Tiedä, mistä kahvipöydässä keskustellaan.

KUKA?

Jared Leton fanit eivät sulata muodonmuutosta

Ensin lähti tukka, sitten parta. Näyttelijä-muusikko Jared Leto on tehnyt tällä viikolla muodonmuutosta, joka huipentui blondaukseen. Kaiken tämän hän on tehnyt uutta The Suicide Squad -elokuvaansa varten.

Jaredin fanit ovat kauhuissaan muodonmuutoksesta. Twitterissä miehen jeesusmaisten kutrien perään on vuodatettu jo tuhansia kyyneleitä. Muodonmuutokset eivät kuitenkaan ole näyttelijälle uusi juttu. Muun muassa Dallas Buyers Club -elokuvan roolia varten hän laihdutti miltei 20 kiloa.

Tältä Jared Leto näyttää nyt. Hän näyttelee uudessa elokuvassa Jokeria, joten muuttuvatko vaaleat kutrit vielä vihreiksi?

#

A photo posted by JARED LETO (@jaredleto) on

MITÄ?

Hyvä maa naisille?

Arvostetun talouslehden laskelmien mukaan Suomi on maailman paras maa työssä käyvälle naiselle. Economistin vertailussa Suomi sai suitsutusta esimerkiksi naisten korkeakoulutuksesta. Koulutuksen lisäksi vertailussa tarkasteltiin esimerkiksi palkkausta ja äitiysajan oikeuksia.

Suomen jälkeen parhaita maita olivat Norja ja Ruotsi. Huonoiten vertailussa pärjäsivät esimerkiksi Etelä-Korea, Japani ja Turkki.

Lähde: Ilta-Sanomat

HÄH?

Satoja vuosia etsitty kadonnut kaupunki löytyi

Satojen vuosien ajan etsitty kadonnut kaupunki Ciudad Blanca, valkoinen kaupunki, löytyi Hondurasista Mosquitian viidakosta, maailman syrjäisimmistä kolkista. Sen paljastivat maasta törröttäneet ihmisten valmistamat aarteet, joita paikalta uskotaan löytyvän vielä lisää.

Tuhat vuotta sitten kukoistaneen kaupungin sivilisaatiosta ei tiedetä juuri mitään, mutta sen asukkaiden uskotaan palvoneen apinajumalaa.

Valkoinen kaupunki löydettiin ehkä jo 40-luvulla, mutta sen löytänyt tutkimusmatkailija ei ikinä paljastanut kaupungin sijaintia. Kaupungin tarkka sijainti aiotaan salata nytkin, jotta sitä ei ryövättäisi.

Lähde: Iltalehti

Viimeinkin on keskitty puhelinsovellus, jonka avulla naisen todellinen pärstäkerroin selviää!

Voi räkä, miten ärsyttävää – taas naisella on niin paljon meikkiä, ettei treffeillä osaa sanoa, onkohan se oikeasti edes kovin kaunis. Ensitreffejä uimahalliinkaan ei kai saa ehdottaa, joten mikä avuksi?

Älypuhelimille lanseerasin hiljattain meikinpoistosovellus MakeApp. Sen tarkoituksena on auttaa näkemään, miltä esimerkiksi treffikumppanin nassu näyttäisi ilman meikkiä. Ensin ladataan kuva kasvoista, sitten painetaan meikinpoistonappia ja voilà – muutamassa sekunnissa paljastuu se visusti piilotettu todellisuus.

Pakkohan sovellusta oli testata! Näin se toimi:

Latasin ilmaisen sovelluksen puhelimelleni. Ensimmäisessä valikossa näkyvät kännykän gallerian kuvat sekä kamerapainike, jonka kautta voi ottaa uuden otoksen. Kuvan valitsemisen jälkeen päätetään, halutaanko meikkiä lisätä vai ottaa pois, ja sitten sovellus tekee työnsä.

Tässä vaiheessa koko sovellus kaatui android-älypuhelimellani, eikä meikinpoisto onnistunut. Uusi yritys iPhonella onnistui, ja kahden testikuvan jälkeen tulokset olivat tällaisia:

Näyttää siltä, että huulipunan ja muun meikin poistamisen jälkeen sovellus lisäsi jonkin verran varjoja ja epätasaisuuksia sekä muutti ihon sävyn hiukan harmaammaksi. Myös hiukset menettivät jostain syystä prosessissa väriä ja kiiltoa.

Ihan totuudenmukainen tulos ei tietenkään ollut. Muokkauksen jälkeen jäi fiilis, että uusi kuva on pikemminkin väsynyt ja harmaa kuin meikittömän freesi.

Lue myös: Meikittömyys ja meikitön meikki ovat hot! Ota mallia superstaroilta

Ei ehkä ihmekään, että moni ei ole ottanut uutta sovellusta lämmöllä vastaan. Koska idea auttaa miehiä selvittämään naisten ”todelliset kasvot” on monien mielestä hölmö, on muun muassa Twitterissä alettu jo vitsailla sovelluksen kustannuksella.

Hashtagilla #makeapp löytyy monia sovelluksella muokattuja kuvia sekä itsetehtyjä kuvapareja, joiden avulla vitsaillaan ”valtavista muutoksista” ja ”totuuden paljastumisesta”. Myös meikkaamattomat miehet ja naiset ovat ottaneet sovelluksen testiin.

Mitä mieltä itse olet? Kerro kommenteissa, onko sovellus mielestäsi hauska vai huti! 

Kymmenosaisessa sarjassa selvitellään Suomen hämmentäviä, elämää hankaloittavia ja jopa huvittavia määräyksiä.

IS TV-LEHTI: Ostan baarista tuopin olutta ja haluan juoda sen ravintolan ulkoterassilla, mutta en saa viedä juomaa terassille itse.

Tässä hyvä esimerkki monien ihmeellisten sääntöjen Suomesta.

Nyt näitä erikoisia, hämmentäviä, elämää hankaloittavia ja jopa huvittavia määräyksiä selvitetään uudessa Sääntö-Suomi-ohjelmassa, jota juontaa Jussi Heikelä.

– Ohjelman idea on kertoa suomalaisten sääntöuskovaisuudesta. Meillä saattaa olla jopa vähemmän määräyksiä kuin muualla maailmassa, mutta se, miten me niihin suhtaudumme, on pirun poikkeuksellista, Heikelä sanoo.

– Suomi on ihan kärkimaita – ellei jopa paras – ohjeiden noudattamisessa ilman, että niitä voisi vapaasti soveltaa. Sääntöjen seuraamisessa suomalaiset ovat todella hyviä!

”Meillä säännöt jättävät ihmiskohtalot toissijaisiksi.”

Ohjelmaa suunniteltaessa Heikelä tutustui suomalaisten sääntöjen lisäksi myös muiden maiden määräyksiin, ja huomasi selvän poikkeavuuden.

– Suomessa ohjeita seurataan pilkulleen, vaikka joku kärsisi. Meillä säännöt jättävät ihmiskohtalot toissijaisiksi. Katolisissa maissa taas perhe ja lähimmäiset tulevat ennen sääntöjä ja järjestelmää, Heikelä sanoo.

Kompleksinen suhtautuminen määräyksiin ja lakeihin johtuu pitkälti suomalaisten rehellisyydestä.

– Jossain päin maailmaa saatettaisiin suuttua siitä jääräpäisyydestä, jolla suomalaiset pitävät kiinni säännön noudattamisesta. Meiltä puuttuu tietty pelinlukutaito.

Ohjelmassa tavalliset kansalaiset kertovat kokemuksistaan sääntöviidakossa, ja katugallupeissa kuullaan lisää kansan mielipiteistä kaavoihin ja käytäntöihin.

– Haimme ilmoituksen avulla ihmisten omia kertomuksia, ja tarinoita tulee minulle vieläkin, vaikka kuvaukset olivat jo kesällä. Suomessa riittää näitä keissejä, Heikelä sanoo.

Jaksoissa käsiteltäviä teemoja ovat yrittäjyys, eläimet, terveys, liikkuminen, arki, ruoka, asuminen, yhteisöt, yhteiskunta ja maankäyttö.

– Kiersin ympäri Suomen tapaamassa ihmisiä, jotka kokevat sääntöjen vuoksi vääryyttä. Jaksoissa selvitellään asioita ja ehdotan ratkaisuja. Toivottavasti ohjelma tuo myös painetta päättäjille nyt, kun näitä ongelmia nostetaan esiin, Heikelä toivoo.

Ensimmäisessä jaksossa puhutaan alkoholin tarjoilusta, junalippujen outouksista, mutta myös vakavistakin aiheista.

– Käsittelemme ratsastusonnettomuudessa vaikeasti vammautuneen Saara Auvisen, 23, tapausta. Vakuutusyhtiö ei suostu maksamaan korvauksia. Tällaiset tapaukset ovat sarjan raskaampaa antia.

 Sääntö-Suomi, MTV3 ti klo 21.00

PirjoLiisa

Tänään tv:ssä: Sääntö-Suomi-uutuussarjan juontaja Jussi Heikelä: ”Seuraamme Suomessa ohjeita pilkulleen, vaikka joku kärsisi”

Et oo sitten tainnut kauheesti matkustella. Taidat myöskin olla ylipainoinen vetelys jos oluen tiskiltä hakeminen tuottaa noin suuria ongelmia. Itse haen mielummin kaljani tiskiltä, kuin odotan ensin tarjoilijan saapumista, sitten kaljani saapumista, sitten uudestaan tarjoilijan saapumista, että voin pyytää laskun ja sitten vielä sen laskun saapumista.
Lue kommentti
Vierailija

Tänään tv:ssä: Sääntö-Suomi-uutuussarjan juontaja Jussi Heikelä: ”Seuraamme Suomessa ohjeita pilkulleen, vaikka joku kärsisi”

Suomalaisen ravintolakulttuurin ongelma ei ole se että kaljaa ei saa viedä itse pöytään. Ongelma on se että se kalja tarttee itse hakea tiskiltä. En ole missään muussakaan maassa nähnyt edes yhden tähden paikoissa kansan kanniskelevan kaljaa tiskiltä terassille, vaan tarjoilijat hakee tilaukset pöydästä ja toimittaa tavaran perille. Suomesta puuttuu pöytiintarjoilu ja se on ay-liikkeen syytä. Se on todellinen ongelma. Se että jalkakäytävällä ei saa kanniskella kaljaa, on ihan ok, joskin...
Lue kommentti