Blanca Estella Ulloa viettää mielellään aikaa kotona, sillä ulos meneminen pelottaa häntä. Kuvat: Meeri Koutaniemi
Blanca Estella Ulloa viettää mielellään aikaa kotona, sillä ulos meneminen pelottaa häntä. Kuvat: Meeri Koutaniemi

Kun massamurhasta syytetty perheenäiti Blanca Estella Ulloa vietiin El Salvadorin pahamaineiseen Ilopangon naisvankilaan, hän luuli näkevänsä painajaista.

– Vankilassa opin, että kaikesta voi selvitä.

Hersyvä puheensorina täyttää pienen sansalvadorilaisen kahvilan. Iloinen naisporukka tilailee muffineja ja vaihtaa innoissaan kuulumisia. On vaikea uskoa, että nämä naiset on tuonut yhteen paikka, joka on monelle paikalliselle helvetin synonyymi: Ilopangon pahamaineinen naisvankila San Salvadorissa, El Salvadorin pääkaupungissa Keski-Amerikassa.

Ilopangon vankilaan on sullottu lähes kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin tilat sallisivat. Tälläkin hetkellä tuomiotaan suorittaa noin 2 000 vankia tiloissa, jotka on tarkoitettu 800 hengelle. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan olot ovat niin epäinhimilliset, että vangit käytännössä kidutetaan kuoliaiksi.

Ilopangosta puhuttaessa naisten ilmeet vakavoituvat. Etenkin 44-vuotiaan Blanca Estella Ulloan on vaikea puhua kokemuksistaan. Hän on joukosta ainoa, joka joutui vankilaan syyttömänä.

– En ikinä unohda tunnetta, kun astuin Ilopangoon. En ollut käynyt vankilassa koskaan. Tunnetta on vielä nykyäänkin mahdoton selittää, se on jotain kammottavaa, hän kertoo silmät vettyen.

– Se, mitä tapahtui, oli tragedia, ja siitä on vaikea edes kertoa. Muistan päivän, 2. helmikuuta 2011, vieläkin kuin eilisen. Jo yhdeltätoista aamulla istuin poliisiautossa.

”Yritin selittää, että lapsenlapseni tarvitsee apua, mutta poliisi ei uskonut minua.”

Tuo helmikuinen päivä oli valjennut El Salvadorin asuinalueella Distrito Italiassa ihan tavallisena, mutta Blancan perheessä ikävissä merkeissä: hänen lapsenlapsensa oli sairastunut korkeaan kuumeeseen. Blanca lähti terveyskeskukseen hakemaan lapselle lääkettä, mutta joutui poliisien pysäyttämäksi. Lähistöllä oli juuri ammuttu viisi ihmistä, jotka olivat myymässä vettä.

– He alkoivat kysellä, mistä tulen ja minne olen menossa. Kaikki tuntui epätodelliselta. Yritin selittää, että lapsenlapseni tarvitsee apua, mutta poliisi ei uskonut minua, Blanca muistelee.

Viiden ihmisen murha ei tehnyt päivästä Distrito Italiassa sen epätavallisempaa. Aluetta hallitsee väkivaltainen Mara Salvatrucha -jengi, joten veriteot ovat lähiössä arkipäivää.

Niin on muuallakin El Salvadorissa: väkiluvultaan Suomen kokoisessa maassa murhataan keskimäärin kymmenen ihmistä päivässä. El Salvador on tilastoitu maailman väkivaltaisimmaksi maaksi, joka ei ole sotatilassa.

”Minun väitettiin olleen paikoissa, joissa en ikinä ollut käynyt.”

Moni paikallinen, Blanca mukaan lukien, on sitä mieltä, että maan nykytila muistuttaa vuonna 1992 päättynyttä veristä sisällissotaa. Nyt El Salvadorissa toisiaan ja hallitusta vastaan taistelevat väkivaltaiset jengit. Jengit pitävät otteessaan suurta osaa maasta ja kiristävät paikallisilta yrittäjiltä suojelurahaa. Lukuisat murhat jäävät usein ratkaisematta, eikä poliisi juuri tutki rikoksia. Tilastojen kaunistamiseksi napataan usein viattomia, kuten kävi Blancalle.

Tekaistuja todisteita

Poliisivankilassa Blanca sai kuulla, että todisteet häntä vastaan riittivät syytteiden nostamiseen. Tosiasiassa mitään todisteita ei ollut, kuten oikeudenkäyntipöytäkirjoistakin käy ilmi. Syytteet olivat kovat: osallisuus murhaan ja laittomien aseiden kätkeminen. Lisäksi Blancan sanottiin vastanneen paikallisten yrittäjien kiristyksestä ja hallinnoineen yhtä kiristysreiteistä.

– Kun minulle luettiin syytteitä, minun väitettiin olleen paikoissa, joissa en ikinä ollut käynyt. Kuulin henkilöiden nimiä, joita en koskaan ollut tavannut. Kaikki surman yksityiskohdat lueteltiin. Se tuntui hirveältä, ja aloin tuntea itseni syylliseksi.

Ensimmäisen kuukauden ajan Blanca ajatteli pääsevänsä pian pois vankilasta. Yksi ammutuista oli jäänyt henkiin, eikä tämä ollut nimennyt Blancaa syylliseksi. Blanca ajatteli, että on loogista, että hänet vapautetaan.

El Salvadorissa logiikalla on kuitenkin hyvin vähän tekemistä rikostutkinnan kanssa. Blanca tuomittiin 35 vuoden vankeusrangaistukseen, ja hänet siirrettiin tutkintavankeudesta Ilopangon naisvankilaan.

Epäinhimilliset olot

Vankilan karuus valkeni Blancalle nopeasti. Hänet siirrettiin Ilopangoon heti aamulla, eikä tulokkaille annettu koko päivänä ruokaa tai juomaa.

– Muut vangit tarjosivat meille onneksi syötävää ja juotavaa. Tajusin nopeasti, ettei minulla ollut muuta mahdollisuutta kuin alkaa elää vankilan arkea.

Ylikansoitetussa vankilassa tilanpuute oli ahdistavaa. Patiolla olevassa häkissä pystyi hädin tuskin liikkumaan. Selleissä oltavat eivät olleet sen paremmat, yhteen 50 hengelle mitoitettuun selliin oli sullottuna 250 vankia.


Usko oli monille Ilopangon vangeille ainoa toivon lähde. Monet syyttömänäkin vangitut uskoivat tuomion olleen osa Jumalan suunnitelmaa.

Myös hierakia on tarkka.

– Vankilan patiolta oli vaikeaa löytää istumapaikkaa. Vankien keskuudessa on aina johtaja, joka määrää paikan, jossa kukin saa olla, Blanca kertoo.

”Myös minä jouduin nukkumaan muutaman kerran vessassa.”

Uudet vangit olivat hierarkiassa tietenkin alimpana. Blanca nukkui ensimmäisen yönsä vessan vieressä.

– Samaan aikaan tullut nainen joutui nukkumaan vessan sisällä. Aina kun joku halusi mennä vessaan, hänen piti siirtyä, jos ei halunnut eritteitä päälleen. Myös minä jouduin nukkumaan muutaman kerran vessassa.

Selleissä oli tukahduttava kuuma, minkä vuoksi monet nukkuivat pelkät alusvaatteet päällään. Riesana olivat rotat ja hyönteiset, joiden puremista monet vangit saivat tulehduksia. Ruoka oli likaista, ja esimerkiksi kananmunista saattoi löytyä toukkia. Monissa vankiloissa vangit eivät saa ottaa vastaan omaisten tuomia ruoka- ja tarvikelähetyksiäkään.

”Yritimme imeä vettä letkuista ja syljimme sen pulloihin, ja sillä syljen ja veden sekaisella nesteellä peseydyimme.”

Blanca kertoo vankien joutuneen olemaan usein myös ilman vettä, joskus vesi oli poikki yhtä mittaa kaksikin päivää. Kaikille sitä ei riittänyt niinäkään päivinä, kun vesi kulki.

– Kun sellin ovi aamulla avattiin, olimme kuin laitumelle kirmaavat lehmät. Juoksimme kilpaa suihkujonoon, sillä vettä ei riittänyt kaikille. Usein jonon viimeiset joutuivat ostamaan vettä peseytyäkseen. Yritimme imeä vettä letkuista ja syljimme sen pulloihin, ja sillä syljen ja veden sekaisella nesteellä peseydyimme.

Perhe ei hylännyt

Virallisia tilastoja ei ole, mutta ihmisoikeusjärjestöjen mukaan joka päivä ainakin yksi vanki kuolee elsalvadorilaisessa vankilassa. Kuvaavaa on, että tällä hetkellä esimerkiksi Ilopangon vankilaan ei päästetä edes Punaista Ristiä, jolla on aiemmin ollut lupa hoitaa vankeja. El Salvadorin hallituksen mukaan Punaisen Ristin pääsyn evääminen vankilaan on osa jengien vastaista taistelua. Kärsimään laitetaan myös ne vangit, joilla ei ole mitään tekemistä jengien kanssa.

Blancakin sai vankeudessa riesakseen ihotulehduksen, johon ei annettu minkäänlaista hoitoa.

Myös ero läheisistä on vangeille raskasta.

– Suurin osa vangeista jäi vankilaan joutuessaan täysin yksin, eikä kukaan käynyt heitä katsomassa, Vilma-niminen vanki kommentoi.

Kun Blancan tytär sai keskenmenon, Blanca ei voinut olla hänen tukenaan. Menetetty aika lasten ja lastenlasten kanssa sekä läheisten merkkipäivät tuntuivat raskailta.


Kaksivuotias tyttärenpoika Ismael on mummin silmäterä, joka asuu Blancan ja hänen miehensä kanssa.

Blanca toteaa, että hänellä oli onnea. Perhe ei koskaan hylännyt häntä. Blancan aviomies kävi hänen luonaan joka viikko, samoin lapset. Blanca arvelee, että ehkä siksi hänen oli helpompi sopeutua elämään vankilassa. Vierailupäivien avulla hän jaksoi pitkään, vaikka huoli läheisistä painoi.

– Äidilleni vankilatuomio oli musertava uutinen. Hän kärsii selkäongelmista, ja autoin häntä päivittäin myymään maissijuomaa. Kun jouduin vankilaan, hän ei enää pystynyt vetämään raskasta myyntikärryä yksin.

”Jo se, että minut todettiin syyttömäksi, on ihme.”

Läheiset taistelivat Blancan puolesta koko ajan. Säästöt laitettiin asianajajan palkkioon.

– Minulla oli onnea, että perheeni pystyi maksamaan hyvälle asianajajalle.

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan El Salvadorin korruptoitunut oikeuslaitos tuomitsee ihmisiä vankilaan todisteiden puuttuessakin. Myös lahjonta on yleistä. Jos syyllinen lahjoo tuomarin, vankilaan lähetetään sijaiskärsijäksi syytön.

Vapautuminen oli ihme

Vapautumiseensa johtavia tapahtumia Blanca kuvaa ”Jumalan tahdoksi”.

Lähes tasan kaksi vuotta tuomion julistamisen jälkeen Blanca todettiin syyttömäksi ja vapautettiin. Tuomio purettiin täysin päinvastaisesta syystä kuin se annettiin: todisteiden puuttumisesta. Oikeuslaitos kuuli viimein ihmisiä, jotka todistivat Blancan olleen matkalla terveyskeskukseen hakemaan apua tyttärentyttärelleen. Blancaa huvittaa kysymys korvauksista.

– Ei täällä sellaisia makseta koskaan. Jo se, että minut todettiin syyttömäksi, on ihme.

Kun Blanca pääsi vankilasta, elämä palautui lähes ennalleen. Mutta syksyllä 2015 koitti seuraava takaisku.

– Yhtenä aamuna heräsin ja käteni oli puutunut. Ajattelin, että olin nukkunut huonosti, mutta pian puolet kehostani oli tunnoton.

Sairaalassa Blancaa ei otettu vastaan ennen kuin kahden viikon päästä. Silloin tilanne oli jo niin paha, ettei Blanca pystynyt syömään ilman apua.

Useita päiviä kestäneiden tutkimusten jälkeen Blancan sai diagnoosin: hermojuuritulehdus eli Guillain-Barrén oireyhtymä. Sen aiheuttaa bakteeri- tai virusoireyhtymä, mutta myös zikaviruksella epäillään olevan yhteys sairastumiseen.

– Kun sain diagnoosin, olin jo lähes täysin liikuntakyvytön. Minua alettiin hoitaa verensiirroilla ja sain erilaisia lääkkeitä. Kuntoni koheni onneksi nopeasti. Suurin syy paranemiseeni on kuitenkin Jumala, Blanca kertoo kodissaan Distrito Italiassa.

Astuminen epähuomiossa kilpailevan jengin alueelle voi koitua kuolemaksi.

Alue sijaitsee noin tunnin matkan päässä San Salvadorin keskustasta. Italia valtio rakennutti alueen ihmisille, jotka menettivät kotinsa vuoden 2001 tuhoisassa maanjäristyksessä. Syrjäisestä alueesta tuli nopeasti yksi San Salvadorin jengielämän keskuksista.

Myös jengeihin kuulumattomat ovat vaarassa. Astuminen epähuomiossa kilpailevan jengin alueelle voi koitua kuolemaksi. Päivän lehdessä on uutinen, jossa kerrotaan jengin murhanneen mainoksia jakaneen 12-vuotiaan pojan. Toisen jengin alueella asuva poika oli epähuomiossa jakanut lehtisiä kilpailevan jengin alueella. Jengien rajat ovat usein niin häilyvät, etteivät paikallisetkaan ole niistä perillä.

Taksilla Distrito Italiaan on turha yrittää, ellei taksikuski ole yksi asukkaista. Me toimittajatkin pääsemme sinne ainoastaan Blancan ja hänen sukulaisensa kyydillä. Kadut ovat autiot, mutta ihmiset ovat uteliaita ja ystävällisiä. Moni haluaa valokuvan eksoottisista vieraista.


Blancan kotia koristavat seiniin tehdyt maalaukset. Distrito Italian alue on yksi El Salvadorin vaarallisimmista lähiöistä.


Jospa jokin muuttuisi

Blancan perheelle on tärkeää, että Blancan tarina tulee kuulluksi.

– Että jokin muuttuisi. Eihän sitä koskaan tiedä, Blancan mies sanoo.

”Nykyään pelkään lähteä ulos ja aina, kun näen poliisin, menen paniikkiin.”

Vaatimattomassa tiilitalossa elämä näyttää palanneen ennalleen vankila-ajan ja sairauden jälkeen. Blanca hymyilee näyttäessään meille vankilassa virkkaamiaan vaatteita. Joitain hyvää vankilassakin oli, sillä Blanca oppi tekemään käsitöitä.

– Virkkasin niin paljon kuin pystyin, että aika kuluisi nopeasti.

Blancan kädenjälki näkyy myös muualla talossa. Betonisia seiniä koristavat taidokkaat maalaukset, jotka Blanca on tehnyt. Hänellä on ollut aikaa, sillä vankilassa olon jälkeen töitä ei juuri ole ollut. Harva haluaa ottaa töihin vankilassa ollutta ihmistä. Etenkään naista, joiden asema työmarkkinoilla on muutenkin heikko. Toisaalta Blanca pysyttelee ennemmin kotonaan.

– Nykyään pelkään lähteä ulos ja aina, kun näen poliisin, menen paniikkiin. Pelkään, että jotain voi sattua uudelleen. Siksi en enää myy maissijuomaa vaan teen käsitöitä kotona ja korjaan esimerkiksi ihmisten kenkiä.

Tänä vuonna massamurhan tutkinta aloitettiin uudestaan, mutta Blancan mukaan syyllisiä ei ole vieläkään saatu kiinni.

– Huhujen mukaan tekijät eivät edes olleet asuinalueeltani, vaan muualta. He tulivat tänne ainoastaan tappamaan ja lähtivät pois. Poliisi ei alun alkaenkaan etsinyt oikeita syyllisiä vaan keskittyi pidättämään ihmisiä sattumanvaraisesti. Mutta sellainen on oikeus tässä maassa, jossa mitään oikeutta ei ole.

Blanca ei kuitenkaan ole katkera. Hän on nainen, joka on selvinnyt maanjäristyksestä, vankilasta ja vakavasta sairaudesta.

– Minulle on tärkeintä, että saan olla perheeni kanssa. Vankilassa myös opin, että kaikesta voi selvitä. Loppujen lopuksi olin onnekas: vankila oli täynnä viattomia, ja suurin heistä joutuu istumaan tuomionsa loppuun.

Kirjoittaja ja kuvaaja julkaisevat kirjan Ilopangon naisista syksyllä 2017.

Jos talvellakin tuntuu, että kotia on usein tuuletettava, on sisäilmassa todennäköisesti jotain häikkää.

Outoa hajua, epämääräistä oireilua ja tarvetta tuulettaa kotia talvellakin. Muun muassa näistä asioista voi epäillä, että kodin sisäilmassa ei ole kaikki ihan kunnossa.

Näin kertoo Sisäilmayhdistyksen sisäilma-asiantuntija Mervi Ahola, jonka mukaan talvi-ilmoilla ei pitäisi tarvita juuri tuulettaa edes taloissa, joissa on painovoimainen ilmanvaihto.

– Jos pakkasillakin on sellaista tunnetta, että täytyy tuulettaa sisällä, olisi syytä kyllä miettiä, että mistä se johtuu. Tuulettamisen tarve voi kieliä riittämättömästä ilmanvaihdosta.

Noin miljoonasta suomalaiskodista puuttuu kokonaan ilmanvaihtoventtiilit, jotka tuovat raitista ilmaa sisälle.

– Usein poistoilmanvaihtojärjestelmien taloissa ei ole riittävästi korvausilmaventtiilejä, joista tuloilma pääsee sisään. Se on hyvin yleinen ongelma suomalaisissa kodeissa, Ahola sanoo.

Samasta ilmiöstä kertoo Terveysilma tänään tiedotteessaan. Terveysilman mukaan joka kolmannesta asunnosta eli noin miljoonasta suomalaiskodista puuttuu kokonaan ilmanvaihtoventtiilit, jotka tuovat raitista ilmaa sisälle. Se voi aiheuttaa tunkkaisuutta, vetoa ja kuivaa ilmaa, mikä puolestaan saa useimmat ratkaisemaan tilanteen tuulettamalla kotia.

” Ilmanvaihdon toimintaa kohtaan osoitetaan vain vähän mielenkiintoa.”

Sekä Sisäilmayhdistyksen Aholan että Terveysilman mukaan suomalaiset tietävät kotiensa ilmanvaihtojärjestelmistä hyvin vähän. Terveysilman toimitusjohtaja Peter Schlauf kertoo tiedotteessa, että huonoon ilmanlaatuun myös puututaan harvoin.

– Vaikka monet ovat  huolissaan kotinsa sisäilman laadusta, ilmanvaihdon toimintaa kohtaan osoitetaan vain vähän mielenkiintoa. Ilmanvaihdosta puhuttaessa hyvä testikysymys on, tiedätkö mistä makuuhuoneeseesi tulee raitista ilmaa. Vastauksesta voi päätellä, onko asunnosta toimiva, riittävä ilmanvaihto.

– Jos kodin ilmanvaihto toimii kunnolla, ikkunan avaamiseen ei pitäisi tulla tarvetta kuin satunnaisesti, vaikka kun ruoanlaiton yhteydessä tulee käryä, Schlauf toteaa.

Sisäilman laatua tulee tarkkailla

Huonosta sisäilmasta kielii sisäilma-asiantuntija Aholan mukaan monet asiat. Ensimmäisiä niistä ovat oudot hajut ja fyysinen oireilu.

– Poikkeavien hajujen tulisi aina olla sellainen hälytysmerkki, jolloin pohditaan, mistä hajut voivat tulla. Kun huonossa sisäilmassa ollaan riittävän pitkään, saattaa henkilö alkaa oireilla erilaisilla ärsytysoireilla. Myöhemmin saattaa esiintyä pitkittyneitä tulehduskierteitä.

”Samoissa olosuhteissa toinen sairastuu ja toinen ei huomaa mitään.”

– Oireet ovat kuitenkin aina yksilöllisiä: samoissa olosuhteissa toinen sairastuu ja toinen ei välttämättä huomaa mitään, Ahola sanoo.

Lue myös: Oletko jatkuvasti vähän nuhainen? Erikoislääkäri listaa sisäilmasairauden ensimmäiset oireet

Yksi sisäilman terveyshaitta kotona voi olla myös radon, eli radioaktiivinen jalokaasu, jota ei voi aistinvaraisesti havaita. Riittämätön ilmanvaihto voi aiheuttaa kosteuden tiivistymistä talon rakenteisiin. Omaan ilmanvaihtojärjestelmään tutustuminen onkin olennaista, jotta mahdolliset ongelmat ja viat on mahdollista löytää.

Isäksi tuleminen ja omista tunteista vaikeneminen ajoivat Pete Parkkosen etsimään itseään. – Kävin terapiassa läpi parisuhteet,
erot ja asiat, joista olin siihen asti vaiennut.

Pete Parkkosella, 27, on tilanne päällä. Artistikollega on sairastunut, ja keikkamyyjä kyselee Peteä paikkaamaan illan laivakeikkaa.

Pete näppäilee silmälasiensa takaa kännykällä mietteliään näköisenä kohteliasta kieltäytymistä. Laivan lähtöön olisi aikaa viisi tuntia, mutta talvirenkaiden vaihto on varattu alkuillalle. Lähtö keikoille on seuraavana päivänä, ja poikaakin olisi hyvä nähdä ennen sitä.

Vielä muutama vuosi sitten Pete olisi sen enempää miettimättä lupautunut. Mutta kaksi vuotta sitten hänestä tuli pienen pojan isä, ja sen jälkeen hän on oppinut itsestään paljon. Kuten sen, että kieltäytyminen on vaikeaa, mutta joskus se on vain tehtävä. Pete jättäisi mieluummin epämiellyttävät asiat sanomatta ja antaisi niiden kasvaa sisällään purkausta odottavaksi tulivuoreksi.

Kaksi vuotta sitten, kuusi kuukautta pojan syntymän jälkeen, näin lopulta tapahtui.

– Siinä oli monta asiaa yhtä aikaa käsiteltävänä. En halunnut kohdata ongelmia ja menin lopulta jumiin. Vierestä tilannetta seurannut kaverini iski käteeni terapeuttinsa numeron.

Siitä alkoi matka, jonka aikana Pete oppi tuntemaan itsensä paremmin ja tasapainottelemaan elämän eri osa-alueilla: artistina, isänä, ystävänä, kumppanina ja seksisymbolina.

Vaikenemisen kulttuuri

Yhdeksän vuotta sitten 18-vuotiaasta Petestä tuli koko kansan tuttu, kun hän sijoittui Idols-ohjelmassa kolmanneksi. Pete muutti menestyksen myötä lapsuudenkodistaan Pihtiputaalta Helsinkiin. Kun ohjelma loppui, katosi myös viikoittainen miljoonayleisö.

– Hain artistina pitkään paikkaani ja tavallaan haen varmaan vieläkin. Vuosien aikana olen saanut tehdä töitä itseni kanssa ja opetella kärsivällisyyttä, kun kaikki ei tapahdu heti.

”Olen monella tapaa kuin isäni, joka ei juuri puhu tunteistaan, jos ei kysy.”

Vuonna 2015 alkoi viimein tapahtua. Peten sooloura lähti nousuun, ja hän kiersi omien keikkojensa lisäksi feataamassa JVG:n festarikeikoilla, eli kiertue-elämää, jollaisesta oli teini-ikäisestä asti haaveillut.

Samana kesänä Peten elämä mullistui, kun hänestä tuli yllättäen isä.

– Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, millaista isyys käytännössä on. Kaikki vastasyntyneen kanssa oli uutta. Pelkäsin aluksi, toiminko oikein ja mietin, mitä tälle käärölle pitää nyt tehdä.

Pete teki parhaansa lapsen kanssa. Samaan aikaan artisti Pete Parkkosella meni lujaa ja keikkoja oli paljon.

– Olin vielä silloin ihminen, joka vaikenee, kun tulee ongelmia. Yritin painaa eteenpäin hymy huulilla ja hoin kaikille, että kyllä tästä selvitään. Asiat kuitenkin kasaantuivat, ja parisuhteessa ja ystävyyssuhteissa tuli ongelmia.

Pete ei tuolloin tiedostanut, että osasyy ongelmiin oli vaikeneminen.

– Olen monella tapaa kuin isäni, joka ei juuri puhu tunteistaan, jos ei kysy. Sen sijaan olemme molemmat kohteliaita, auttavaisia ja super­aktiivisia. Kaikkea pitää kokeilla ja tehdä. Asiat ovat meillä järjestyneet aina ilon kautta. Olin varmaan hämilläni, kun näin ei enää tapahtunutkaan.

Jumissa pään sisällä

Ensimmäisenä muutoksen Petessä huomasivat ystävät. Yleensä positiivisesta kaverista oli veto poissa.

– Olin jumissa pääni sisällä, energiatasoni laski. Samalla sivuutin ikävät asiat, koska en osannut ja jaksanut kohdata niitä, Pete kertoo.

– Tilannetta ehti kestää muutaman kuukauden, kunnes hain ystäväni vinkistä ammattiapua. En halua edes ajatella, miten olisi käynyt, jos tilanne olisi pitkittynyt. En ole koskaan totaalisesti romahtanut, mutta niin olisi ennen pitkää käynyt.

"Olin ennen ihminen, joka vaikenee, kun tulee ongelmia. Yritin painaa eteenpäin hymy huulilla ja hoin kaikille, että kyllä tästä selvitään."
"Olin ennen ihminen, joka vaikenee, kun tulee ongelmia. Yritin painaa eteenpäin hymy huulilla ja hoin kaikille, että kyllä tästä selvitään."

Terapiassa puhuminen tuntui alkuun vaikealta, mutta jokaisen kerran jälkeen Pete löysi lisää uskallusta avata elämäänsä enemmän.

– Kävin siellä lopulta läpi parisuhteet, erot ja asiat, joista olin siihen asti vaiennut. Löysin avaimia lukkoihin, joihin en ollut ikinä koskenut.

Hän ymmärsi myös, että isän ja artistin roolit olivat monella tapaa ristiriidassa.

– Oli uutta ja vanhaa, isoa ja pientä. Tasapainoilin isyyden ja muun yksityiselämän sekä artistiuden välillä. Onneksi lähipiirini piti tiukoissakin paikoissa pääni kasassa ja jalkani maan pinnalla.

Pete vertaa terapeutille puhumista peiliin katsomiseen.

– Ymmärsin paremmin, miksi olin toiminut niin kuin olin toiminut. Opin tuntemaan itseäni paremmin. En todellakaan väitä, että olisin nyt ihmisenä mitenkään valmis, ja opettelen edelleen puhumisen kulttuuria. Mutta minun elämääni avoimuus on helpottanut. Enää ei tarvitse lukita asioita sisälle.

Isät ja pojat

Toinen tärkeä peili Peten elämässä on hänen poikansa.

Pete ei elä parisuhteessa lapsen äidin kanssa, mutta tapaa 2,5-vuotiasta poikaansa usein.

”On jännää löytää lapsesta samoja piirteitä kuin itsestään.”

– Meille kummallekin oli aina itsestään selvää, että tapaan lasta paljon. Kun miettisin omaa elämääni ilman isääni, se tuntuisi mahdottomalta. En haluaisi sellaista tilannetta omalle lapselleni. Vaikka lapsi ei asu kanssani, en ajattele, että olen tehnyt isänä mitään väärin. Olen toiminut kaikissa tilanteissa parhaaksi näkemälläni tavalla.

Pete arvelee olevansa isänä leikkisä. Hän esimerkiksi ulkoilee, leikkii ja musisoi pojan kanssa.

– On ollut siistiä, että lapsen kanssa kasvaa siinä sivussa itsekin. On myös jännää löytää lapsesta samoja piirteitä kuin itsestään.

Petellä on aina ollut läheiset välit Pihtiputaalla asuviin vanhempiinsa. Hän käy vanhassa lapsuudenkodissaan silloin tällöin, ja eläkkeellä olevat vanhemmat käyvät Helsingissä kerran kuussa katsomassa poikaa ja pojanpoikaa.

Luvatonta koskettelua

Parempi itsetuntemus auttoi Peteä suhtautumaan myös seksisymbolin roolin, joka hänelle lankesi Kohta sataa -videon myötä. Videolla alastomana kiemurtelevan Peten vartalo on sivelty öljyllä. Strategisen paikan peittona on samppanjapullo.

– Tiesin tasan tarkkaa, mihin videota tehdessämme ryhdyin. Olen aina ollut hullu heittäytyjä, ja videon tekeminen oli helppoa. Olen aina pitänyt itseäni hyvännäköisenä ja pitänyt itsestäni huolta urheilemalla. Sinällään seksisymbolin rooli tuntui luonnolliselta.

Roolissa on ollut myös varjopuolensa. Pete sanoo, että videon jälkeen hänestä tuli seksiobjekti, jota sai lähennellä luvatta.

– Varsinkin keikoilla tai niiden jälkeen, kun on alkoholia mukana kuvioissa, meininki saattaa olla tosi härskiä. Oletusarvo on myös , että keikalla paita lähtee aina pois.

"Ihastun miehissä ja naisissa samoihin piirteisiin."
"Ihastun miehissä ja naisissa samoihin piirteisiin."

Tänään kuuluisa kiharapilvi on vedetty huomaamattomasti ponnarille, joka uppoaa hupparin uumeniin. Silmälaseissaan ja hiukset kiinni Pete saa kulkea rauhassa. Keikoilla tai baareissa tilanne on toinen. Kun Me too -kampanja alkoi sosiaalisessa mediassa, Peten teki mieli kirjoittaa omista kokemuksistaan.

– Vaikka kuinka olisi seksisymboli, niin luvaton koskettelu on seksuaalista häirintää. Enhän minäkään sano kaupan kassalle, että ottaisitko paidan pois, Pete vertaa.

– Yleensä jos joku koskettelee luvattomasti, sanon tiukasti ja ystävällisesti: älä koske. Paras vaihtoehto on lähteä pois paikalta.

Pete painottaa, että ei ole tehnyt tästä isompaa numeroa, koska on pystynyt käsittelemään asiaa.

– Onneksi tämä tapahtui nyt eikä vaikka urani alussa. Tunnen itseni paremmin ja ymmärrän asioiden suhteellisuuden. Jos ahdistelu menisi vakavammaksi ja alkaisi satuttaa henkisesti, sitten minun pitäisi miettiä sitä uudestaan.

Parisuhdestatus

Tällä hetkellä Pete elää kämppiksinä parhaan ystävänsä kanssa. Järjestely on herättänyt puhetta sen jälkeen, kun Pete kertoi haastattelussa, että voi ihastua yhtä lailla miehiin kuin naisiin.

– En halua pistää itseltäni mitään ovia kiinni enkä ala määritellä 27-vuotiaana, millainen olen ja miten elän viisikymppisenä, hän sanoo.

– Sain sanomisestani todella paljon palautetta. Hyvä jos pystyin olemaan jollekin avuksi, mutta samalla mietin, onko tällainen asia todella uutinen vielä vuonna 2017.

”Kiinnitän huomiota iloisiin ja rempseisiin ihmisiin. Ihastun tyyppeihin, jotka uskovat itseensä.”

Parisuhteessa Pete kertoo eläneensä vain naisten kanssa.

– Ihastun miehissä ja naisissa samoihin piirteisiin. Kiinnitän huomiota iloisiin ja rempseisiin ihmisiin. Ihastun tyyppeihin, jotka uskovat itseensä. Tätä tapahtuu varsinkin silloin, kun itse etsii itseään. Toisen itsevarmuus saa ajattelemaan, että minäkin haluan elää noin ja haluan mukaan hänen menoonsa. Positiivisuus on yhdistänyt minua ja kumppaneitani, Pete kertoo.

– Myönnän, että ihastun helposti. Ihastus saattaa kestää vain viikon, kuukauden, joskus pitempäänkin. Ihastuminen ei tarkoita sitä, että ryhtyisin kohteen kanssa parisuhteeseen.

Kämppiksen kanssa asuminen sopii Petelle, sillä hän ei viihdy kovin hyvin yksin.

– En ole keksinyt terapiassakaan siihen kummempaa vastausta, minusta yksinolo vain on perseestä. Jaan ja teen mieluummin asioita yhdessä, hän sanoo.

"Tärkein rooli elämässä on olla aidosti oma itsensä. Kun asiat ovat oman pään sisällä kunnossa, niin kaikki elämän osa-alueet toimivat hyvin."
"Tärkein rooli elämässä on olla aidosti oma itsensä. Kun asiat ovat oman pään sisällä kunnossa, niin kaikki elämän osa-alueet toimivat hyvin."

– Nykyisen kämppiksen kanssa meillä oli törkeen kivaa, joten oli itsestään selvää, että voisimme muuttaa samaan asuntoon. Kämppikseni on yksi siisteimpiä tuntemiani tyyppejä. Vaikka olen itse vielä ihan kakara, niin välillä on kiva tehdä aikuisjuttuja. Yksi ilta juotiin viiniä, syötiin juustoja, katsottiin Frasieria ja kuunneltiin jazzia.

Pete arvostaa vanhempiensa pitkää liittoa, mutta ei usko, että sellainen on häntä varten.

– Vanhempieni suhteen kaltaisia parisuhteita, joissa ollaan 16-vuotiaasta eläkepäiville, ei varmaan synny tulevaisuudessa enää kauheasti. En ehkä näe sellaista itselläni, mutta arvostan heidän välistään luottamusta ja omistautumista perheelle, Pete pohtii.

– Isältä olen oppinut herrasmiesmäisyyden naisia kohtaan. Olen samanlainen ovien avaaja.

Pete on oppinut itsestään myös ystävyyssuhteissa. Kaveriporukka koostuu pitkälti taiteilijoista. Ystävät ovat hänelle elämän suola.

– Välitän ystävistäni usein enemmän kuin itsestäni. Huolehdin, että kaikilla on aina kaikki hyvin ja autan usein pyytämättä. Siinäkin minun on pitänyt opetella rajojen vetämistä, että jaksaisin itsekin.

Hyvästit tuppisuulle

Tällä hetkellä Pete elää monella tavalla unelmaansa, koska pystyy elättämään itsensä musiikilla. Tekstejä hän tekee parhaiten uudessa ympäristössä, ja joka vuosi hän matkustaa vähintään yhteen uuteen maahan lomailemaan ja tekemään kappaleita.

– Yksi unelmistani on se, että olisin jonain päivänä käynyt maailman jokaisessa maassa. Tällä hetkellä käytyjä maita on 37. Matkustan nykyään aina yksin, sillä reissussa joudun kohtaamaan itseni, ja se tekee hyvää.

Pete on onnellinen, että on itsensä kanssa nykyisessä pisteessä.

– Olen päässyt pois tuppisuun roolista, vaikka tunneasioissa minulla on siihen yhä taipumusta. Olen myös oppinut, että kaikesta selviää puhumalla. Rohkaisen itseäni usein sanomaan asioita, joista olisin aikaisemmin vaiennut.

Tekstittäjänä ja musiikintekijänä Pete uskoo olevansa vielä ihan alussa.

– Haen siinä roolissa itsevarmuutta ja tyyliäni. On ihan kivakin ajatella, että kaikki on vielä edessä.

– Tärkein rooli elämässä on olla aidosti oma itsensä. Kun asiat ovat oman pään sisällä kunnossa, niin kaikki elämän osa-alueet toimivat hyvin.

27-vuotias laulaja tuli tutuksi neljännen kauden Idolsista, jossa sijoittui kolmanneksi.

Tehnyt kolme albumia, neljäs ilmestyy ensi vuonna. Uusi sinkku julkaistaan loppuvuodesta.

Voitti viime vuonna Tähdet tähdet -musiikkiohjelman ja vuonna 2014 Tanssii tähtien kanssa -ohjelman.
Asuu kämppiksen kanssa Helsingissä, 2-vuotias poika.