Diandra esitti Ylen Nenäpäivän show’ssa Stevie Wonderin Sir Duke -kappaleen yhdessä Robinin kanssa. Kuva: Ari Suomalainen
Diandra esitti Ylen Nenäpäivän show’ssa Stevie Wonderin Sir Duke -kappaleen yhdessä Robinin kanssa. Kuva: Ari Suomalainen

Laulaja Diandra on päässyt tarinoiden kertomisen makuun.

Vuoden 2012 Idols-voittajan Diandra Floresin, 20, uusi albumi Dynamiittii ilmestyi lokakuun lopussa. Albumin piti olla kaksikielinen, mutta lopulta se tehtiin kokonaan suomeksi. Diandra kertoo, että levynteko on ollut pitkä mutta hauska projekti. Dynamiittii oli teossa 1,5–2 vuotta.

– Halusin heti albumin ilmestymisen jälkeen palaveerata ihmisten kanssa siitä, mitä tehtäisiin seuraavaksi. Kun levy saatiin valmiiksi, tajusin, että minulla on vielä paljon ideoita ja tarinoita. Toivottavasti niitä tulee vielä lisää keikkaillessa, Diandra kertoo.

Ensimmäinen itse tehty levy

Lahden konservatoriosta muusikoksi valmistunut laulaja pääsi toisella levyllään kokeilemaan ensimmäistä kertaa taitojaan kappaleiden sanoittajan ja säveltäjänä. Kun Diandra teki ensimmäistä, englanninkielistä levyään, tähän ei ollut vielä aikaa.

– Nyt kun olen alkanut tehdä itse biisejä, tarinoita ja hauskoja sattumuksia on helpompi kertoa. Aluksi itse tekeminen oli hirveän jännittävää, mutta studiossa jännitys helpotti, Diandra intoilee.

Dynamiittii-albumia ovat tehneet muun muassa rap-artistien luottotuottaja Sakke Aalto ja Mikko Kuoppala, joka tunnetaan paremmin Pyhimyksenä.

Kuuntele levyltä löytyvä Paha poika -kappale alla.

Idols-ohjelman lisäksi Diandra nähtiin MTV:n Tähdet,tähdet -kilpailussa. Juuri nyt hän on mukana Nelosen The Voice Kids -ohjelmassa tähtivalmentajana. The Voice Kids nähdään lauantaisin kello 19.00 Nelosella.

Lue myös:

Diandra Flores vuonna 2012: ”Olen mammantyttö”

Voittajien levyt vertailussa: Voice-Mikko vs. Idols-Diandra