Näin säälittävä salakuljetusyritys tuskin onnistuu. Kuva: Shutter
Näin säälittävä salakuljetusyritys tuskin onnistuu. Kuva: Shutter

Etukäteen kaivettuja viinakätköjä, väkevillä terästettyjä hedelmiä ja viinipussi rintaliiveissä. Miksi aikuinen ihminen vaivautuu salakuljettamaan alkoholia festarialueelle, vaikka rahat riittäisivät oluttelttaankin?

Viime viikonloppuna järjestyksenvalvojan käteen sattui poikkeuksellisen painava paahtoleipäpaketti. Järvenpään Puistobluesiin menossa ollut festarivieras oli kaivertanut Jaloviina-pullon leivän sisään. Näppärää, muttei poikkeuksellista.

Festivaalien ja muiden yleisötapahtumien tiukat alkoholisäädökset houkuttelevat kepeään kansalaistottelemattomuuteen. Koska tapahtumien luonteeseen kuuluu joka tapauksessa erilaisten alkoholijuomien nautiskelu, moni päättää tulla Alkon kautta ja pakata mukaan omat viinaksensa.

Ja silloin kun pitää kehitellä keinoja, joilla hämätään järjestyksenvalvojia, janoinen suomalainen paljastaa kekseliäisyytensä. Pullot käydään hautaamassa alueella maahan ennen festariviikonloppua, viinaa pistetään ruiskulla sitrushedelmiin, teipataan taskumatti tissien väliin ja sujautetaan muutama pikkuväkevä nutturaan.

– Ihmiset käyttävät todella paljon aikaa ja energiaa erilaisten salakuljetuskeinojen kehittämiseen. Sillä tavalla varmaan nostatetaan festarifiilistä, ylikonstaapeli Eeva Korhonen Helsingin poliisilaitokselta sanoo.

Eivätkä huuruista salakuljetustoimintaa harrasta vaan viikkorahoillaan vitkuttelevat teinit, vaan myös kunnollista palkkaa nauttivat aikuiset ihmiset, joilla luulisi riittävän euroja anniskelualueen hanojen antimiin. Mutta miksi?

– Ehkä kielletyn hedelmän houkutus on aika kova, sillä kiinnijäämisellä ei ole muita seurauksia kuin se, että joutuu luovuttamaan juomansa järjestyksenvalvojille, ensi viikonloppuna järjestettävän Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä pohtii.

Minkä nuorena oppii

Promoottori tuumaa, että kyse saattaa olla nuorempana aloitetusta tavasta, joka tarjoaa kiinnijäämisenpelon takia jännitystä työssäkäyvän aikuisen tasapaksuun elämään. Alkoholin salakuljettaminen on kevytanarkismia sääntöjä vastaan ilonpidon puolesta.

Niemelä kertoo nähneensä yhtenä vuotena Ruisrockissa yli 60-vuotiaan tyylikkään herran, joka hörppi tyytyväisenä omasta taskumatistaan.

– Festarit ovat irtiotto arjesta, eli ehkä siksi otetaan muutenkin rennommin eikä niin välitetä säännöistä. Onnistuneista salakuljetusreissuista saa myös hyviä tarinoita, joita kerrotaan kavereille.

Ylikonstaapeli Korhonen on samoilla linjoilla. Hän uskoo, että festareilla ihmiseen iskee vapaudentunne, joka saa vastuullisen aikuisenkin hulluttelemaan.

– Jos säännöissä lukee, ettei omia juomia saa tuoda festivaalialueelle, niin sitä olisi lain tietysti toteltava. Ei voi antaa ovelille erityisoikeuksia, vaikka haluaisikin, Korhonen sanoo ja nauraa.

Ylikonstaapeli sanoo, että poikkeuksellisen briljantin viinapiilon paljastuminen turvatarkastuksessa riipaisee sydäntä, vaikka hän edustaakin kuria ja järjestystä – virkavaltaa.

–Haluaisin onnitella hyvästä ideasta, mutta järjellä ajateltuna on tietenkin hyvä, että salakuljettaja jäi kiinni.

Suomalaisten homma

Paljon festivaaleja maailmalla kiertänyt Niemelä sanoo, että suomalaisilla on erityisen paneutunut ja intohimoinen suhtautuminen alkoholin salakuljettamiseen.

­– En ole törmännyt ulkomaisilla festivaaleilla samanlaiseen ilmiöön, ja jos olen nähnyt jonkun yrittävän salakuljettamista, niin ne ovat olleet yleensä suomalaisia, Niemelä naurahtaa.

Promoottori uskoo, että paras tapa kitkeä festarikansan smuglaushommia on palvelutason parantaminen. Se, että festivaaleilla tarjotaan muutakin kuin olutta, hyviä viinejä, elämyksellisiä drinkkejä ja vieläpä siten ettei tiskille tarvitse jonottaa minuuttitolkulla.

– Jokainen voi miettiä, että kumpi maistuu paremmalta: juuri avattu kuohuviini vai pitkään muhinut reidenlämpöinen kossu?

Ylikonstaapeli kannustaa ihmisiä etsimään festarifiilikstä jostain muualta, jos omat juomat jäivät portille.

–Siellähän on yleensä myös se anniskelualue.

Niin ja ne bändit.

Lue myös:

Näihin rintaliiveihin mahtuu pullollinen viiniä

Tätä tyylikästä käsilaukkua ei tunnista viinitönikäksi

Näin saat viinipullon auki ilman pullonavaajaa – video

Miksei, mutta kieltä pitäisi osata.

Au Pair -mummot ovat kuulemma nyt in. Maailmalla on kysyntää myös varttuneemmille kotiapulaisille, ja sehän avaa kahdenlaisia mahdollisuuksia! Tietysti mahdollisuuden matkustaa laajentamaan maailmankuvaa ja tienaamaan taskurahaa. Ja toisaalta: olisiko tämä tilaisuus saada italialainen mummo omaan keittiöön keittelemään tomaattikastiketta?

Ehkäpä, ehkäpä. Mutta sellainen täytyy hankkia itsenäisesti, kertoo Nordic Nannies -rekrytointitoimiston Mareena Nissi. Hänellä olisi kyllä verkostot ja mahdollisuus välittää vaikka eteläeurooppalaisia mummoja, mutta toistaiseksi yhtään vanhempaa au pairia ei ole tullut hänen kauttaan Suomeen.

– Kielitaito on se ongelma Suomeen päin välitettäessä. En voi oikein suositella au paireja ilman yhteistä kieltä lasten kanssa, ja suomalaislapset harvoin puhuvat muuta kuin suomea. Tulijoita kyllä olisi, Suomi on monille vähän eksoottinen maa ja siksi kiinnostava.

Kielitaito on Nissin mukaan välillä ollut esteenä myös suomalaisten seniorien au pairiksi lähtemisessä. Monet puhuvat tosi hyvin englantia, mutta jos ei ole työssä joutunut koskaan käyttämään kieltä, kouluenglanti voi olla kuusikymppisenä jo liian rapistunut.

”En voi oikein suositella au paireja ilman yhteistä kieltä lasten kanssa.”

– En ole mummopuolta niin hirveästi mainostanut, mutta kyllä Suomessa on kiinnostuneita lähtijöitä. Sehän on mainio tapa nähdä oikeaa arkielämää ulkomailla. Tai onko mummo edes oikea sana! Heitä on ollut 55-vuotiaista ylöspäin.

Nissi toteaa, että suomalaistaustaiset perheet ulkomailla ottavat oikein mielellään varttuneempia suomalaisia au paireja, mutta muunmaalaisilla on vielä ennakkoluuloja.

– Ehkä perheet ovat tottuneet siihen, että au pairit ovat nuoria. Tai sitten he eivät tohdi ottaa kovin kokenutta ja itseään vanhempaa ihmistä kotiinsa katsomaan, millä lailla siellä eletään.

Kävisikö Sibylle?

Entäs Suomeen päin? Kotiapulaisten kysyntä on täällä kovaa, mutta Nissin mukaan ihmiset eivät aina hahmota, että au pair on osa-aikainen työntekijä. Hänellä ei voi teettää töitä enempää kuin 30 tuntia viikossa, ja hänen pitäisi päästä myös viettämään vapaa-aikaa: tutustumaan kulttuuriin ja opiskelemaan kieltä. Au pair on myös aika iso investointi. Hänelle kuuluu tarjota täysi ylöspito ja lisäksi noin satanen taskurahaa viikossa. Verottajakin haluaa osansa.

– Suomessa täytyy varata noin 140 euroa viikossa taskurahaan, jotta siitä jäisi verojen jälkeen se satanen, Nissi kertoo.

Nissin mukaan Suomessa on satoja ulkomaisia au paireja, ehkäpä joukossa mummojakin. Tulijat ja tarvitsevat löytävät toisensa paitsi järjestöjen tai yritysten kautta, myös netistä, esimerkiksi AuPairWorld-sivustolta, tai yli 50-vuotiaita naisia välittävältä Granny au pairilta. Tarjolla näyttää olevan nolla italialaista senioria. Nyyh! Ehkä heillä on omat lapset ja lapsenlapset ruokittavina.

”Suomessa täytyy varata noin 140 euroa viikossa taskurahaan.”

Mutta löytyy netistä hauskan oloisia saksalaisnaisia, esimerkiksi terveellisestä ruuasta kiinnostunut entinen opettaja Bärbel, tai terapeutti-journalisti Sibylle, joka puhuu saksan lisäksi erinomaista espanjaa ja englantia. Suomenpuhujia ei oikein ole.

–  Mutta eihän se välttämättä haittaa, varsinkaan, jos au pair tekee vain kotitöitä eikä ole lasten kanssa 30 tuntia viikossa yksin. Jos hän toimii apukäsinä ja laittaa vaikka ruokaa, niin silloin tosiaan kannattaisi haeskella juuri siitä maasta, jonka ruuasta ja kulttuurista on kiinnostunut…

Eero Saarisella (kuvassa) oli läheinen suhde omaan arkkitehti-isäänsä, mutta pojalleen hän jäi etäiseksi. Kuva:  Yle Kuvapalvelu

Eric Saarinen tekee hienossa dokumentissa tutkimusretken arkkitehti-isänsä ja isoisänsä elämään.

IS TV-LEHTI: Hienosti toteutetussa dokumentissa Eero Saarinen: arkkitehti (Eero Saarinen: The Architect Who Saw the Future, 2016) Eric Saarinen tekee tutkimusretken isänsä ja isoisänsä elämään ja uraan.

Yhdysvaltalaiselle Ericille arkkitehti-isä Eero Saarinen jäi vieraaksi, sillä tämä menehtyi aivokasvainleikkauksessa jo 51-vuotiaana, kun Eric oli 19-vuotias.

Kirkkonummella syntynyt isä oli muutenkin etäinen ja erosi Ericin äidistä, kuvanveistäjä Lilian Swannista mennäkseen naimisiin suuren rakkautensa, toimittaja Aline Bernsteinin kanssa.

Eric kuvailee, kuinka on mahdollista antaa anteeksi taiteelliselle nerolle, joka työskenteli kaikki juhlapyhätkin.

Toisin kuin oman isänsä Eliel Saarisen kanssa, Eero ei löytänyt samanlaista yhteyttä Ericiin.

Raikkaasti ja visuaalisesti kuvatussa dokumentissa Eric kuvailee, kuinka on mahdollista antaa anteeksi taiteelliselle nerolle, joka työskenteli kaikki juhlapyhätkin.

Arkkitehti Eero Saarinen työnsä parissa. Kuva: Yle
Arkkitehti Eero Saarinen työnsä parissa. Kuva: Yle

Peter Rosenin ohjaaman ja Eric Saarisen kuvaaman dokumentin tehomusiikista vastaa Moby, ja kertojaäänenä Ericin ohella toimii Peter Franzén. Pääosassa ovat Eero Saarisen luomat rakennukset ja huonekalut, joista osa oli kuoleman yllättäessä vasta tekeillä.

Amerikansuomalainen Eero Saarinen jatkoi Eliel Saarisen jalanjäljissä ja vaikutti varsin vahvasti amerikkalaiseen arkkitehtuuriin ja designiin. Tulppaanituolista, St. Lousin kaaresta ja TWA:n terminaalista huolimatta hän ei ole kovin tunnettu nimi Yhdysvalloissa.

Eero Saarinen: arkkitehti, Teema & Fem ti klo 21.00