Bloggaja Jenni Rotonen kehottaa kaikkia miettimään, miten voisi helpottaa toisten yksinäisyyttä. Kuvat: Milka Alanen
Bloggaja Jenni Rotonen kehottaa kaikkia miettimään, miten voisi helpottaa toisten yksinäisyyttä. Kuvat: Milka Alanen

Hei sinä auttamishaluinen, sinäkin voit helpottaa jonkun elämää. Jenni Rotonen, Ari Koponen ja Agnetha Lamervo vinkkaavat, miten pääset alkuun.

Jenni Rotonen, 33, osallistuu SPR:n ystävätoimintaan ja tapaa ystävävanhusta kerran viikossa. Jennin vinkit:

”Älä pelkää, ettei sinulla olisi aikaa. Jos et pysty käymään kerran viikossa, käy kerran kuussa. Voi olla, että jollekin se kerta kuussa on riittävästi. Ystävätoiminnan alussa jopa suositellaan, että tapaamiset alkaisivat rauhallisesti, jotta alkutohinan jälkeen ystävä ei pettyisi, kun auttaja alkaakin hidastaa tahtia. Tämä on kuitenkin vapaaehtoistoimintaa ja enimmäkseen auttajan omien aikataulujen armoilla.

Ajattele asiaa uudesta näkökulmasta. Jos olet yksinäinen itse, tämä on loistava tapa saada uusi ystävä.

”Ajattele, että jos tapaat vanhusta, se rikastuttaa sinuakin.”

Mikään ei ole peruuttamatonta. Jos jonkun kanssa ei kerta kaikkiaan klikkaa, teille molemmille voi etsiä sopivammat ystävät. Yllättävän monen kanssa kuitenkin tulee toimeen ja juttu alkaa luistaa, vaikka alussa se takkuaisikin.

Ajattele, että jos tapaat vanhusta, se rikastuttaa sinuakin. 50 vuotta vanhempi on elänyt aika erilaista aikaa kuin sinä ja olla silti hyvin avarakatseinen ja moderni ajattelutavaltaan. Se voi jopa yllättää.”

 


Tämä joulupukki ei lomaile. Brother Christmas toi sairaalassa kipsattavana olevalle 4-vuotiaalle Neelalle suklaata ja leikki hänen kanssaan.

Ari Koponen, 34, auttaa nimellä Brother Christmas vähävaraisia ympäri vuoden. Arin vinkit:

”Etsi kohde, jota haluat oikeasti auttaa. Niin pidät kynnyksen matalana ja pysyt sitoutuneena.

Auta juuri niin kuin pystyt. Ala ystäväksi vanhukselle tai anna rahaa järjestöille. Sekin on ok.

”Mieti, miten paljon sinulla on oikeasti aikaa.”

Jotta voit auttaa, sinun täytyy saada siitä jotain itsekin. Jos viikoittainen käynti vapaaehtoistyön kohteessa tuntuu pakkopullalta etkä halua oikeasti mennä, se ei auta ketään.

Mieti, miten paljon sinulla on oikeasti aikaa. Pystytkö käymään jossain säännöllisesti vai neulotko mieluummin silloin tällöin pipoja syöpälapsille?”

 


”Tärkein tehtäväni Elokolossa ei ole kahvilanpito vaan olla ja kuunnella”, Agnetha Lamervo sanoo.

Agnetha Lamervo, 53, tekee vapaaehtoistyötä Elokolossa, jossa tarjotaan ilmaista puuroa asunnottomille ja päihdeongelmaisille. Agnethan vinkit:

”Jos on korkea kynnys soittaa ja tarjoutua vapaaehtoistöihin, mene paikalle ja näytä naamasi. Näet saman tien itsekin, haluatko jäädä.

Turha pelätä, ettet osaisi auttaa. Jos osaat keittää kahvia kotona, osaat keittää sitä kahvilassa muillekin.

”Jos et uskalla sitoutua, pienikin apu kelpaa aina.”

Kuuntelu riittää. Ei tarvitse olla psykologi, vaan tärkeintä on läsnäolo ja myötätunto. Itse ei tarvitse välttämättä sanoa sanaakaan.

Jos et uskalla sitoutua, pienikin apu kelpaa aina. Yksi mies pesi meiltä kerran ikkunat. Se auttoi todella paljon.”

Tee Me Naisten eeppinen kaupunkivisa ja selvitä, oletko karavaanaritason Suomi-tietäjä.

Viihdytkö tutuissa nurkissa vai tunnetko jokaisen niemennokan ja notkelman? Olemme koonneet kymmenen kuvaa suomalaisista ikoneista ja monumenteista, jotka liittyvät johonkin tiettyyn suomalaiseen kaupunkiin.

Osaatko yhdistää kuvan oikeaan kaupunkiin?

 

Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

Lyhyydestä voi olla myös harmia, mutta paljon hauskempaa on keskittyä niihin hyviin puoliin.

Jalat eivät yllä bussissa lattialle, farkkujen lahkeet ovat aina liian pitkät ja usein tuntuu, että ne kivoimmat vaatteet on sijoiteltu kaupassa ihan katon rajaan. Muun muassa tällaisia asioita lyhyet ihmiset kohtaavat lähes päivittäin.

Saman tietää myös Putous-tähti Kiti Kokkonen, 43, joka on vain 150 senttimetriä pitkä. Tai oikeastaan enää 148,5-senttimetriä: Kokkonen kertoo lyhentyneensä viime vuosien aikana.

– Olin joskus 150-senttimetriä pitkä, mutta olen jotenkin tullut siitä alaspäin – tai lyhentynyt. En tiedä, jatkuuko tämä vielä, Kokkonen nauraa.

Kokkosen pituus on aina ollut huumorin väännön kohteena, ja esimerkiksi viime lauantain Putous-jaksossa Kokkonen nähtiin 191-senttimetriä pitkän Roope Salmisen kahvikupin alustana sekä jääkaappiin ahtautuneena.

Lue myös: Kuka Suomi-julkkis on kanssasi samanpituinen? Katso yli 150 nimen listasta

Arkielämässään Kokkonen kuulee paljon vitsejä tai kommentteja siitä, kuinka näppärää on käyttää häntä käsinojana tai kuinka hänen lyhyytensä jaksaa yllättää joka kerta. Yleensä vitsailu ei haittaa, mutta välillä lyhyyden jatkuva alleviivaaminen ärsyttää.

”Lyhyyteni on asia, mistä muut helposti vitsailevat.”

– Itse en usein tee lyhyydestäni numeroa, mutta se on asia, josta muut helposti vitsailevat. Yleensä muiden vitsailu menee vain ohi, kun olen niin tottunut siihen. Välillä on tosin sellaisia hetkiä, että ihmetyttää, miksi keskitymme ihmisissä niin paljon tällaisiin asioihin. Eli välillä vähän ärsyttää, Kokkonen sanoo.

Lyhyelle sattuu ja tapahtuu

Lyhyeeseen varteen voi liittyä kuitenkin monta erikoista ja hauskaakin sattumusta. Niitä Kokkosella todella riittää.

– Kun olin nuori, yksi poika jätti minut sen vuoksi, että olin niin lyhyt. Hän ihan sanoi, että tämä ei nyt toimi, koska hän on niin pitkä ja minä niin lyhyt, Kokkonen nauraa.

”Minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke.”

– Olen kyllä useita kertoja myös hävennyt pituuttani. Kun esimerkiksi olen ollut haastateltavana, minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke. Siitä tulee vain jotenkin typerä olo.

Onneksi useimmat kokemukset lyhyydestä ovat lopulta positiivisia.

– Näin lyhyenä mahtuu hyvin kaikkiin pieniin tiloihin, ja hyvin harvoin tarvitsee pelätä sitä, että löisi päänsä johonkin. Lisäksi caprihousut ovat pitkät housut ja voi ostaa lastenvaatteita, jotka ovat usein tosi kivoja, Kokkonen sanoo.

”Minulta ei kysytty lippua, koska olin saman pituinen kuin tarhalapset.”

– Metrossa olen pari kertaa unohtanut ostaa lipun. Kaksi kertaa on käynyt niin, että kun lipuntarkistajat ovat tulleet, on kohdalle osunut tarharyhmä ja olen ajautunut jotenkin sen keskelle. Minulta ei kysytty lippua, koska olin melkein samanpituinen kuin tarhalapset, eli olen varmaan jotenkin näyttänyt olevan osa tarharyhmää ja välttynyt niin tarkastusmaksulta.

Vielä muutama vuosi sitten bussisakin Kokkoselta saatettiin kysyä, tuleeko aikuisten vai lasten lippu. Vähän hävettää, mutta enemmän naurattaa.