Tiedä, mistä kahvipöydässä keskustellaan.

Kuka?

Loppuuko Ulvilan tapahtumien puiminen viimein?

Anneli Auer todettiin vapautui eilen syytteistä aviomiehensä Jukka S. Lahden murhaan. Tuomio vuoden 2006 tapahtumista on jo neljäs. Vaasan hovioikeuden mukaan riittävää näyttöä syyllisyydelle ei ollut. Auer suorittaa kuitenkin parhaillaan tuomiota seksuaalirikoksista, joten hän vapautunee vankilasta alkukesästä.

Syyttäjillä on vielä aikaa hakea valituslupaa, mutta Helsingin Sanomien haastattelemat rikos- ja prosessioikeuden professorit ovat päivän lehdessä sitä mieltä, että oikeusjuttu saisi jo jäädä tähän.

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta kommentoi lehdelle, että tapauksesta on paljon opittavaa.

– Paikkatutkinnan merkitys korostuu ja sitä on koulutuksessa taas tämänkin tapauksen johdosta korostettu. Ei tämä hyvä esimerkki ole rikosasian käsittelystä. Kohta yhdeksän vuotta on kulunut ja näyttö on arvioitu neljään kertaan.

Myöskään rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio Helsingin yliopistosta ei usko, että korkein oikeus antaisi valituslupaa, Helsingin Sanomat kertoo.

Mitä?

Hiihtolomakausi alkoi rinnetapaturmilla

Viime päivinä on saanut lukea useammastakin rinnetapaturmasta Suomen hiihtokeskuksissa. Parhaillaan hiihtolomaansa viettävät Etelä-Suomen koululaiset.

Keskiviikkona 11-vuotias poika laski Iso-Ylläksellä lumiaitaan ja kuoli, ja torstaina Ylläksen hyppyristä laskenut loukkaantui ja haettiin hoitoon helikopterilla. Himoksella kaksi laskettelijaa törmäsi.

Päivän Helsingin Sanomien mukaan tapaturmat ovat viime vuosina kuitenkin vähentyneet. Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtajan Anne Larilahden mukaan niitä sattuu keskimäärin yksi tuhatta laskijaa kohden.

Häh?

Paukkupakkaset jäädyttivät Niagaran putoukset

Suomessa vietetään talvea varsin leudossa säässä, ja pakkaset näyttävätkin osuneen Yhdysvaltoihin. Viime päivinä uutissivustot ovat täyttyneet upeista kuvista Niagaran putouksista. Kanadan ja Yhdysvaltain rajalla sijaitsevat kuuluisat vesiputoukset ovat nimittäin osittain jäässä, ja se on komeaa katseltavaa.

Timen mukaan elohopea on käynyt alimmillaan noin 25 astetta nollan alapuolella. Vaikka pakkanen paukkuu, jäätyneet putoukset ovat silti kiinnostaneet turisteja tavalliseen tapaan. Katso esimerkiksi NBC:n video aiheesta täältä.

Historiallinen draama Synkin hetki suhtautuu kritiikittä sankariinsa Winston Churchilliin.

Eletään vuoden 1940 toukokuuta ja toinen maailmansota riehuu Euroopassa. Englannissa ollaan tyytymättömiä pääministeri Neville Chamberlainiin. Hänen tilalleen valitaan Winston Churchill, jolla riittää vihollisia. Churchillillä on edessään mahdottomalta vaikuttava tehtävä: pysäyttää Hitlerin voittokulku.

Englantilainen ohjaaja Joe Wright muistetaan parhaiten loisteliaista pukudraamoistaan, kuten Keira Knightleyn tähdittämä Anna Karenina vuodelta 2012. Hänen uutuusdraamansa Synkin hetki tarjoaa sekin pienintä yksityiskohtaa myöten hiottua ajankuvaa.

Puvustaja Jacqueline Durran loihti myös Wrightin läpimurtoelokuvan, vuonna 2005 ilmestyneen Ylpeys ja ennakkoluulo -filmatisoinnin, häikäisevän puvustuksen. Churchillin aloittaessa pestinsä sota ei ollut tuhonnut Englannin kansantaloutta. Niinpä myös tavallisilla naisilla oli vielä varaa tyylikkäisiin asukokonaisuuksiin. Eniten vaivaa Durran on kuitenkin nähnyt Kristin Scott Thomasin näyttelemän Winstonin vaimon Clementine Churchillin tyyliin, jonka asua täydentää aina elegantti hattu tai hiuskoriste.

Pääroolia esittävällä Gary Oldmanilla oli työtä muuntautua Churchilliksi. Oldman on laiha, kun taas pääministeri oli virkaan astuessaan suorastaan muhkeassa kunnossa. Maskeeraaja Kazuhiro Tsuji onnistui taikomaan Oldmanille uskottavan kaksoisleuan. Yhdennäköisyyttä Churchillin kanssa Tsuji ei ole kuitenkaan tavoittanut. Oldman on Oldman, vain vanhempana ja tuhdimpana.

Elokuva pönkittää kuvaa Churchillistä suurmiehenä, sankarina, joka onnistui yksin pelastamaan Britannian – ja siinä sivussa koko Euroopan – Hitleriltä. Historiantutkimus suhtautuu Churchilliin kriittisemmin. Joidenkin näkemysten mukaan pääministeri ei ollut mikään nerokas strategi. Voitto saavutettiin pikemminkin Churchillistä huolimatta kuin hänen ansiostaan. 

Synkin hetki ***

 

Hugh Jackmanin musikaali The Greatest Showman nostalgisoi viihteen muotoa, jota ei ole ikävä.

P. T. Barnum (1810–1891) rikastui freak show -esityksillä, joissa yleisö sai pällistellä sellaisia ”kummajaisia” kuin parrakas nainen, maailman lihavin mies tai siamilaiset kaksoset. Nykynäkökulmasta viihde ei ollut eettistä: liikakarvoituksesta kärsiviä naisia, sairaalloisen ylipainoisia miehiä tai yhteen kasvaneita kaksosia ei enää pidetä friikkeinä, vaan ihmisiä siinä missä muitakin.

Tämä on Michael Graceyn uutuusmusikaalin The Greatest Showman ongelma. Se kertoo Barnumin (Hugh Jackman) menestystarinan kyseenalaistamatta yhteiskunnan hyljeksimien ihmisten hyväksikäyttöä. Elokuvassa esiintyjät laulavat ja esittävät huikeita tanssikoreografioita. Todellisuudessa ”luonnonoikkuja” oli tapana esitellä häkeissä.

Elokuvan pelastaisi esiintyjien oma näkökulma. Sen sijaan tapahtumat kerrotaan Barnumin kannalta. Asenne on nostalginen: oi niitä aikoja, kun kansa vielä pääsi nauttimaan näin ihmeellisestä viihteestä! ”Friikit” saavat sentään yhden oman laulunumeron, jossa juhlitaan jokaisen oikeutta olla sellainen kuin on. Tai niin kuin Barnum toteaa kenraali Tom Thumbiksi (suom. Pekka Peukaloiseksi) nimeämälleen lyhytkasvuiselle miehelle: ”Jos sinulle joka tapauksessa nauretaan, on parempi ottaa siitä maksu”. Maksusta tosin valui suurin osa Barnumin omaan taskuun.

Moraaliset pohdinnat sikseen. Musikaalinakaan elokuva ei ole katsomisen arvoinen. Voimaballadit ovat laskelmoituja ja tanssikoreografiat jäykkiä. Barnumin vaimoa näyttelevä Michelle Williams on muovinen kuin Barbie ja Barnumin liikekumppania tulkitseva Zac Efron vahamainen kuin Ken. Elokuvasta on turha hakea mitään tunteita. Ilo, riemu ja taika loistavat poissaolollaan. Niin kuin freak show’sta aikanaan.

The Greatest Showman **