Viime aikoina on kohuttu tutkimuksesta, jonka mukaan lyhyet miehet elävät vanhemmiksi kuin pidemmät. Mutta on pituudella muutakin merkitystä, esimerkiksi tilipussiin ja treffailuhaluihin.

Lyhyillä miehillä on ollut syytä iloita viime aikoina: havaijilaisessa yliopistossa tehty tuore tutkimus osoitti, että alle 158-senttiset miehet elävät selvästi pitkiä miehiä pidempään..

Lyhyiden miesten pitkäikäisyyttä selittää tutkijoiden mukaan eräs pitkäikäisyyden geenin muoto, joka lyhyillä miehillä on todennäköisemmin kuin pitkillä. Lyhyemmillä miehillä todettiin olevan myös vähemmän syöpää ja matalammat veren insuliinitasot.

Mutta on pituuden vaikutusta tutkittu aiemminkin. Muun muassa näin.

Naiset haluavat pitkän miehen

Teksasilaisessa yliopistossa tehty tutkimus todisti, että pituudella todellakin on merkitystä – erityisesti treffimarkkinoilla.

Tutkimuksen mukaan peräti 49 prosenttia naisista haluaa deittailla ainoastaan itseään pidempiä miehiä. Naiset perustelivat pidemmän miehen saavan heidät tuntemaan olonsa turvalliseksi, naiselliseksi ja siroksi.

Miehet puolestaan olivat tutkimuksen mukaan naisia avarakatseisempia. Ainoastaan 14 prosentille miehistä oli tärkeää, että nainen on heitä lyhyempi.

Älykäs valitsee pitkän kumppanin

Mirror-lehden artikkelin mukaan useat tutkimukset ovat osoittaneet pitkien ihmisten olevan lyhyitä ihmisiä älykkäämpiä.

Coloradon yliopiston tutkimus puolestaan paljasti, että älykkäät ihmiset valitsevat yleensä kumppaneikseen pitkiä ihmisiä ja toisin päin.

Sydneyn yliopiston tutkimuksen mukaan pituus kasvattaa myös pankkitiliä. Yli 180-senttisten nimittäin todettiin tienaavan puolitoista prosenttia enemmän kuin lyhyempien kollegoidensa.

Akateemikkojen väitteiden mukaan lyhyet naiset ovat vähemmän urakeskeisiä ja satsaavat uraa todennäköisemmin perheeseen. Vastaavasti pitkät naiset hankkivat lapsia todennäköisesti myöhemmin kuin lyhyet ystävänsä. St Andrewsin ja Stirlingin yliopistoissa tehty tutkimus tuki väitettä. Sen mukaan pitkät naiset ovat lyhyitä naisia kunnianhimoisia ja hankkivat vähemmän lapsia.

Pitkät ovat iloisempia

Ja jos siinä ei vielä ollut tarpeeksi, pituuden väitetään vaikuttavan myös ihmisen onnellisuuteen. Princetonin yliopiston kyselytutkimuksen mukaan pitkät ihmiset tuntevat iloa lyhyitä ihmisiä useammin.

Mutta vaikka tutkimukset totesivat pitkien miesten tienaavan enemmän ja saavan enemmän lapsia, lyhyet miehet paljastuivatkin paremmiksi aviopuolisoiksi.

– Todelliset johtajatyypit eivät aina ole kovin mukavia ihmisiä, selittää psykologi Nick Neave Mirror-lehdessä.

Lähteet: Psychology Today, Mirror