Lokakuu on mokakuu. Kansainvälisen epäonnistumisen päivän, 13.10.2013, kunniaksi mokia ihan oikeasta elämästä.

Jokainen mokaa joskus, ja se on ihan okei.

Tähän kannustaa kansainvälinen epäonnistumisen päivä, jolloin mokilleen saa nauraa. Jos joku moka kolkuttelee luurankona kaapissa, tänään on hyvä päivä paljastaa se!

Mitä mieltä olet näistä mokista?

"Olin lähdössä ystäväni kanssa festareille suoraan perjantaivuorosta. Edellinen yö meni muutaman tunnin yöunilla, kun mielessä ei ollut kuin lähtö ja lempibändin näkeminen. Menin töihini valokuvausliikkeeseen ja rupesin vaihtamaan valokuvapaperia kuvakoneeseen. Tehtyäni rutiininomaisesti koko homman, tajusin, että olin suorittanut sen pimiössä, jossa oli kaikki valot päällä... Sinne meni sata metriä käyttämätöntä paperia." Nimim. Ei enää fotoliikkeessä

"Tein sen perinteisen: allekirjoitin paperin, enkä lukenut sitä pienintä printtiä. Lappusessa kysyttiin työpaikkani yhteystietoja. Kirjoitin ne, vetäisin perään allekirjoitukseni ja lähetin tiedot. No, tämä yhteystietojen päivittäminen johonkin hämäräperäiseen kalenteriin maksoikin sitten 900 euroa. Olihan siinä selittelemistä." Nimim. Seuraavalla kerralla tarkempi

"Ompelijaksi opiskellessani tein asiakastyönä suuritöistä historiallista pukua. Pukuun hankittu kallis kangas sisälsi metallikuitua, joka käsittelyn jälkeen ei lopuksi pukua silittäessäni enää oiennut, vaikka tein mitä. Opettajani totesi vain, että tämä olisi pitänyt tajuta jo kangaskaupassa. Jouduin luovuttamaan pysyvästi ryppyisen puvun asiakkaalle." Nimim. Vaatetusalan ammattilainen

"Ravintolassa sain niin hervottoman naurukohtauksen, että pärskin salaattini työkaverini naamalle. Sitä siivotessani kaadoin myös hänen vesilasinsa hänen salaattinsa päälle. Pahinta oli, ettei nauru meinannut loppua, enkä kehdannut sanoa, että marinoitunut sipulin riekale jäi hänen hiuksiinsa haisemaan." Nimim. Nauruterroristi

"Klassikkomokani on heittää jotain tärkeää roskikseen, viedä pussi ulos ja joutua lopuksi kaivamaan monta roskapussia läpi, että tavara löytyy. Yksi tällainen oli tätini lähettämä synttäriraha, 50 euroa, jonka heitin kortin mukana menemään. Istuin jätehuoneessa varmaan vartin penkomassa täpötäyttä roskista. Jostain käytettyjen vaippojen ja tahmeiden mehupurkkien seasta se sitten löytyi." Nimim. Roskisprinsessa

"Lopetin tärkeän työpuhelun sanoihin kiitoksia vaivasta, kun tarkoitin kiitoksia vaivannäöstä. En kehdannut soittaa perään ja korjata." Nimim. Senat sakaisin

Miten sinä olet mokannut? Kerro se kommenteissa!

Lue myös:

Eksynyt pieru ja epäilyttävät lonkat – lue hauskimmat luulotautimokat

Arvaa, kuka mokasi! Muistatko nämä kansalliset epäonnistumiset?

Mäkilegenda Toni Niemisen ja Heidi-vaimon elämässä vaikeat ajat ovat vaihtuneet vauva-arkeen uudessa kodissa. – On käytävä pohjalla ennen kuin onnea osaa arvostaa. 

Ex-mäkikotka, yrittäjä Toni Niemisen, 42, ja Heidi-vaimon, 33, elämässä on uusi onnellinen vaihe. Vielä vuosi sitten tunnelma oli toinen. Heidi oli kokenut kipeän keskenmenon, ja raskauden toiveet tuntuivat murenevan yritys yritykseltä.

Vaikeuksia oli muitakin. Tonin talous oli ajautunut lähes konkurssitilaan, ja parin rahat olivat äärimmäisen tiukoilla. Arki oli toistuvaa riitelyä, syyttelyä, selviytymistä ja pettymyksiä.

Pari oli lähellä erota, mutta nyt kaikki on toisin: Tonin ja Heidin uusperheeseen on syntynyt poikavauva ja elämä on asettunut uomiinsa. Parilla on ennestään neljä tytärtä aiemmista liitoista: Heidillä kaksi ja Tonilla kaksi. 

– Ei onnea osaa oikeasti arvostaa ennen kuin käy todella elämän edessä kontallaan, Toni Nieminen sanoo.

– Kriiseistä tulee perspektiiviä, ja kaikella on tarkoituksensa. Kun saimme solmumme auki ja suhteen oikealle uralle, myös lapsi ilmoitti tulostaan. Kunnioitan ja rakastan Heidiä nyt, jos mahdollista, vieläkin enemmän kuin ennen tätä kaikkea.

Pari miettii syitä eron vuoden takaiseen eron uhkaan:

– Vuosi oli kohtuuttoman raskas. Siihen kun lisätään vielä omaa turhautumista ja väsymystä, ollaan äkkiä väärillä raiteilla. Kyllä meillä räiskyy yhä. Olemme molemmat temperamenttisia, mutta enää emme takerru riidoissakaan lillukanvarsiin, Toni sanoo.

Toni ja Heidi Nieminen kertovat uusperheen arjestaan Me Naisten numerossa 50–51. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

JOUSIMIES

Tärkeintä on, että pääset asioissa eteenpäin. Käy läpi tekemättömien hommien listaa. On oikea hetki muutoksille.

 

KAURIS

Pidä silmät auki työrintamalla, sillä uusia mahdollisuuksia on tarjolla. Nyt kannattaa kiinnostua kaikesta ja olla aktiivinen. Onni on puolellasi.

                

VESIMIES

Tunteesi karkaavat tänään helposti käsistäsi. Älä anna vihan päästä niskan päälle. Tee omaa juttuasi ja auta tilaisuuden tullen muita.

 

KALAT

Neuvottele ja tule vastaan. Jyrkkyys saattaa koitua kompastuskiveksesi tänään. Luota vaistoosi oikeaa ratkaisua hakiessasi.

 

OINAS

Ahkeruus ja kurinalaisuus palkitaan tänään. Työpanoksesi ei jää keneltäkään huomaamatta. Pidä etäisyyttä arvaamattomaan ihmiseen.

 

HÄRKÄ

Älä pidä tunteitasi piilossa. On aika jutella tulevaisuudesta läheisesi kanssa. Yhdessä kehittelette vedenpitävän suunnitelman.

 

KAKSONEN

Suunnittele tulevia reissuja. Myös työelämän siirtoja on syytä miettiä. Mielikuvituksesi lentää ja kantaa sinut kauas.

 

RAPU

Lähde ostoskierrokselle jouluhumuun päästäksesi. On hyvä hetki asioiden hoitamiseen. Kerro avoimesti, mitä odotat ihmissuhderintamalla.

 

LEIJONA

Vältä rahan tuhlaamista tänään. Ääripäistä kannattaa pysyä kaukana. Ylilyönnit johtavat helposti riitoihin kotona.

 

NEITSYT

Opit tänään paljon tarkkailemalla. Lähde tutustumaan uusiin ihmisiin ja pidä hauskaa. On hyvä hetki itsesi kehittämiseen.

 

VAAKA

Älä anna menneisyytesi muodostua taakaksi. Kulje omaa polkuasi välittämättä siitä, mitä mieltä muut ovat. Päädyt tänään fiksuihin ratkaisuihin.

 

SKORPIONI

Ota vaikeatkin asiat käsittelyyn viivyttelemättä. Onnistut vangitsemaan uuden tuttavan mielenkiinnon. Pidä hänet näköpiirissäsi.