Onpa masentavaa. Pakko katsoa. Kuva: Shutterstock
Onpa masentavaa. Pakko katsoa. Kuva: Shutterstock

Älä pura raivoasi kanssaihmisiin vaan kohdista se näiden sarjojen hahmoihin.

Synkät talvi-illat eivät ole ihmissuhteiden kulta-aikaa. Pimeyden keskellä tekisi lähinnä mieli hautautua peiton alle vihaamaan koko maailmaa. Naapuri on idiootti, kumppani on rasittava, äiti soittelee joutavista asioista...

Onneksi on olemassa huippusarjoja, joita voi katsoa tällaisen fiiliksen iskiessä. Ne eivät edes pyri muuttamaan mielialaasi vaan lähinnä todistavat sinun olevan oikeassa siinä, että jotkut ihmiset ovat hirveitä. Näitä katsoessa saatat tosin myös huomata, että ehkä ne omat lähimmäiset ovatkin ihan hyviä tyyppejä.

The Walking Dead

Jos ihmiset tuntuvat ärsyttäviltä tavallisessa maailmassa, eivät he muutu paljoa paremmiksi zombipidemian iskiessä. Sarja on täynnä selkään puukottamista ja viattomien tuhoa. Tässä maailmassa jokainen ihminen toimii vain omaksi parhaakseen. Onneksi kaikista suurimmat pahikset päätyvät yleensä elävien kuolleiden syömiksi.

Mistä sarjaa voi katsoa? Sarjan uusinta, viidettä kautta esitetään Foxilla maanataisin kello 21.55, mutta se on tällä hetkellä tauolla. Kolme ensimmäistä kautta on nähtävissä Netflixissä ja kolmas kausi HBO Nordicissa.

True Detective

Kaksi etsivää ja vanha murhamysteeri, jonka keskiössä on uskonnollinen kultti. Monella tavalla ahdistavat hahmot saavat katsojan pohdiskelemaan, löytyykö maailmasta lainkaan hyviä ihmisiä.

Mistä sarjaa voi katsoa? Ensimmäinen kausi on nähtävillä HBO Nordicissa.

House of Cards

Sarjan pääpari, kylmät poliitikkojuonijat Frank ja Claire Underwood saavat kenen tahansa veren kiehumaan. Draamasarja ei luo uskoa päättäjien oikeamielisyyteen.

Mistä sarjaa voi katsoa? Sarja on tehty varta vasten Netflixille, ja sitä on tehty kaksi kautta. Kolmas on tekeillä.

Hannibal

Tohtori Hannibal Lecterin kohdalla voi puhua puhtaasta pahuudesta. Sarjamurhaajassa ei ole mitään hyvää. Hän manipuloi kaikkea mikä liikkuu ja monesti vielä syö uhrejaan.

Mistä sarjaa voi katsoa? Sarjan kaksi ensimmäistä on nähtävissä Nelosen Ruutu+-palvelussa ja ensimmäinen kausi Netflixissä.

Fargo

Ihmiset tekevät pahoja asioita Minnesotassa – tai ainakin sarjan päähenkilöt Lester Nygaard ja Lorne Malvo. Sarjan mainious piilee kiehtovassa rikosvyyhdissä, tiiviissä tunnelmassa ja surkuhupaisissa roolihahmoissa, jotka sekaantuvat pahoihin tekoihin.

Mistä sarjaa voi katsoa? Sarjan ensimmäisen kauden kaksi viimeistä jaksoa ovat nähtävissä ilmaiseksi Nelosen Ruutu-palvelussa tämän viikon loppuun saakka. Maksullisesta Ruutu+-palvelusta voi katsoa sarjan ensimmäisen kauden kokonaan.

Dexter

Sarjan päähenkilö Dexter Morgan on sarjamurhaaja, joka metsästää toisia sarjamurhaajia ja tappaa heitä. Ja on juuri niin ristiriitainen tyyppi kuin voi kuvitellakin.

Mistä sarjaa voi katsoa? Sarjan kaikki kuusi kautta ovat nähtävissä HBO Nordicissa ja Netflixissä.

Breaking Bad

Parantumatonta syöpää sairastava lukion opettaja päätyy valmistamaan ja myymään amfetamiinia hankkiakseen perheelleen rahaa elämiseen. Jos jo tämä juonikuvio ei saa sinua vihaamaan ihmiskuntaa, sarjan pahishahmot tekevät sen taatusti.

Mistä sarjaa voi katsoa? Sarjan kaikki viisi kautta voi katsoa Netflixistä.

Game of Thrones

Game of Thronesissa on enemmän hahmoja, joiden toivoo kuolevan kuin hahmoja, joiden toivoo elävän. Harmi vain, että monesti juuri ne hyvät tyypit kuolevat. Ei siis auta muuta kuin vihata niitä eloonjääneitä.

Mistä sarjaa voi katsoa? Sarjan kaikki kaudet on nähtävissä HBO Nordicissa.

Kiitos Buzzfeed , jolta saimme inspiraation tähän juttuun.

Lue myös:

Miksi naiset eivät juonna matkailuohjelmia?

Joillakin niitä ei ole ollenkaan ja joillakin vaikka muille jakaa. Arvaatko hiusten perusteella, ketkä julkisuuden henkilöt ovat kuvissa?

 

Hyönteisruoka on saapunut Suomeen ja siitä povataan maailman ruokakriisin pelastajaa. Mutta miltä se maistuu? Vai maistuuko miltään?

”Hieman makea”, ”jännä jälkimaku”, ”yksinään vähän tunkkainen”, ”mielenkiintoisella tavalla huokoinen”.

Näin Me Naisten raati kuvaili Belgiassa kasvatettujen ja uunissa paahdettujen kokonaisten kotisirkkojen makua hyönteisruokatestissä.

Granolassa kotisirkat olivat silmällä selvästi havaittavissa kaurahiutaleiden, siementen, omenan ja puolukkajauheen seassa, mutta rapsakka suutuntuma katosi muun rouskeen sekaan eikä sirkkoja aamiaisjugurtissaan mitenkään maistanut tai tuntenut. Moni piti sirkkamysliä perushyvänä granolana.

– Ei tämä minua ällötä millään tavalla. Hyvää on, kommentoi yksi raatilainen.

– Nyt ollaan syvästi omien ennakkoluulojen kanssa tekemisissä, myönsi toinen, mutta pisteli reippaasti kipollisen sirkkagranolalla ryyditettyä jugurttia menemään.  

– En ostaisi maun takia. Ei mitenkään ihmeellinen, kommentoi kolmas.

Onko liian madventuresia vai maistuisiko sirkkamysli?
Onko liian madventuresia vai maistuisiko sirkkamysli?

Hyönteisruoan trendikkyys näkyykin tällä hetkellä sirkkaruoan hinnassa. Pieni 200 gramman paketti granolaa maksaa noin 9 euroa. Hintaa nostaa ehkä myös se, että kotimaisten sirkkojen kasvatus on vasta alussa ja sirkat tuodaan Suomeen muualta Euroopasta.

Trendin aallonharjalla

Suomessa jyllää tällä hetkellä pienimuotoinen hyönteisruokabuumi.

Fazerin leipomosta kerrotaan, että he eivät ole aina saaneet sirkkajauhoa Hollannista niin paljon ja nopeasti, kuin heidän leipurinsa sitä taikinaansa tarvitsisivat. Kaikki sirkkaleivät menevät ja illalla kyselijöille pitää tarjota 'ei oota'.

Se ei ole ihme.  Hyönteisleipä maistuu nimittäin pelkän Oivariinin kanssa erinomaiselta. Sen sirkkajauhopitoisuus on kolme prosenttia, ja kuulostaa hämmästyttävältä, että yhteen pieneen leipään on silti käytetty 70 kotisirkkaa.  

Näyttää ja maistuu vastaleivotulta leivältä, mutta sisältää 70 kotisirkkaa jauhettuna. Kuva: Fazer
Näyttää ja maistuu vastaleivotulta leivältä, mutta sisältää 70 kotisirkkaa jauhettuna. Kuva: Fazer

– Olin vähän varautunut, ennen kuin laitoin leivän suuhuni, mutta tämähän on hyvää, testiryhmäläinen kehuu.

– Siemenet tekevät leivästä rapsakan. Kivalla tavalla vähän pähkinäinen ja paahteinen maku.

– Leipä on niin hyvää, että unohdin sirkat kokonaan. Olen pääosin kasvisyöjä, joten en ehkä kuitenkaan ota sitä jokapäiväiseen käyttöön.

Hyönteisten tunteet

Sirkkaleipää ja sirkoista valmistettuja einespihvejä mutustellessaan voikin miettiä tuntevatko hyönteiset ja sattuuko niihin.

Ympäristön kannalta hyönteissyöntiä pidetään kuitenkin niin paljon parempana ratkaisuna kuin perinteistä lihansyöntiä, että sen myötä vegaanius on saanut uuden muodon: entovegaani sallii ruokavalioonsa hyönteiset ja hyönteisperäiset tuotteet, mutta ei lihaa, kalaa tai maitotuotteita.

Ilmeisesti kaikki valmistajatkaan eivät pidä kotisirkkoja liharuokana, sillä kaupan einesaltaassa myytävät sirkkajauheella ryyditetyt pihvit on nimetty kasvispihveiksi. Ne sisältävät 83% kasviksia ja 4,6% kasvatetun kotisirkan jauhetta, ja saavat raadilta kehuja.

– Tämähän on miellyttävä tuttavuus einespihvien joukossa.

– Tuhti, ruokaisa, täyttävä eikä lainkaan kuiva. Kiva, että pinaatti, parsakaali ja kaikki ainekset  – paitsi kotisirkka – maistuvat.

Hyönteispihvit voittavat pinaattiletut ja monet kasvispihvit niin maussa kuin proteiinipitoisuudessa.
Hyönteispihvit voittavat pinaattiletut ja monet kasvispihvit niin maussa kuin proteiinipitoisuudessa.

Testasimme tuotteet: Fazer Sirkkaleipä 250g, 3,99e, Veljekset Mattilan Sirkka-kasvispihvit 300g, 3,98e ja Samu sirkkagranola 200g, 8,90e