Kumpi näistä on sinun haaveesi? Kuvat: Shutterstock
Kumpi näistä on sinun haaveesi? Kuvat: Shutterstock

Perheen voi perustaa monesta syystä – tai jättää perustamatta.

– Minulla ei ole ikinä ollut vauvakuumetta. En ymmärrä, miksi ihmiset tekevät lapsia, mutta minun on ollut pakko hyväksyä se, koska kolmenkympin korvilla niin moni ympärillä alkoi perustaa perhettä, näyttelijä Antti Holma kertoi tuoreessa Me Naisten haastattelussa.

Holma sanoi, että elämä yksin on erityisen hyvää, koska silloin ei tarvitse kuunnella muiden mielipiteitä.

– Koska elän yksin, kaikki asiat, joita teen, ovat kiinni vain minun tarpeistani.

Antin valinta elää lapsettomana herätti heti runsaasti keskustelua jutun kommenttilaatikossa ja Me Naisten Facebook-sivulla. Osa yhtyi hänen mielipiteeseensä, mutta osa ei ymmärtänyt näyttelijän ajatusmaailmaa lainkaan. ”Jotenkin tosi surullista ja itsekästä. Elämästä jää isoja alueita kokematta ja elämättä”, nimimerkki Elinami kommentoi Antin ajatusmaailmaa. Pari kommentoijaa epäili Antin mielen vielä muuttuvan.

Aihe herättää valtavasti sekä tunteita että mielipiteitä, ja perusteluja on niin perheellisillä kuin lapsettomilla. Tässä muutamia näkökulmia:

Onnellisuus löytyy lapsista – mutta löytyy se muualtakin

– Minulla on uskomaton elämä, näyttelijä Cameron Diaz totesi vuonna 2009. Hän kertoi, että ihanan elämän syy löytyy osittain juuri siitä, ettei hänellä ole lapsia.

Myös tiede tukee ajatusta siitä, että lapsettomuus tekee onnelliseksi. Tänä vuonna julkaistun amerikkalaistutkimuksen mukaan lapsettomat pariskunnat ovat onnellisempia kuin parit, joilla on jälkikasvua. Tutkimuksessa kuitenkin todetaan, että onnellisuuskuilu ryhmien välillä on pienempi maissa, joissa vanhemmille tarjotaan kattava sosiaaliturva.

Myös vuoden 2012 norjalaistutkimus tukee ajatusta siitä, että lapseton on usein varsin onnellinen yksilö. Tutkimuksen mukaan osa lapsettomista saattaa käydä läpi vaiheen, jolloin suree sitä, ettei hänellä ole jälkikasvua. Mutta kun siitä pääsee eteenpäin, voi elämään löytää paljon merkitystä.

Samassa tutkimuksessa huomattiin, että eläkepäivillä lapsettomat ja perheelliset ovat keskimäärin ihan yhtä onnellisia.

Toki merkityksen voi löytää sekä lapsettomasta että perheellisestä elämästä. Esimerkiksi koomikko Sarah Silverman on kertonut haluavansa molemmat.

– Haluan hankkia lapsia siinä vaiheessa, kun en enää halua tehdä jotain muuta ja voin keksittyä heihin täysin, hän totesi vuonna 2010.

Perhe tuo lisää vuosia elämään

”Perhe on minulle kaikki kaikessa, se tarkoittaa rakkautta, ystävyyttä ja turvaa”, Maija Lukkari-Nyman sanoi kesällä Me Naisten haastattelussa.

Uuden amerikkalaistutkimuksen mukaan perhe tuo elämään ainakin lisää elinvuosia. Läheiset välit perheeseen pienentävät ennenaikaisen kuoleman riskiä ja parantavat elämänlaatua sekä terveyttä. Vaikka kaikki sosiaaliset suhteet ovat terveydelle hyväksi, tutkimuksen mukaan ystävillä ei ole kuitenkaan yhtä positiivista vaikutusta elinvuosiin.

Toisaalta hiljattain keskustelua herätti myös amerikkalaisen psykologin tutkimus, jonka mukaan yksin elävillä olisi monin tavoin rikkaampi elämä kuin naimisissa olevilla. Tutkimuksen mukaan sinkut saivat merkitystä elämäänsä läheisistä ystävyys- ja sukulaisuussuhteista, mielekkäästä työstä ja vilkkaasta sosiaalisesta elämästä.

Lapsettomalla parempi taloudellinen tilanne

Tuoreen amerikkalaisraportin mukaan lapsettomien pariskuntien taloudellinen tilanne eläkepäivillä on huomattavasti parempi kuin perheellisillä. Syy siihen on perin yksinkertainen: lapsiin hujahtaa valtava määrä rahaa. Vuoden 2007 suomalaistilaston mukaan yhden lapsen kasvattaminen täysi-ikäiseksi maksaa yli 100 000 euroa. Suomalainen yhteiskunta toki tukee lasten vanhempia esimerkiksi lapsilisän avulla.

Usein lapsettomille perustellaan, että jälkikasvua kannattaa hankkia, jotta vanhuuden päivät on turvattu. Tämän laskelman mukaan lapsettomalla näyttäisi kuitenkin liikenevän sievoinen summa enemmän oman tulevaisuutensa rahoittamiseen.

Täytyykö pystyä kaikkeen?

Länsimaissa vapaaehtoisesti lapsettomien määrä kasvaa jatkuvasti. Silti monet kokevat yhä paineita ja joutuvat perustelemaan lapsettomuuttaan sekä itselleen että muille.

Miksi? Lapsettomalla näyttelijällä Renee Zellwegerillä, 47, on teoria:

– Ehkä kyse on vanhoillisista yhteiskunnan paineista, jotka saavat naiset ajattelemaan, että heidät tuomitaan, jos he eivät saavuta elämässään kaikkea nyt, kun lasikatto on murrettu, näyttelijä sanoi radiohaastattelussa.

– Ihmisen on pystyttävä kaikkeen, vaikka eihän se välttämättä ole totta, että se olisi mahdollista. Ihmisen on tehtävä valintoja ja priorisoitava.

Mitä mieltä sinä olet aiheesta? Kerro oma mielipiteesi lomakkeella!

Juttua muokattu 14.3.2017 kello 9.14.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
M76

”En ymmärrä, miksi ihmiset tekevät lapsia” – ymmärrätkö sinä?

Olen 39-vuotias mies. En ole ikinä ymmärtänyt miksi ihmiset haluavat lapsia. Itse en ole koskaan halunnut. En ole valinnut lapsettomuutta, vaan se on ollut minulle itsestään selvä asia koko elämäni. Joku välillä ihmettelee miksi minulla ja vaimollani ei ole lapsia, onhan meillä ulkoisesti kaikki edellytykset; molemmilla vakituinen työ, oma asunto jne jne. Halu saattaa lapsia maailmaan kuitenkin puuttuu molemmilta. Me elämme omaa elämäämme ja teemme niitä asioita joista nautimme.
Lue kommentti
Vierailija

”En ymmärrä, miksi ihmiset tekevät lapsia” – ymmärrätkö sinä?

Jos lähdetään siitä näkökulmasta, että se, että on lapsia ei takaa sitä, että nämä huolehtisivat vanhemmistaan, kun he ovat vanhoja. Lapsi voi menehtyä ennen vanhempiaan, voi koitua vanhemman rahavarojen lypsäjäksi myös aikuisella iällään ja kaikki muukin maan ja taivaan väliltä on mahdollista. Tietenkin lapsi tuo paljon iloa ja rakkautta, mutta myös huolta ja surua. Tottakai oma lapsi on oma lapsi ja tärkeintä maailmassa, mutta kaikista meistä ei myöskään henkisesti ole tasapainoinen lasta...
Lue kommentti

On aika hemmetin vaikeaa rakastaa kroppaa, joka paisuu yhden syksyn aikana lähes seitsemän kiloa.

Kuten useimmat tuntemani naiset, olen ollut ulkonäkööni tyytymätön noin kahdeksanvuotiaasta. Nyt olen oppinut, etten saisi olla. Olisi trendikkäämpää syleillä näitä ainutkertaisia muotojani ja arvostaa sitä, mihin kehoni pystyy, ei sitä, miltä se näyttää.

Kanankakat. Siitä on kehopositiivisuus kaukana, kun yhden syksyn aikana lihoo lähes seitsemän kiloa. Yhtään ei tee mieli syleillä näitä entisten kurvien päälle kasvaneita uusia kurveja. Ne tarkoittavat, että saan kantaa taas läjän lempifarkkuja ja hintavia ulkovaatteita kirppiskeräykseen.

Paisuminen tuntui lisäksi epäreilulta. Syksyn ajan olin treenannut enemmän kuin ikinä, noin neljästi viikossa. En mässäillyt, mutta ehkä juoksukoulu kasvatti ruokahaluani samaan tahtiin kuin lähestyvät nelikymppiset hidastivat aineenvaihduntaani. (Vai hidastivatko sittenkään? Taas yksi asia, josta niillä mokomilla on kiistanalaisia näkemyksiä.)

Hetken sain kyllä uskoteltua itselleni, että lisäkilot ovat vain lihasmassaa. Ehkä viidesosa niistä onkin.

 

”Muinoin, kun vielä verhouduimme mammutinnahkoihin, 38-vuotias nainen oli lähinnä biojätettä. Minun kehoni ei ole.”

Ironista on, että biologian puolesta voisin olla kehooni aika tyytyväinen. Muinoin, kun vielä verhouduimme mukavasti väljiin mammutinnahkoihin emmekä pillifarkkuihin, 38-vuotias nainen oli lähinnä biojätettä. Minun kehoni ei ole.

Se jaksaa juosta kympin ja hiihtää kaksi. Se kyykkää neljä tuntia putkeen (suppilovahveroiden perässä, ei muuten), kiipeää leikkipuistossa hämähäkinverkon huipulle ja nostaa kymmeniä kiloja suorille käsille. Se on tehnyt lähes tyhjästä, synnyttänyt ja ruokkinut kolme uutta ihmistä. Loistokapine oikeastaan.

Saan kai silti vähän surra sitä, minkä olen menettänyt? Nimittäin luottamukseni siihen, että reippaasti liikkumalla ja fiksusti syömällä pysyn sen näköisenä kuin toivon.

”En aio olla loppuelämääni pussikeittodieetillä tai tuplata treenimäärääni nykyisestä, joten näillä mennään.”

Kun kehopositiivisuus tuntuu liian vaikealta, treenaan kehorealismia. En aio olla loppuelämääni pussikeittodieetillä tai tuplata treenimäärääni nykyisestä 3-4 kerrasta viikossa, joten näillä mennään. En ehkä enää koskaan mahdu siihen 38-kokoiseen ruusumekkoon, jossa muutama vuosi sitten juhlin veljeni häitä, mutta voin ostaa uuden ja yhtä kauniin, kokoa 42.

Ei kehoaan tarvitse joka päivä niin ylenpalttisesti rakastaa, mutta sen kanssa kannattaa tulla toimeen. Tämän minäkin yritän muistaa – myös sitten, kun (yllättävän pian) kroppani lakkaa olemasta biologinen loistokapine.

Kysely

Oletko tyytyväinen ulkomuotoosi?

Jos selviää!

Tuntuuko siltä, että vaalikeskustelut eivät paljasta tarpeeksi eroja presidenttiehdokkaiden välillä? Haluaisitko tehdä äänestyspäätöksesi mieluummin höpöhöpöjuttuihin ja mutu-tuntumaan nojaten? Hyvä! Tässä on sinulle sopiva vaalikone, joka paljastaa sielunkumppanuutesi asteen eri ehdokkaiden kanssa. Vastaukset on koottu Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien ja Ylen artikkeleista sekä omasta päästä.