Aikuisten Prometheus-leirillä nukutaan kerrossängyissä, päivädiskoillaan ja pohditaan syntyjä syviä.

Kuva Oskari Onninen

– Sinä voisit olla kolibakteeri. Ja sinä Inari-järven syvyys. Ole sinä tähtitieteellisesti havaittu maailmankaikkeus, ja sinä hiv-virus.

Ohjaaja Jaana Vapaavuori, 26, jakaa rooleja leikissä nimeltä maailmankaikkeuden mittasuhteet. Tarkoitus on järjestäytyä pienimmästä suurimpaan.

– Mutta kuinka paljon isompi tähtitieteellisesti havaittu maailmankaikkeus on kuin protoni, rivissä vaaditaan.

– Se on niin iso, ettei sitä pysty hahmottamaan, Jaana selittää.

– Mutta me halutaan jokin luku, rivissä protestoidaan.

– Niin, me ei lähdetä täältä ilman elämän tarkoitusta!

Minäkuvan päivitystä

Sierlan leirikeskuksessa Nummi-Pusulassa on meneillään kaikkien aikojen ensimmäinen aikuisten Prometheus-leiri.
Yleensä protu-leirit on suunnattu 14–16-vuotiaille nuorille ja ne on tarkoitettu uskonnottomaksi vaihtoehdoksi rippileirille. Tällä kertaa osallistujat ovat aikuisia, mutta idean ydin on sama.

Neljäksi elokuiseksi päiväksi on tarkoitus unohtaa arkielämä ja uppoutua oman elämänkatsomuksen pohdiskeluun, keskusteluihin sekä tietenkin perinteiseen leirielämään: saunomiseen, laulamiseen ja hullunkurisiin leikkeihin.

Puitteet ainakin ovat mitä suloisimmat. On sympaattisesti rapistunut keltainen puutalo kumpuilevien peltojen keskellä, on rantasauna ja peilityyni järvi.

– Paikka on jopa idyllisempi kuin mitä osasin odottaa, sanoo tamperelainen kuvataiteilija ja sarjakuvapiirtäjä Otso Höglund, 46.

Leiriläisistä nuorin on 22- ja vanhin 57-vuotias. Miehiä on kaksi ja naisia kolmetoista. Mukana on yksi pariskunta ja yhdet ystävykset, mutta muut eivät tunne toisiaan ennestään.

– Hetken kyllä mietin, haluanko lähteä tuntemattomien kanssa leirille, mutta toisaalta, minulla on monta tuttua, joiden kanssa en missään nimessä tekisi sitä, sanoo turkulainen fysioterapeutti Lennu Yläneva, 52, ja nauraa.

Hänen kaksi tytärtään ovat käyneet Prometheus-leirin, ja kun hän bongasi Protu-lehdestä ilmoituksen aikuisten leiristä, hän innostui heti. Elämä on avioeron takia murroskohdassa, joten tuntui hyvältä astua hetkeksi arjesta syrjään ruotimaan omaa maailmankuvaa.

– Tässä iässä ei muuten tule pohdittua arvojaan kovinkaan perusteellisesti. Haluaisin olla selvemmin tietoinen, mitä ajattelen elämästä, ja tarkistaa mielikuviani itsestäni. Pidän itseäni suvaitsevaisena, mutta onko se vain minun ajatukseni, jonka olen lyönyt lukkoon joskus 20 vuotta sitten, Lennu sanoo.

Keski-ikäistä väsyttää

Torstaiaamuna espoolainen tutkija Riitta Hyvärinen, 38, havahtuu siihen, että aurinko lämmittää hänen takamustaan. Kello on 8.04 ja makuusalin muut kerrossängyt ovat jo tyhjiä.

Riittaa huvittaa. Vielä illalla hän manaili, miten vaikea on nukkua samassa huoneessa muiden kanssa, kun kerrossängyt natisevat pienestäkin käännähdyksestä. Nyt hän on nukkunut autuaasti, vaikka toiset ovat kahistelleet makuupusseistaan ja lähteneet aamuvoimisteluun.

Riitta on tullut leirille potemaan jonkinasteista keski-iän kriisiä.

– Tässä iässä miettii, mitä oikeasti haluaa elämältä. Otin töistä kolmen kuukauden kesäloman, koska halusin hengähdystauon. Aikuiselle ei ole juurikaan paikkoja, jonne voisi vetäytyä pohtimaan elämän suuria kysymyksiä ilman uskontoa, politiikkaa tai muuta aatetta tai pelkoa aivopesusta. Tämä leiri on eräänlaista ohjattua ajatustoimintaa.

Ikä kuitenkin tuo myös tiettyjä rajoitteita leirielämään.

– Kun ei vaan jaksa valvoa! Illalla suunnilleen rukoilin, että pääsisimme aikaisemmin nukkumaan.

Ja sitten leikitään

Kun aamupuuro on syöty keltaisilta muovilautasilta, leiriläiset kokoontuvat pihalle puolikaareen.

– Nyt leikitään jääkaappi–pakastin-hippaa, ohjaaja Lotta Kortteinen, 28, ilmoittaa.

Leiriläiset ryntäävät hippaa pakoon ja pelastavat kiinni jääneitä halaamalla. Hetkeen ei kuulu muuta kuin jalkojen töminää ja hengästynyttä naurua.

Etukäteen ohjaajat miettivät pitkään, kannattaako aikuisten leirillä yrittää samoja leikkejä kuin nuorten kanssa, mutta touhu kannatti: leiriläiset ovat innoissaan. Leikkiminen rentouttaa, antaa luvan koskettaa toisia ilman merkityksiä, ja se vapauttaa ilmapiiriä.

– Tavallisesti uusia ihmisiä lähestytään jostain roolista käsin. On tavallaan tasa-arvoisempi lähtökohta tutustua toiseen vaikkapa taputtamalla häntä päähän sukellusveneleikissä, miettii ohjaaja Vappu Pietinen, 31.

Tamperelainen Otso on samaa mieltä.

– Yleensä inhoan tuollaista sydämeni pohjasta. Mutta nyt on jotenkin irti arkiminästä eikä pelkää niin paljon mokaavansa totaalisesti.

Luottamuksellinen ilmapiiri helpottaa myös vakavista aiheista puhumista.

– Olen yllättynyt siitä, miten voimakas yhteenkuuluvuuden tunne täällä on syntynyt lyhyessä ajassa. En tuntenut ketään ennestään, ja on ollut kiva keskustella ihmisten kanssa ilman rooli-odotuksia, Otso kertoo.

Hän on itsekin ihmeissään, miten hyvältä se on tuntunut.

– Olen pitänyt itseäni ihmisenä, joka ei vedä mitään rooleja, mutta ilmeisesti niitä on sittenkin ollut.

Maailmankuva muotoutuu

Talon suurimman huoneen seinällä on paperi, johon on listattu leirin teemat: Yhteisöt ja yhteisöllisyys. Minä ja identiteetti. Vastuu yhteiskunnasta ja ympäristöstä. Ihmissuhteet. Maailmankaikkeus ja ihmiskäsitys. Elämän tarkoitus.

Sen tarkemmin ohjelmaa ei paljasteta leiriläisille etukäteen, mikä on varmasti viisasta. Osa tehtävänannoista on sen verran haastavia, että voisi tulla mieleen juosta pakoon. Tyyliin: piirrä oma maailmankuvasi kymmenessä minuutissa. Tai: ideoikaa tilanne, jossa ihmisillä on vaikeuksia ymmärtää toisiaan, ja näytelkää se muille.

Kun tehtäväksi tulee askarrella omakuva, tamperelainen sihteeri Ulla Leppänen, 31, tarttuu reippaasti punaiseen muovailuvahamötikkään.

– Olisin 14-vuotiaana halunnut Protu-leirille, mutta se oli aika kallis ja minun piti valita leirin ja polkupyörän välillä. Valitsin pyörän, hän naureskelee.

Muovailuvahasta alkaa muotoutua hymynaama.

– En ymmärrä, miksi elämänkatsomus pitäisi keskustella läpi vain 14-vuotiaana. Onhan nyt enemmän näkemystä pohtia asioita, Ulla sanoo.

Missä minä olen nyt?

Kaikki Prometheus-leirit pyörivät vapaaehtoisvoimin, eli ohjaajat vetävät leiriä ruokapalkalla.

Päivi Aho, 59, lähti ohjaajaksi sen jälkeen, kun hänen tyttärensä tuli Protu-leiriltä kotiin eri ihmisenä. Päivi halusi saada selville, mikä on se ihme, joka leirillä tapahtuu.

– Hyväksyvä ilmapiiri saa ihmisen avautumaan, hän kuvailee.

Päivi uskoo, että kokemukselle on tarvetta myös aikuisiällä.

– Kyllä aikuinenkin voi olla epävarma itsestään, ei vain murrosikäinen.

Aikuisten leirillä ohjaajakin voi pohdiskella elämäänsä uudessa valossa, kun osalla osallistujista on yhtä paljon tai enemmänkin elämänkokemusta.

– Tarkoitus on raivata tilaa pysähtymiselle: missä minä olen nyt ja mihin suuntaan haluan mennä. Sellaiselle pohdinnalle on harvoin arjessa aikaa.

Päivin paidassa on punainen pallo ja teksti: Olen tässä.

Kello kolmen disko

”R-A-K-A-S, kulta kultasein...”

Kaiuttimista kantautuva Tapani Kansan ääni lähes peittyy yhteislaulun alle. Ikkunat on peitetty mustilla jätesäkeillä, ja huoneessa leijuu kahvin ja korvapuustien tuoksu.

Kello on puoli neljä lauantai-iltapäivällä, ja leiriohjelman mukaan meneillään on tunnin kahvitauko. Se on päätetty korvata tänään päivädiskolla, jossa soitetaan leiriläisten teini-iän hauskimpia ja noloimpia kappaleita. Listalla on Daddy Coolia ja Dirlandaata.

Helsinkiläinen Nora Witans, 34, menee ulko-ovelle jäähdyttelemään.

– Hauskaa, että ihmiset pitävät yhdessä hauskaa ilman alkoholia.

Kenellekään ole tullut mieleen salakuljettaa leirille edes saunakaljoja. Paheellista elämää täällä edustaa vain puffetti, eli pahvilaatikko, josta voi kahvitauoilla ostaa karkkia ja sipsejä.

Iltapäivän viimeisten hitaiden jälkeen revitään muovit ikkunoista ja patjapino levitetään taas lattialle pohdiskelupaikaksi. Nyt on tarkoitus keskustella, mitkä ovat oman elämän tärkeimmät arvot. Villit tanssikuviot ovat nostaneet huoneen lämpötilaa niin, että Lennun aamupäivällä muovailema maailmankuva on menettänyt muotonsa.

– Mun maailmankuva on romahtanut! Mä arvasin, että juuri näin tässä vielä käy, hän vitsailee.

Ohjaaja Vappu nauraa nuorten ja aikuisten leirien eroille.

– Nuorten kanssa ei onnistuisi, että heittäydytään täysillä diskoon tanssimaan ja sitten palataan taas vakavina elämän tarkoitukseen.

Halvempaa kuin terapia

Yllättävän nopeasti se tulee, leirin viimeinen ilta. Patjoilla istuu nyt hiljaista ja vähän haikeaakin väkeä. Vielä muutama päivä sitten tuntui mahdottomalta oppia muistamaan kaikkien näiden uusien ihmisten nimet. Nyt tuntuu, kuin olisi läheisten ystävien keskellä.

On puhuttu tuntikausia ihmissuhteista, omasta paikasta maailmassa ja ihmisyyden olemuksesta, ja välillä on naurettu ja melottu. Samalla on joukosta tuntemattomia tullut Ryhmä, jolla on vahva me-henki ja sisäpiirivitsit.

Seinälle kiinnitetty leirijuliste on täyttynyt sutkautuksista – aivan kuten nuortenkin leireillä. Ponileikissäkö elämän tarkoitus? julisteessa lukee.

Muutama leiriläinen liikuttuu niin, ettei saa oikein sanotuksi, miten hienoa on ollut. Yksi toteaa, että 150 euron leiri tuli huomattavasti terapiaa halvemmaksi.

– Olo on kumman seesteinen, tiivistää Lennu.

Ei lähdetä ihan vielä

Hämärässä rantasaunassa istuu lauteelliset naisia. Yksi heittää löylyä, toinen kiteyttää koko porukan tunnelman:

– Mitenkähän sitä osaa palata takaisin sinne, arkeen.

Mutta vielä on hetki aikaa saunoa, uida ja laulaa.

– Mitä jos vetäistäisiin vielä se Sonja-laulu, Riitta ehdottaa.

Ja niin kuuluu rantaan asti: ”Siii-pe-riii-an lakeus on laaja, Sonja siellä lunta lapioi, HEI!”

Mikä Protu?

Prometheus- eli protu-leirit ovat uskonnollisesti ja poliittisesti
sitoutumattomia aikuistumisleirejä. Ne on alun perin tarkoitettu vaihtoehdoksi rippileireille, mutta osa nuorista käy sekä riparin että protun. Leirejä on vuodesta 1989 järjestänyt Prometheus-leirin tuki ry,  pitkälti vapaaehtoisvoimin.

Lisätietoja: www.protu.fi

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

JOUSIMIES

Tunteet mylläävät ja kysymyksiä nousee pintaan. Joku lähipiiristäsi tuottaa sinulle pettymyksen. Ole avoin muutoksille.

 

KAURIS

Saatat joutua kärsimään jonkun toisen tekemistä mokista. Tee selväksi, mitä mieltä olet. Laajenna horisonttiasi juuttumatta yksityiskohtiin.

 

VESIMIES

Valitse sanasi tarkkaan, kun sinulta kysytään mielipidettäsi. Joku saattaa loukkaantua, jos olet liian suora. Älä vaadi liikaa kerralla.

 

KALAT

Päivä sisältää paljon keskusteluja, jotka nostavat tunteesi pintaan. Yritä hillitä itsesi kiperissä tilanteissa. Syyttely ei auta ketään.

 

OINAS

Älä jää murehtimaan asiaa, jota et voi muuttaa. Ole valmis joustamaan periaatteistasi. Tiivis yhteistyö on avain onnistumiseen.

 

HÄRKÄ

Vietä laatuaikaa perheen tai sukulaisten kanssa. Saat heistä virtaa tulevia päiviä varten. Yllätä läheisesi iloisesti.

 

KAKSONEN

Joudut hankalaan välikäteen, jos et ole ollut täysin rehellinen läheisellesi. Viimeistään nyt on aika puhdistaa ilmaa ja kertoa, mitä odotat.

 

RAPU

Pysyttele kotona ja vietä aikaa perheen kanssa. Yritä olla haalimatta liikaa asioita hoitaaksesi. Kiire voi johtaa yhteenottoihin.

 

LEIJONA

Tunteet myrskyävät perhepiirissä. Nosta äänesi kuuluviin ja kerro, mitä mielessäsi liikkuu. Sinun ei tarvitse olla kaikille mieliksi.

 

NEITSYT

Päivä tuo mukanaan pettymyksen tunteita. Ota faktat sellaisinaan vastaan. Tosiasioiden kiertely vain vaikeuttaisi tilannetta.

 

VAAKA

Kerro rehellisesti, miltä sinusta tuntuu. Avoin keskustelu on paras tapa hoitaa ilmassa roikkuva kysymys. Valitse seurasi huolellisesti.

 

SKORPIONI

Älä tee elämästäsi tarpeettoman monimutkaista. Keskity perheeseen ja kotiin liittyviin asioihin. Rehellisyys pelastaa sinut kiusalliselta tilanteelta.

 

 

Mielenterveyden ongelmista puhuminen ei ole nyyhkyttämistä, oli diagnoosi mikä tahansa. Milloin ymmärrämme lopettaa kiistelyn siitä, kuka sairastaa oikein?

Viime vuosien aikana lievemmät mielenterveysongelmat ovat arkipäiväistyneet. Niistä kehdataan puhua, ne huomioidaan työpaikoilla ja kynnys hakea apua on madaltunut. On hyvä asia, ettei masennuksesta tai burn outista tarvitse enää potea häpeää.

Suomen psykologiliiton puheenjohtaja Tuomo Tikkanen sanoi muutama vuosi sitten Ylelle, että avoimuuden lisääntymisestä voi kiittää muun muassa julkkiksia.

– Julkisuuden henkilöt ovat kertoneet masennus- tai sairastumisjaksoistaan, ja ne kaikki lieventävät sitä pelkoa, jota on tunnettu mielenterveysongelmia kohtaan.

Sitten tulee psykiatri, Kellokosken sairaalan entinen ylilääkäri Ilkka Taipale ja töräyttää Helsingin Sanomien haastattelussa, että Kansallisteatterin Masennuskomedia-näytelmän päähenkilön tarina on ”tyypillistä naistenlehden kansikuvakamaa”.

– ’Minulla oli burn out, mutta minä toivuin’. Se on ihan eri asia, jos kansikuvajulkkikset kertoisivat sairastuneensa skitsofreniaan ja toipuneensa vähän, mutta sairastavansa sitä edelleen, Taipale sanoo Helsingin Sanomille ja jatkaa:

– En pidä siitä, että julkkikset nyyhkyttävät, hän toteaa tehdäkseen asian vielä selkeämmäksi.

”En pidä siitä, että julkkikset nyyhkyttävät.”

Siinäpä kannustava kommentti kaikille mielenterveytensä kanssa kamppaileville! Julkisuuden henkilö, joka on kohdannut mielenterveyden ongelmia ja saanut niihin mahdollisesti myös diagnoosin ja hoitoa, leimataan nyyhkyttäjäksi. Ikään kuin hän valittaisi turhasta. Jos ei tule verta, ei voi sattua.

Taipaleen kommentti on jatkoa aina silloin tällöin päätään nostavalle väittelylle siitä, kenellä on oikeus valittaa ja kuka on tarpeeksi sairas saadakseen kertoa siitä. Kesällä muun muassa pohdittiin, onko Anna-Leena Härkösen uutuusromaanin päähenkilö ”uskottavasti masentunut”, jos hän käy jumpassa ja elämä näyttää päällisin puolin hyvältä.

Taipale on toki oikeassa siinä, että burn out ja skitsofrenia ovat kaksi eri asiaa, ja hän on tärkeällä asialla vaatiessaan, että vaikeasti mielisairaiden sosiaalinen asema pitää saada kuntoon.

Kummastakaan sairaudesta puhuminen ei silti sulje toista pois. Lievempien mielenterveyden ongelmien esiin tuominen ei ole vakavampia ongelmia väheksyvää, mutta Taipale tulee kyllä nyyhkytyskommentillaan väheksyneeksi kaikkia muita mielenterveyden ongelmia paitsi niitä vaikeimpia.

Aika monelle tulee elämässään vaihe, jolloin mielenterveys joutuu koetukselle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan joka viides suomalainen sairastuu masennukseen elämänsä aikana. Monella se uusii ja osalla kroonistuu.

Burn out tai raskauden jälkeinen masennus saattaa olla vaikein asia, jonka ihminen joutuu elämässään kokemaan. Vaikka häpeä ei enää niin suuri kuin joskus aiemmin, kynnys hakea apua saattaa silti olla korkea. Nyyhkyttäjäksi leimaaminen ei varsinaisesti auta asiaa.

Burn out tai raskauden jälkeinen masennus saattaa olla vaikein asia, jonka ihminen joutuu kokemaan.

Sillä, että mielenterveytensä kanssa vaikka vain väliaikaisestikin kamppaileva uskaltaa hakea ja saa apua jo varhaisessa vaiheessa, voidaan ehkäistä ongelmien pahenemista ja yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia.

Mielenterveyden ongelmat ovat edelleen yleisin työkyvyttömyyseläkkeiden syy. Niiden vuoksi myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on kuitenkin vähentynyt kymmenen vuoden aikana kolmanneksella, vaikka masennustilastot voivat edelleen paksusti.

Voikin kysyä, kuinka suuri merkitys on sillä, että mielenterveydestä on viime vuosina viimein alettu puhua avoimemmin ja että lieviä tai ohimeneviäkään ongelmia ei väheksytä?

Sitä paitsi sen burn outin syvimmässä alhossa saattaa auttaa jo pelkästään tieto siitä, että muutkin ovat tästä toipuneet.

Vierailija

Nyyhkyttäjäksi leimaaminen on viimein asia, jota mielenterveytensä kanssa kamppaileva kaipaa

Mielen sairaus on sairaus siinä kuin muutkin, ja on hyvä että siitä puhutaan. Nostan myös hattua jokaiselle joka "tulee kaapista" sairautensa kanssa. Mutta olen siitä Taipaleen kanssa samaa mieltä että iltapäivä- ja naistenlehdet ovat täynnä näitä "tunnettu tähti avautuu: kärsin masennuksesta/unettomuudesta/ahdistuksesta"- juttuja. Monessa jutussa kuitenkin puhutaan ihan muusta kuin sairaudesta, on ollut väsymystä, kiirettä töissä, ikäviä sattumuksia elämässä, jotka sinänsä ovat ihan tavallisia...
Lue kommentti