Jenkkileffoista saa elämästä hieman liian dramaattisen käsityksen. Mutta onko tosielämällä ja draamalla mitään yhteistä?

Kuva Vuokko Salo

Oikeuden istunto: Odottelua, ei palopuheita

Telkkarissa:

Asianajaja huutaa vastalausetta ja yltyy huikeisiin palopuheisiin.

Tosielämässä:

Kahina rikkoo hiljaisuuden. Syytetty istuu yksin pulpetin näköisessä pöydässä ja kääntää iltapäivälehden sivua.
Asianajajaa ei näy. Käräjäsihteeri tarttuu luuriin ja soittelee, mutta ei saa tietoonsa, onko asianajaja tulossa paikalle.

Lopulta tuomari käskee ulos syytetyn sekä meidät kolme takariviläistä: minut, todistajan ja oikeudenkäyntiä seuraamaan tulleen opiskelijan. Istumme aulan penkeille, ja syytetty tarjoaa rullaksi pyörittelemiään lehtiä luettavaksi. En uskalla katsoa lievästä petoksesta syytettyä silmiin.

Vaivaantuneen odottelun jälkeen asianosaiset kutsutaan takaisin saliin. Tuomari kertoo, että päätöksiä ei tehdä, mutta todistajaa sentään kuullaan.

Vuorossa on ensimmäinen telkkarista tuttu kohtaus. Tuomari kyselee todistajan seurakuntaa ja pyytää valitsemaan, vannooko tämä valan vai vakuutuksen. Todistajan lausuma Jumala kuulostaa virastoympäristön loisteputkivalossa jotenkin oudon juhlalliselta.

Hän kertoo luottokorttisotkuista ja väärällä nimellä tehdystä hotellivarauksesta. Lempeä-ääninen syyttäjä, nuori turvallisen tuntuinen mies, kysyy muutaman tarkentavan kysymyksen.

Lakisarjojen vuoksi ihmisten käsitys oikeudenkäynnistä perustuu usein yhdysvaltalaiseen järjestelmään.

– Oikeusjärjestelmä on siellä ihan erilainen. Retoriikalla on suuri merkitys, koska lainsäädäntö pohjautuu ennakkotapauksiin. Meillä pohjana on lakikirja. Siksi meillä on ehkä kuivakampaa, selittää käräjätuomari Tarja Honkanen.

Tuomareillakin on tylsästi ihan tavalliset asut. Pukukoodi on kuulemma "siisti".

Jos rikos on lievä, paikalla ei ole muuta henkilökuntaa kuin käräjätuomari, käräjäsihteeri ja syyttäjä. Vastaajalla voi olla lainoppinut avustaja, jos tämä sellaista mielestään tarvitsee. Yleisöä paikalla on harvemmin.

Syntymä: Maailman tullaan hiljaisuudessa

Telkkarissa:

Synnytys käynnistyy salamana, äiti kirkuu ja isä pyörtyilee.

Tosielämässä:

Mikä ihmeen vauvabuumi? Synnytysosaston tutustumiskierros on Espoossa päättymässä, eikä puolituntisen aikana ole kuulunut yhtään tuskankarjaisua tai vastasyntyneen itkua.
Jorvin sairaalan kätilöllä Sanna Koposella on kuitenkin paljastus: kierroksen aikana osastolla on syntynyt kaikessa hiljaisuudessa kaksi vauvaa. Sanna kuuli sen henkilökuntaa kutsuneen hälytyskellon piippauksesta.

Ensisynnyttäjät kummastelevat juuri rauhallisuutta ja hiljaisuutta.

– Usein isät sanovat, että vitsit, olikin ihan erilaista. Synnytys ei olekaan sellaista kuin jenkkileffoissa: että ponnistetaan koko ajan ja äidit huutavat. Suurin osa ajasta onkin rauhallista oleilua.

Sekin ihmetyttää, miltä synnytysosastolla ylipäätään näyttää. Siksi odottavat äidit ja isät tulevatkin tutustumiskierrokselle.

Tulevat vanhemmat kurkistavat, kuinka yksi äiti katsoo olohuoneessa telkkaria ja syö voileipää. Sitten he vilkaisevat ammehuonetta: häh, sehän on kuin kylpylästä. Orkideakin kukkii. Lopuksi Sanna vie pariskunnat synnytyssaliin, joka onkin pieni, yllättävän kodinomainen huone. On vaaleanpunainen seinä, keinutuoli äidille, sininen divaani isälle.

Myös oululainen kätilö Kaarina Vehkaperän mielestä selvin ero telkkarin ja tosielämän välillä on hiljaisuus.

– Yleensä suomalaisnaiset purevat sisukkaasti hammasta. En tiedä, hävetäänkö Suomessa huutamista, sillä jostain syystä Ruotsissa huudetaan enemmän.

Seksi: Kerran viikossa oman kullan kanssa

Telkkarissa:

Pariskunta tulee treffeiltä, repii toisiltaan vaatteet ja on hetkessä keittiönpöydän päällä.

Tosielämässä:

Finsex-tutkimuksen mukaan suomalaiset harrastavat seksiä kerran tai kahdesti viikossa. Nuorten seksikertojen määrä on viikossa puolitoista, keski-ikäisten reilu yksi.

Yhdessä asiassa seksi taitaa valitettavasti muistuttaa elokuvia. Ehkäisystä ei vaatteiden lennellessä paljon puhuta, eikä ilmeisesti kotisängyissäkään: suuri osa suomalaisista on joskus harrastanut ilman vauva-aikeita suojaamatonta seksiä.

Seksologi Anu Suomela arvioi, että media vaikuttaa seksikäsityksiimme voimakkaasti.

– Kauniit ja rohkeat tulee lasten katseluaikaan. Siellä ollaan jatkuvasti sängyssä, ja ai kuinka ihanaa se on aina. Pornoa katselee nuorista valtaosa, ja he saavat siitä käsityksen, että sellaista seksin pitäisi olla.

Suomela uskoo, että villi tv-seksi luo ihmisille suorituspaineita.

– Media luo käsityksen, että seksi on keskeinen osa elämää, vaikka monille ihmisille sillä voi olla hyvin pieni merkitys. Elävä elämä ei ole sellaista. Ihmiset elävät sikaflunssan, korvatulehdusten  ja lomautusten keskellä, eli todellisuus on ihan muuta.