16-lapsisen suurperheen äidin Päivin mukaan lestadiolaisvanhempien väsymyksestä on tehty kielletty tunne. Päivi tai hänen perheensä ei esiinny kuvituskuvassa (Shutterstock).
16-lapsisen suurperheen äidin Päivin mukaan lestadiolaisvanhempien väsymyksestä on tehty kielletty tunne. Päivi tai hänen perheensä ei esiinny kuvituskuvassa (Shutterstock).

Tällä viikolla ilmestyvä Usko, toivo, raskaus -kirja on nostanut taas esille vanhoillislestadiolaisuuden ja siihen liittyvät ongelmat, kuten suurperheen pyörittämisestä johtuvan uupumuksen. – Arki on haastavaa, mutta ei sietämätöntä, 16 lapsen lestadiolaisäiti Päivi Tuomivaara kertoo.

Helsingin Sanomat kirjoitti viikonloppuna uudesta Usko, toivo, raskaus -kirjasta, joka kertoo vanhoillislestadiolaisten suurperheiden raskaasta arjesta.

– Rukoilin Jumalaa, että miksi annat minulle näin suuren perheen, vaikken enää jaksa. Olin kateellinen pienemmille perheille, joiden elämä oli hallinnassa. Omani oli ihan levällään. Vaikka saimme apua, uupumus oli lopulta niin valtava, että toivoin vain kuolevani pois, 11 lapsen äiti ja  kirjan toinen kirjoittaja Vuokko Ilola kertoo Helsingin Sanomissa. Ilola erosi herätysliikkeestä kolme vuotta sitten.

Mitä mieltä 16 lapsen lestadiolaisäiti, oululainen Päivi Tuomivaara, 42, on arjestaan?

– Kukaanhan ei uskoisi, jos yrittäisin väittää, että tämä on pelkästään ihanaa. Sitä elämä ei ole koskaan kenelläkään. Arki on haastavaa, mutta ei sietämätöntä, tai sellaista, josta ei selviäisi.

Usko, toivo, raskaus -kirjaan haastateltujen lestadiolaisvanhempien tavoin myös Päivi on ollut väsynyt ja uupunut. Kolmetoista hänen lapsistaan asuu vielä kotona.

Päivin mielestä lestadiolaisperheiden ryöpytys mediassa on luonut suunnattomasti paineita.

– Jos ihmisellä on liikaa haasteita, hän väsyy. Nyt meidän (lestadiolaisvanhempien) väsymyksestämme on tehty kielletty tunne. Emme saisi väsyä. Tällainen voi nostaa avunhakemiskynnystä, jos apua tarvitseva pelkää, että ensimmäisenä muokataan hänen vakaumustaan, sairaanhoitajana työskennellyt Päivi sanoo.

"En ole uupunut lasten takia"

Usko, toivo, raskaus -kirjasta käy ilmi, että moni lestadiolaisvanhempi on toivonut, että lapsia ei syntyisi enää lisää, mutta käytännössä näin ei ole tapahtunut ehkäisykiellon takia.

– Minä ajattelen, että perhe-elämästä johtuvaa uupumusta voi hoitaa muullakin tavalla kuin käyttämällä ehkäisyä. Hyvin harvoin uupumukseni syy on ollut lapsissa, vaan esimerkiksi yllättävässä elämäntilanteessa.

Kun Päivin mies loukkaantui lasketteluonnettomuudessa, koko perhe pelkäsi menettävänsä isän.

– Näissä tilanteissa äiti voi tehdä vähän vähemmän. Joskus meillä käy siivooja tai vien pyykit pesulaan. Minä olen saattanut joskus haukata liian ison palan elämässäni, esimerkiksi ryhtymällä remonttiprojektiin yksin. Olen ajatellut, että selviän asioista, mutta jossain vaiheessa minun on pitänyt tunnustaa, että olen tehnyt virhearvion.

Tärkeintä Päivin mielestä on, että lapset ovat perheen yhteinen juttu, ei vain äidin.

– Se, miten perheissä jaksetaan, on perheen yhteinen asia. Puolisoiden välisellä avoimella keskustelulla ja keskinäisellä kunnioittamisella ja arvostuksella saadaan paljon aikaan. Se on se, josta ammennan voimani. Joku voisi ajatella, että pyöritän yksin perheemme arkea, koska en käy töissä. Olemme kuitenkin tasavertaisia ja hoidamme perhettä mieheni kanssa.

"Lapsi on lahja"

Päivin mukaan elämä on opettanut hänestä nöyrän.

– Lähipiirissäni on perheitä, joissa ei ole ollenkaan lapsia. Minun on vaikea kohdata heitä, koska perheemme on niin suuri. Tiedän, kuinka vaikea asia se on heille.

Hän on kokenut myös surua. Päivin sisko kuoli nuorena, ja yksi hänen lapsistaan meinasi kuolla hukkumalla.

– Tällaiset elämänkokemukset ovat olleet rankkoja, mutta opettaneet, että lapsi on lahja. Niitä ei tehdä tekemällä, anneta kaikille vanhemmille tai pidetä loppuelämää. Kaikkea voi sattua.

– Olen luonteeltani sellainen, että näen ilot ja positiiviset asiat päällimmäisinä. Huolia ja murheita on aina, mutta elämä on näyttänyt, että uskomattomistakin tilanteista selviää. Kaikki on järjesteltävissä. Positiivisuuden turvin jaksaa. Uutisoinnista saa sellaisen kuvan, että uuden kirjan kertomuksissa usko ahdistaa, mutta minulle se on ollut vaikeissakin tilanteissa voimavara.

Lue myös:

Lestadiolainen naispappi: "Naisen asemasta on tärkeää puhua"

Kielletty hedelmä kertoo lestadiolaistyttöjen vapaudenkaipuusta

Uusissa jaksoissa juontaja Sofia Rågenklint saa vetoavukseen koomikko Anders ”Ankka” Johanssonin.

IS TV-LEHTI:  Eläinmaailman moninaisuutta tarkasteleva ruotsalainen tietopaketti Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa (Djursjukhuset, 1997–) jatkuu keväällä 2016 valmistunein jaksoin. Visuaalisestikin runsas sarja tutustuu eläinlääkärien työn monipuolisuuteen sekä Ruotsissa että kauempana. Tämän kauden eksoottinen kohde on eteläinen Afrikka.

Uusissa jaksoissa juontaja Sofia Rågenklint saa vetoavukseen koomikko Anders ”Ankka” Johanssonin, joka juontaa sarjaa vuoden 2008 jaksoista tutulla hurtilla huumorilla, mutta asiaa unohtamatta.

On hellyttävää huomata, että lemmikeistä pidetään hyvää huolta.

Itsensä täysillä likoon pistävä Ankka vetää jokaisessa jaksossa toistuvia osuuksia. Ankan kalat -osiossa hän sukeltelee vaarallisten evällisten keskellä. Nordens Ark -eläintarhassa hän oppii, kuinka harvinaisia eläimiä suojellaan. Ankan kissa & koira -pätkässä hän ottaa selvää, miksi hänen omat lemmikkinsä käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Viikon Ankassa hän ottaa lyhyesti esille jonkin mielenkiintoisen eläinknopin.

Ensimmäisessä jaksossa Ankka ottaa lisäksi selvää hevosten dopingtesteistä. Rågenklint puolestaan seuraa Namibiassa, kuinka gebardeja palautetaan takaisin luontoon. Ruotsissa hän tutustuu häntäänsä kipuilevaan kissaan ja syöpää sairastavaan mäyräkoiraan.

Näissä kohtauksissa on hellyttävää huomata, että lemmikeistä pidetään hyvää huolta.

Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa, TV2 pe klo 16.00

Natalia Baer kertoo, että ilman sosiaalisessa mediassa kiertänyttä #MeToo-kampanjaa hän ei olisi saanut ehkä koskaan tietää oman lapsensa epäasiallisesta kohtelusta.

Tällä viikolla sosiaalisen median ylivoimaisesti suurin puheenaihe on ollut amerikkalainäyttelijä Alyssa Milanon aloittama #MeToo-kampanja. Se on pyrkinyt tekemään näkyväksi, kuinka paljon seksuaalista häirintää, ahdistelua ja väkivaltaa naiset ympäri maailman joutuvat kohtaamaan.

Viikon aikana myös monet suomalaiset ovat jakaneet omia kokemuksiaan häirinnästä ja ahdistelusta. Lue tarkemmin aiheesta tämän linkin takaa.

Vaikka kampanja on saanut paljon kiitosta, se on herättänyt myös paljon kysymyksiä: 

Auttaako somessa huutelu oikeasti ketään? Eikö ahdistelu ole jokaisen henkilökohtainen asia? Leimataanko tässä nyt kaikki miehet sitten ahdistelijoiksi?

Myös helsinkiläinen Natalia Baer, 43, ajatteli aluksi, ettei aio osallistua kampanjan herättämään keskusteluun omilla kokemuksillaan. Hän ei innostunut kampanjan sukupuoliin liittyvästä vastakkainasettelusta eikä halunnut todellakaan leimata kaikkia miehiä häiriköiksi.

Mutta kun tuttujen kertomuksia alkoi tulvia yhä enemmän, Natalian mieli muuttui. Hän kirjoitti oman tarinansa sosiaaliseen mediaan.

Hän kertoi, kuinka vuosia sitten häntä nipisteltiin työpaikalla takapuolesta. Hän kertoi lapsuuden perhetutustaan, jonka luokse oli aina kiusallista mennä, koska hänen kosketuksensa ja puheensa tuntuivat väärältä.

– Kyseessä ei ollut suoraa insestiä tai seksuaalista väkivaltaa. Se oli häirintää, joka rikkoi minun rajojani lapsena. Se tuntui vuosia oudolla tavalla niin häpeälliseltä, etten puhunut siitä kellekään.

Yllättävä juttutuokio

Natalia kirjoitti päivityksensä ennen kaikkea ystävilleen ja tuttavilleen. Siksi hän yllättyikin, kun oma tytär otti asian puheeksi. Alle 15-vuotias tytär kysyi, kuka perhetuttu mahtoi olla ja puhuiko Natalia tapahtuneesta kellekään.

– Kerroin, ettei asiaa käsitelty mitenkään, koska en kehdannut puhua siitä, vaikka olisi ehdottomasti kannattanut. Tämän jälkeen tyttäreni kertoi, että hän on joutunut 10–12-vuotiaana useamman kerran tilanteeseen, joissa tuttu aikuinen  oli tullut liian lähelle. 

”Tyttäreni sanoi, ettei halunnut puhua asiasta aiemmin, koska ajatteli, ettei kukaan usko häntä.”

Keskustelu sai Natalian tuntemaan surua, vihaa ja riittämättömyydentunteita.

– Tyttäreni sanoi, ettei halunnut puhua asiasta aiemmin, koska ajatteli, ettei kukaan usko häntä. Se sai minut todella surulliseksi, koska olen luullut, että tyttäreni voi kertoa minulle kaikesta.

Puhuminen auttaa

Natalia on tyytyväinen siitä, että hänen tyttärensä uskalsi kampanjan herättämän avoimuuden ansiosta puhua asiasta. Hän pitää tärkeänä, että seksuaalisesta häirinnästä ja muista yhteiskunnan tabuaiheista puhutaan. Parhaimmillaan julkinen keskustelu voi avata silmät sille, että omista kokemuksista saa kertoa ilman, että niitä vähätellään.

– Ilman kampanjaa en ehkä olisi koskaan saanut kuulla tyttäreni kokemuksista. Olen tosi tyytyväinen, että itse rohkaistuin kertomaan asiasta suoraan. Se ei ehkä tekstinä ollut minulle maailman merkittävin, mutta toi läheiselleni ja sitä kautta minulle elämään jotain todella suurta.

”Ilman kampanjaa en ehkä olisi koskaan saanut kuulla tyttäreni kokemuksista.”

Samaan aikaan Natalia kuitenkin muistuttaa, että ketään seksuaalista häirintää, ahdistelua ja väkivaltaa kokeneita ei pidä painostaa puhumaan asioista.

– Tällä hetkellä asiassa on kaksi ääripäätä: joko vaietaan kokonaan tai puhutaan suu ihan puhtaaksi julkisesti. Jokaisella pitäisi kuitenkin olla se keskitien mahdollisuus, että saa keskustella asiasta ilman pelkoa, omassa turvallisessa ympäristössä.

Vierailija

Mietitkö vielä, miksi #MeToo-kampanjaa tarvitaan? Lue helsinkiläisen Natalian tarina ja et enää ihmettele

Minua on ahdisteltu monesti en kylläkään ole enkä aio puhua tästä julkisesti omalla nimellä koskaan! Ahdistelu on sekä verbaalista että fyysistä. Usein ahdistelijat ovat käyttäneet hyväkseen humalatilaani. Muun muassa housuihini on työnnetty käsi jne. Ai niin olen reilu 30 vuotias miesi.
Lue kommentti
SimoHulkko

Mietitkö vielä, miksi #MeToo-kampanjaa tarvitaan? Lue helsinkiläisen Natalian tarina ja et enää ihmettele

En tiedä kenelle vuonna 2017 on epäselvää, ettei takapuolesta nipistely/puristelu/kähmintä, rivouksien huutelu tai muu ahdistelu ole sallittua. Henkilökohtaisesti näin suomalaisena Y-sukupolven miehenä koen tällaiset kampanjat jo lähtökohtaisesti tuhoon tuomittuina vaikka niiden sanoma olisi kuinka tärkeä tahansa. Ensinnäkin ihmettelen sitä, minkä takia tuo kampanja piti suoraan rajata tai miksi se rajautui naisiin eikä vielä edes vuoden 2018 korvilla voida puhua vain seksuaalisesta häirinnästä...
Lue kommentti