Minusta riittää, vaikka onni kestäisi yhden kevään. Tärkeintä on, että se tuntuu heistä hyvältä nyt, kirjoittaa Anu Silfverberg kolumnissaan.

”Tee näin, jos haluat rakastua keneen tahansa.”

Tutkija Mandy Len Catronin kirjoitus New York Timesin suositussa Modern love -juttusarjassa oli otsikoitu niin, että se oli pakko lukea. Keneen tahansa?

Catron kertoo psykologi Arthur Aronin kokeilusta, jossa tämä yritti luoda rakkautta laboratorio-olosuhteissa. Kokeessa tuntemattomat heterot laitettiin keskustelemaan pareittain 36 kysymyksestä. Sitten parin piti tuijottaa toisiaan silmiin neljän minuutin ajan.

Puoli vuotta myöhemmin kaksi paria oli jo naimisissa. Koko labran väki kutsuttiin häihin.

Catron oli itsekin kokeillut kysymyspatteristoa kollegan kanssa. (Kyllä, he ”onnistuivat”.)

Aivan mahtava tarina! Kerroin sitä yhden päivän ajan kaikille tutuille ja tuntemattomille. Yksi ystävä päätti ehdottaa ­kokeilua tapaamalleen miehelle, mutta toinen epäili: kirjoittaja taisi vain tarvita tekosyyn tunteilleen. Kolmatta ärsytti koko yritys selittää rakkautta tieteellisesti.

Sen tietysti ymmärtää. Rakkaudelta halutaan arvoituksellisuutta. Kun biologit selittävät tunteen hormoneina ja aivokemiana, rakastuneet loukkaantuvat. Ei tämä ole kemiaa, tämä on erityistä! Mutta miksipä kemia ei olisi erityistä, jos se siltä tuntuu?

Rakkauteen liittyy ristiriitaisia vaatimuksia, kuten esimerkiksi, että tunteen pitäisi syntyä hallitsemattomasti, mutta jatkua hallitusti.

Ystäväni oli häissä, jotka olivat sulhasen kolmannet. Onnea toivotettiin, ja osa puhujista viittasi menneeseen: tällä kertaa liitto kestäisi. Huomasin itsekin vähän hymähtäväni sarjasulhaselle.

Ystävääni kismitti. ”Minusta riittää, vaikka onni kestäisi yhden kevään. Tärkeintä on, että se tuntuu heistä hyvältä nyt.”

Muistin toisen ystävän kommentin avioeron jälkeen. Hän oli tuntenut yleisiä erotunteita: musertavaa häpeää, surua. Lopulta mies tuli siihen tulokseen, että liitto oli ollut hyvä, vaikka päättyi. Siinä oli rakkautta ja kauniita hetkiä, lapsia, kumppanuutta. Se ei vain ollut ikuinen.

Niin, kuka sanoo, että tunteen täytyy alkaa tai päättyä tietyllä tavalla, jotta se olisi arvokas?

Tutkija onnistui synnyttämään tunteita laboratoriossa. Mutta se ei kerro siitä, oliko hän romantikko. 36 koekysymystä ovat oikeastaan hyvin koskettavia. Ne muuttuvat loppua kohti hyvin henkilökohtaisiksi ja luovat läheisyyden, jonka saavuttamiseen menisi muuten ehkä kuukausia.

Se, mitä kokeen aikana ­tapahtuu aivokemiassa, on toinen juttu. Kokemuksen tasolla osallistujilta vaaditaan kahta asiaa: hyväntahtoisuutta, alttiiksi asettumista ja toisen todellista näkemistä.

Mitä muuta rakkaus on?

Lue kaikki Me Naisten kolumnit täältä.

Kaikki tietävät Suomen oman jäämiehen, F1-mestari Kimi Räikkösen. Mutta kuinka hyvin sinä hänet tunnet? Tee testi!

Jutun lähteenä käytetty 16.8. ilmestynyttä Kari Hotakaisen kirjoittamaa Tuntematon Kimi Räikkönen -kirjaa (Siltala).

Hyllyjen välissä on helppo uppoutua omaan maailmaan, Sari Laulaja kertoo.

Sari Laulaja, 36, työskentelee ruokakaupan myyjänä, joka hyllyttää tavaroita.

– Monet ihmettelevät, miten viihdyn työssäni, mutta en vaihtaisi sitä toiseen. Työni on yksipuolista ja hyvä niin, Sari sanoo.

Tyypilliseen työpäivään kuluu ”sitä peruskauraa”, Sari kertoo. Muun muassa rullakoiden purkamista hyllyyn, tavaroiden järjestelemistä ja hyllyjen siivousta.

– Työssäni minun ei tarvitse ajatella oikein mitään, kun olen oppinut tuotteiden paikat. Riittää, kun osaan kävellä, lukea ja olen fyysisesti hyvässä kunnossa, sillä työni on tavaroiden nostelua. Jos haluan vaihtelua työhöni, niin otan sekalaisen rullakon. Kassalle minun ei tarvitse mennä, koska työskentelen isossa marketissa.

Onko työ sitten pitkäveteistä? Toisinaan se on sitäkin, Sari sanoo.

– En koe työtäni kuitenkaan liian tylsäksi. Vaihtelevuutta siihen tuo asiakaspalvelu ja satunnaiset muut tehtävät. Työajat ovat vaihtelevat ja kahta samanlaista työpäivää ei ole. 

Sari päätyi kaupan alan töihin alun perin opiskeluaikoinaan, sillä pienellä paikkakunnalla oli tarjolla ainoastaan niitä. Kauppakoulussa opiskelevalle Sarille työt kaupassa sopivat kuitenkin jo silloin.

– Nykyäänkin on tarjolla paljon kaupan alan töitä, jopa ilman koulutusta – tosin naurettavan pienillä tunneilla. Joten en ihmettele, jos jossain vaiheessa tulee eteen se, että työvoimaa ei enää ole saatavilla.

Sari on työskennellyt 16 vuotta samassa kaupassa. Sinä aikana kauppiaat ja työkaverit ovat vaihtuneet. Esimiesasema ei kiinnosta Saria. Hän ei haaveile paremmasta tittelistä.

– Sellainen ei ole minua varten, sillä olen niin kutsuttu alisuoriutuja, Sari sanoo.

Hän kuitenkin haluaa työskennellä ihmisten parissa, eikä lähtisi mielellään esimerkiksi tehdastyöhön. Se on jo täysin erilaista hommaa ruokakauppaan verrattuna.

”Monesti esimies joutuu huomauttamaan minulle, että  työvuoro päättyi, kun olen niin omassa maailmassani.”

Kaupan vaihtelevat työajat väsyttävät Saria toisinaan. Jos iltavuorosta pitää tulla seuraavana päivänä aikaiseen aamuun ja yöunet jäävät alle seitsemän tunnin, niin päivä on helposti pilalla. Joskus hän huomaa, että selkäkin on kipeä, mutta se johtuu huonoista työasennoista ja venyttelyn puutteesta – ei pitkäveteisestä työstä.

– Jos työ on tylsää, niin silloin ihminen on yleensä vain väärässä paikassa töissä. Itse ainakin olen melko usein omissa ajatuksissani, kun puran kuormaa. Aamuisin, kun kauppa on vielä kiinni, kuuntelen joskus musiikkiakin. Kaupassa voin onneksi niin tehdä, sillä työskentelen hyllyjen välissä. Monesti esimies joutuu kyllä huomauttamaan minulle, että työvuoro päättyi ja on aika lähteä kotiin, kun olen niin omassa maailmassani.

Me Naiset etsii pitkäveteisen työn tekijöitä

Millaista on pitkäveteisessä työssä? Miten tylsistä työtehtävistä selviää ilman, että pää hajoaa?

Me Naiset on tänä syksynä selvittänyt, missä ovat Suomen pitkäveteisimmät työt. Aiemmassa jutussamme 11 alansa ammattilaista, muun muassa it-alalta ja kirjastosta, kertovat, miten he selviävät päivästä toiseen tylsässä työssä.

Merimieheksi opiskellut Nina Saurén, 56, sanoi haastattelussaan, että hänen ainoa vaihtoehtonsa oli lähteä pitkäveteisestä asiakaspalvelutyöstä ja palata merille.

Tylsistytkö sinä työssäsi? Oletko valmis kertomaan pitkäveteisestä työstä omalla nimelläsi?

Kerro itsestäsi sähköpostilla annakaisa.vaaraniemi@sanoma.com