Kuvat Panu Pälviä
Kuvat Panu Pälviä

Ainolle tulee ampumisesta hyvä fiilis. Tiina kokee lämpimän ailahduksen tähdätessään elävään maaliin. Anna sai aseen käteensä jo viisivuotiaana. Heidän on vaikea ymmärtää, miksi aseita vastustetaan.

Pienet tulenliekit välähtelevät pistooleista, ruudin haju tunkee sieraimiin, ja patruunoiden hylsyt kilahtelevat lattialle kuin pienet kultarahat. Helsinki Shooting Clubin ampumaradalla kolme naista ja kaksi miestä laukoo käsiaseilla kohti pyöreitä tauluja. 

Yksi heistä on Aino Oikari, 29. Poikaystävä vei Ainon ampumaradalle yllätyslahjana vuosi sitten. Miehelle kerta riitti, mutta Aino hurahti lajiin.

– Mikä tahansa työstressi katoaa ampumaradalla, hän selittää.

Aino työskentelee päivät tuotekehitystehtävissä, mutta melkein kaikki vapaailtansa hän käyttää siihen, että yrittää saada luodin osumaan 25 metrin päässä siintävään mustaan pisteeseen.

Aina viiden laukauksen jälkeen Aino poistaa hitaasti lippaan aseesta ja käy tarkistamassa osumat. Pöydällä makaa musta pistooli, jollaisia näkee yleensä toimintaelokuvissa.

Mutta ovat ne heiluneet oikeassakin elämässä.

Häröily kielletty

Viime kesä oli Suomessa yhtä murhenäytelmien jatkumoa: oli Hyvinkään kattoampuja, perhesurmia, laukauksia keskellä päivää Helsingin keskustassa ja keskellä yötä yökerhossa. Pohjois-Savossa menehtyi saman viikonlopun aikana kaksi eri perheiden lasta, kun metsästysaseet joutuivat heidän käsiinsä.

Paljon on keskusteltu, mitä pitäisi tehdä. Ja usein syyttävä sormi kääntyy aseisiin: niitä on joko liikaa, niitä saa liian helposti tai ne joutuvat vääriin käsiin liian helposti.

Ainon mielestä asekeskustelu pyörii aika kaukana omasta harrastuksesta.

– Tarkkuusammunnassa aseen turvallinen käsittely on yksi olennaisimmista asioista.

Ampumaradallakin turvallisuudesta muistutellaan monin tavoin. Sisään ei päästetä ketä tahansa, ja kaikenlainen Charlien enkelit -tyyppinen häröily aseen kanssa on ehdottomasti kielletty. Siitä pitävät huolen pari järeää ampuma-asekouluttajamiestä, jotka seuraavat ampumaradalla suorituksia koko ajan. Kaikille, jotka tulevat ampumaan, opetetaan turvasäännöt. Yksi tärkeimmistä kuuluu: älä ikinä osoita aseella mitään, mihin et halua tehdä reikää.

Hyvät tärinät

Aino lainaa aseet ampumaradalta. Tällä kertaa hän harjoittelee kahdella erilaisella pistoolilla, joista toinen on puoliautomaattinen pienoispistooli ja toinen kooltaan hieman isompi "ysimillinen" pistooli – siihen uppoaa siis melkein sentin levyisiä, lapsen peukalon kokoisia patruunoita.

Aseenkäsittely on Ainon mielestä iso osa urheiluammunnan viehätystä. Toinen on se, että laji on niin monipuolinen.

– Täytyy hallita aseen lataus, nosto, tähtääminen, liipaisu, hengitys ja ennen kaikkea oma mieli.

Urheiluammunnassa ei ole tarkoitus osua mihinkään muuhun kuin pahviseen maaliin. Miksi sitä ei sitten voi treenata sellaisilla välineillä, joilla ei voi saada ketään hengiltä?

Aino sanoo, että koko lajin idea katoaisi, jos ei voisi ampua oikealla aseella.

– Tykkään konkretiasta, joka tähän kuuluu. Siinä on tekemisen tuntu, kun lataa aseen. Erilaiset harrastusvälineet ovat iso osa lajin hauskuutta ja haastavuutta.

– Turvallisuuteen on toki suhtauduttava vakavasti, mutta ampuessa ajattelee vain sitä, että osuu mahdollisimman hyvin tauluun.

Kehokaan ei reagoisi samalla tavalla, jos ase ei paukahtaisi tai potkaisisi: kun kasvojen lähellä paukahtaa, pulssi nousee ja adrenaliinia erittyy. Kun Aino  ampui pistoolilla ensimmäisiä kertoja, koko keho tärisi. Mutta kun jännitys laukeaa, keho ja mieli ovat läsnä kuin hyvän joogatunnin jälkeen.

– Ampumisesta jää aina hyvä fiilis. Itsesuojeluvaistonsa kanssa taistelu on se juttu, ja se, että täytyy yrittää voittaa jännityksensä.

Aino ei kuitenkaan pura radalla aggressioitaan, sillä ampuessa on oltava tosi skarppina. Erityisen väsyttävän työpäivän jälkeen hän valitsee mieluummin helpomman ja tutumman aseen, joka ei enää saa aikaan alkuaikojen tärinää.

– Jos otan käyttöön jonkin uuden, jännän aseen, haluan olla levännyt ja virkeällä tuulella.

Liian tiukat säännöt?

Entä jos asetta pitelee joku, joka saa tärinät ihmisiin tähtäilystä? 

Aselupa-asioissa tämä on otettu nykyään paremmin huomioon kuin ennen kouluampumisia. Jos Aino haluaisi oman aseen, hänen olisi esitettävä viranomaisille todistus kahden vuoden aktiivisesta ampuma-aseharrastuksesta. 

Koska harrastusta on takana vain vuosi, Aino ei voi saada omaa tuliasetta. Ei, vaikka hän on urheiluammuntaseuran jäsen, käynyt vuoden aikana ampumaseuran ammuntakoulun, harjoitellut lähes sata tuntia ja huomannut olevansa lajissa niin taitava, että suunnittelee tällä kaudella osallistuvansa ensimmäisiin virallisiin ammuntakisoihin.

Ainosta on hienoa, että vielä kolmekymppisenä voi aloittaa lajin, jossa voi edetä vaikka olympialaisiin asti. Ties vaikka tässä olisi tuleva Satu Mäkelä-Nummela

Tai ehkä ei, jos aseiden saantia ja säilytystä vielä kiristetään.

– Liian tiukat asesäännöt hankaloittavat urheiluampujien kilpauraa. On esimerkiksi pohdittu, että välineitä saisi säilyttää vain ampumaradoilla. Se tappaisi kilpa-ammunnan. Harjoittelu ja kisamatkat menisivät ihan mahdottomiksi.

Aino lisää, että kilpapistoolilajien aseet eivät ole niitä kaikkein järeimpiä.

– Kaikenlainen räiskintä on tästä lajista äärimmäisen kaukana.

Majavannahka kirjahyllyssä

Jos räiskintää hakee, on kai lähdettävä hirvimetsälle. Vai onko sittenkään?

Kuuluu kyllä naks, kun panoslipas naksahtaa hirvikivääriin suonenjokelaisen metsätien laidassa. Hieman kilisee, kun Tiina Paananen ravistaa yhden panoksen panospesään. Panos lukitaan paikalleen, klik, ja varmistin päälle, naps.

Mutta sitten ei tapahdu mitään. Tiina vain seisoo kivääri olalla, puhumatta. Kuuntelee puiden yllä raakkuvaa korppia. Katselee ruskan värjäämää heinikkoa. Toistaa välillä radiopuhelimen rutinan yli muutaman sanan vieressä seisovalle tyttärelleen Anna Paanaselle.

Näin vierähtää kaksi tuntia.

Vaikka Tiina ei useinkaan ammu hirvimetsällä laukauksen laukausta, viime aikoina hyvätkin tutut ovat kommentoineet harrastusta tiukkaan sävyyn.

– Minulle on sanottu, että aseet pitäisi ottaa meiltä pois ja metsästys lopettaa kokonaan.

Se on Tiinasta outoa. Jos aseet pelottavat, hänen mielestään yhtä lailla voisi pelätä vaikka leipäveitsiä.

– Eivät aseet yksin tapa ketään. Ihmiset seuraavat liikaa negatiivisia tapauksia eivätkä tiedä, että pääosin metsästysaseet ovat hyvin valvonnassa.

Paanasten kotona aseita on ollut aina. Tiina kulki metsällä isänsä mukana jo alakouluikäisenä pikkutyttönä. Ensimmäisen oman hirvikiväärin hän sai 15-vuotiaana. Nyt Tiinalla on metsästävä aviomies ja tytär, joka metsästää ja on ampunut kilpaa. Harrastuksia ei piilotella: olohuoneen kirjahyllyssä on rykelmä pokaaleja, joiden kyljissä on kuvia ristikkäisistä aseista. Keittokirjojen ja dekkareiden yllä roikkuu majavannahka.

Aseet sen sijaan ovat visusti lukkojen takana. Tiinalla niitä on "riittävästi". Tarkkaa määrää hän ei halua kertoa.

– Ei kukaan aseenomistaja esittele asekaappejaan ulkopuolisille. Se on turvallisuuskysymys.

Puolitoista miljoonaa pyssyä

Rekisteröityjä ampuma-aseita on Suomessa yhteensä noin 1,6 miljoonaa. Melkoinen läjä kiväärejä, haulikoita, pistooleja ja revolvereita. Jos niitä jaettaisiin tasapuolisesti kaikille, melkein joka kolmannella meistä olisi jonkinlainen pyssy.

Todellisuudessa yhdellä aseluvan haltijalla on useita aseita, sillä lupia on yli 600 000 suomalaisella. Oikein aktiivisilla metsästäjillä, ampumaurheilijoilla tai keräilijöillä voi olla kotonaan jopa kymmeniä aseita.

Jänis, hirvi, sorsa ja karhu ovat Tiinalle syitä, joiden vuoksi hän tarvitsee monta erilaista metsästysasetta.

– Eri eläimiä ammutaan erilaisilla aseilla. Lisäksi tarvitsen kevyempiä aseita, joissa on edullisemmat panokset, ampumataidon harjoitteluun.

Tiina on varsin tavallinen savolainen nainen: ikää 48 vuotta, kirjanpitäjä, Facebook-addikti ja henkeen ja vereen koiraihminen.

Eläinten henki ei ole hänelle leikin asia. Hän oikein tuohtuu, jos joku sattuu epäilemään, että tytär Anna olisi harjoitellut lapsena ampumista tähtäilemällä räkättirastaita. Anna oli vasta viisivuotias, kun Tiina antoi hänen harjoitella ilmakiväärillä, mutta kohteena oli pahvilaatikko.

Metsästä saa usein saalista ilman ampumistakin. Syksyisin Tiinan mukaan tarttuu vaikkapa sieniä ja puolukoita. Mutta pelkkä kori kädessä hän ei silti metsään lähde.

Tiina muotoilee sen näin: jokaisessa meissä asuu pieni peto.

– Ihmiset toteuttavat saalistusviettiään eri tavoin. Yksi on uraohjus, toinen yöruusu, kolmas metsästää. Elämystä ja jännitystä, sitähän me täältä haemme.

Tappaminen tuntuu lämpimältä

Tiinan luodista on Pohjois-Savon metsissä kaatunut elävä olento jos toinenkin. Miltä tappaminen tuntuu?

– Jännältä. Se jännittää hirveästi. Mutta kun ottaa varmistimen pois, sisälle tulee sellainen lämmin olo.

Tiina tukee aseen tiukasti olkaansa ja poskeaan vasten ja näyttää, millainen on oikeaoppinen ampuma-asento. Hirvikiväärissä ei tietenkään ole enää patruunoita. Tiina otti ne pois aseesta heti, kun hän lähti kävelemään pois hirvipassista.

Jos vastassa on tositilanne, Tiina mieluummin varmistelee kuin laukaisee.

– Jos en ole varma, että eläin kuolee laukauksestani, jätän ampumatta.

Ihmisen joutuminen tahallisen ampumisen uhriksi on Suomessa edelleen harvinaista: henkirikoksista alle puolet tehdään ampuma-aseilla, ja niistäkin iso osa laittomilla sellaisilla. Erilaiset huolimattomuuteen liittyvät onnettomuudetkin ovat selvitysten mukaan laskussa, huolimatta viime aikojen tapauksista.

Tiina kiittää onneaan, että kun joskus metsästysporukassa tyhjäksi luultu ase on huolimattomuuden takia lauennut, keneenkään ei ole osunut.

– Vahinkoja sattuu, ihmisiä kun ollaan. Mutta en osaa pelätä. Enemmän pelottaa, kun ajan autolla joka päivä Kuopioon ja takaisin.

Vain asevarkaudet huolettavat. Läheisellä kadulla on hiljattain putsattu taloja, joiden pihalla ei ole ollut koiraa haukkumassa. Tiinan pihalla hirvikoiria on onneksi viisi.

Kukkasin tuunattu kivääri

17-vuotias Anna Paananen puhdistaa hirvikivääriään metsästyspäivän jälkeen olohuoneen lattialla.

Hän alkaa olla poikkeus ikäistensä joukossa. Uutta metsästyssukupolvea ei kovin kiivaalla tahdilla kasva, kun maaseutu tyhjenee. Joidenkin arvioiden mukaan myös Suomen aseiden kokonaismäärä olisi laskussa.

Joensuussa lukiota käyvän Annan elämässä aseiden väheneminen ei tunnu. Hänellä on muualla Suomessa metsästäviä kavereita, ja luokallekin on sattunut toinen metsästäjätyttö.

– Ei aseisiin kiinnitä erityistä huomiota, kun niitä on aina ollut kotona. Äiti ja isä ovat käyneet metsällä, ja olen oppinut olemaan mukana, kun olen ainut lapsi. Koirat ovat minulle metsästyksessä erityisen tärkeitä.

Annan hirvikiväärin kylkeen on teipattu pinkillä jääkiekkoteipillä kukkia. Hän on tuunannut pinkiksi myös kiväärinsä äänenvaimentimen. Se auttaa hiljentämään kivääristä lähtevää pamahdusta.

– En oikein pidä laukauksen äänestä.

Kuka saa aseen?

Aselupaa hakevan on oltava täysi-ikäinen, ja aseen käyttöön on oltava selvä peruste. Luvanhakijan täytyy käydä useasti poliisin pakeilla, muun muassa tekemässä henkilökohtainen psykologinen soveltuvuustesti. Rikostaustaa ei saa olla, eikä päihdeongelmaa. Metsästäjien on osoitettava aseenkäsittelytaitonsa ampumakokeissa kolmen vuoden välein tai useammin.

Kiristetäänkö lakia?

Ampuma-aselain toista uudistusta valmistellaan parhaillaan. Tulossa on uusia määräyksiä muun muassa aseiden säilytykseen, aselupiin ja ampumaradoille.

Moni julkisuudesta tuttu nuori tulee varsin maineikkaasta perheestä. Testaa, osaatko yhdistää jälkikasvun vanhempaansa!


 

Varoituksen sananen: tämä visa ei ole ihan helpoimmasta päästä.


1. Olivia on tullut tunnetuksi somejulkkiksena. Kuka suomalainen taidemaalari on hänen äitinsä?


2. Ava on nähty usein äitinsä kanssa Hollywoodin punaisilla matoilla. Kuka hänen äitinsä on?


3. Tässä kuvassa on vuoden 2014 Miss Suomi Bea. Kuka julkisuudesta tuttu tyyppi on hänen isänsä?


4. Shiloh on kiistatta perinyt huulensa äidiltään. Kuka hänen äitinsä mahtaa olla?


5. Vilman vanhemmat erosivat hänen ollessaan lapsi. Kuka tunnettu suomalainen kokki on hänen isänsä?


6. Kuka tunnettu amerikkalaisnäyttelijä on Lily-Rose Melodyn isä?


7. Kuka legendaarinen suomalaisnäyttelijä on Paavon isä?


8. Kuka vuonna 1946 syntyneistä Yhdysvaltain presidenteistä on Barronin isä?


9. Kuka tunnettu suomalainen näyttelijä on hänen äitinsä?


10. Kukapa ei tunnistaisi Roope Salmista! Mikä hänen näyttelijäisänsä etunimi on?


11. Myös Sonjan isä on yksi Salmisen suvun näyttelijöistä. Mikä Sonjan isän etunimi on?


12. Kuka edesmennyt pop-legenda on Parisin isä?


13. Räväkkätukkaisen Sofia Mäkkylän äitikin on tunnettu näyttävästä tyylistään. Kuka hänen äitinsä on?


14. Näyttelijä, laulaja ja malli Jadenilla on Instagramissa lähes 10 miljoonaa seuraaja. Kuka on hänen isänsä?


15. Kasperi seurasi isänsä jalanjäljissä jääkiekkokentille. Kuka kiekkoilija hänen isänsä on?


16. Kuka tunnettu urheilija on Brooklynin isä?


17. Rafael on seurannut isänsä jalanjäljissä kirjallisuuden maailmaan. Kuka hänen isänsä on?


18. Kuka maailmankuulu laulaja on Lourdes Leonin äiti?


Ei ollut ihan helppoa, vai oliko?

 

Jaa tuloksesi sosiaalisessa mediassa alla olevien painikkeiden avulla ja pyydä kavereitasi testaamaan, tietäisivätkö he paremmin.


Ei ollut ihan helppoa, vai oliko?

 

Jaa tuloksesi sosiaalisessa mediassa alla olevien painikkeiden avulla ja pyydä kavereitasi testaamaan, tietäisivätkö he paremmin.

Yleensä hammaslääkäreitä pelätään turhaan, mutta on myös tilanteita, joissa heitä kannattaakin kavahtaa. Rikossarjassa tutustutaan tosielämän hammaslääkäreihin, joiden taustalta paljastuu murhia ja korruptiota.

IS TV-LEHTI: Hömpähtävistä murhaajatositarinoistaan tunnetun kanavan ohjelmistoa täydentää nyt hammaslääkäreistä kertova sarja.

Dramaattista musiikkia, synkästi valaistuja lähikuvia hammaslääkäristä ja inhaa poraamisen ääntä. Kertoja eläytyy selostaessaan pikkukaupungin hammaslääkärin Johnin ikävästi päättyvän rakkaustarinan. Läheisten haastattelut rytmittävät kuvia verisistä suista. Mukana on genrelle tyypilliseen tapaan myös näyteltyjä kohtauksia.

Missä vaiheessa hammaslääkäri sekoaa ja kenet hän murhaa? Avioeroa hakevan vaimonsa, tämän mustasukkaisen miehen, uuden mielitiettynsä vai tämän aviomiehen? Ei ketään, sillä suureksi lässähdykseksi uhri onkin hammaslääkäri itse!

”Mikäli tykkää näistä amerikkalaisista murhamysteereistä, osuu sarja jokseenkin maaliinsa.”

Avausjakson ratkaisu on kummallinen, sillä muissa jaksoissa hammaslääkärit ovat todellakin murhaajia, eivät uhreja. Ehkäpä tarinat loppuivat kesken, sillä jaksoja on vain kolme. Missään niistä murhat eivät tapahdu varsinaisesti hammaslääkärissä, vaan tekijät nyt vain sattuvat olemaan hammaslääkäreitä. Mikä pettymys!

Mikäli tykkää näistä amerikkalaisista murhamysteereistä, osuu sarja jokseenkin maaliinsa. Lähikuvat paikkaamisesta tuskin aiheuttavat kenellekään erityistä nautintoa, joten kuvasto istuu genreen sopivan kammottavalla tavalla. Harmi vain, ettei sillä ole lopulta varsinaisen murhan kanssa mitään tekemistä.

Eihän näistä merentakaisista mässäilyohjelmista kukaan tule hullua hurskaammaksi, mutta on sitä tappajahammaslääkäreitä lällymmistäkin aiheista dokumentteja tehty.

Hengenvaaralliset hammaslääkärit, Frii, klo 22.55