Lue, mistä kahvipöydässä tänään keskustellaan.

Kuka?

Rock- ja blueslegenda menehtyi

Legendaarinen rock- ja blueslaulaja Joe Cocker kuoli maanantaina. Cocker oli kuollessaan 70-vuotias, ja Sony Musicin tiedotteen mukaan hän menehtyi keuhkosyöpään.

Cockerista tuli tunnettu hänen tehtyään oman versionsa Beatles-kappaleesta With a Little Help From My Friends. Raspikurkkuinen laulaja ehti tehdä uransa alkana yli 20 albumia.

Muusikko nähtiin Suomessa viimeksi vuoden 2002 Pori Jazzeilla.



Joe Cocker Porin Kirjurinluodolla kesällä 2002. Kuva: Tapio Vanhatalo / Sanoma-arkisto

Lähteet: Ilta-Sanomat, Helsingin Sanomat

Mitä?

Nettikirpparit porskuttavat

Perinteinen kauppa kärsii taantumasta, mutta nettikirpparit, kuten Huuto.net ja Tori.fi puskevat eteenpäin. Suomalaiset ostavat yhä innokkaammin tavaraa suoraan toiselta suomalaiselta, Helsingin Sanomat kirjoittaa.

Huuto.netin ja Tori.fi:n kaltaisten kaupallisten alustojen lisäksi vertaiskauppaa käydään esimerkiksi suoraan Facebookissa. Ja sen me totisesti olemme huomanneet! Yhä useampi naapurusto on saanut oman Facebook-ryhmänsä, jossa hermot kiristyvät, kun kaikki eivät osaakaan av-yv-koodikieltä.

Miksi Ilona on valloittanut vaatevuorillaan kotitalonsa alakerran ja Sini postittaa mekkojaan ympäri Suomea? Otimme siitä selvää syksyllä. Lue juttu täällä: Raha liikkuu nyt somekirppiksillä – kierrättäminen ei ole enää köyhäilyä

Lue myös:

Hankkiudu turhasta tavarasta eroon kotikirpparilla – näin onnistut

Ostat tai myyt, käyttäydy oikein Facebook-kirpputoreilla

Häh?

Kelpaako tavallinen enää?

Suurin osa suomalaisista hankkii jouluksi kotiinsa perinteisen metsäkuusen, mutta muitakin on tarjolla, Yle kertoo. Olohuoneen nurkkaan voi hankkia esimerkiksi pehmeäneulaisen amerikkalaisen palsamipihtakuusen tai omenalta tuoksuvan douglaskuusen.

Ehkä parin vuoden päästä yhä useammassa kodissa tuoksuu joulun aikaan metsän sijaan omppu?

Lue myös: Avec Sofié -blogi: Ekologinen joulukuusi tuli taloon

Aamun olennaiset julkaistaan seuraavan kerran maanantaina 29.12.

Ulkolinja-dokumentti Putin ja mafia pureutuu Venäjän presidentin miljardiomaisuuden taustoihin.

IS TV-LEHTI: Toukokuussa neljännen kautensa aloittaneeksi presidentiksi Vladimir Putinin voisi sanoa elävän suhteellisen normaalia elämää, ainakin mitä tulee henkilökohtaiseen varallisuuteen. 

Toki reilun 100 000 dollarin luokkaa oleva vuosipalkka on taviksen tuloihin nähden suuri, mutta omistukset ovat melko vaatimattomat – Venäjän presidentiksi: 1 500 neliön tontti, 77 neliön asunto, autotalli, kaksi vanhaa neuvostovalmisteista autoa, Lada Niva ja peräkärry. Näin siis virallisen totuuden mukaan. 

Putinin rahakuvioita aiemminkin tutkineiden Nicolas Tonevin ja Anastasia Kirilenkon Ulkolinja-dokumentti Putin ja mafia (Putin and the Mafia, 2017) esittää hänen haalineen miljardien omaisuuden, johon kuuluu esimerkiksi valtavia kiinteistöjä ja palatseja Venäjällä ja ulkomailla. Dokumentissa etsitään muun muassa kartanotiluksia Venäjänsaarella lähellä Viipuria.

Dokumentin mukaan Putinilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysyä vallassa.  Jos presidenttiys joskus päättyy, saattaa jopa Putin joutua tilille teoistaan.

Dokumentti setvii Putinin salaillun omaisuuden alkuperää. Rahavirtoja kartoitetaan 1990-luvun alkuun, jolloin Putin toimi Pietarin apulaispormestarina. Tonev ja Kirilenko todistelevat, kuinka tämä oli virkamiesroolinsa ohella keskeinen tekijä hallinnon ja rikollisten välisissä hämäräbisneksissä. Liikeelämältä pumpatun korruptiorahan lisäksi Putin hyötyi apulaispormestarina Neuvostoliiton romahtamisen jälkeisestä tilanteesta, jossa harmaa talous takoi miljardeja. 

Kuvaavaa on, kuinka usein 1990-luvulla Venäjällä tehdyissä korruptiotutkimuksissa Putinin nimi nousi esiin. Vuosien saatossa todisteita on ilmaantunut lisää Putinin ja venäläismafian yhteyksistä. Ainoat seuraukset ovat tunteneet nahoissaan Putinia vastaan nousseet, jotka ovat muuttaneet maasta tai päässeet hengestään, joskus molempia.

Putin ja mafia ei tuo varsinaisesti mitään uutta Putiniin liitettyihin raskaisiin syytöksiin. Laaja todistusaineisto todistajalausuntoineen auttaa kuitenkin hahmottamaan kuvion mittakaavaa. 

Dokumentti esittää kiinnostavan näkemyksen Putinin vallan- ja kullanhimon motiiveista. Sen mukaan Putinilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysyä vallassa. Jos presidenttiys joskus päättyy, saattaa jopa Putin joutua tilille teoistaan.

Ulkolinja: Putin ja mafia, TV1 klo 22.00

Jarkko Valtee juhli pyöreitä baarissa. – Laitoin parille kymmenelle frendille Facebookissa viestiä, että en ole matkoilla vaan baarissa, tule sinäkin.

Drag-artisti, radiojuontaja ja viihteen monitoimimies Jarkko Valtee täytti lauantaina 50 vuotta.

– Tai siis olen nyt vanha 600 kuukautta ja neljä päivää. Lapsilla ikä lasketaan aina kuukausissa, jossain vaiheessa ihminen alkaa kääntyä takaisinpäin.

Jarkko juhli pyöreitä baarissa.

– En jaksanut järjestää mitään tapahtumaa, mutta laitoin parille kymmenelle frendille Facebookissa viestiä, että en ole matkoilla vaan baarissa, tule sinäkin.

Edellisen kerran Jarkko juhli pyöreitä isommin, kun hän täytti 30 vuotta. Noissa juhlissa hän esiintyi ensimmäistä kertaa Osku Heiskasen kanssa Sowhat draq-duona.

”Meitä on Oskun kanssa leikkisästi syytetty, että veimme drag-skenen S-etukorttiristeilyille.”

Nyt kaksikko rakentaa syksylle 20-vuotisjuhlakiertuetta. Mukaan lähtee 13 henkinen porukka sekä iso rekan perävaunullinen koneistoa. Kiertue kattaa maan isoimmat kulttuuritalot.

– Naurettiin Oskun kanssa, että on tämä aika hyvin kahdelle viisikymppiselle miehelle, jotka esittävät muita artisteja. Silloin kun aloitimme, drag nähtiin enemmän suttuisena yökerhoasiana. Meitä on Oskun kanssa leikkisästi syytetty, että veimme drag-skenen S-etukorttiristeilyille. Se on edennyt marginaaliviihteestä yhdeksi isoksi teatteriviihteen alaksi.

Esiintymistä Jarkko aikoo jatkaa hamaan tulevaisuuteen. Muutenkin hän arvelee muuttuneensa ihmisenä hyvin vähän viimeisen 20 vuoden aikana.

– Rauhoittunut on väärä sana, mutta en ole enää niin ehdoton kuin aikaisemmin. Pystyn yhä vetämään kilarit aivan käsittämättömistä asioista, mutta väitän että olen ihan pikkuisen paremmin oppinut ymmärtämään, enkä suutu ihan niin herkästi, Jarkko analysoi Laura Paloheimon kirjan julkistamistilaisuudessa.