Yhä useampi innostuu opiskelusta aikuisena. Kuva Colourbox.
Yhä useampi innostuu opiskelusta aikuisena. Kuva Colourbox.

Opiskelu ei ole aikuisena niin köyhää kuin nuorena. Jatkossa tuet vain paranevat.

Opintovapaa, mikä ihana ajatus. Kiireettömiä aamuja ja tuoreita tietoja. Vai eilistä leipää, baarista pöllittyä vessapaperia ja suljettu puhelinliittymä?

Opiskelu ei ole aikuisena niin köyhää kuin nuorena, jos on päässyt välissä vihreälle oksalle. Aikuiskoulutustuki on nimittäin ansiosidonnainen etuus: 2 500 euron kuukausiansioilla sen suuruus ennen veroja on 1 000 euroa, 4 500 euron ansioilla 1 300 euroa kuussa. Ensi vuoden elokuusta alkaen tukea aiotaan vielä nostaa noin kolmanneksella. Aika hyvin verrattuna tavalliseen, vajaan 300 euron kuukausittaiseen opintorahaan.

Pari ehtoa aikuiskoulutustukeen liittyy. Sitä voi saada vain vakituisessa työsuhteessa tai virassa oleva. Taustalla täytyy olla myös tarpeeksi työvuosia: nykyään riittää viisi, ensi vuoden syksystä alkaen vaaditaan kahdeksan. Lisäksi työnantajan pitäisi olla sen verran höveli, että palkaton opintovapaa irtoaa.

Vaikka aikuiskoulutustuen nouseminen ei lohduta niitä, joilta on taantumassa lähtenyt työpaikka alta, niin on työttömillekin tiedossa helpotusta. Ensi vuoden alusta lähtien työttömät saavat opiskella ilman, että se vie heiltä työttömyyspäivärahaa. Tähän asti työttömät ovat voineet osallistua ainoastaan työvoimakoulutukseen.

Juristi opiskeli toisen tutkinnon

Hannele Korhonen, 33, juristi

”Nostin aikuiskoulutustukea viime keväänä. Minut yllätti koko tuen olemassaolo – voiko olla totta, että opiskelusta maksetaan ansiosidonnaista rahaa?

Olin juristin työn ohessa kirjoilla yliopistolla lukemassa kauppatieteiden kandidaatiksi. Halusin toisen tutkinnon, koska voisihan sitä joskus tehdä jonkin muunkin alan töitä.

Päivätyön rinnalla opinnot etenivät kuitenkin aika hitaasti. Ajatus opintovapaasta tuli ajankohtaiseksi, kun mieheni lähti Saksaan työkomennukselle. Halusin mukaan, ja kun pystyin tekemään sieltä etäopintoja Suomeen, tuen ehdot täyttyivät.

Opintovapaa oli ihana irtiotto töistä. Tulotasoni tippui, mutta silti sain noin 1 500 euroa kuussa, joten valittamista ei ollut. Sain tehtyä tutkinnon valmiiksi ja nyt harkitsen, hakisinko vielä maisteriopintoihin.”

Frida Kahlo -elokuva ei sitten ollutkaan kertomus mahtavan taiteilijan elämästä, vaan yhden pervertikon raivoisa metsästysretki.

Hollywood-tähti Salma Hayek julkaisi eilen The New York Timesissa mielipidekirjoituksen, jonka rinnalla oikeastaan kaikki muut mielipidekirjoitukset kalpenevat. Se on kirjoitettu aiheesta Harvey Weinstein oli minunkin hirviöni. Hayek kertoo elokuvatuottaja Weinsteinin vainonneen häntä sinnikkäästi Fridan kuvauksissa vuonna 2002. 

– En suostunut menemään suihkuun hänen kanssaan. En antanut hänen tulla katselemaan, kun käyn suihkussa. En antanut hänen nuolla minua. En suostunut riisuutumaan toisen naisen kanssa, Hayek kirjoittaa. 

Tiedämme jo aivan liikaa avonaisista kylpytakeista ja viherkasveihin masturboinneista.

Hayek veikkaa, että Weinstein ei kehdannut raiskata häntä sen takia, että Hayek tunsi turhan monta miehen kaveria. Sanattomaksi tuottaja ei silti jäänyt.

– Tapan sinut. Etkö usko, että pystyn siihen? Hayek kertoo Weinsteinin raivonneen tultuaan torjutuksi.

Yli sata naista on tähän mennessä syyttänyt Weinsteinia ahdistelusta, häirinnästä ja raiskauksista. Sinänsä Salma Hayekin, 51, kertomus ei siis ole mitään uutta. Tiedämme jo aivan liikaa avonaisista kylpytakeista, makuuhuoneisiin raahaamisista ja viherkasveihin masturboinneista.

Mikä tässä nimenomaisessa mielipidekirjoituksessa sitten kuristaa kurkkua? Se, että jopa Salma Hayekin on pitänyt kestää moista. Edes hänellä ei ole ollut aseita Hollywoodin voimahahmoa vastaan. Hänen on pitänyt hymyillä ahdistelijansa vieressä yhteiskuvissa ja vaieta kaikesta. Koska muuten ura olisi ollut sitten siinä. Kiva kun kävit!

Weinstein tuottamat elokuvat saivat nyt ihan uuden jälkimaun.

Ja toki riipii myös se, että kerrankin kun naisohjaaja on tehnyt vaikuttavan elämäkertaelokuvan legendaarisesta naistaiteilijasta, selviää, että kuvaukset ovat olleet yhtä naistenvihaajan märkää unta. Weinstein muun muassa pakotti Hayekin alastonkohtaukseen toisen naisen kanssa ja Hayek sai hermoromahduksen kameran edessä. 

– En pystynyt lopettamaan itkemistä, oksensin ja kuvaukset jouduttiin keskeyttämään. Otin rauhoittavia. Niiden avulla itku loppui, mutta oksentaminen ei. 

Kerrassaan viehättävää! Ainakin nämä Weinstein tuottamat elokuvat saivat nyt ihan uuden jälkimaun: Pulp Fiction (1994), Smoke (1995). Englantilainen potilas (1996), Will Hunting (1997), Jackie Brown (1997). Rakastunut Shakespeare (1998), Taru sormusten herrasta (2001–2003), Chicago (2002), Lukija (2008), Nine (2009), Kunniattomat paskiaiset (2009) ja Kuninkaan puhe (2011).

Mukavaa elokuvailtaa!

Voice of Finlandin uutena tähtivalmentajana aloittava Toni Wirtanen nousi Ääni ratkaisee -osiossa laulajakokelaiden suosikkivalinnaksi, mikä sai välillä muut valmentajat hermostumaan tosissaan. Kuva: Jonna Öhrnberg
Voice of Finlandin uutena tähtivalmentajana aloittava Toni Wirtanen nousi Ääni ratkaisee -osiossa laulajakokelaiden suosikkivalinnaksi, mikä sai välillä muut valmentajat hermostumaan tosissaan. Kuva: Jonna Öhrnberg

Voice of Finlandin uusi tähtivalmentaja Toni Wirtanen on viettänyt syksyn koti-isänä, kun vaimo Jannika B kilpaili Tähdet, tähdet -ohjelmassa.

Apulanta-muusikko Toni Wirtanen on pitänyt syksyn aikana sosiaalisessa mediassa yllä näkyvää kampanjaa Tähdet, tähdet -ohjelmassa kilpailleen vaimonsa Jannika B:n puolesta. Joka viikko hän on ylistänyt ylpeänä vaimoaan ja kannustanut häntä eteenpäin.

Ja sitä Wirtanen todella on – ylpeä. Jannika kertoi kesällä kamppailleensa uupumusta ja väsymystä vastaan. Siitä huolimatta hän päätti lähteä haastamaan itsensä vaativiin suoriin lähetyksiin – ja tuli kilpailussa lopulta toiseksi.

”Jokaisesta karikosta on olemassa väylä pois,”

– Pidän häntä sen ohjelman ehdottomana kaikkien aikojen henkisenä voittajana juuri siksi, että hän voitti itsensä niin monin kerroin siinä. Toivon, että ihmiset, jotka käyvät samoja asioita läpi, ottaisivat sen ikään kuin majakaksi. Jokaisesta karikosta on olemassa väylä pois, Wirtanen kuvailee.

Jannikan keskittyessä kilpailuun Toni vietti aikaa pariskunnan kaksivuotiaan Martta-tyttären koti-isänä. Seuraavaksi on kuitenkin isän vuoro hypätä jälleen television maailmaan, kun hän aloittaa yhtenä tammikuussa alkavan uuden Voice of Finland -kauden tähtivalmentajista.

Ottaako Jannika nyt roolin perheen somevastaavana?

– Jonkinlaista roolinvaihtoa tässä varmasti tapahtuu. Sen näkee sitten livelähteyksissä. Uskon kyllä, että saan hyvin Twitter-tukea, sillä rouva on kova twiittaamaan, Wirtanen pohdiskeli ohjelman lehdistötilaisuudessa.

Hän kertoo löytäneensä itse television katselun uudestaan sosiaalisen tv:n nousun myötä.

– Vitsi, miten paljon enemmän sai esimerkiksi Vain elämäästä irti, kun kävi vetojen välissä katsomassa Twitteristä, mitä niistä puhuttiin. Onhan se tavallaan sellaista oman egon buustausta, mutta toisaalta siellä voisi olla myös jotain ihan muuta. Se on kaksiteräinen miekka, hän miettii.