”Lapsena minua kiusattiin ylipainon vuoksi – nyt pomo kiusaa työpaikalla. Onneksi minulla on aina ollut ystäviä, jotka ovat auttaneet pahimman yli”, eräs Me Naisten lukijoista kertoo.
”Lapsena minua kiusattiin ylipainon vuoksi – nyt pomo kiusaa työpaikalla. Onneksi minulla on aina ollut ystäviä, jotka ovat auttaneet pahimman yli”, eräs Me Naisten lukijoista kertoo.

Kysyimme lukijoiltamme kokemuksia työpaikkakiusaamisesta. Moneen heistä kiusaaminen on jättänyt elinikäisen arven.

”Jatkuva mustamaalaus, asiattomuudet, väheksyntä ja puhumattomuus ovat ajaneet minut pitkälle sairauslomalle. Sairastan masennusta, joudun käymään kokemusteni takia terapiassa ja työkykyni on osittain menetetty. Elämäniloni on kadonnut.”

Näin kirjoitti nimimerkki Onneton, 43, kun kysyimme Me Naisten lukijoilta kokemuksia työpaikkakiusatuksi joutumisesta. Hän kertoo, että kiusaaminen on jatkunut pitkään.

Onnettoman kokemus ei ole yksittäistapaus. Henkinen väkivalta ja kiusaaminen suomalaisilla työpaikoilla on jopa yllättävän yleistä: Tuoreen työolobarometrin mukaan yli puolet palkansaajista kokee, että töissä esiintyy kiusaamista. 44,7 prosenttia barometria varten haastatelluista kertoi, ettei työpaikalla esiinny kiusaamista ollenkaan.

Kiusaamista kaikilta suunnilta

Me Naisten lukijat ovat tulleet erityisesti pomojen ja työkavereiden kiusaamiksi. Nimimerkki Ruusu, 31, kertoo joutuneensa kiusaamisen uhriksi useasti. Kahdessa eri työpaikassa esimiehet ovat lytänneet ja nöyryyttäneet häntä. Myös kollegat ovat käyttäneet henkistä väkivaltaa häntä kohtaan.

”Ikävät työt lykättiin kysymättä minulle ja työkykyäni arvioitiin.”

– Työkavereiden kiusaaminen näkyi puhumattomuutena, tiedon pihtaamisena ja selän takana haukkumisena. Ikävät työt lykättiin kysymättä minulle ja työkykyäni arvioitiin. Kerran löysin työpaikalta kirjeen, jossa työyhteisö oli käynyt läpi kaiken sen, mikä minussa ja toiminnassani ei heille kelvannut, hän kertoo.

Valehtelua, syrjimistä ja urkkimista

Nimimerkki Minäkö kaiken pahan takana on joutunut koko tiiminsä kiusaamaksi.

– Minua on syytelty asioista, jotka eivät pidä paikkaansa, ja minut on jätetty työyhteisön ulkopuolelle. Minulle ei keskustella, joudun ruokailemaan yksin. Olen todella hämmentynyt, miten tällaista voi tapahtua aikuisten ihmisten kesken, hän kertoo.

”Olen todella hämmentynyt, miten tällaista voi tapahtua aikuisten ihmisten kesken.”

Joskus kiusaaminen vaikuttaa kiusatun lähipiiriinkin.

– Kiusaajani on keksinyt minusta valheita, joita hän on levittänyt ympäri kaupunkia. Hän on esimerkiksi väittänyt, että olen seksisuhteessa esimieheni kanssa. Lisäksi hän on urkkinut kalenterimerkintöjäni, ivannut lapseni sairauksista ja haukkunut kaljupäistä miestäni nutipääksi, hän kertoo nimimerkki B2B-neuvottelija, 29.

”Minulla oli jatkuvasti paha olla”

Kaikki Me Naisten kyselyyn vastanneet kertovat kiusaamisen vaikuttavan elämään kokonaisvaltaisesti. Moni on joutunut elinikäisen arven takia hakeutumaan ammattilaisen pakeille, vaikka kiusaaminen olisikin jo loppunut.

– Kiusaaminen kummittelee edelleen. Pelkään esiintymistä ja puhumista, jos paikalla on enemmän kuin kaksi ihmistä, kertoo Ultimathule, 52.

– Työpaikkakiusaaminen mursi minut ja jätti ikuisen jäljen. Asian takia jouduttiin oikeuteen, ja käsittelyn jälkeen sairastuin traumaperäiseen stressireaktioon ja keskivaikeaan masennukseen. Se vaikutti myös lähipiirini elämään, kertoo nyt uudessa työpaikassa työskentelevä nimimerkki Entinen kiusattu, 47.

Kiusattu voi joutua myös luopumaan työpaikastaan ja sairastua fyysisesti.

”Kiusaaminen pilasi monta vuotta elämästäni.”

– Kiusaaminen pilasi monta vuotta elämästäni. Sen takia jouduin luopumaan työpaikastani, hukkasin haluni elää ja tulin epävarmaksi muissakin ihmissuhteissa. Fyysisesti se näkyi unettomuutena, itkuisuutena ja muistin heikkenemisenä. Edelleenkin minulle tulee stressireaktio, kun ajattelen entistä työpaikkaa, kertoo nyt eläkkeellä oleva Entinen hoitaja, 64.

– Painoni ja verenpaineeni nousi pilviin. Minulla oli jatkuvasti paha olla, kertoo nimimerkki Minäkö kaiken pahan takana.

Miten tilanteen voisi ratkaista?

Työturvallisuuskeskuksen mukaan kiusaamistilanteen selvittämisessä on tärkeintä kuunnella uhria. Tilanne pitäisi käydä läpi perinpohjaisesti. Yleensä asia saadaan selvitettyä sitä paremmin, mitä nopeammin siihen puututaan.

Asiasta on myös keskusteltava suoraan kiusaajan kanssa.

– Kaikki työpaikkakiusaajiksi paikannetut eivät tunnista itseään kiusaajan roolissa. He eivät tunnista toisen ihmisen tunnereaktioita, omaa huonoa työkäyttäytymistään tai pitävät omaa tapaansa toimia syystä tai toisesta oikeutettuna, keskus kertoo.

”Kaikki työpaikkakiusaajiksi paikannetut eivät tunnista itseään kiusaajan roolissa.”

Kiusaamisen kanssa ei missään nimessä pidä jäädä yksin. Siitä kannattaa jutella muiden työkavereiden, työsuojeluvaltuutetun, luottamusmiehen tai terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Myös esimiehillä on velvollisuus puuttua kiusaamiseen.

Jos tilanne menee äärimmilleen, sitä voidaan joutua selvittelemään jopa oikeudessa. Näin kävi nimimerkille Entinen kiusattu.

– Työsuojelu yritti puuttua kiusaamiseen ajoissa. Organisaatiolta ei kuitenkaan saanut kunnon tukea. Työterveyshuolto oli suurin tukeni. Sitä kautta pääsin hetkeksi toiselle osastolle töihin. Lopulta poliisipäällikön kautta tieto välittyi valtakunnansyyttäjävirastoon, hän kertoo.

Vierailija

7 tarinaa, kuinka työpaikkakiusaaminen jättää jäljen: unettomuutta, esiintymispelkoa, masennusta, terapiaa, sairauslomia...

Suomalaisilla työpaikoilla riivaa kateus ja katkeruus. Etenkin naisten keskuudessa tämä näkyy juoruiluna ja eristämisenä. Oma kauhujen kokemukseni oli joutua työpaikkaan, jossa narsistiksi luonnehtimani henkilö lähti pyörittämään työpaikan ilmapiiriä heti alusta saakka, hän keräsi oman hovinsa, joiden kanssa sipistiin yksityiselämääni koskevia asioita, joita tämä oli kaivanut netistä esiin. Siihen se ei jäänyt, vaan samaa yhteyttä hyödyntäen hän murtautui kotitietokoneeseeni ja seurasi elämääni...
Lue kommentti

Vuoristotaudista kärsineet morsian ja sulhanen vaihtoivat häätamineisiin jäisen kiven takana kymmenen asteen pakkasessa. 

Moni naimisiinmenoa suunnitteleva haaveilee destination weddingistä eli häiden järjestämisestä jossakin ihanassa, usein lämpimässä ja eksoottisessa paikassa. 

Myös Australiassa asuvalla suomalaisella Heidi Turusella, 32, oli tällainen haave. Hänen ja australialaisen Tom-puolison, 31, häistä tulikin melkoinen reissu – voisi sanoa destination wedding 2.0. 

Heidi ja Tomi tapasivat vuonna 2013 Australian Queenslandissa. Heidi oli lähtenyt yliopistosta valmistumisen jälkeen reppureissaamaan, päätynyt Aasian-vuosien jälkeen Australiaan ja havitteli uutta viisumia pidentääkseen oleskeluaan Australiassa. 

– Siitä asti olemme olleet yhdessä kuin paita ja peppu, Heidi kertoo sähköpostitse Australiasta. 

Pari alkoi seurustella pian ensitapaamisensa jälkeen, ja vuonna 2015 Tomi kosi Heidiä, kun he olivat viettämässä joulua Suomessa. 

Suunnitelmat käyntiin

Häiden suunnittelu sai sysäyksen helmikuussa 2017, kun Heidin päähän pälkähti idea Mount Everestin -reissusta. 

– Laitoin Tomille viestiä, että kiinnostaako lähteä Everestille tänä vuonna. Tunnin päästä siitä varasin meille lentoliput, ja aloimme innolla suunnitella reissua. 

”Olin aina haaveillut pienistä intiimeistä rantahäistä jossain eksoottisella saarella,”

Pariskunnalta oli jo pitkään udeltu, missä häät pidettäisiin, sillä Tomin perhe asuu Australiassa ja Heidin Suomessa. 

– Idea pitaa häät Everestilla lähti aluksi vitsistä. Sen jälkeen aloimme miettiä, että niistä tulisi kyllä mahtavat häät. Voiko olla hienompaa paikkaa menna naimisiin kun maailman huipulla! Heidi muistelee.

Selvää oli, että kummankaan perhe tai muut läheiset eivät lähtisi hääparin mukaan vuorelle juhlimaan häitä, joten Everestin-reissun jatkoksi päätettiin järjestää pienimuotoinen hääillallinen Koh Samuilla Thaimaassa. 

– Olin aina haaveillut pienistä intiimeistä rantahäistä jossain eksoottisella saarella, Heidi kertoo. 

Häitä ryhdyttiin suunnittelemaan samalle kesälle. Thaimaan hääillalliselle varattiin kaikenlaista valokuvaajasta kukka-asetelmiin, mutta Mount Everestin seremonian suunnitteleminen oli vaikeampaa, sillä vuorella vallitsevia olosuhteita ei voinut tietää varmaksi.

Heidi oli käynyt vuosia sitten Nepalissa Annapurna-vuoriston perusleirissä. Tomilla ei ollut lainkaan kokemusta vuorikiipeilustä. Pariskunta alkoi harjoitella tulevaa koitosta varten Australiassa, mutta siellä heillä ei ollut mahdollisuutta treenata 700 metriä korkeammalla. Happivaje ja siitä johtuva vuoristotauti eivät siis tulleet tutuiksi – vielä. 

Tomi ja Heidi halusivat kiivetä häävarusteineen itsenäisesti, ilman ulkopuolista kantoapua. Heidin avoselkäinen pitsimekko, pitkä huntu ja muu hääasu matkustivat Tomin 25-kiloisessa rinkassa, ja Heidin oma rinkka painoi noin 12 kiloa. 

Vuoristotautinen morsian

Heidin ja Tomin tavoite oli pitää häät Mount Everestin perusleirissä, joka on noin 5 380 metriä merenpinnan yläpuolella.

Parin päivän kiipeämisen jälkeen, kun pariskunta oli saavuttanut 4 000 metrin korkeuden, kumpikin sai vuoristotaudin oireita, kuten päänsärkyä. Erityisesti Heidin olo oli tukala.

– Emme olleet varmoja, selviämmekö huipulle asti. Päätimme aikaistaa häitä päivällä ja kiirehtiä ylös, jotta voisimme aloittaa matkan takaisin. En ollut valmis luopumaan haaveestani mennä naimisiin huipulla, Heidi kertoo.

Lopullisen päätöksen hän ja Tom tekivät Gorak Shepin kylässä muutama sata metriä perusleirin alapuolella. 

– Lounaan jälkeen päätimme, että this is it, tänään mennään naimisiin. Jätimme kaikki muut varusteemme Gorak Shepiin, pakkasimme hääpukumme ja aloitimme patikoinnin Everestin perusleiriin lumisateessa. 

Heidin olo helpottui yllättäen korkeammalle noustessa. 

– Olin kai niin motivoitunut häistä.

”Tavallaan saimme viettää häämatkan ennen hääseremoniaa.”

Kiven takana hääasuun

Ylhäällä odotti yllätys: perusleirissä yli 5 000 metrin korkeudessa oli kyllä muitakin kiipeilijöitä, mutta kukaan heistä ei ollut pystyttänyt paikalle telttaa.

– Meidän ei auttanut muu kuin vaihtaa hääasusteisiin ison jäisen kiven takana. Tom suojasi minua takillaan, kun vaihdoin mekon päälle. Lämpötila oli noin -10 astetta, ja satoi lunta. 

Tom ja Heidi olivat kertoneet muille paikalla olleille menevänsä naimisiin. Kun he ilmestyivät häätamineissaan kiven takaa, lähelle oli kerääntynyt hymyilevä ja häämarssia hyräilevä yleisö. 

Heidi ja Tom lausuivat toisilleen kirjoittamansa häävalat ja vaihtoivat sormukset. 

Yleisö hurrasi, ja sitten otettiin kuvia. 

– Emme kumpikaan kuulu kirkkoon tai ole kovin uskonnollisia, joten seremonia maailman huipulla vuoristossa oli juuri meidän näköisemme juhla, Heidi toteaa. 

Kuvien jälkeen oli aika laittaa retkeilyvaatteet takaisin päälle ja aloittaa patikka alaspäin, takaisin majapaikkaan. 

Seuraavana aamuna Heidi ja Tom nousivat vielä hieman perusleiriä korkeammalle, runsaassa 5 600 metrissä olevalle Kala Pattharin huipulle ottamaan valokuvia. Sää oli niin kylmä, että rinkat jäätyivät, mutta maisemat olivat Heidin mukaan mielettömät. 

Seuraava huippu kiikarissa

Nepalin vuoristoisista maisemista tuore aviopari lensi Koh Samuille Thaimaahan. Siellä molempien perheet olivat mukana hääjuhlassa, ja Heidin isä saattoi saattaa Heidin alttarille – tai siis rantaan, jossa seremonia järjestettiin – kuten Heidi oli toivonut. 

Heidi oli alun perin ajatellut laittavansa meikin ja kampauksen myös Everestin-seremoniaa varten, mutta vuoristotaudin takia se jäi tekemättä. Thaimaassa aviopari pääsi nauttimaan spa-hoidoista ja laittautuminenkin onnistui paremmin. 

Kuva: Cherry May Ward Photography
Kuva: Cherry May Ward Photography

Reissuhäiden jälkeen Heidi ja Tom eivät lähteneet erilliselle häämatkalle. 

– Tavallaan saimme viettää häämatkan ennen hääseremoniaa, Heidi sanoo patikoinnista Everestille. 

– Yövyimme erittäin vaatimattomissa paikoissa matkan varrella ja nautimme joka hetkestä ilman puhelimia ja sosiaalista mediaa. 

Häiden jälkeen pariskunta palasi arkeen Australiassa. 

– Vuorilla patikointi haasteineen toi meitä entistäkin lähemmäs toisiamme ja synnytti varsinaisen vuoristokuumeen. Suunnittelemme jo seuraavaa reissua Nepaliin ja kartoitamme seuraavaa valloitettavaa huippua, Heidi kertoo. 

Dokumentissa nähdään korvaushoidossa käyviä selviytyjiä, joille pienet onnistumiset ovat suuria askelmia.  Kuva: Yle kuvapalvelu
Dokumentissa nähdään korvaushoidossa käyviä selviytyjiä, joille pienet onnistumiset ovat suuria askelmia. Kuva: Yle kuvapalvelu

Charlotte Lindroosin uudessa dokumentissa seurataan Miaa ja Jenniä. Kokevatko he  tehneensä oikean ratkaisun luovuttuaan lapsistaan?

IS TV-LEHTI: Kahden suomalaisen naisen tarinat avaavat sitä syvyyttä, johon päihderiippuvaisuus ja masennus uhkaavat pudottaa, vaikka vuosien jälkeen jo näyttäisi paremmalta. Molemmat, Mia ja Jenni, ovat joutuneet luopumaan lapsistaan, ja se on jättänyt syvän jäljen.

Charlotte Lindroosin uudessa dokumentissa lapset eivät ole estradilla, mutta heihin liittyy se, kuinka nousu synkästä kuilusta on kummankin naisen kohdalla tapahtunut. Toki katsotaan myös syihin, miksi kuiluun on kompastuttu: amfetamiini, heroiini, itsetuhoisuus, masennus, rikkonaiset perheet.

Esimerkiksi Mialla, joka kuvailee heroiinia suureksi rakkaudekseen, on muistoja, joissa hän tyttösenä meni kertomaan baariin äidille ja isäpuolelle itkevästä pikkusiskosta. Isäpuoli kantoi raivostuneena kotiin tukasta roikottaen.

Jenni taas masentui lapsensa syntymän jälkeen, eikä osaa pitää haluamallaan tavalla yhteyttä nyt jo murrosikäiseen tyttäreensä. Hän pelkää, mitä tälle on äidistä kerrottu. Koiraa hellivällä Jennillä on kuitenkin unelmia liittyen lapsiin, ja ne auttavat jaksamaan.

Dokumentissa nähdään korvaushoidossa käyviä selviytyjiä, joille pienet onnistumiset ovat suuria askelmia. Kun on kokenut huumepumpulin, on merkityksellisten tunteiden löytäminen perusasioista hankalaa ja erilaista mutta täysin pakollista.

Kokevatko Mia ja Jenni tehneensä oikean ratkaisun luovuttuaan lapsistaan? Hyvin valittu musiikki syventää toivon tunnelmaa mutta muistuttaa myös elämän arvaamattomuudesta.

Docstop: Piikki sydämessä, TV1 ti klo 20.00