Jos teitittelet, teitittele edes oikein. Ja jos räpläät kännyä ruokapöydässä, kerro muille, mitä tapahtuu.

Tällaista tämä nykyään aina on. Saan bussissa istumapaikan. Käytäväpenkki etuosasta, oikealla puolella. Ikävä kyllä bussi täyttyy uhkaavasti, ja kohta täytyy luovuttaa paikka. Mutta kenelle? Tuo täti on satsannut niin paljon nuorekkuuteen, että hän loukkaantuu varmasti, jos vihjaan, että hän ei ehkä jaksa seistä. Tuo herra taas näyttää uurteiselta ja väsyneeltä, mutta jos ikkunasta näkyvä heijastus pitää paikkansa, näytän itsekin. Lisäksi olen nainen. Kumman kuuluu istua?

Pian seison bussin käytävällä kera ihmislauman, josta kukaan ei muka halua istua. Penkki hohtaa tyhjänä, kunnes tervejärkinen teini valtaa sen.

Ei ole helppoa olla hyväkäytöksinen, ja yhä vaikeammaksi vain menee.

Ihme kiemuroita

Tervehdi, kiitä, ota muut huomioon. Ei saa kaivaa nenää seurassa, ei saa tuijottaa prinsessan rintoja päivällispöydässä. Haarukka vasempaan, veitsi oikeaan käteen. Ookoo!

Mutta perustason jälkeen päästään vaikeammille leveleille:
– teatterissa kuuluu puikkelehtia penkkirivien välissä niin, että kasvot ovat istujiin päin
– hautajaisissa ei saa käyttää kultakoruja
– leipälautanen katetaan vasemmalle puolelle haarukoiden viereen
– naiset päästetään ensin ovista, mutta portaissa mies nousee edeltä
... ja paljon muita pikkujuttuja. Kaikissa ei edes ole järkeä.

Koetapa survoutua leffateatterissa rivin toiseen päähän etiketin mukaan. Polvet kolisevat istujien polviin, ei mahdu kunnolla – ergonomisempaa olisi kääntää selkä.

Kuka näitä mielivaltaisia sääntöjä on oikein keksinyt?

– No, käyttäytymisetiketti on oikeastaan peräisin Kaksoisvirtojen maasta, kertoo kansatieteen dosentti Teppo Korhonen.

Se oli vallankäyttöä, käytöskoukeroilla osoitettiin ihmisille heidän paikkansa.

Nykyiset hyvät tavat ovat yhteistä länsimaista perintöä. Ylimykset reissasivat pitkin Eurooppaa ja toivat mukanaan erilaisia tapoja. Ne levisivät hoveista sivistyneistöön, eikä niiltä kohta päässyt oikein kukaan pakoon. Vaikeimmat kuviot jäivät lyhytaikaisiksi trendeiksi: esimerkiksi muodikas tapa kolauttaa kumartaessa kannat yhteen hylättiin pian. Kolaus sattui liikaa, jos se osui vähänkin väärään paikkaan.

Nykymaailmassa tasa-arvo vallitsee ja tavat liudentuvat. Piireihin päästäkseen ei enää tarvitse tietää jokaisen aterimen paikkaa, eikä baarissa tarvitse nousta seisomaan, jos pöytäseurueesta lähtee nainen vessaan.

Mutta silti: käytöksellä pystyy erottumaan. Jos osaat kohottaa kuohuviinilasia ja katsoa ympärillä istuvia ihmisiä oikeassa järjestyksessä silmiin, tiedät juhlivasi sivistyneistön tyyliin.

Tädille kättäpäivää

– Sano tätille päivää! Näytä nyt, miten sä osaat antaa kättä!

Monilla taaperoiden vanhemmilla on pyhä missio opettaa jälkikasvuaan tervehtimään kohteliaasti. Kättely onkin tärkeä taito, ollut jo niistä ajoista, jolloin Rooman keisari Julius Caesar alkoi kätellä tervehdykseksi. Jos hän jätti jonkun kättelemättä, se oli kohteelle merkki siitä, että seuraavaksi putoaa pää.

Enää ei käy niin huonosti, mutta jotenkin kuuluu tervehtiä. Muuten kaikki jäävät miettimään, mikä on pielessä.

Keski-Euroopassa lapsille opetetaan kättelyn sijasta luontevia poskisuudelmia ja lämpimiä mutta pikaisia halauksia. Tapa on tehnyt tuloaan Suomeenkin.

– Vaikka kyllähän se täällä näyttää edelleen siltä kuin hakkaisi kahta halkoa yhteen, Teppo Korhonen kommentoi.

Kestää sukupolven verran, ennen kuin uusi tapa juurtuu. Käytöstavat kulkevat mantereen yli samalla tavalla kuin muotivirtaukset ja näppärät uutuusesineet. Jos niissä tuntuu olevan järkeä, ne tulevat jäädäkseen, muuten ne unohtuvat.

Ole mulle vähän aikaa Te

– Oletteko aikaisemmin olleet jonkin kuntoklubin jäsen?

Nuori kloppi liikuntakeskuksen tiskillä yrittää teititellä. Ärsyttää. Ihan kuin olisin ikifossiili, sellainen jolle pitää antaa bussissakin paikka. Sitä paitsi, jos teitittelee, niin teitittelisi edes oikein. Siinä kuuluu käyttää verbin partisiippimuodosta yksikköä: "oletteko ollut" eikä monikkoa "oletteko olleet".

Poika on kyllä oikeilla jäljillä. Vanhempia ihmisiä on ollut tapana teititellä, ainakin ennen 1970-lukua. Sen jälkeen Ruotsista vyöryi tasa-arvoinen sinuttelu, joten miten nuorilla voisi olla käytännön teitittely hanskassa?

Eivätkä toimittajatkaan sitä enää osaa, vaikka vielä 1980-luvulla toimittajakoulussa nimenomaan opetettiin, että kaikkia muita teititellään paitsi lapsia ja urheilijoita. Presidenttiehdokkaiden haastattelut olivat tänä talvena iloista sössimistä persoonapronominien kanssa. Toimittaja aloitti kysymyksen teititellen, mutta jotenkin se lipsahti puolivälissä sinutteluksi.
Kielitoimistossa ongelma ymmärretään oikein hyvin.

– Joo, mekin mokailemme teitittelyn kanssa – siihen tulee helposti se 'oletteko tehneet', kertoo Taru Kolehmainen Kotimaisten kielten keskuksesta.

Jos soitat kielitoimiston neuvovaan puhelimeen ja Taru vastaa, hän ei teitittele automaattisesti. Hän kuulostelee, oletko vanhempi ja virallisen oloinen, ja jos et ole, Tarun valinta on sinuttelu. Hän veikkaakin, että lopulta teitittely jää hyvin vähäiseksi.

– Puhelimessa sinuttelu on usein teitittelyä luontevampaa, ja sinuttelukin voi olla kohteliasta. Kohteliaisuus ei siis ole muodosta kiinni. Suomen kielessä on vanhastaan erilaisia tapoja olla kohtelias, esimerkiksi kolmannen persoonan käyttö: rouva on hyvä vaan.

Tavaratalo Stockmannillakin etsitään nykyään asiakkaan mukaista puhetyyliä. Ennen myyjiä ohjeistettiin teitittelemään joka tilanteessa, mutta kaikki asiakkaat eivät ole siitä tykänneet.

Haa! Palautetta on selvästi tullut minunlaisiltani tädeiltä, jotka eivät halua vaikuttaa ennen sotia syntyneiltä.Henkilökunnan koulutuksesta vastaava Janne Virta kertoo, että nuorisovaatepuolella myyjien homma on vaikein. Melkein kaikki asiakkaat ovat nuoria aikuisia, mutta kuuden tunnin tuttavallisuuden jälkeen tiskillä voikin seisoa yhtäkkiä mummo, joka haluaa ostaa lapsenlapselleen lahjahupparin ja joka odottaa kunnioittavaa puhuttelua.

– Siinä tilanteessa näkyvät myyjien erot – jotkut osaavat kotikasvatuksen perusteella jutella monenlaisten tuntemattomien kanssa. Toisilla menee kauemmin oppia.

Nostetaan känny pöydälle

"Hyvä Helena! Veljeni mielestä olen liimautunut puhelimeeni. Hän väittää, että pidin kännykkää pöydällä joulupäivällisellä, mitä en itse muista tehneeni. Myönnän, että saatan ravintolassa vilkaista sähköpostini sillä aikaa, kun hän lukee ruokalistaa. Ja tarkistan asioita mieluummin Googlesta kuin hukkaan aikaa keskusteluun siitä, oliko se-ja-se siinä-ja-siinä elokuvassa vai ei. Olenko minä epäkohtelias vai onko veljeni luddiitti?"

Näin kirjoittaa brittiläisellä neuvontapalstalla nimimerkki "Jos kutsut minut, kutsut myös puhelimeni". Hän tarttuu päivänpolttavaan kysymykseen. Teknologiaihmisten piireissä käytöstavat ovat todella muuttuneet, ja heidän mielestään myös muun maailman pitäisi totella digitaalista vallankumousta eikä jäädä ulisemaan vanhojen aikojen perään. Puhelin ja siellä oleva virtuaalinen ystäväpiiri kuuluvat osana persoonaan, ja ne saavat olla mukana siellä missä ihminen itsekin on.

Luddiitit panevat vastaan. Heidän mielestään laitteitaan jatkuvasti koskettelevat ihmiset ovat loukkaavaa ja tylsää seuraa – pysykööt sohvillaan kaivamassa nenäänsä ja näplimässä tahmasormillaan kosketusnäyttöjään!

Kännykkäetiketti tuntuu änkyröistä huolimatta muodostuvan melko rennoksi. Älä kailota -kampanjoita kyllä viritellään, mutta huomaako niitä kukaan? Jos puhelin soi elokuvateatterissa, nuoriso ei enää nolostu vaan vastaa. "Moi. Leffassa. Leffassa! En mä voi nyt puhuu!"

Ruokapöytäkysymystä kommentoiva käytösneuvoja Helenakin hyväksyy muutoksen. Vastauksessaan nimimerkille "Jos kutsut minut, kutsut myös puhelimeni" hän toteaa nykymeiningin olevan käytösarkea.

"Neljä vuotta sitten olisin sanonut, että puhelinta ei pidetä pöydässä. Ajat ovat muuttuneet, ja on hyväksyttävää googlettaa asioita ja kysyä netissä neuvoa sopivan viinin tilaamiseen. Ja toki päivällisestä saa ottaa valokuvan – se ei ole enää väärin, vaan monille itsestään selvä osa elämää."

Helena toteaa, että on silti kohteliasta kertoa pöytäseurueelle, mitä kulloinkin on kännykkänsä kanssa tekemässä. Muuten muut tuntevat olonsa yksinäisiksi ja kokevat, että häviävät koneelle kiinnostavuudessa. 

Nyt minäkin alan käsittää, miksi minua teititellään. Puhelimestani näkee heti, että siinä ei ole kosketusnäyttöä eikä internet-yhteyttä. Selvä senioriluuri! Ensi kerralla istun bussissa invapaikalle.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa kertoo suru-uutisesta Facebookissa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa, 52, kertoo virallisilla Facebook-sivuillaan suru-uutisesta: hänen nuorin pikkuveljensä on kuollut. 

– Nuorin pikkuveljeni on menehtynyt. Suruviesti saavutti minut 7.12. iltapäivällä. Jupan ystäville suru-uutinen tiedoksi. Jupaa ei enää ole, Sarkomaa on kirjoittanut Facebookiin.

Sarkomaa on omistanut päivityksessään koskettavan runon veljelleen.

Pikkuveljelleni

Ikinä ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän
Yhtäkkiä elämäsi loppuikin tähän

Lähdit niin hiljaa
Että vain aamu kuuli
Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli

Kiitos yhteisistä lapsuuden vuosista
Ja vuosista sen jälkeen
Uskon että sinun on nyt hyvä 
Taivaan kodissa olla

IS TV-LEHTI: Tokiossa työmatkalla oleva komea ja menestynyt Sebastian (Ebon Moss-Bachrach) edustaa kannattavaa firmaa, jolla pyyhkii erinomaisesti Japanissa. Vaikka bisnekset sujuvat, miehen menneisyydestä kumpuaa syvä suru.

Hotellilla hän jatkuvasti törmää mysteerisen kauniiseen Claireen (Elisabeth Moss). Heidän välillään on selkeää kemiaa. Kaksi vieraassa maassa kohtaavaa amerikkalaista päätyvät viettämään kiihkeän yön. Kaikki ei ole kuitenkaan siltä, miltä näyttää. Molempien menneisyydestä löytyy asioita, jotka ovat enemmän yhteisiä kuin kumpikaan voisi edes kuvitella.

Pääosaa esittävä Moss-Bachrach on näytellyt Girls-sarjassa. Moss on puolestaan nähty muun muassa The Handmaid’s Tale - ja Mad Men -sarjoissa.

Lyhytelokuvan takana ovat Girls-sarjaa tehneet Lena Dunham ja Richard Shepard.

– Halusin tehdä intiimin rakkaustarinan pienen työryhmän kanssa. Halusin, että se on jotain kaunista suoraan sydämestä. Olin onnekas, koska sain näin hyvät näyttelijät ja sijainti on yhtä romanttinen ja mysteerinen kuin tarina itsessään, Shepard on sanonut projektista.

Tokyo Project, HBO Nordic ma 11.12. alkaen