Pienpanimobuumi on tehnyt kolmostuoppien kansasta hipsterioluiden litkijöitä. Onko oluthifistely askel sivistyneempään juomakulttuuriin vai vain yksi syy juoda lisää?

 

Aluksi Laura Weckström pani miehensä kanssa parvekkeella. Kun puolisolla ei ollut enää aikaa harrastukselle, Laura pyysi panokavereikseen ystävänsä Linda Silvosen ja Anette Aghazarianin.

Nyt kolmikko pyörittää tamperelaista BrewCats-pienpanimoa. Harrastuksesta on kasvanut bisnes, joka työllistää Lauran jo täysipäiväisesti. BrewCats on lanseerannut tähän mennessä kolme olutta: ensimmäinen oli brittityylinen indian red ale eli ira, toinen täyteläinen lager ja kolmas mangolla maustettu ipa eli indian pale ale.

Neljännen oluen, kookosportterin, vuoro on syksyllä. Ja siksi tamperelaisessa tehdashallissa, moottoriveneen ja talvirenkaiden välissä, tuoksuu nyt vastapaistetuille karjalanpiirakoille. Tuoksua tuprauttelee ilmoille viidenkymmen litran breumeister, kotipanojärjestelmä, jolla naiset tekevät koekeittonsa.

BrewCats on niin kutsuttu mustalaispanimo: heillä ei ole omia tuotantolaitteita, vaan ne vuokrataan isommilta panimoilta sitten, kun resepti on hiottu.

– Siksi joudumme panemaan usein öisin, Linda Silvonen kertoo virnistäen.

Koekeitot tehdään Lauran miehen työtilassa. Laura on aloittanut oluen valmistamisen aamulla varhain mäskäyksellä. Nyt kiiltäväkylkinen pömpeli vilkuttaa alalaidassaan vaativasti tekstiä: Add hops – Lisää humalat.

– Kaveri teki meille varta vasten tällaisen hienon panopöydän, Laura esittelee pöytää, jonka päälle painava laite on kammettu.

Parhaiten BrewCatsit tunnetaan kuitenkin ehkä siitä, että he markkinoivat oluitaan reippaasti panohuumorilla. Heidän sloganinsa kuuluu: Tytötkin panee.

Panovitseillä ryyditetty kampanja oli somehitti, mutta niin oli olutkin. Ensimmäinen 3 000 litran erä myytiin hetkessä loppuun. Toista erää valmistettiin heti 20 000 litraa.

 


Mäskäyksessä jyvistä erotetaan sokerit. Jäljelle jää vierre.
Mäskäyksessä jyvistä erotetaan sokerit. Jäljelle jää vierre.

 

Kiihtyvä buumi

Suomalaiset ovat olutkansaa: sitä juodaan meillä vuosittain 80 litraa henkeä kohden, kun viinejä menee 17 litraa. Perinteisesti suomalaiset ovat suosineet vaaleita, pohjahiivamenetelmällä valmistettuja lageroluita, mutta viime vuosina keskiketterän kittaajista on kuin varkain sukeutunut myös erikoisoluiden maistelijoita.

Voidaan jo puhua pienpanimobuumista. Pienpanimoita on Suomessa noin kuutisenkymmentä, ja uusia syntyy lähes kuukausittain.

Pienpanimoiden tuottamien olutlitrojen määrä on yli nelinkertaistunut vuodesta 2008, ja samalla pienpanimoiden osuus kaikesta Suomessa myydystä oluesta on noussut kahdesta viiteen prosenttiin. Alalla uskotaan, että trendi on nouseva: Ruotsissa oltiin samoissa luvuissa kymmenen vuotta sitten, mutta nyt pienpanimoiden osuus naapurissa on jo kaikesta myydystä oluesta kaksikymmentä prosenttia.

Pienpanimoiden osuus kaikesta Suomessa myydystä oluesta on noussut kahdesta viiteen prosenttiin.

Yhdysvalloissa, josta oluttrendit yleensä saavat alkunsa, pienpanimoista innostui ensimmäisenä trendikäs kaupunkilaisnuoriso. Meilläkin pienpanimoiden oluilla – joista puhutaan usein myös käsityöläis- tai artesaanioluina – on hiukan hipsterileima. Ja kyllähän tyylikkäin etiketein varustetut pullot voivat nekin olla osa identiteettityötä; ainakin niillä voi viestiä omista maku- ja kulutustottumuksistaan.

Mutta hipsterikaljat ovat alkaneet maistua ihan koko kansalle, sillä selvimmin villityksen huomaa isoissa automarketeissa. Niissä oluthyllyt ovat venyneet kymmenien metrien mittaisiksi. Mutta myös pienemmistä lähikaupoista saa nykyään jo paljon muutakin kuin Koffia, Karjalaa tai Karhua.

Jonkin asteen villityksestä kertoo sekin, että puhelimiin on ladattavissa jo useita erilaisia sovelluksia, joiden avulla harrastajat voivat arvostella ja vertailla olutkokemuksiaan.

Aukko sivistyksessä?

Auri Hautala ja Silja Liukkonen seisovat Helsingin Kampin K-Marketin erikoisoluthyllyn edessä hieman eksyneen näköisinä. Myymälässä on yksi Helsingin laajimmista olutvalikoimista. Valikoima vaihtuu viikoittain.

Naiset ovat menossa puistoon pussikaljalle. Ostoskorissa on kuitenkin ihan vain tavallista lageria ja pari ”bulkkisiideriä”. Auri pukee sanoiksi sen hämmennyksen, mitä moni nykyään tuntee oluthyllyjen edessä.

– Ei mulla ole mitään erikoisoluita vastaan, mutta en vain tunne niitä. Varmaan pitäisi opetella, koska tuntuu, että nyt on aukko sivistyksessä.

 


Silja Liukkonen ja Auri Hautala eivät ole vielä päässeet mukaan olutvillitykseen.

 

Auri nappaa hyllystä Rekolan panimon Kesäkollin, inkiväärillä ja korianterilla maustetun vehnäoluen.

– Ihan etiketin perusteella joutuisin valitsemaan. Täähän on esimerkiksi aika kiva. Erikoisoluet ovat kuitenkin kalliita, enkä haluaisi käyttää rahojani mihinkään, mistä en välttämättä pidä.

Auri kertoo siskostaan, joka on innostunut oluista. Hänen kanssaan Auri on kyllä käynyt olutravintoloissa – ja kokenut turhautumisen tunteita.

– Ei voi enää vain sanoa, että yksi olut, koska seuraavaksi tarjoilija kysyy, että mitä niistä, kun hanassa on kahtakymmentä eri laatua. Sitten alkaa tulla kysymyksiä: pinta- vai pohjahiivaolut? Suodatettu vai suodattamaton! No, mistä minä tiedän!

Eroon äijämaineesta

Oluella on juomana vähän äijämaine, mutta etiketeistä päätellen moni pienpanimo havittelee kuitenkin juuri naisia asiakkaikseen. Pinkillä tarralla varustettua, hibiscus-kukilla maustettua Rosita-olutta on vähän vaikea kuvitella raavaan miehen kouraan.

Alun perin arkeologin ja historioitsijan koulutuksen saanut mies teki gradunsakin muinaisoluiden valmistuksesta.

Akaalainen Hopping Brewsters on yksi kasvua tavoittelevista kotimaisista pienpanimoista. He ovat ottaneet yhdeksi kohderyhmäkseen juuri Aurin kaltaiset naiset, jotka kokevat, etteivät tiedä tarpeeksi oluista ja juovat mieluiten siidereitä. Yrityksen tunnuslause kuuluu: Hyvää olutta kaikille.

– Yleensä kaikille löytyy olut, josta he pitävät, vakuuttaa pääkeittäjä Kimmo Kyllönen.

Hän on pitkän linjan intohimoinen olutharrastaja, jolle harrastuksesta on tullut myös työ. Alun perin arkeologin ja historioitsijan koulutuksen saanut mies teki gradunsakin muinaisoluiden valmistuksesta.

Vappuna Hopping Brewsters kampanjoi kotimaisten pienpanimoiden puolesta ja kehotti (naisia) vaihtamaan yhden ulkomaisen kuohuviinipullon pariin pienpanimon tuotteeseen. #olutkinkuplii-hashtagilla muistutettiin, että oluellakin voi skoolata.

Mutta Hopping Brewster haluaa selvästi päästä eroon myös hipsterileimasta. Uusi tehdas on nousemassa Toijalaan heti ABC:n viereen.

Fiinimpi tapa vetää kännit?

Mutta voiko yhä mennä ravintolaan ja vain sanoa rennosti: yks tuoppi? Vai nauraako baarimikko junttina pihalle?

Testataan.

 


Punavuoren BrewDog on olutentusiastien suosiossa, mutta Pietari Kruus jaksaa opastaa, vaikka asiakas olisi tottunut juomaan yleensä peruslageria.

 

Helsingin Punavuoressa sijaitsevan BrewDog-panimon olutravintolassa näyttää siltä, kuin olisi tipahtanut keskelle Brooklyniä. Nuorilla ja kauniilla tarjoilijoilla on katu-uskottavasti tatuoidut käsivarret ja pipot päässä sisälläkin. BrewDogissa kuitenkin huomaa, että vaikka kuinka valmistajat tavoittelisivat asiakkaikseen naisia, oluthifistely taitaa yhä olla miesten harrastus. Kerrankin naistenvessaan ei ole lainkaan jonoa.

Menu vilisee uppo-outoja, varsin persoonallisesti nimettyjä oluita: Dead Pony Club, 5 AM Saint, Man Go Freak... Vähän nolottaa, mutta kakaistaan nyt kuitenkin rohkeasti. Stobe, kiitos!

– Jos peruslageria tarkoitat, niin sitä meillä ei valitettavasti ole hanassa lainkaan, baarimikko Pietari Kruus sanoo, muttei onneksi naura.

BrewDogin tarinassa tiivistyy hyvin olutbuumi. Vuonna 2007 kaksi 24-vuotiasta skottikaverusta kyllästyi ravintoloiden bulkkivalikoimaan ja päätti alkaa tehdä itse parempia. Nyt yrityksestä on kasvanut maailmanlaajuinen ketju, jolla on jo 44 ravintolaa, joista Suomessa on kaksi: Turussa ja Helsingissä. Helsingin-ravintola avattiin loppuvuodesta 2014. Ennen ravintolan avaamista panimo oli tiedustellut blogissaan, mihin seuraava BrewDog pitäisi avata, ja Helsinki sai suuren kannatuksen. Moni suomalainen olutentusiasti on hankkinut myös BrewDogin osakkeita; osakkaat saavat ketjun tuotteista 5–10 prosentin alennuksen.

”Koko tuopillista ei ole heti pakko kiskaista.”

Toki ravintolassa käy muitakin kuin panimon faneja. Jos asiakas on epävarma, Pietari kysyy, millaisesta oluesta hän yleensä pitää.

– Sen perusteella sitten lähden suosittelemaan. Oma Punk-ipamme on yleensä aika varma valinta, hän kehaisee ja kaataa pieneen lasiin maistiaisen.

Olut on kylmää ja raikasta, melko hedelmäistä, aika hyvää. Mutta jälkimaku on katkera.

Mieleen tulee muisto ensikohtaamisesta peruslagerin kanssa teinivuosilta: se vasta maistuikin kamalalta. Oli pidettävä nenästä kiinni samalla, kun hörppäsi. Kourallinen sisuja ennen kulausta auttoi hieman. Ihmetytti, miten aikuiset saattoivat kitata kaljaa pullotolkulla. Useimpien meistä kohdalla harjoittelu tuotti tulosta ja opimme pitämään ”tehdasliruista”, joiksi oluthifistelijät perusbissejä nykyään kutsuvat. Nyt pitäisi opetella pitämään myös näistä voimakkaamman makuisista oluista.

– Koko tuopillista ei ole heti pakko kiskaista. Maistelun voi aloittaa pienimmistä annoksista: pienin annoksemme on on 1,89 dl, Pietari huomauttaa.

Eikä voimakkaan makuisia erikoisoluita ole tarkoituskaan kiskoa kolpakkokaupalla, vaan nautiskella. Mutta onko isoihin tuoppeihin tottuneista suomalaisista makustelijoiksi? Vai onko olutfiilistelyssä lopulta kyse vain vähän fiinimmästä tavasta päästä humalaan?

Sivistynyttä juomakulttuuria

Oluisiin hurahtanut Anikó Lehtinen uskoo, että pienpanimobuumi on askel sivistyneempään juomakulttuuriin.

– Erikoisoluissa pääosassa on maku, ei humaltuminen. Kun juoma on voimakkaamman makuista, ei sitä tule edes juotua niin paljon, hän sanoo.

Anikó voi hyvin nimittää olutguruksi, sillä hän työskentelee päivisin Sinebrychoffilla olutasiantuntijana. Sen lisäksi nainen on laatinut kaksi olutkirjaa ja vetänyt oluisiin keskittyvää radio-ohjelmaa. Työn alla on myös olueen liittyvä väitöskirja, ja vapaa-ajalla Anikó valmistaa olutta yhdessä miehensä kanssa.

 


Anikó Lehtisen mielestä olut tulisi aina nauttia lasista, sillä pullosta juotuna se ei tuoksu miltään – ja tuoksu on iso osa fiilistä.
Anikó Lehtisen mielestä olut tulisi aina nauttia lasista, sillä pullosta juotuna se ei tuoksu miltään – ja tuoksu on iso osa fiilistä.

 

 

Perheessä juodaan olutta päivittäin, sillä se on Anikon mielestä loistava ruokajuoma.

– Mutta useimmiten lasillinen on riittävästi. Viinien kanssa ruoka pitää valita tarkasti, mutta olut on armollisempi. Oluen maine äijäjuomana johtuu ehkä siitä, että sitä on tarjoiltu maskuliinisten ruokien, kuten makkaran ja pihvien, parina mutta olut sopii loistavasti yhteen vaikkapa vuohenjuustosalaatin kanssa.

Anikón mielestä olutinnostus kumpuaa samasta lähteestä kuin ihmisten kasvanut kiinnostus ruokaan.

– Lähiruoasta ollaan hyvin kiinnostuneita. Sama pätee juomiin. Halutaan tietää, mistä juoma tulee ja kuka sen valmistaa, mutta löytää tietysti myös uusia makuelämyksiä.

Hän iloitsee, että joissakin ravintoloissa, kuten vaikkapa helsinkiläisessä Juuressa, ruuan yhteydessä on jo viinisuositusten ohessa mainittu myös olutsuositus. Mutta tätä saisi nähdä useamminkin.

– Olutta pidetään yhä jotenkin viiniä vaatimattomampana juomana. Työskentelin aiemmin ravintolassa. Usein jos asiakas halusi ruuan kanssa olutta, hän saattoi olla hiukan nolona ja vähätellä valintaansa. Otan ”vain” olutta, Anikó muistaa.

Muodikkaiden ipojen sijasta olutguru suosittelee aloittelijoille vaaleita ale-oluita tai vehnäoluita. Viinistä ja siidereistä pitävät saattavat tykästyä hapanoluisiin, josta hän veikkaa seuraavaa oluthittiä.

Vanha ilmiö

Olutinnostus on synnyttänyt uusia työpaikkoja elintarvikealalle. Pienpanimoissa riemuitaan nyt uudesta alkoholilaista, joka sallii 5–7-prosenttisten oluiden myynnin myös päivittäistavarakaupoissa.

– Se helpottaa työtämme. Kun olut voi olla hiukan vahvempaa, maut on helpompi saada tasapainoon, BrewCatsien Laura Weckström kertoo.

Mutta Pienpanimoliiton mukaan vielä on paljon tehtävää, jotta olutkulttuuri saataisiin kunnolla kukoistamaan Suomessa. Liitto muun muassa haluaisi, että oluiden myynti sallittaisiin suoraan pienpanimolta kuluttajalle, koska tilaviinejä ja sahtiakin saa myydä suoraan.

 


Erikoisoluet ovat joitakin euroja kalliimpia kuin bulkkioluet. Lisäksi hinnat ovat nousussa, sillä kasvava kysyntä ja huonot sadot ovat nostaneet joidenkin humalalajien hintaa.

 

Mistään uudesta ilmiöstä pienpanimobuumissa ei ole kyse, sillä ennen vuoden 1919 kieltolakia Suomessa toimi yli sata pienpanimoa. Ennen vanhaan humalan kasvatusta pidettiin niin tärkeänä, että siitä oli säädetty laissa. Vuodelta 1734 olevan rakennuskaaren mukaan ”jokaisessa talossa pitää olla humalisto ja siinä tulee olla vähintään 200 humalasalkoa”. Tarkalleen ottaen tuo lainkirjain on yhä voimassa, sen noudattamista ei vain enää kukaan edellytä.

Suomalaisten pitkästä historiasta oluen valmistuksen parissa kertoo jo Kalevalakin: Se oli oluen synty; kalevalaisten kaljan alku; siitä sai hyvän nimensä, siitä kuulun kunniansa, kun oli hyvänoloinen, hyvä juoma hurskashille; pani naiset naurusuulle, miehet mielelle hyvälle, hurskahat iloitsemahan, hullut huppeloitsemahan!

Ja itse asiassa tytöt sen oluen jo ennen muinoin panivat. Miehillä oli ihan muut hommat.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.

Katja

Artesaaniolutbuumi tuli Suomeen: ”Joudumme panemaan usein öisin”

"Pienpanimoissa riemuitaan nyt uudesta alkoholilaista, joka sallii 5–7-prosenttisten oluiden myynnin myös päivittäistavarakaupoissa." -Väärin. Uuden lakiehdotuksen mukaan päivittäistavarakaupoista saisi myydä ulos enintään 5.5% olutta. Siis ruhinaallinen 0.8 prosenttiyksikön korotus. Hyvästi Saisonit, IPAt, Barley Winet, Imperial Stoutit....
Lue kommentti

Tiesit. Mutta jos kuitenkin vielä muistutettaisiin. Kävisikö semmoinen?

Väestöliiton perhebarometri julkaistiin juuri. Sen huolenaihe on sama kuin jo monena vuonna: suomalaisia syntyy koko ajan vähemmän. On Väestöliiton ydintehtäviä olla asiasta huolissaan, ja se on aivan ok.

Väestöliiton ydintehtävänä on kai myös olla hiukan ärsyttävä taho, joka harmittelee vuosittain, että lasten tekemistä lykätään liian myöhäiseen ikään. Jo sana ”lykkääminen” saakin perheen perustamisen kuulostamaan yhtä kiinnostavalta velvollisuudelta kuin kellarivaraston siivoaminen tai hammaslääkärin määräaikaistarkastus.

Varsinainen hämmästyttävä pommi on kuitenkin se, että perhebarometrin mukaan Lykkääminen johtuu usein tiedon puutteesta. Naiset eivät hahmota, että hedelmällisyys alkaa laskea 35 ikävuoden jälkeen. Mitä ihmettä? Eivätkö? Tämähän loukkaa paitsi älykkyyttäni, myös niitä monia hienoja ammattilaisia peruskoulussa ja terveydenhuoltoalalla, jotka ovat muistutelleet asiasta koko elämäni ajan. Olen varma siitä, että moni nainen tekee viiden vuoden lykkäämispäätöksen kiusallaan joka kerta, kun joku vihjaa kellon tikittävän.

Suomalaiset nuoret aikuiset vaikuttavat siinä mielessä itsetuhoisilta, että heidän mielestään ideaaliperhe on kaksi lasta, pienellä ikäerolla.

Painostuksen tunne saattaa toki tulla aivan omien korvien välistä. Väestöliittokin on huolissaan ennen kaikkea siitä, että ihmiset eivät saa niin montaa lasta kuin haluaisivat, ja perhebarometrin kanssa on tehty itse asiassa tänä vuonna tosi kiinnostavaa työtä. Nuorilta aikuisilta on kysytty, miksi lisääntyminen ei kiinnosta. Kävi ilmi, että lapsiperheiden elämä näyttää heidän silmissään pelkältä ankealta arjenhallinnalta, ruuanlaitolta ja Prismassa käymiseltä.

Lisäksi vaikuttaa siltä, että tasa-arvotyötä olisi vielä: naiset ovat huolissaan omasta urastaan ja oman elämänsä menettämisestä vauvan myötä. Miehet taas ovat pikkuisen huolissaan siitä, voiko lapsen jälkeen tehdä yhtä paljon ylitöitä kuin ennen. Tässä valossa syntyvyyden pieneneminen alkaakin jo saada selityksensä.

Suomalaiset nuoret aikuiset vaikuttavat siinä mielessä itsetuhoisilta, että heidän mielestään ideaaliperhe on kaksi lasta, pienellä ikäerolla. Väestöliiton Anna Rotkirchkin toteaa, että tällainen perhenormi ei ainoastaan näytä raskaalta setiltä vaan oikeasti on raskas. Olisiko pieni perhekäsityksen laajentaminen paikallaan? Että jospa vaikka yksi lapsi riittäisi? Eipä tällä planeetalla ihmisistä tule pulaa, vaikka muutama suomalainen jäisi syntymättäkin.

Tauno Todellisuus

Nainen! Tiesitkö, että hedelmällisyytesi laskee nelikymppisenä!

Eikö lapsiluvun pienentäminen ja rajojen vartioiminen ole ainut järkevä toiminta tällä hetkellä? Sitten kun ja jos päättäjät heräävät todellisuuteen ymmärtäen että tämä globalismi olikin bankstereiden tilaama ja mainosmiesten luoma kusetus (taas kerran) ja jonkinlaista järkeä ja ennustettavuutta alkaa päätöksissä olemaan niin ehkä sitten voitaisiin harkita lastenkin hankkimista tähän maahan. Ihmisten ruokaketjun tietoinen tuhoaminen, mikrosäröytys ja kuplatalous malli puhumattakaan AI:n...
Lue kommentti

– En olisi ikinä uskonut, että mulle järjestetään tällaista, Henna, 26, kommentoi isänsä järjestämää yllätystä.

Suomi Love -ohjelman toisessa jaksossa nähtiin ja kuultiin lauantaina taas koskettavia tarinoita ja esityksiä. Yksi jakson liikuttavimmasta hetkistä oli, kun kempeleläinen Simo halusi ilahduttaa 26-vuotiasta tytärtään Hennaa. Hennan ja hänen perheensä elämä ei ole ollut helppoa viime vuosina. Vuonna 2014 Hennan raskausoireet paljastuivat kallonpohjan syöpäkasvaimeksi. Lue lisää:

Jaksossa Simo-isä järjesti tyttärelleen yllätyksen: Henna pääsi kuuntelemaan livenä suosikkibiisinsä, Haloo Helsingin Vapaus käteen jää.

”Nyt kun on jaksamista sairauden keskellä, niin me tullaan olemaan tukena.”

– Haluan sanoa Hennalle tämän kappaleen kautta, että isä välittää omasta tyttärestään. Ja nyt kun on jaksamista tämän sairauden keskellä, niin me tullaan olemaan tukena, Simo kertoi jaksossa.

Haloo Helsingin Ellin tekemät sanat sopivat Hennan elämään, jossa on ollut niin ala- kuin ylämäkiäkin.

Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainut mitä käteen jää
on ylämäki raskas askeltaa
mutta alamäkeen liian usein katoaa
jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kulta kerrosta saa
hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niin kuin huomista ei olisikaan,
kertosäkeessä lauletaan.

Henna liikuttui isänsä järjestämästä yllätyksestä.

– Ihan meni sanattomaksi, ja itku pääsi. En olisi ikinä uskonut, että mulle järjestetään tällaista, Henna kertoi esityksen jälkeen.

Jos et nähnyt Simon yllätystä ja Haloo Helsingin esitystä, katso se tästä: