Hanna Laukkanen alkoi säästää, kun hän keksi, mistä unelmoi. Kuva: Colourbox
Hanna Laukkanen alkoi säästää, kun hän keksi, mistä unelmoi. Kuva: Colourbox

Tulot alle 2 000 euroa kuussa. Aikaa kolme ja puoli kuukautta, säästötavoite 6 000 euroa. Näin se kävi.

Unelma matkasta. Se sai aikaan elämänmuutoksen.

Olen aina ollut kaukokaipuinen nainen, ja viime toukokuussa kaipasin jälleen vaihtelua. Päätin, että lähden töihin ulkomaille viideksi kuukaudeksi ja kohteeni olisi Yhdysvallat ja San Diego, Kalifornian lämpimin paikka.

Kesän aikana suunnittelin reissuni. Menisin työharjoitteluun toimittajaksi San Diego Community News Groupiin. Mietin meno- ja paluupäivän ja otin selvää Kalifornian hintatasosta. Elokuussa ynnäsin viiden kuukauden kulut: maksun työnvälitysfirmalle, viisumit, lentoliput ja käyttörahan Kaliforniassa. Selvisi, että minun on säästettävä 10 000 euroa.

Käytännössä minun piti karsia menoistani aivan kaikki ylimääräinen. Ajattelin, että syksystäni tulee kurjaa kituuttamista.

Aivan ensimmäiseksi irtisanoin vuokra-asuntoni Kainuussa. Muutin 300 kilometrin päähän isoäitini luo hänen omakotitaloonsa ja menin töihin paikalliseen lehteen. Isoäitini kanssa asuminen helpotti urakkaani valtavasti: säästin asuin- ja ruokakustannuksissa 4 000 euroa.

Vielä loppusumma 6 000 euroa kuulosti valtavalta, enkä aluksi uskonut, että säästäminen olisi minulle edes mahdollista. Käytännössä minun piti karsia menoistani aivan kaikki ylimääräinen. Ajattelin, että syksystäni tulee kurjaa kituuttamista.

Olin väärässä. Kolme ja puoli kuukautta myöhemmin olin säästänyt tililleni tarvitsemani summan.

Missä onni luuraa?

Koska summa oli niin suuri, koko elämänasenteeni piti muuttua.

Olin malliesimerkki länsimaalaisesta, joka kuluttaa lähes kaikki varansa. Kuukauden palkasta ei jäänyt säästöön mitään. Luottokortti oli aina miinuksella vähintään 400 euroa, ja opintolainaa oli kertynyt seitsemässä vuodessa 14 000 euroa. Ostin tavaraa vain shoppailun ilosta. Saatoin lähteä vaateostoksille, vaikkei minulla olisi ollut varaa, enkä edes ehtinyt käyttää kaikkia vaatteitani.

Säästämiseen perehtyneen tietokirjoittajan Antti Rinta-Lopin mukaan moni sitoo onnellisuuden tunteen materiaan.

– Kun saan tuon, olen onnellinen, he ajattelevat. Kannattaa kysyä itseltään, miksi oikeasti haluan tavaraa? Kun itse oivalsin, missä onni lymyää ja mitä elämältäni haluan, tajusin, että millään ostettavalla jutulla en pääse näitä asioita lähemmäksi. Ostaminen ei tuota minulle tuskaa, mutta mitään hinkuakaan siihen ei ole, Rinta-Loppi pohtii.

”Kun pystyy säästämään, järki voittaa tunteet.”

Psykologian emeritusprofessorin Markku Ojasen mukaan nykyaika pursuaa ostamisen ja kuluttamisen mahdollisuuksia. Meille luodaan kuva, että jos emme kuluta, jäämme vaille jotakin.

– Ostaminen tuottaa suurta mielihyvää, joka haihtuu nopeasti, mutta säästäminen tuo pientä mielihyvää, kun rahaa kertyy pikkuhiljaa. Ongelma on, että välitön mielihyvä on usein vahvempi kuin tulevaisuuden mielihyvä, jota joutuu odottamaan. Kun pystyy säästämään, järki voittaa tunteet, Ojanen sanoo.

Elämä hukassa, rahat hukassa

Olen ollut sitä tyyppiä, joka ahdistuu, jos ei saa asioita hoidetuksi nopeasti. Siksi en tehnyt hintavertailuja tai miettinyt, miten paljon rahaa kuluu. Menin esimerkiksi yksityiselle hammaslääkärille, koska kunnalliselle jonotusaika oli viikkoja.

Säästämättömyys voi olla merkki siitä, ettei tiedä, mitä haluaa, eikä tavoittele unelmiaan.

Tavallaan koko elämänhallintani oli hukassa, ja samalla myös talouteni.

Antti Rinta-Loppi sanoo, että säästäminen onnistuu, jos on tavoite, esimerkiksi asunto, matka tai hyvä eläke. Säästämättömyys voi olla merkki siitä, ettei tiedä, mitä haluaa, eikä tavoittele unelmiaan. Tunnistin itseni tästä: elämäntapani oli hosuva ja harkitsematon, enkä lopulta ollut tyytyväinen mihinkään.

– Säästöillä voi toteuttaa yhä enemmän unelmiaan.

Nyt minulla oli unelma ja tavoite. Tein itselleni rehellisen, lähes inhorealistisen budjetin Word-dokumenttiin ja päiväkirjaani. Kirjasin ylös kaikki tuloni ja laskin, miten paljon voin käyttää viikon menoihin. Myöhemmin tutustuin pankkini mobiilisovellukseen Pivoon, joka näyttää reaaliaikaisesti, mihin käytän rahaa.

Eniten rahaa kuluu asumiseen, ruokaan ja liikkumiseen. Jos niitä kuluja pystyy muuttamaan, säästöön jää sievoisia summia.

– Kun muutin kimppakämppään, asumiskustannukseni laskivat 20 prosenttia. Auton omistaminen saattaa maksaa jopa 5 000 euroa vuodessa, ja siksi suosin joukkoliikennettä, Rinta-Loppi sanoo.

Rahkaa ja kimppakyytejä

Ensimmäinen säästöviikko oli pahin. Kun ihminen on jostakin riippuvainen, aivot haluavat ihmisen palaavan vanhaan elämäntyyliin. Niin minunkin aivoni sanoivat, että ei se haittaa, jos rahaa palaa. Asensin Kalifornian hiekkarantojen kuvan tietokoneeni näytölle muistuttamaan joka aamu, että kyllä haittaa.

Aloin ajatella jatkuvasti, että budjettini on nolla euroa.

Ryhdyin muuttamaan ajattelutapaani muutenkin.

Aloin ajatella jatkuvasti, että budjettini on nolla euroa. Ostin vain elintärkeitä juttuja, kuten lääkkeitä ja bensaa. Muita pakollisia kuluja olivat autovakuutus ja 500 euron veromätkyt.

Ryhdyin käyttämään käteistä kortin sijaan. Kun maksoin seteleillä, näin konkreettisesti rahanmenon. Kortti oli minulle kuin rahalähde, joka jää aina maksamisen jälkeen itselle, kun taas setelit ja kolikot eivät tule enää takaisin.

Aamupalaksi söin kaurapuuroa rahkan ja itsepoimittujen marjojen kanssa, lounaalla nautin eväsleivät, illalliseksi popsin herkullista salaattia, kanaa, lihaa ja perunoita, joita isoäitini oli valmistanut, ja ennen nukkumaanmenoa söin hedelmiä. Ruokamenoissa säästin 1 700 euroa, koska asuimme yhdessä isoäitini kanssa.

Työpaikkalounaista luopuminen oli koko säästökuurissa ikävintä.

Työpaikkalounaista luopuminen oli koko säästökuurissa ikävintä. Minun budjetillani ei ollut varaa käydä ravintolassa lounaalla. Tunsin, että jään jostain hyvin olennaisesta paitsi, kun en voinut jutella mukavia työkavereiden kanssa.

Pidin nollabudjetin myös joululahjoissa. Annoin lahjaksi omia hyväkuntoisia tavaroitani, löysin kirpputorilta aarteita ja tein lahjoja itse. Näin neljääntoista lahjaan kului vain 32 euroa.

Kirppikselle ja malliksi

Toinen muutos oli se, että aloin seurata kulujani. Huomasin, että puhelinliittymäni oli minulle vääränlainen, koska tarvitsin vain vähän puheaikaa. Muutin puhelinliittymäni yli puolet halvempaan. Tein samoin vakuutuksilleni, joista maksoin ylihintaa. Näin säästin 220 euroa.

Inventoin kaikki tavarani, jätin vain tarpeellisen ja myin loput nettipalstoilla.

Kolmanneksi aloin hankkia lisätuloja. Budjettini paljasti, ettei pelkkä säästäminen riittäisi. Hankin töitä sählykerhon ohjaajana ja maalauskurssin muotokuvamallina. Näin tienasin 400 euroa.

Sain lisätuloja myös myymällä omaisuuttani. Inventoin kaikki tavarani, jätin vain tarpeellisen ja myin loput nettipalstoilla. Vaatteeni, huonekaluni, vanhat pelini, koruni ja astiani olivat hyväkuntoista ja menivät kaupaksi nopeasti. Niistä jäi käteen 300 euroa.

Kun vein tavaroitani myyntiin kirpputorille, aluksi minun teki mieleni ostaa itselleni kivoja talvivaatteita. Hypistellessäni muistin, kuinka paljon minulla on niitä ennestään, ja peräännyin.

Epätoivo elämän loppumisesta

Säästäminen ei ole vaikeaa tai ikävää, mutta se ei silti kiinnosta kovinkaan monia suomalaisia. Antti Rinta-Lopin mukaan luotamme liikaa siihen, että hyvinvointiyhteiskunnassa asiat järjestyvät, vaikka oma elämäntilanne olisikin huono. Siksi monilla ei ole taloudellista puskuria esimerkiksi sairauden tai työttömyyden varalle.

”On kalvava tunne siitä, että jos ei heti osta ja kuluta kaikkea, elämä on vajavaista.”

Antti Rinta-Loppi on törmännyt asenteeseen, että kulutus on elämisen arvoisen elämän mittari.

– On kalvava tunne siitä, että jos ei heti osta ja kuluta kaikkea, elämä on vajavaista. Mutta silloin elämä nimenomaan jää elämättä. Lisäksi huonosti hoidettu talous vie syvemmälle stressiin ja tyytymättömyyteen.

Heti kaikki tänne nyt -elämänasenne kielii Rinta-Lopin mukaan tyytymättömyydestä omaan elämään, jolloin tyydytystä haetaan ulkopuolelta. Rahankäytössä näkyy arvomaailma: ihminen käyttää rahaa siihen, mikä hänelle on tärkeää.

Minulle hankalimpia olivat vapaaillat ystävien kanssa. En halunnut käyttää paljon rahaa baari-iltaan. Siksi joskus tunsin olevani ilonpilaaja kysellessäni pääsymaksuista tai tilatessani halvimman juoman. Ystäväni olivat kuitenkin ymmärtäväisiä ja tiesivät, miten iso urakka minulla oli edessä.

Eikä tässä vielä kaikki!

Seuraavaksi luovuin kuukausittaisista kampaaja-, kosmetologi-, hieroja- ja kuntosalikuluista. Ne oli helppo hylätä, koska tiesin, että luopuminen on väliaikaista. Säästin niistä 150 euroa kuussa.

Käytännössä palveluista luopuminen oli vaikeaa, sillä pidin niitä itsestäänselvyytenä. Kaipasin kunnon salitreeniä ja kampaajan kanssa jutustelua. Ikävintä oli luopua ammattihierojalla käynneistä, koska toimittajan työssä niskat ovat alituiseen jumissa.

Minulla oli tapana käyttää eniten rahaa vapaa-aikaan: noin 400 euroa kuukaudessa kului juhlimiseen, huveihin ja matkustamiseen. Rakastan elokuvia, konsertteja, pitkiä juhlia ja ystävien luo matkustamista.

Loppujen lopuksi käytin säästökuurini aikana viikossa 50–100 euroa.

Syyskuussa sovin itseni kanssa, että teen syksyn ajan enemmän töitä ja huvittelen sitten vasta Yhdysvalloissa. Otin ilon irti ilmaisista elokuva- ja tanssinäytöksistä, pidin netin avulla yhteyttä kaukaisiin ystäviini ja juhlin paljon vähemmän, eli noin kerran kahdessa kuukaudessa.

Karsin myös muita kuluja. Kävelin ja pyöräilin autoilun sijaan. Kun minulla oli tapaaminen toisessa kaupungissa, etsin netistä kimppakyydin. Lisäksi korjasin kaikki rikki menneet vaatteeni ja tavarani sen sijaan, että olisin ostanut uutta. Näillä tavoilla säästin 2 000 euroa.

Loppujen lopuksi käytin säästökuurini aikana viikossa 50–100 euroa.

Kohti uusia unelmia

Hyvin usein ostamme rahalla helppoa elämää: vaatteet uutena, auton liikkumiseen, lapsille koko huoneen täydeltä leluja. Antti Rinta-Loppi muistuttaa, että helppo elämä tekee meistä tietyllä tavalla laiskoja ja turruttaa.

– Oman talouden miettiminen saa aikaan positiivisia muutoksia, kun ihminen liikkuu, tekee enemmän itse ja tuntee mielihyvää elämänhallinnan lisääntymisestä.

Säästökuurini sai minut ymmärtämään, että säntäily ja rahan käyttäminen niin sanottuun turhuuteen on myös elämän hukkaamista. Nyt osaan tarkkailla ja hallita elämääni. Se tuntuu hyvältä. Toivon, että muuttunut asenteeni rahaa kohtaan pysyy.

Säästökuurini sai minut ymmärtämään, että säntäily ja rahan käyttäminen niin sanottuun turhuuteen on myös elämän hukkaamista.

Jatkuva unelmani on matkustaa eri puolille maailmaa. Siksi aion jatkaa säästäväistä elämäntapaani. Ymmärrän, että tavara ei tuo onnea, vaan sitoo ihmistä.

Minulla ei ole enää kiire tehdä päätöksiä, vaan teen ne harkitusti. Olen alkanut kilpailuttaa tarjouksia ja etsiä edullisinta vaihtoehtoa. Ostamistani hillitsee helppo kikka: Kaupassa harkitsen, tarvitsenko tuotetta todella. Sitten poistun kaupasta, ja jos vielä seuraavana päivänä mietin tavaraa, on se minulle tarpeellinen.

Rahani kuluvat ruokaan, matkustamiseen ja elämyksiin, joista jää muistoja. Ja toisin kuin tavara, ne ovat ikuisia.

 


Unelmaelämääni San Diegossa.

 

 

Näin säästöt kertyivät:

Ruoka: 1700 €

Muutokset vakuutuksissa ja puhelinsopimuksissa: 220 €

Juhlinta, vapaa-aika: 1500 €

Matkustuskulut (vaihto kimppakyyteihin ja julkisiin): 500 €

Kuntosali-, kampaaja- ja hierojakäynnit: 500 €

Säästöt joululahjoissa: 500 €

Sivutuloja mallin- ja ohjaajantöistä: 400 €

Omaisuuden myyntitulot: 300 €

Yhteensä: 5 620 €

Uusi sarja Yliopistollinen eläinsairaala näyttää erilaisia hoitotoimenpiteitä lemmikeille, joista omistajat haluavat pitää hyvää huolta. Ensimmäisessä jaksossa selvitellään koiraneidin kiusallista vaivaa.      

IS TV-LEHTI: Leikkauspöydällä on tiibetinspanieli, jolta otetaan koepalaa maksasta. Jos ei ole itse terveydenhoidon ammattilainen, niin leikkauksen katsominen on usein vaikeaa, oli operaation kohteena ihminen tai eläin – kuten tässä tapauksessa.

Uusi sarja Yliopistollinen eläinsairaala näyttää erilaisia hoitotoimenpiteitä lemmikeille, joista omistajat haluavat pitää hyvää huolta.

– Omistajan kannattaa luottaa itseensä. Osa lemmikeistä osaa peittää huonon kunnon, mutta jos eläimen kanssa tulee olo, ettei kaikki ole niin kuin pitää, on asia hyvä tutkituttaa. Ja vaikka eläin ei valita, mutta esimerkiksi ontuu, niin onhan se oire jostain, sisätauteihin erikoistunut eläinlääkäri Jenni Sukura sanoo.

Alkujaksossa eläinsairaalaan tuodaan weimarinseisoja Elsa, jolla on virtsaamisongelmaa. Vaikka omistaja tietää sen voivan olla ohimenevää, hän tahtoo, että nuori koira tutkitaan kunnolla vakavan taudin poissulkemiseksi.

Ohjelmassa mukana oleva Jenni Sukura on ollut töissä Viikin Yliopistollisessa eläinsairaalassa vuodesta 2012. Sitä ennen hän työskenteli pienemmillä klinikoilla.

– Eläinsairaalassa on runsaasti erityisosaajia, joiden kanssa on hyvä neuvotella eri potilastapauksista. Omaan alaan keskittyminen on myös helpompaa kuin pienellä vastaanotolla, hän kuvailee.

”Viikissä huomasin, että sisätautien selvittäminen ja niiden hoito ovat salapoliisityötä melkein kuin House-sarjassa.”

Pieneläinlääkäriksi Sukura halusi, sillä hän on koiraihminen. Kotona on kaksi parsonrussellinterrieriä.

– Viikissä huomasin, että sisätautien selvittäminen ja niiden hoito ovat salapoliisityötä melkein kuin House-sarjassa, ja ala alkoi kiinnostaa erikoistumismielessä.

Jenni Sukura kertoo, että hänen eksoottisimpia hoidokkejaan ovat olleet joutsenet. Hänen aviomiehensä, eläinlääkäri Okko Sukura puolestaan sai viime joulun alla hoidettavakseen todellisen erityistapauksen, kun Helsingin Sea Lifen sähköankerias Raipe nielaisi taskulampun. Raipen hoito vaati melko erikoisia toimenpiteitä, sillä sen tuottama sähkövirta on hyvin voimakas. Okko Sukura on vaimonsa tavoin mukana uudessa ohjelmassa.

Suomalaisessa eläinsairaalasarjassa meno on ulkomaisiin versioihin verrattuna asiallista, eivätkä tilanteet kuohu. Maallikko voi ihmetellä, miten eläinlääkäri pysyy rauhallisena, kun esimerkiksi pitää lopettaa lemmikin elämä.

– Ilman tunteita ei kukaan eläinlääkäri selviä työstään. Mutta jos eläin on vakavasti sairas, ja ennuste kertoo kärsimyksestä, on sillä oikeus saada lähteä elämästä rauhassa. Eläin ei osaa suunnitella tulevaisuutta ja toivoa, että jospa tästä vielä paranisi. Sillä on rajattu todellisuus, ja se voi olla pelkkää kipua.

Yliopistollinen eläinsairaala, TV2 klo 20.00

Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain nainen haluaa naimisiin ja järjestää häät.

”Alkuruualle ja pääruualle annan kahdeksan, kakulle seitsemän. Toivottavasti omissa häissä kakku ei ole yhtä kuiva.”

Hääpuku taas on vähän liikaa kaikkea, liikaa ruusua, rypytystä ja nauhaa.

”Se näytti roolipuvulta. Prinsessapuvulta jostain näytelmästä.”

”Ehkä olisi ollut järkevämpi valita itselle sopiva puku eikä ottaa toisen valitsemaa ja itselle sopimatonta pukua.”

Armoa ei anneta, vaikka morsian on päättänyt mennä naimisiin edesmenneen serkkunsa hääpuvussa ja kunnioittaa eleellä tämän muistoa.

Livin Neljät häät Suomi -ohjelmassa neljä naista kiertää vieraina toistensa häissä ja pisteyttää tarjoilut, hääpuvun ja ohjelman.  Häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä. Ei, vaikka suuri osa suomalaisista avioliitoista päättyy eroon hulppeista hääjärjestelyistä huolimatta.

”Livin Neljät häät Suomi -ohjelman häissä vain puitteilla on väliä, ei sisällöllä.”

Asetelma on niin kulunut ja vanhanaikainen kuin voi olla. Morsiamille häät ovat esitys ja koko siihenastisen elämän huipennus, naispuolisille vieraille mahdollisuus päästä koulukiusaajamaiseen sävyyn arvostelemaan ja vertailemaan omaa prinsessapäivää muiden suoritukseen.

Ja sitten sulhaset. Mitä niistä? Ai niin, hekin liittyvät jotenkin häihin ja avioliittoon. Formaatin keksijöiden mielestä kuitenkin vain hyvin etäisesti, sillä heitä ei ohjelmassa huomioida juuri mitenkään.  Ilmeisesti 2000-luvun Suomessa vain morsian haluaa ehdoin tahdoin naimisiin ja järjestää häät. Hääjuhla on morsiamen ja ylipäänsä naisten show, sulhaset ja miehet ovat häissä mukana lähinnä pakotettuina statisteina.

Ohjelma on toki viihdettä ja tosi-tv:tä puhtaimmillaan, mutta ei ole ihme, jos avioliitto vaikuttaa fiksuista nykynaisista melko kulahtaneelta touhulta.