Peeta Paatero-Voutilaisen käteen tatuoidut kukat kertovat omasta perheestä. Kuvat Ville Juurikkala
Peeta Paatero-Voutilaisen käteen tatuoidut kukat kertovat omasta perheestä. Kuvat Ville Juurikkala
HIFK:n logon jälkeen tuli pitkä tatuointitauko.
HIFK:n logon jälkeen tuli pitkä tatuointitauko.

Peeta Paatero-Voutilainen, 38, arvostaa tatuointeja taiteena.

"Ensimmäisessä tatuoinnissani on suden pää ja kotkan sulka. Olin 19-vuotias, ja ystäväni silloisella poikaystävällä oli tatuointivälineet. Annoin hänen harjoitella ihooni. Vielä silloin tuntui, että tatuoinnin pitää olla piilossa. Idean lavassani olevaan kuvaan sain vaihto-oppilasvuodestani Kanadassa. Asuin intiaanireservaatissa, ja isäntäperheelläni oli lemmikkinä susi.

Joka toinen päivä mietin, millä kuvan peittäisi, ja joka toinen päivä ajattelen, että se ei ehkä ole maailman hienoin mutta kertoo elämästäni. Otin vielä toisen tatuoinnin, suosikkijoukkueeni HIFK:n logon, mutta sen jälkeen suhtautumiseni tatuointeihin muuttui: en halunnut kehooni enää mustaa suhrua.

Tatuointitauko kesti yli kymmenen vuotta. Piti löytää taitava tekijä ja keksiä hyvä aihe. Halusin ison ja värikkään kuvan, jonka otin lopulta olkavarteeni vuosi sitten. Ystäväni vinkkasi minulle tatuoija Leena Lumilahdesta, ja yhteinen sävel löytyi heti. 

Tatuoinnilla ei tarvitse olla syvempää merkitystä, mutta halusin omaani jotain, joka liittyy itseeni. Kuvassa on perheeni – minun, mieheni ja kolmen lapsemme – syntymäkuukausien nimikkokukkia: unikko, gerbera, kehäkukka ja lumikello.

Pari viikkoa sitten otin käsivarteeni maatuskan.Anoppini totesi tatuoinneistani, että 'tuo taitaa olla lempitaidettasi'. Tatuoinneista puhuttaessa ei aina tuoda esille sitä, että parhaimmillaan se tosiaan on taiteilijantyötä. Kun olen itse tehnyt pohjatyön, haluan antaa taiteilijalle vapaat kädet ja luotan hänen arviointikykyynsä. Netissä on helppoa selata tatuoijien portfolioita ja ottaa asioista selvää, joten mielestäni vastuu lopputuloksesta on ottajalla.

Työskentelen vakuutusyhtiössä palveluneuvojana ja töissä käytän pitkähihaista paitaa. Vapaalla sen sijaan käytän lyhyempiä hihoja kuin koskaan ennen. Kun kerran olen panostanut, haluan myös näyttää sen. En kuitenkaan pidä tatuointejani ulkoisina koristeina samalla tavalla kuin esimerkiksi koruja. Tatuointini ovat osa minua. 

En usko, että kuvat kaduttavat koskaan myöhemmin. Kun ottaa tatuoinnin, ajatuspolku pitää käydä läpi – kuva pysyy, mutta iho vanhenee ja värit saattavat haalistua. Kehokin rupsahtaa, mutta en aio harmitella sitä, että elin."

Lisää aiheesta

Tatuoinnit kertovat eletystä elämästä

Susanna, 29: "Hinguin tatuointia seiskaluokalta saakka"

Ann-Marie, 63: "Tatuoinnin pitää näkyä"

Pysäyttävä brittidokumentti paljastaa, miten rajua elämä amerikkalaisyliopistojen veljeskunnissa on.

IS TV-LEHTI:  BBC:n This World -sarjaan kuuluva Veljeskuntien rajut huvit (Frat Boys: Inside America's Fraternities, 2016) on pysäyttävä dokumentti amerikkalaisyliopistojen vanhasta perinteestä. 1700-luvun lopulla alkaneisiin järjestöihin on kuulunut suuri määrä merkkihenkilöitä. Veljeskunnissa luodaan elinikäisiä ystävyyssuhteita, joista on hyötyä tulevalla uralla.

Brittidokumentti tarkastelee veljeskuntien pimeämpää puolta, tyttöjen hyväksikäyttöä ja salaisia rituaaleja, joiden seurauksena opiskelijoita on loukkaantunut, useita myös kuollut.

Ovelasti rakennettu ohjelma kulkeekin kunniasta häpeään. Moniääniseen ja objektiiviseen dokumenttiin poimitut kuvat opiskelijakämpissä roikkuvista rintaliiveistä, tanssitangolle ripustetuista alastomista barbie-nukeista ja humalassa heiluvista nuorukaisista kertovatkin omaa kieltään veljeskuntien kulttuurista.

Dokumentissa seurataan Gazoni-perheeseen pyrkivää brittiläistä Jordania. Veljeskunnan pomo Ben ja Jordanin ”isoveli” Raymond kertovat kokelaille asetettavista vaatimuksista. Salaisen rituaalin kohdalla kuvaaminen kielletään.

Marissa kertoo omakohtaisen kokemuksensa yhden veljeskunnan juhlissa tapahtuneesta raiskauksesta.

Kowiakin perhe kertoo Harrison-pojastaan, joka kuoli 19-vuotiaana siirtymäriitissä. Terrence puolestaan loukkaantui hengenvaarallisesti. Hänen asianajajansa Doug Firebaugh on ollut 20 vuotta kiusattujen opiskelijoiden asialla ja kongressiedustaja Frederica S. Wilson ajaa lakialoitetta simputuksen kieltämiseksi.

 Veljeskuntien rajut huvit, TV2 ke klo 22.10

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti