien päälle kasvaneita uusia kurveja. Ne tarkoittavat, että saan kantaa taas läjän lempifarkkuja ja hintavia ulkovaatteita kirppiskeräykseen.

Paisuminen tuntui lisäksi epäreilulta. Syksyn ajan olin treenannut enemmän kuin ikinä, noin neljästi viikossa. En mässäillyt, mutta ehkä juoksukoulu kasvatti ruokahaluani samaan tahtiin kuin lähestyvät nelikymppiset hidastivat aineenvaihduntaani. (Vai hidastivatko sittenkään? Taas yksi asia, josta niillä mokomilla on kiistanalaisia näkemyksiä.)

Hetken sain kyllä uskoteltua itselleni, että lisäkilot ovat vain lihasmassaa. Ehkä viidesosa niistä onkin.

 

”Muinoin, kun vielä verhouduimme mammutinnahkoihin, 38-vuotias nainen oli lähinnä biojätettä. Minun kehoni ei ole.”

Ironista on, että biologian puolesta voisin olla kehooni aika tyytyväinen. Muinoin, kun vielä verhouduimme mukavasti väljiin mammutinnahkoihin emmekä pillifarkkuihin, 38-vuotias nainen oli lähinnä biojätettä. Minun kehoni ei ole.

Se jaksaa juosta kympin ja hiihtää kaksi. Se kyykkää neljä tuntia putkeen (suppilovahveroiden perässä, ei muuten), kiipeää leikkipuistossa hämähäkinverkon huipulle ja nostaa kymmeniä kiloja suorille käsille. Se on tehnyt lähes tyhjästä, synnyttänyt ja ruokkinut kolme uutta ihmistä. Loistokapine oikeastaan.

Saan kai silti vähän surra sitä, minkä olen menettänyt? Nimittäin luottamukseni siihen, että reippaasti liikkumalla ja fiksusti syömällä pysyn sen näköisenä kuin toivon.

”En aio olla loppuelämääni pussikeittodieetillä tai tuplata treenimäärääni nykyisestä, joten näillä mennään.”

Kun kehopositiivisuus tuntuu liian vaikealta, treenaan kehorealismia. En aio olla loppuelämääni pussikeittodieetillä tai tuplata treenimäärääni nykyisestä 3-4 kerrasta viikossa, joten näillä mennään. En ehkä enää koskaan mahdu siihen 38-kokoiseen ruusumekkoon, jossa muutama vuosi sitten juhlin veljeni häitä, mutta voin ostaa uuden ja yhtä kauniin, kokoa 42.

Ei kehoaan tarvitse joka päivä niin ylenpalttisesti rakastaa, mutta sen kanssa kannattaa tulla toimeen. Tämän minäkin yritän muistaa – myös sitten, kun (yllättävän pian) kroppani lakkaa olemasta biologinen loistokapine.

Kysely

Oletko tyytyväinen ulkomuotoosi?