Pimeässä pelko hiipii helposti mieleen, vaikkei todellista syytä välttämättä olisikaan. Turvakouluttaja antaa vinkit, joiden avulla lenkille voi lähteä kepein mielin.

Illalla lenkkipolkua valaisevat kelmeät katulamput. Varjoon jäävät pensaat kahisevat. Puistattaa. Vaikka terve järki sanoo, että on todella huonoa tuuria joutua hyökkäyksen kohteeksi, pimeys tuo mukanaan pikku pelon, joka ei suostu kuuntelemaan järkeä. Voinko oikaista puiston poikki vai en? Mitä jos?

Pelon pudottaisi mieluusti harteiltaan, mutta itse asiassa se on hyödyllinen seuralainen. Pelko pitää tietoisena ympäristöstä. Jokaista pusikkoa ja kivenmurikkaa ei tarvitse tarkkailla, mutta jos lähistöllä liikuskelee henkilö, jolla ei näytä olevan mitään tekemistä ja itselle tulee huono tunne, on todennäköisesti oikeassa.

Itsepuolustustaidoista on hyötyä, sillä ne tuovat itsevarmuutta. Tositilanteessa niitä ei siltä välttämättä osaa käyttää. Pelästyneen elimistö saattaa reagoida niin, että ääni jää kurkkuun piipittämään, kädet tuntuvat hattaralta ja näkökenttä muuttuu putkimaiseksi. Mikko Jantunen Suomen turvavalmennuksesta antaa vinkit arkajaloille:

1. Puhelin on hyvä pitää mukana. Silti älypuhelinta epätietoisena tutkiva vaeltelija on hörhölle otollisempi kohde kuin määrätietoinen askeltaja, joka ainakin näyttää siltä, että tietää, mihin on suuntaamassa.

2. Jos vaaralliselta tuntuva ihminen tulee lähelle, voi hänet yrittää pysäyttää kysymällä neutraalisti ”voinko auttaa?”.

3. Jos oikaiseminen pimeän puiston halki tuntuu huonolta ajatukselta,  kulje valaistua polkua.

4. Jos haluat varustautua, ota taskuun tavallinen pilli. Jos joku kävisi kimppuun ja oma ääni juuttuisi kurkkuun, pillin kimakka vihellys erottuu varmasti.

Lue myös:

Miten metsäpelosta pääsee eroon?