Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Onneksi lääkärin vastaanotolla voi kuulla myös hyviä uutisia.

Kukapa ei olisi joskus sortunut selaamaan vapisevin sormin lääkärikirjaa tai googlaamaan omituisia oireitaan. Yön pimeinä tunteina varmalta tuntunut diagnoosi saattaa lääkärin vastaanotolla vaihtua helpotuksen huokaukseen – tai nolotukseen.

Ihmisen anatomia voi olla hämmentävää, vai mitä mieltä olet näistä hulvattomista tositarinoista?

"Olin kerran jo menossa lääkärille silmäkulmassani näkyvän tummentuman takia. Epäilin aivokasvainta. Kunnes tajusin, että se on mun nenä. Uudessa asunnossani sohvalla maaten nenä vain erottui hyvin valkoista seinää vasten."

"Tunnustelin takaraivoani ja huomasin, että siellä oli joku kova kohouma. Asia vaivasi kovasti, joten varasin lääkäriajan. Lääkäri totesi, että niin, se on tosiaan pääkallo, se on takaraivosta tuon muotoinen. Tuli lyhyt lääkärikäynti."

"Kaverini havaitsi yksi päivä peilikuvastaan, että kyljissä törröttää jotakin ja meni näyttämään kyhmyjä lääkärille. Lääkäri totesi siihen, että: Joo, olet aika hoikka tyttö, joten lonkkaluut näkyvät suht selvästi."

"Jouduin pitkittyneen flunssan takia keuhkoröntgeniin. Kun lääkäri nosti kuvat valotaululle, näin keuhkokuvan keskellä suuren ja selkeän tihentymän. Pelästyin niin, että kauhistelin asiaa suureen ääneen. Lääkäri vastasi rauhallisella äänellä: Kaikki kunnossa, tihentymä kuvan keskellä on sun sydän."

"Minulle oli ilmestynyt uusia, outoja luomia. Olin varma, että mulla on melanooma tai aidsin loppuvaihe. Kuukausien pelkäämisen jälkeen uskaltauduin lääkäriin. Lääkäri katsoi luomia ja totesi, että nuo nyt ovat ihan normaaleita ihon vanhenemisen merkkejä. Tuli kivan nuorekas olo."

"Olin siirtynyt aamuisin kaurapuurosta tuorepuuroon, joka sisälsi paljon pähkinöitä ja muita papanoita. Vatsani oli välillä todella kipeä. Lopulta menin lääkäriin, koska luulin, että minulla on virtsakivet, tyrä tai jotain muuta vakavaa. Lääkäri paineli vatsaani ja teki diagnoosin: eksynyt pieru."

"Yksi ystäväni oli kuullut, että korvaa ei saisi oikeastaan kaivaa pumpulipuikolla. Tämä Marjo muisti kyllä, ettei saisi, mutta kuitenkin yhtenä aamuna kaivoi korvaansa pumpulipuikolla. Puikko vähän tökkäsi sinne korvakäytävään, joten Marjo ajatteli, että nyt tuli tehtyä moka, meni lääkärille ja kertoi tökänneensä vahingossa pumpulipuikolla korvaan. Lääkäri kysyi, että entä sitten? Johon Marjo, että ei mitään sitten, mutta kun sitähän ei saisi kai tehdä. No, lääkäri vilkaisi säälistä korvaan ja sanoi, että älä kovin kovasti töki."

Mielenterveyden ongelmista puhuminen ei ole nyyhkyttämistä, oli diagnoosi mikä tahansa. Milloin ymmärrämme lopettaa kiistelyn siitä, kuka sairastaa oikein?

Viime vuosien aikana lievemmät mielenterveysongelmat ovat arkipäiväistyneet. Niistä kehdataan puhua, ne huomioidaan työpaikoilla ja kynnys hakea apua on madaltunut. On hyvä asia, ettei masennuksesta tai burn outista tarvitse enää potea häpeää.

Suomen psykologiliiton puheenjohtaja Tuomo Tikkanen sanoi muutama vuosi sitten Ylelle, että avoimuuden lisääntymisestä voi kiittää muun muassa julkkiksia.

– Julkisuuden henkilöt ovat kertoneet masennus- tai sairastumisjaksoistaan, ja ne kaikki lieventävät sitä pelkoa, jota on tunnettu mielenterveysongelmia kohtaan.

Sitten tulee psykiatri, Kellokosken sairaalan entinen ylilääkäri Ilkka Taipale ja töräyttää Helsingin Sanomien haastattelussa, että Kansallisteatterin Masennuskomedia-näytelmän päähenkilön tarina on ”tyypillistä naistenlehden kansikuvakamaa”.

– ’Minulla oli burn out, mutta minä toivuin’. Se on ihan eri asia, jos kansikuvajulkkikset kertoisivat sairastuneensa skitsofreniaan ja toipuneensa vähän, mutta sairastavansa sitä edelleen, Taipale sanoo Helsingin Sanomille ja jatkaa:

– En pidä siitä, että julkkikset nyyhkyttävät, hän toteaa tehdäkseen asian vielä selkeämmäksi.

”En pidä siitä, että julkkikset nyyhkyttävät.”

Siinäpä kannustava kommentti kaikille mielenterveytensä kanssa kamppaileville! Julkisuuden henkilö, joka on kohdannut mielenterveyden ongelmia ja saanut niihin mahdollisesti myös diagnoosin ja hoitoa, leimataan nyyhkyttäjäksi. Ikään kuin hän valittaisi turhasta. Jos ei tule verta, ei voi sattua.

Taipaleen kommentti on jatkoa aina silloin tällöin päätään nostavalle väittelylle siitä, kenellä on oikeus valittaa ja kuka on tarpeeksi sairas saadakseen kertoa siitä. Kesällä muun muassa pohdittiin, onko Anna-Leena Härkösen uutuusromaanin päähenkilö ”uskottavasti masentunut”, jos hän käy jumpassa ja elämä näyttää päällisin puolin hyvältä.

Taipale on toki oikeassa siinä, että burn out ja skitsofrenia ovat kaksi eri asiaa, ja hän on tärkeällä asialla vaatiessaan, että vaikeasti mielisairaiden sosiaalinen asema pitää saada kuntoon.

Kummastakaan sairaudesta puhuminen ei silti sulje toista pois. Lievempien mielenterveyden ongelmien esiin tuominen ei ole vakavampia ongelmia väheksyvää, mutta Taipale tulee kyllä nyyhkytyskommentillaan väheksyneeksi kaikkia muita mielenterveyden ongelmia paitsi niitä vaikeimpia.

Aika monelle tulee elämässään vaihe, jolloin mielenterveys joutuu koetukselle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan joka viides suomalainen sairastuu masennukseen elämänsä aikana. Monella se uusii ja osalla kroonistuu.

Burn out tai raskauden jälkeinen masennus saattaa olla vaikein asia, jonka ihminen joutuu elämässään kokemaan. Vaikka häpeä ei enää niin suuri kuin joskus aiemmin, kynnys hakea apua saattaa silti olla korkea. Nyyhkyttäjäksi leimaaminen ei varsinaisesti auta asiaa.

Burn out tai raskauden jälkeinen masennus saattaa olla vaikein asia, jonka ihminen joutuu kokemaan.

Sillä, että mielenterveytensä kanssa vaikka vain väliaikaisestikin kamppaileva uskaltaa hakea ja saa apua jo varhaisessa vaiheessa, voidaan ehkäistä ongelmien pahenemista ja yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia.

Mielenterveyden ongelmat ovat edelleen yleisin työkyvyttömyyseläkkeiden syy. Niiden vuoksi myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on kuitenkin vähentynyt kymmenen vuoden aikana kolmanneksella, vaikka masennustilastot voivat edelleen paksusti.

Voikin kysyä, kuinka suuri merkitys on sillä, että mielenterveydestä on viime vuosina viimein alettu puhua avoimemmin ja että lieviä tai ohimeneviäkään ongelmia ei väheksytä?

Sitä paitsi sen burn outin syvimmässä alhossa saattaa auttaa jo pelkästään tieto siitä, että muutkin ovat tästä toipuneet.

Vierailija

Nyyhkyttäjäksi leimaaminen on viimein asia, jota mielenterveytensä kanssa kamppaileva kaipaa

Mielen sairaus on sairaus siinä kuin muutkin, ja on hyvä että siitä puhutaan. Nostan myös hattua jokaiselle joka "tulee kaapista" sairautensa kanssa. Mutta olen siitä Taipaleen kanssa samaa mieltä että iltapäivä- ja naistenlehdet ovat täynnä näitä "tunnettu tähti avautuu: kärsin masennuksesta/unettomuudesta/ahdistuksesta"- juttuja. Monessa jutussa kuitenkin puhutaan ihan muusta kuin sairaudesta, on ollut väsymystä, kiirettä töissä, ikäviä sattumuksia elämässä, jotka sinänsä ovat ihan tavallisia...
Lue kommentti

Perhebarometrin mukaan lastenhankintaa lykätään, sillä keskiluokkainen ”Prisma-perheen” elämä ahdistaa. Mitä ihmettä, sehän on ihmisen parasta aikaa!

  1. Virikkeellistä yhdessäoloa. Kun koko perhe lähtee yhdessä Prismaan, saatte viettää ainutlaatuista laatuaikaa yhdessä. Kukaan ei katso televisiota, pelaa pleikkaa tai syvenny mihinkään vuorovaikutusta haittaavaan asiaan, vaan aikaa vietetään yhdessä esimerkiksi maustehyllyä etsien. 
  2. Zen-hetki. Jälkikasvu pysyy paikallaan, kun yhden istuttaa kärryn penkkiin ja loput sinne ruokatavaroiden joukkoon. Ei tarvitse olla silmät tarkkana vahtaamassa, missä pahanteossa kullannuput ovat. Äärimmäisen kätevää ja rentouttavaa ihmiselle, joka ottaa jatkuvasti koppeja päälleen putoavista rohkelikoista.
  3. Vähän kuin Linnanmäki. Prismoissa on usein pienet leikkipaikat. Tai ainakin yksi karuselli, joka pyörii S-etukorttia vinguttamalla. Eli ilmaiseksi! Parasta huvitusta lapsille ja aikuisten lompakoille.
  4. Aina valitetaan, miten ”aika kuluu niin nopeasti”. Prismassa ei kulu.
  5. Olosuhteet ovat optimaaliset. Saa olla lämpimässä, tuulensuojaisessa ja kirkkaasti valaistussa paikassa, jossa ilmastointi pelaa. 
  6. Apu on lähellä. Nälän iskiessä ruoka on lähellä. Jos housut repeävät, uudet vaan kehiin. Mitä Prismasta ei saa, sitä ihminen ei tarvitse.
  7. Näkee tuttuja. Kun viettää tarpeeksi aikaa jättimarketeissa, huomaa ilokseen/yllätyksekseen, että vastaan alkaa kävellä tuttuja. Joskus aikaisemmin nähtiin ehkä baarissa, mutta hyvin ne kuulumiset saa huikattua kylpypyyhelaarinkin yli. Tästä syystä ei todellakaan kannata lähteä Prisma-radalle missään puutarhavaatteissa, vaan vähän pitää panostaa.
  8. Välillä voi irrotella. Kun elää Prisma-perheen elämää, irrottelu on kaiken lisäksi älyttömän helppoa! Ristely Ruotsiin, kylpyläloma Flamingossa tai sitten ihan vain viaton "Mentäisiinkö sittenkin cittariin?", tuovat jännitystä arkeen. Vaikka vähän hevi-hyllyllä revittelisi, on tämä huvi hirveän paljon halvempaa kuin esimerkiksi kahden ihmisen lentoliput Balille. Muista tämä!
  9. Eikä niistä Balin lipuista muuten saisi mitään bonuspisteitäkään. Muista sekin! Miksi me puhumme koko ajan Balista?