Tämä on aina yhtä ihmeellistä ja niin hauskannäköistä: kun koira on käynyt pitkällä lenkillä, se saattaa juosta vielä ympäri asuntoa kuin sekopää. 

– Videolla todistamme niin kutsuttua shibahepulia. Vaikka shibat ovat yleensä viileän tyylikkäitä koiria, japanilaisia kun ovat, silloin tällöin hepulivaihde ottaa vallan, kertoo Tiia Niemelä videonsa sisällöstä.
 

Shiba inut, nuo veikeät kippurahännät, ovat tunnettuja rauhallisuudestaan. Mutta välillä nekin saavat uskomattomia riehumiskohtauksia.

Helsinkiläinen Tiia Niemelä on tottunut Opri-shiban ralleihin. Koiran älytön vauhti silti ihmetyttää hieman: onhan Opri jo 13-vuotias!

– Opri on elävä todiste siitä, että ikä on vain numeroita, sillä videolla nähtävä hepuli iski melkein tunnin reippaan lenkin jälkeen.

”Opri on elävä todiste siitä, että ikä on vain numeroita.”

Lenkiltä palaavien koirien hepulointiin on esitetty eläinkäyttäytymistieteessä monia syitä. Myös koirien omistajilla on omat käsityksensä: joidenkin mukaan koirat käyvät ulkoa tullessaan niin kierroksilla uusista hajuista, että ne ikään kuin ”viilentävät” itseään ja samalla pyörivät mieluusti tutuissa hajuissa.

Toisaalta koirat saattavat olla niin onnellisia palatessaan kotiin, että ne juoksevat ympäri tuttua paikkaa riemuiten. Olipa syy mikä tahansa, Oprin vauhdissa on vaikea pysyä, kun se pääsee hepuloimaan.

– Shibahepulin syvemmistä syistä emme ole tähän päivään mennessä päässeet selville, mutta ainakin ne ovat kovin viihdyttävää seurattavaa, sanoo Tiia.

Tiia, 28, kertoo Oprin olevan ”ikinuori suuri persoonallisuus, joka rakastaa ruokaa, palloja sekä läheisyyttä”.

Herttoniemessä, jossa Tiia asuu poikaystävänsä kanssa, Opri on tehnyt moniin vaikutuksen:

– Kotikaupunginosan kaduilla hän on jonkin sortin julkkis, jonka monet vastaantulijat tunnistavat, sillä kun Opriin kerran tutustuu, sitä ei unohda.

Jutun yllä oleva video on vain pieni näyte Oprin vauhdikkuudesta. Kyseinen ralli kesti lopulta kymmenen minuuttia. Sen jälkeen on hyvä hengähtää. Kuvat ja video: Tiia Niemelän kotialbumi
Jutun yllä oleva video on vain pieni näyte Oprin vauhdikkuudesta. Kyseinen ralli kesti lopulta kymmenen minuuttia. Sen jälkeen on hyvä hengähtää. Kuvat ja video: Tiia Niemelän kotialbumi

Opri on 13,5-vuotias shibanarttu, jolla riittää vielä vauhtia!
Opri on 13,5-vuotias shibanarttu, jolla riittää vielä vauhtia!

 

Nyt on sinun vuorosi kertoa kotonasi asuvasta koiravanhuksesta

Onko sinulla virkeä koiraseniori?

Voit ladata kuvan koirastasi alla olevassa kuvagalleriassa ja kirjoittaa tekstikentässä (sisältö-kohta) siitä, miten lemmikkisi virkeys näkyy.
Kirjoita otsikkokenttään koirasi nimi, rotu ja ikä.