Eläin on monelle paljon enemmän kuin pelkkä lemmikki. Viisi naista kertoo, mitä eläinystävä tuo heidän elämäänsä.

Kuvat Outi Törmälä

Pirre ei lähde mihinkään

Eläkeläinen Selma Toikka, 87, ja maatiaiskissa Pirre, 13, Karkkila.

"Muutimme Pirren kanssa palvelutaloon viime joulukuussa. Minulle tarjottiin jo aiemmin paikkaa senioritalosta, mutta sinne ei olisi saanut ottaa kissaa mukaan. Minä en anna Pirreä mihinkään. Niin kauan on yhdessä leipää syöty, että ikävähän sitä tulisi.

Pirre on elänyt koko ikänsä maatilalla, ja minäkin 63 vuotta elämästäni. Pirre kaipaa ulkona juoksemista. Se naukuu joskus ikäväänsä niin kovaa, että joudun sanomaan sille turpa kiinni. Kyllä se sitten tottelee.

Minulla on ollut niin monta kissaa, ettei niitä kaikkia kerkeä edes ajatella. Kun menimme miesvainajani kanssa naimisiin 1946, hankimme ensimmäiset kissamme, Katin ja Pirren. Siitä pitäen Pirre-nimi on kulkenut kissalta toiselle. Katsoin nuorena tyttönä ranskalaisia elokuvia ja olisin oikeastaan tahtonut nimeksi Pierren, mutta muut olisivat vain vääntäneet sen pieruksi.

Sain Pirren tyttärentyttäreltäni, kun se vielä mahtui kämmenelleni. Yksi poika oli leikannut siltä viikset, ja minua säälitti, kun Pirre törmäili joka paikkaan. Nykyään sillä on komeat viikset.

Pirre on jo vanhus, ja se kuorsaa kaiket päivät, useimmiten minun sängyssäni. Kun se nukkuu, se ei kuule mitään. Minullakin on huono kuulo: pommi kuuroutti sodassa toisen korvani.
Seurankipeähän tuo kissa on. Se on aina punkeamassa syliin. Kun lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset käyvät kylässä, Pirre on heti heidän jaloissaan. Kyllä minä sitä paljon silittelen, vaikken sen kummemmin hemmottelekaan. Välillä yksin ollessa tulee pölistyä Pirrelle, että mitäs poika tietää.”

Yhdessä auringossa

Elektroniikkatyöntekijä Tiina Salonen, 22, ja parta-agama Mosse, 2, Salo.

Mosse on lempeä. Se ei vierasta ihmisiä vaan viihtyy sylissä.
Me molemmat nautimme kesäisin auringosta. Mossen juuret ovat Australiassa, joten se pitää valosta ja lämmöstä. Kun lisko ottaa kivellä aurinkoa, sitä ei saa häiritä. Jos se suuttuu, se pullistelee ja pörhistää piikkejään. Pari kertaa Mosse on vihastunut, kun pilvet ovat tulleet auringon eteen.

Muut saattavat kuvitella, ettei Mossesta ole seuraa, mutta minulle se on ystävä. Se katsoo usein polvellani televisiota. Minä myös juttelen Mosselle. Se kuuntelee selvästi: tapittaa minua ja kääntää päätään sivulle. Kutsun sitä mussukaksi ja komistukseksi, ja lässytän kuin vauvalle. Kerron sille tulevaisuudensuunnitelmistani. Töihin lähtiessäni sanon aina Mosselle, että lähden tienaamaan rahaa sen heinäsirkkoihin.

Kun poikaystäväni Timo muutti luokseni puoli vuotta sitten, lupasin Mosselle, ettei se jää kakkoseksi. Timo on lämmennyt Mosselle pikku hiljaa. Nykyään Mosse viihtyy melkein paremmin Timon sylissä kuin minun polvellani, koska Timo ei ole koko ajan silittämässä sitä. Olen siitä vähän mustasukkainen.

Mossen kanssa saa usein hyvät naurut. Kylvetän sen kerran viikossa, ja välillä se innostuu räpiköimään, vaikkei oikein osaakaan. Sitä on hauska katsella. Mosse on käynyt joulusaunassakin. Laitoin sille lauteelle oman vesivadin, ja se taisi tykätä olostaan.

Mosse on aika hidas tajuamaan asioita, mutta kun heiluttelen matoa sen edessä, se alkaa lipoa kieltään. Se osaa myös erotella suosikkiruokansa porkkanat muiden vihannesten joukosta.

Juhlapäivinä ostan Mosselle lahjan. Joululahjaksi se sai riippumaton terraarion nurkkaan. En tiedä tarkalleen, milloin Mosse on syntynyt, koska ostin sen eläinkaupasta. Olen päättänyt, että sen virallinen syntymäpäivä on ensimmäinen kesäkuuta. Olen miettinyt, pitäisikö minun hankkia sille synttärilahjaksi kaveri, vaikka tyttölisko, niin sen ei tarvitsi olla yksin, kun olen töissä.”

Koira tuo turvaa ja rakkautta

Kirjanpitäjä Heidi Kulmala, 27, ja berninpaimenkoira Jeri, 1,5, Nurmijärvi.

Jeri on vauvani. Minä olen sille äiti, eivätkä vanhempanikaan ole pahastuneet, vaikka kutsun heitä Jerin mummuksi ja papaksi.
Vaikka Jeri on iso, se on ihan sylikoira – kiltti, ujo ja vähän jääräpäinen. Erityisesti se arastelee miehiä, mutta kun se tottuu vieraisiin, se on mielellään rapsutettavana. Jeri on myös laiska ja mukavuudenhaluinen. Jos tapaan lenkillä tutun ja pysähdyn hetkeksi, se käy heti maahan makaamaan niin kuin tahtoisi ottaa tirsat.

Jeri on ensimmäinen koirani. Halusin koiran, koska ne tahtovat miellyttää ihmistä. Jeri tuo elämääni rakkautta ja lenkkiseuraa. On ihanaa, kun se nuolaisee kättäni kiitokseksi ruuasta. Asun yksin, joten tuntuu hyvältä, kun se on vastassa töistä tullessa. Jeri luo myös turvallisuuden tunnetta. Kun se on muualla hoidossa, herään öisin jokaiseen rasahdukseen.

Koska Jeri on iso ja pitkäkarvainen, se vaatii paljon aikaa: joka päivä pitää käydä aamu-, päivä- ja iltalenkillä, ja turkki, korvat, silmät ja kynnet täytyy hoitaa viikoittain. Mutta minä nautin siitä, että saan pitää huolta Jeristä.

En ole koskaan ollut yöhiippari, mutta sen jälkeen kun hankin Jerin, baarien kiertely on houkuttanut entistä vähemmän, koska en halua jättää sitä yksin. Välillä työpäivänkin aikana tulee mieleen, miten Jeri mahtaa pärjätä kotona. Kerran työpaikan pikkujoulujen jälkeen se mökötti eikä ollut huomaavinaan minua, kun olin jättänyt sen vanhemmilleni yöksi hoitoon.

Olen käyttänyt Jeriä koirakoulussa 10-viikkoisesta asti, koska isolle koiralle on tärkeää opettaa tottelevaisuutta. Ilman koulutusta ja kuonopantaa se lenkittäisi minua enkä minä sitä. Koulussa Jeri on oppinut peruskäskyjä, kuten istumisen ja seisomisen. Nyt odotamme temppukurssia ja koirahierontakurssia. On ihanaa, että koiran kanssa saa harrastaa.”

Molemmat koulivat toisiaan

Yrittäjä Paula Noopila, 44, ja islanninhevonen Litli-Prins frá Graenidal eli Prinssi, 23, Tuusula.

Minulla ja Prinssillä on pitkä, vakiintunut suhde. Kun muistelen yhteistä, välillä kivistäkin taivaltamme, tulee helposti kyynel silmään. En osaisi kuvitella, ettei Prinssi enää jököttäisi maatalomme pihassa. Kissoja ja koiria on tullut ja mennyt, mutta hevonen on onneksi pitkäikäinen, se voi elää yli 30-vuotiaaksi.

Prinssi muutti meille nelivuotiaana. Ostin sen puoliksi ystäväni kanssa, mutta hän muutti pian pois ja Prinssi jäi kokonaan minulle. Jos se asuisi jonkun toisen tilan tallissa, suhteemme olisi väistämättä etäisempi. Nyt näen Prinssiä ja toista issikkaani, 13-vuotiasta ruunaa Unia, ainakin kolmesti päivässä, kun käyn ruokkimassa ne. Prinssi on lauman pomo, eikä kukaan hypi sen nenille.

Nuorena Prinssi oli ihan hullu, täysin kuriton. Se ei pysynyt paikoillaan eikä käynyt sitä askellajia, jota pyydettiin. Prinssi alkoi tasaantua vasta parikymppisenä. Ehkä olemme koulineet toinen toistamme. Minä olen rauhallinen luonne, siinä Prinssi on muuttunut minun suuntaani. Minuun taas on tarttunut hevosesta määrätietoisuutta.

Nykyään Prinssi on loistohevonen: se on luotettava, tottelee yleensä käskyjä ja pitää mielellään ihmisiä, varsinkin lapsia, selässään. Välillä se kyllä näyttää vanhan luontonsa.

Ratsastimme viime talvena pellon reunaa porukan kanssa ja pidimme Prinssin kanssa perää. Prinssi sisuuntui, että hän ei suostu viimeisenä kulkemaan, ja alkoi pukittaa ja kiriä.

Ruoka on Prinssille pyhä asia. Se alkaa höristä tyytyväisenä, kun lähestyn sitä heinien kanssa. Prinssi on muutenkin kova juttelemaan. Olen oppinut tulkitsemaan sen ääniä. Pitkä hirnuminen tarkoittaa kutsua, ja lyhyt hörähdys merkitsee tyytyväisyyttä.

Prinssin hoitamisesta saa hyvän olon. Se on iso, pehmeä ja lämmin. Välillä harjaan sitä paljon pidempään kuin oikeastaan olisi tarvis. Kun touhuaa hevosen kanssa, siltä saa täydellisen huomion.

Toivon, että Prinssi saa elää terveen vanhuuden. Samaahan sitä toivoo jokaiselle vanhukselle.”

Chinchilla näyttää tunteensa

Kelan asiakasneuvoja Virpi Kinnunen, 27, chinchilla Rain, 1,5, ja 14 muuta chinchillaa, Vantaa.

Nelisen vuotta sitten näin ystäväni luona vanhan chinchillauroksen, joka tuijotti minua tuimasti. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Chinchillojen ulkomuoto on vastustamaton. Hankin pian ensimmäisen oman. Puolen vuoden päästä olin ostanut jo kolme; nyt niitä on 15. Chinchilloista on tullut minulle elämäntapa. Jalostan ja kasvatan niitä myyntiin. Koen chinchillani silti perheenjäseniksi, en kauppatavaraksi.

Chinchilloistani minulle läheisin on Rain-poika. Ostin sen viime syyskuussa virolaiselta tarhaajalta ja kesytin sen itse. Istuin monta iltaa Rainin häkin vieressä vain lueskelemassa, sitten aloin tarjota sille näkkärin muruja. Reilun kuukauden jälkeen se luotti minuun niin paljon, että antoi koskea itseään. Rain on vähän epäileväinen herra, mutta arastelustaan huolimatta se on hirveän utelias. Virtaa riittää. Rain on myös aikamoinen houdini. Kerran se murtautui ulos häkistään. En ole vieläkään keksinyt, miten.

Rain on käynyt näyttelyissä ja pärjännyt hyvin. Olin tippua penkiltä, kun Rain palkittiin laatusertifikaatilla. Olen pojasta tosi ylpeä.

Olen räväkkä ja humoristinen tyyppi, ja chinchillat sopivat täydellisesti luonteelleni. Ne ovat äärettömän uteliaita ja itsepäisiä. Chinchilloista on seuraa. Ne pulputtavat hauskasti, ja kun tulen reissusta kotiin, ne tulevat roikkumaan kaltereihin ja rämistelevät ihan kuin tahtoisivat sanoa: Me ollaan odotettu sua. Kiva kun tulit takaisin.

Aamuisin ennen töihin lähtöä rapsutan kaikkia chinchilloitani. Ne ovat yöeläimiä ja kaipaavat seuraa etenkin hämärän aikaan. Iltaisin päästän ne juoksemaan asunnossani häkki kerrallaan. Kaikkia ei voi päästää ulos yhtä aikaa, sillä silloin veri lentäisi: chinchillanaaraat ovat tarkkoja reviiristään. Välillä ne ruikkivat pissaa minua päin, jos tuntevat olonsa uhatuksi. Silloin saatan suuttua niille, mutta vain hetkeksi.

Parhaita hetkiä ovat ne, kun joku chinchilloista kapuaa syliin, näykkäisee ohimennen korvaa tai hiuksia ja jatkaa matkaa. Niin ne kertovat, että huomaavat minut ja tykkäävät minusta.”

Viimeistään häämatkalla Rosa pääsi siihen kuuluisaan tunteiden vuoristorataan, joka kuuluu erottamattomasti Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan.

Uusimmasta Ensitreffit alttarilla -kaudesta käyty keskustelu on ollut yhtä Heikkiä Heikin perään. Köyhyystutkijan Heikin, 35, askeettinen asunto, tuomitseva asenne ja kehnosti istuva puvuntakki ovat herättäneet ihmetystä, mutta toisaalta Heikin verkkainen älykköys on saanut osakseen myös kiitosta ja ihailua

Puolesta ja vastaan sinkoilleen Heikki-keskustelun varjoon on jäänyt se tosiasia, että Heikki tuskin on kauden suurin drama queen. Pohjimmiltaan lempeän oloinen, tasaisella äänellä puhuva ja kivikasvoinen mies ei varmaankaan aiheuta uusia somemyrskyjä nyt kun avioelämä Miinan kanssa näyttää lähteneen rullaamaan mukavasti. 

Sen sijaan draamapotentiaalia on kauden kuopuksessa Rosassa, joka meni naimisiin Eetun kanssa. Toistaiseksi Rosan ja Eetun liitto näyttää olleen yhtä rakkaushattaraa, mutta temperamenttisen Rosan osalta draaman merkit ovat jo ilmassa. 

Todiste 1: Tunnustautuu jyräksi

Jo kauden päähenkilöitä esiteltäessä Rosan, 26, mainittiin olevan vahvatahtoinen nainen, jolla on ollut tapana jyrätä kumppaninsa aiemmissa suhteissa. Ennen avioon astelemista Rosa toivoikin, että tällä kertaa kumppaniksi sattuisi mies, joka ottaisi välillä ohjat. 

Todiste 2: Pelkää tossuttavansa

Kauden ensimmäisessä jaksossa Rosa kertoi avoimesti tunteellisuudestaan:

– Kuvailisin itseäni aika sellaisena herkkänä. Vähän se temperamenttikin välillä siellä nostaa päätään, ja aika herkästi sitten saatan ottaa kierroksia. Myös itken herkästi, ja asiat menevät herkästi tunteisiin.

Herkkyyden lisäksi Rosasta löytyy kuitenkin myös dominoivuutta:

– Ainahan on se vaara, että toinen jää tossun alle, kun tosiaan ne tunteet ja ajatukset saattaa heitellä, kun temperamenttia löytyy.

Todiste 3: On kauden vahvin ehdokas Rahka-Petriksi

Edellisen Ensitreffit alttarilla -kauden kuohuttavin pari olivat Mari ja Petri, joille tuli kinaa muun muassa pyörän säilytyksestä asunnossa ja siitä, voidaanko ulkona syödä, jos kotona on maitorahkaa. Asiantuntijat ovat varmasti varoneet ottamasta uudelle kaudelle mukaan Petrin tyyppistä urheilulliseen elämäntapaansa tiukasti suhtautuvaa ihmistä, mutta Petrissä ja Rosassa taitaa kuitenkin olla joitakin yhtäläisyyksiä.

”Vaihtelee koko ajan se, että milloin tuntuu hyvältä ja milloin tuntuu jopa vähän pahalta.”

Jo ensimmäisessä jaksossa Rosa nimittäin kuvattiin ammattimaisen näköisessä triathlon-asussa kantamassa polkupyörää asuntonsa parvekkeelta. Ei auta kuin toivoa, että koti on hyvä säilytyspaikka pyörälle myös sporttisen Eetun mielestä. Ainakin kumpikin on kertonut urheilun olevan heille tärkeää. 

Todiste 4: Tony Dunderfeltin lausunto

– Rosa taas on hyvin tunteellinen ihminen, Tony Dunderfelt totesi ensimmäisessä jaksossa Eetun ja Rosan eroja ja yhtäläisyyksiä selostaessaan. Ilmeisesti asiantuntijat uskovat, että keskustelevainen Eetu ja tunteitaan voimakkaasti ilmaiseva Rosa ovat hyvä match – ja toistaiseksi siltä vaikuttaakin.

Todiste 5: Häämatkalla ailahtelevat tunteet

Rosan ja Eetun hääpäivä näytti toisen jakson perusteella sujuneen pelkästään iloisissa ja ihastuneissa tunnelmissa. Hääaamuna Rosa todisti jo itkuherkkyytensä kyynelehtimällä ylitsevuotavasti Eetun huomenlahjalle.

Viimeistään häämatkalla Rosa pääsi siihen kuuluisaan tunteiden vuoristorataan, josta tässä ohjelmassa joka kaudella tavataan puhua. 

– Vaihtelee koko ajan se, että milloin tuntuu hyvältä ja milloin tuntuu jopa vähän pahalta, Rosa tilitti.

– Huomasin itsessäni sen, että mä rupean käyttäytymään vähän ikävästi. Huomasin, että olen aika kireä, hän kertoi.

Tilanteesta kuitenkin selvittiin oman ajan ja keskustelun avulla. 


Todiste 6: Ensi jaksossa ahdistaa

Neljännen jakson maistiaisissa, joita näytettiin kolmannen jakson lopussa, oli draaman tuntu jo käsinkosketeltava. 

– Siis mua ahdistaa ihan kaikki nyt. Mä tarvisin nyt aikalisän kaikesta, kyyneliä kuivaava Rosa purki kameralle.

Tunteita tiedossa siis! Tämän syksyn Ensitreffit alttarilla -kausi on erikoislaatuista Heikkiä lukuun ottamatta vaikuttanut jopa puuduttavan tasaiselta, joten temperamenttinen Rosa taitaa tehdä vain hyvää ohjelmalle. 

Näyttelijä Antti Holma paljastaa yksityiskohtia taloudenpidostaan uudessa rahaoppaassa Kaikki rahasta.

Näyttelijä Antti Holma oppi taloudellisuutta uransa alkuaikoina, kun tienestit olivat epäsäännöllisiä. Jossain kuussa palkkaa saattoi tulla 4000 euroa, minkä Antti pisti välittömästi sileäksi. Seuraavassa kuussa tilille tuli vain 120 euroa.

– Kun rahaa ei ollut enkä tiennyt, koska sitä tulee, pääni ympärillä oli koko ajan vanne, joka kiristi valtavasti. Tästä ajasta opin, ettei pidä katsoa, paljonko nyt on tilillä vaan miettiä, paljonko sinne on tulossa, Holma muistelee Julia Thurénin tuoreessa talousraamatussa Kaikki rahasta (Gummerus).

Thurén on haastatellut talousoppaaseen muitakin tunnettuja suomalaisia: raha-asioistaan avautuvat muiden muassa Vappu Pimiä, Iina Kuustonen, Maria Veitola ja Hjallis Harkimo.

Antti Holma kertoo kirjassa, kuinka hän on opetellut suunnittelemaan rahankäyttöä pitkällä tähtäimellä.

– En ole tarjoushaukka, mutta olen hirveän iloinen, jos saan jotain halvemmalla. Omistan kaikki kanta-asiakaskortit, koska minua harmittaa valtavasti, jos olisin saanut jonkun tuotteen kortin avulla kolme euroa halvemmalla. Ajattelen pikkuporvarillisesti, että taksiin pitää olla aina rahaa, Holma kertoo.

”Omistan kaikki kanta-asiakaskortit, koska minua harmittaa valtavasti, jos olisin saanut jonkun tuotteen kortin avulla kolme euroa halvemmalla.”

Holma mainitsee jemmaavansa rahaa säästötilille ja vakuutussäästötilille, johon hän laittoi könttäsumman myydessään asuntonsa. Lisäksi hänellä on vielä yksi sijoitusasunto Suomessa.

Lontoossa asuvalla näyttelijällä kuluu arjessa rahaa vähänlaisesti: huoneen vuokra on edullinen, eikä ruokalaskuun mene kuin joitakin kymppejä viikossa.

– Sen sijaan törsään tyhmiin juttuihin, kuten lentoluokan korottamiseen turistiluokasta bisnesluokkaan tai vaikka hienoon laukkuun. Jos haluan jotain isompaa, vaikkapa digijärkkärin, säästän siivun seuraavasta kolmesta palkkiosta, minkä jälkeen teen ostoksen, Holma kertoo kirjassa.

Viime vuonna Holma kertoi bisnesluokkaharrastuksestaan myös Me Naisille.

– En ikinä säästä lennoissa, vaikka varmaan pitäisi oppia. Mutta mieluummin maksan, että voin marssia jonottamatta suoraan koneeseen ja pitää oman tilani, Holma perusteli.

”Olisin ihan hyvin voinut lainata rahaa ja elää enemmän.”

Hän mainitsi tuolloin myös katuvansa, ettei aikanaan ottanut enempää opintolainaa, vaan teki kaikki loma-ajat töitä tunnollisesti töitä ravintola-alalla ja matkusteli tosi vähän.

– Olisin ihan hyvin voinut lainata rahaa ja elää enemmän. Nuoruus on niin kertaluonteinen asia, ettei sitä olisi kannattanut kuluttaa baaritöihin.

Taannoin Antti Holma paljasti Facebookissa myös kurinalaisen vaatefilosofiansa, johon kuuluu iso läjä pelkästään mustia sukkia. Holma kertoi heittävänsä vuosittain kaikki sukkansa roskiin ja ostavansa tilalle uudet.

– Jos joskus löydän parittoman sukan, vien sen välittömästi ulos talosta, ulkoroskikseen. Näin se ei pääse levittämään entropiaansa jo valmiiksi sotkuiseen elämääni, Antti selitti.

– Luonto ei ehkä kiitä, mutta toisaalta en tee lapsia tähän lohduttomaan väestöräjähdykseen luonnonvaroja kuluttamaan, joten tasoissa ollaan, saatana.