Aloittelija lähti lintukurssille, koska halusi nähdä kihun ja kerttusen. Aamuyön tunteina hänkin herkistyi kehrääjän laululle.

Merituuli kohisee. Pyörin ympyrää kristiinankaupunkilaisessa lintutornissa ja etsin kohteita, joita lentää ympärillä: Merimetsoja, iso parvi auringosta oikealle. Kalasääski, kirkontornista vasemmalle.

– Ja hei, kaks, neljä, kuus valkovikloo tulee kohta luodon takaa, Veikko Forsberg huutaa.

Tästä tulee hauskaa. Kaksi seuraavaa vuorokautta on tarkoitus kiikaroida ja kuunnella, oppia tunnistamaan saariston lintuja ja nauttia maisemista. Meitä on kurssilla viitisentoista, miehiä ja naisia. Eläkkeellä olevia biologianopettajia, kolmekymppisiä toimisto-työntekijöitä, yksi yläkoululainenkin. Monet vaikuttavat kokeneilta luonnossa liikkujilta – heillä on Birdlife-lippiksiä, susien tai tupasvillojen kuvia paidoissa, kauko-putkia, goretex-vaatteita. Minä tunnen oloni turistiksi laina-kiikareissani, joilla katselen aina väärään suuntaan. Missä niitä merimetsoja pitäisi olla?

– Tuolla, kohta haahkojen kohdalla menee, joku tarkkasilmäisempi opastaa.

Nyt alkaa aloittelijakin nähdä. Vieressäni kiikaroiva raumalainen Virva Poikonen on jo kokeneempi. Hän aloitti lintuharrastuksen neljä vuotta sitten, kun uuden kodin takapiha osoittautui hyväksi lintupaikaksi. Kun pihalla oli tepastellut pari harvinaisuutta, Virva lähti lintukerhon torni-iltaan.

Minä innostuin Virvan kanssa samoihin aikoihin, mutta en ole päässyt kovin pitkälle. Herkistyn syksyisin, kun näen etelään lentävät lintuaurat. Tunnistan mökkirannan sorsat. Omistan lintukirjan. Enkä ole yksin: orastavia lintuharrastajia on paljon. Lintuseurojen jäsenmäärät ovat kasvussa, ja muuttoaikoina yhä useampi katselee taivaalle.

Tornissa Veikko tarjoaa kaukoputken näkymää. Uivia haahkoja.

Pihalla ja ulalla

Lintukurssin vetäjä Kari Korhonen asuu itse Kristiinankaupungissa. Hän tietää, missä luhtakana pesii ja mihin kannattaa mennä kuuntelemaan pensassirkkalintua. Karin mukaan alueen lintutilanne on nyt aika hyvä – parempi kuin kesällä 2009, jolloin kylmyys tappoi hyönteiset ja pesinnät epäonnistuivat. Kari lupailee, että nyt saatetaan nähdä harvinaisuuksia.

– Jos ei ihmeitä tapahdu, illalla kuullaan ruokosirkkalintua. Siinä meni muuten palokärki.

Miten hän tekee tuon? Minä näen etäisen pisteen, kun Kari on jo tehnyt lajinmäärityksen. ”Nuolihaukka tuolla.” ”Käpylintu menee.” Muut lohduttavat: tarvitaan vuosien kokemus, ja sittenkin Kari on omaa luokkaansa.

Kurssimme pikkubussi pysähtyy peltotielle aina, kun jotain kiinnostavaa näkyy. Usein kaikki kiinnostava on aika kaukana, ja alan ymmärtää, että lintuharrastaja ilman kiikareita on kuin suunnistaja ilman karttaa. Lintuharrastaja ilman kaukoputkea on aloittelija. Lintuharrastaja ilman riittävää vaatetusta on typerys, mutta siitä opin lisää vasta muutaman tunnin päästä yöretkellä.

– MEHILÄISHAUKKA! Kari huutaa ja jarruttaa.

Kas näin saadaan ihmisjoukko kymmenessä sekunnissa pikkubussista pientareelle kiikarit tanassa. Mutta haukka ehti jo mennä.

Yökonsertti

Kaislikosta kuuluu siritystä. Se kuulostaa heinäsirkalta, mutta se on nyt se ruokosirkkalintu. On yö. Kurssilaiset seisovat sillalla ja tuijottavat hämärään ruovikkoon. Jotkut tekevät korvien taakse kämmenistään kupit kuullakseen paremmin. Kun en vartin päästä löydä surinasta uusia nyansseja, siirryn vähän matkan päähän, jossa laulaa viitakerttunen. Se näyttää mitättömältä beigeltä pikkulinnulta, mutta mikä ääni! Pajukon soileisokoski. Onpa ihanaa.

Yö kaislikossa on yllättävän kylmä. Sitä muut eivät näytä huomaavan. Lämmittelen sormiani kahvikupin ympärillä ja mietin, miksi päätin jättää käsineet ja ylimääräisen villatakin kotiin. Jokohan lähdettäisiin? Ei vielä. Nyt?

Tunnin päästä Kari käynnistää minibussin.

– Ai onko se jo puoli kaksi. Nopeesti se aika menee.

Kihua etsimässä

Toinen kurssipäivä alkaa vain silmänräpäys yöretkeltä paluun jälkeen. Saaristolinnut jo odottavat meitä kotiluodollaan.

Haravoimme luotoa linnunpesiä väistellen. Jossain pitäisi olla kihunpoikanen, joka saa kohta renkaan jalkaansa. Pian emo kaartelee yllämme, ja untuvikko löytyy kallionkolosta, emon pudottaman kalan vierestä. Se näyttää äkäiseltä, pontevalta kisamaskotilta.

Jokaisella lintuharrastajalla on lempilintunsa. Karin suosikki on merikihu.

– Se on uskomattoman taitava lentäjä. Saa tiiran kiinni matkan päästä ja ahdistelee, kunnes tiira pudottaa sille kalansa.

Minä taidan tykätä eniten pikkulokista. Mustat siivenaluset, musta pää. Ääni kääkkä-kääkkä-kääkkä. Lapintiirakin on hieno, leijailee kuin kauko-ohjattava lennokki. Siinä niitä taas menee.

Mysteerilintu näyttäytyy

Pian on taas aamuyö. Peltomaisema näyttää täysikuineen Juhani Palmun maalaukselta. Käännymme metsätielle. Täällä saattaisi kuulua kehrääjän laulua. Karilla on apuvälineenä atrappi: stereot, joista linnulle soitetaan lajitoverin laulua. Aluksi on hiljaista, mutta pian rukin ääni hyrisee pimeydessä. Ja sitten salaperäisen yölinnun siluetti kieppuu kuun edessä.

– Ihanaa! Kari huutaa.

– Nauttikaa! pääsee Veikolta.

No kyllä! Tällaista ei usein koe, vahvistavat muutkin kurssilaiset. Ennen mäntykankaalla kuin mäntykankaalla kuului kesäöinä kehrääjän surina, mutta laji on taantunut. Maija-Liisa Pitkänen muistelee kuunnelleensa 80-luvulla kehrääjää Mäntsälässä.

– Ei niitä enää siellä ole.

Pieni toive

Kaikki lintuharrastajat eivät pidä siitä, että heitä sanotaan bongareiksi. Bongarit ovat niitä, jotka ajavat yötä vasten Laukaalle katsomaan amerikantaivaanvuohta, jotta saisivat pisteen. Sitten on niitä, jotka vain nauttivat katselusta ja luonnon tarkkailusta.

Kuuntelen hetken muiden kurssilaisten juttuja. He vaikuttavat fiilistelijöiltä.

– Semmonen pieni toive mulla ois, että jos joskus sais olla jokaisen kevätaamun kattomassa muuttoa. En mä muuta.

– On niitäkin, joille linnut on ekana ja sitten kaikki muu.

– Elämä on valintoja. Sekin vaan on aikaa vievä projekti, että saa omat poikasensa maailmalle.

– Näin on. Tai tietysti vois tehdä niin kuin kuovinaaras. Munii vaan ja lähtee näkemättä poikasia. Isä jää hoitamaan.

– Se on kyllä kylmää.

– Tai viisasta. Säästyy huolelta.

Lintuja harrastamaan

  • Tarvitaan kiikarit ja lintukirja. Muita aloitusohjeita löytyy osoitteesta birdlife.fi.
  • Paikalliset lintukerhot järjestävät retkiä, kursseja ja lintutorni-iltoja. Jutun kurssin järjesti Skaftung Nature kesäkuussa.
  • Bongauksen voi aloittaa numeroimalla läheisen variksen ykköseksi. Bongarit laskevat elämänpinnoja eli eliksiä sekä vuosipinnoja, vuodareita. Suomen kärkibongarilla oli elokuussa 415 elistä.
  • Rengastamalla saadaan tietoa lintujen muuttoreiteistä, reviireistä tai vaikka pariuskollisuudesta. Rengastamaan ei pääse kuka vain, vaan siihen tarvitaan lupa ja kokemusta.

Ota kylmäkalle mukaan petiin! Muista kuitenkin ensin kääriä se esimerkiksi pyyhkeeseen. 

Näillä helteillä yöt voivat olla todella tuskaisia. Kylmälaukuista tutun kylmäkallen ottaminen petiin voi viilentää oloa ja helpottaa uneen pääsyä. Pakastekaveri pitää kuitenkin muistaa kääriä vaikkapa pyyhkeen sisään, jotta jäinen pinta ei palelluta ihoa. 

Helsingin terveyspalvelujen neuvonnassa vahvistetaan, että yksinkertainen vinkki on turvallinen. 

– Kaikki keinot kannattaa ottaa helteellä käyttöön, neuvonnassa kannustetaan. 

– Kylmäkallen voi ottaa viereensä petiin, tai itsensä viilentämiseen voi käyttää esimerkiksi kosteaa, kylmää pyyhettä. 

Vanha kansa neuvoo, että kylmäkalle pitäisi sijoittaa keholla sinne, missä verisuonet kulkevat lähellä ihonpintaa: esimerkiksi ranteille tai nilkkoihin. Terveyspalvelujen mukaan ei kuitenkaan ole väliä, missä kohtaa kehoa kylmäkallea pitää.

– Kannattaa laittaa sinne, missä itsestä tuntuu parhaalta. Monet laittavat kallen esimerkiksi tyynyn sisään ja selän alle. 

Luethan myös aikaisemmin kokoamamme vinkit kuumiin kesäöihin. 

 

Tänään vietetään kansainvälistä emoji-päivää.

Emojien käytöstä saa helposti aikaiseksi ikäpolvien välisen perheriidan tai vähintään liudan väärinkäsityksiä. Tässä muutamia vinkkejä ja faktoja emojien käytöstä.

  1. Emoji-päivää juhlitaan 17. heinäkuuta, sillä kalenteria esittävän emojin päiväys on 17.7. Tämä puolestaan johtuu siitä, että Mac-tietokoneiden iCal-kalenteriohjelmisto esiteltiin kyseisenä päivämääränä vuonna 2002.
  2. Älä kutsu emojia hymiöksi, se on niiiin dorkaa. Emojit tulivat osaksi yleistä kieltä älypuhelinten mukana, ja myös Kielitoimiston sanakirja on ottanut sanan valikoimaansa.
  3. Emojit eivät näytä kaikissa puhelimissa ja sovelluksissa samanlaisilta. Perinteinen hymynaama voi näyttää laitteesta riippuen tältä.
  4. Myös emojien merkitykset vaihtelevat käyttäjästä riippuen. Esimerkiksi hennosti hymyilevä emoji näyttää yhden silmissä iloisen ystävälliseltä, toisen mielestä se on passiivis-aggressiivinen, ja kolmas tulkitsee sen ironiseksi. Käytön kanssa kannattaa olla varovainen asiayhteyden mukaan.
  5. Joillain emojeilla on kaksoismerkitys. Esimerkiksi persikka-emoji kuvastaa hedelmän lisäksi peppua ja munakoiso – no, penistä. Konteksti ratkaisee jälleen.
  6. Käyttämiesi emojien määrä saattaa kertoa jotain iästäsi. Etenkin kuvapalvelu Instagramissa nuorimmat vaikuttavat hylänneen sanat. Tilalle ovat tulleet viisi kertaa peräkkäin esiintyvät liekit, pusut ja sydänsilmät.
  7. Se voi myös olla kertomatta iästäsi mitään, sillä omanikäisten kanssa viestitellessä ongelmaa ei esiinny. Sen sijaan perheiden WhatsApp-keskusteluissa emojeista on seurannut väärinkäsityksiä, kun vanhemmat purkavat viesteihinsä kaikki puhelimensa kuvasymbolit – ilman mitään loogista järjestystä. 

    ”Isäni oppi emojien käytön ollessaan 50-vuotias. Lähtiessään laivalle hän kertoi siitä viestillä, jonka perässä olivat koira, poliisi, mopo ja ananas mutta ei tietenkään laiva-emojia.” Moona, 22.
     
  8. Tuleeko pistettä käyttää ennen emojia vai sen jälkeen? Tuleeko pistettä ollenkaan? Näiden asioiden kanssa on tuskailtu jo vuonna 2009, jolloin Kielitoimiston julkaisemassa Kielikello-lehdessä kehotettiin sijoittamaan hymiö virkkeen päättävän välimerkin perään.
  9. Entä tuleeko emojin eteen välilyöntiä vai ei? Tähän kysymykseen odotamme ratkaisua. Toimituksen miniotannassa naiset suosivat välilyönnin käyttöä, mutta miehet kirjoittivat emojit kiinni edelliseen sanaan.
  10. Olit emojeista mitä mieltä tahansa, ne ovat tulleet jäädäkseen. Vuonna 2015 Oxfordin yliopiston julkaisema Oxford Dictionaries valitsi itkunauru-emojin vuoden sanaksi.