Ei tartte juosta maratonia jouluaattona. Jo kevyt ulkoilu keventää oloa kummasti. Kuva: Shutterstock.
Ei tartte juosta maratonia jouluaattona. Jo kevyt ulkoilu keventää oloa kummasti. Kuva: Shutterstock.

Ruokapöydässä urakointi saa vyön helposti kireälle. 

Jouluna tulee helposti vedettyä useampana päivänä napa täyteen joulukinkkua, torttuja, lanttulaatikkoa ja suklaata. Pyhien jälkeen olo tuntuu kumman tuhdilta – puntari todistaa tunteen nopeasti oikeaksi.

Kuinka paljon parissa päivässä tai yhdessä viikossa on mahdollista lihoa?

– Viikossa tai viikonlopussa kertyneiden kilojen määrä riippuu ihan siitä, kuinka paljon jaksaa ruokaa itseensä ahtaa, personal trainerina ja laillistettuna ravitsemusterapeuttina työskentelevä Petteri Lindblad kiteyttää.

– Parissa päivässä paino voi nousta parikin kiloa. On ihan mahdollista, että painoa tulee viikossa jopa viisi kiloa lisää. Minulle itsellenikin on käynyt niin, koska olen kova kaveri syömään. Isolle kundille painoa kertyy helpommin, mutta harvemmalle naiselle tapahtuu samoin.

Lindblad arvelee, että keskiverto suomalaisen paino nousee joulun pyhien aikaan noin pari kiloa. Hän kuitenkin muistuttaa, että lihominen ja painonnousu ovat kaksi eri asiaa.

– Jos puntarin luku on noussut muutamassa päivässä 2–3 kiloa, et ole lihonut. Suuri osa siitä painosta on hiilihydraattien kerryttämää nestettä. Paino palautuu entiselleen, kunhan palaa tavalliseen ruokavalioonsa.

Ei siis kannata huolestua, vaikka vaa'an viisari heilahtaisi tavallista pidemmälle parin päivän syöpöttelyputken jälkeen. Mutta jos mässäilylle ei näy loppua, saattaa olla syytä pysähtyä miettimään.

– Siinä vaiheessa kannattaa kysyä itseltään, onko se ahtaminen enää edes niin kovin hauskaa kolmen päivän jälkeen. Jos joulusta on vaikea luopua, se saattaa olla vihje muistakin painonhallinnan ongelmista.

Lindblad kuitenkin kehottaa kaikkia nauttimaan jouluruokailusta.

– Sehän on vain kerran vuodessa! 

On aika hemmetin vaikeaa rakastaa kroppaa, joka paisuu yhden syksyn aikana lähes seitsemän kiloa.

Kuten useimmat tuntemani naiset, olen ollut ulkonäkööni tyytymätön noin kahdeksanvuotiaasta. Nyt olen oppinut, etten saisi olla. Olisi trendikkäämpää syleillä näitä ainutkertaisia muotojani ja arvostaa sitä, mihin kehoni pystyy, ei sitä, miltä se näyttää.

Kanankakat. Siitä on kehopositiivisuus kaukana, kun yhden syksyn aikana lihoo lähes seitsemän kiloa. Yhtään ei tee mieli syleillä näitä entisten kurvien päälle kasvaneita uusia kurveja. Ne tarkoittavat, että saan kantaa taas läjän lempifarkkuja ja hintavia ulkovaatteita kirppiskeräykseen.

Paisuminen tuntui lisäksi epäreilulta. Syksyn ajan olin treenannut enemmän kuin ikinä, noin neljästi viikossa. En mässäillyt, mutta ehkä juoksukoulu kasvatti ruokahaluani samaan tahtiin kuin lähestyvät nelikymppiset hidastivat aineenvaihduntaani. (Vai hidastivatko sittenkään? Taas yksi asia, josta niillä mokomilla on kiistanalaisia näkemyksiä.)

Hetken sain kyllä uskoteltua itselleni, että lisäkilot ovat vain lihasmassaa. Ehkä viidesosa niistä onkin.

 

”Muinoin, kun vielä verhouduimme mammutinnahkoihin, 38-vuotias nainen oli lähinnä biojätettä. Minun kehoni ei ole.”

Ironista on, että biologian puolesta voisin olla kehooni aika tyytyväinen. Muinoin, kun vielä verhouduimme mukavasti väljiin mammutinnahkoihin emmekä pillifarkkuihin, 38-vuotias nainen oli lähinnä biojätettä. Minun kehoni ei ole.

Se jaksaa juosta kympin ja hiihtää kaksi. Se kyykkää neljä tuntia putkeen (suppilovahveroiden perässä, ei muuten), kiipeää leikkipuistossa hämähäkinverkon huipulle ja nostaa kymmeniä kiloja suorille käsille. Se on tehnyt lähes tyhjästä, synnyttänyt ja ruokkinut kolme uutta ihmistä. Loistokapine oikeastaan.

Saan kai silti vähän surra sitä, minkä olen menettänyt? Nimittäin luottamukseni siihen, että reippaasti liikkumalla ja fiksusti syömällä pysyn sen näköisenä kuin toivon.

”En aio olla loppuelämääni pussikeittodieetillä tai tuplata treenimäärääni nykyisestä, joten näillä mennään.”

Kun kehopositiivisuus tuntuu liian vaikealta, treenaan kehorealismia. En aio olla loppuelämääni pussikeittodieetillä tai tuplata treenimäärääni nykyisestä 3-4 kerrasta viikossa, joten näillä mennään. En ehkä enää koskaan mahdu siihen 38-kokoiseen ruusumekkoon, jossa muutama vuosi sitten juhlin veljeni häitä, mutta voin ostaa uuden ja yhtä kauniin, kokoa 42.

Ei kehoaan tarvitse joka päivä niin ylenpalttisesti rakastaa, mutta sen kanssa kannattaa tulla toimeen. Tämän minäkin yritän muistaa – myös sitten, kun (yllättävän pian) kroppani lakkaa olemasta biologinen loistokapine.

Kysely

Oletko tyytyväinen ulkomuotoosi?

Jos selviää!

Tuntuuko siltä, että vaalikeskustelut eivät paljasta tarpeeksi eroja presidenttiehdokkaiden välillä? Haluaisitko tehdä äänestyspäätöksesi mieluummin höpöhöpöjuttuihin ja mutu-tuntumaan nojaten? Hyvä! Tässä on sinulle sopiva vaalikone, joka paljastaa sielunkumppanuutesi asteen eri ehdokkaiden kanssa. Vastaukset on koottu Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien ja Ylen artikkeleista sekä omasta päästä.