Ei ketään kotona. Hmm, mitähän sitä seuraavaksi tekisi? Kuva: Shutterstock
Ei ketään kotona. Hmm, mitähän sitä seuraavaksi tekisi? Kuva: Shutterstock

Yksin kotona – eli ilo irti!

Kuka 90-luvulla nuoruuttaan elänyt voisi unohtaa Yksin kotona -elokuvat? Niissä kotiin unohtunut pikkupoika Kevin (Macaulay Culkin) nautiskelee yksin olemisen sietämättömästä keveydestä (ja pelastaa siinä sivussa kodin murtomiehiltä). Kevin ymmärtää, että yksin kotona ollessa voi muun muassa tehdä häpeilemättömän suuren jäätelöannoksen ja syödä sen siltä istumalta hömppäleffoja katsellen.

Mutta osaavat sitä vähän vanhemmatkin.

Yksin kotona on huippukivaa, koska silloin voi:

1. Kokeilla peilin edessä erilaisia tanssimuuveja

Joko olet kääntynyt sivuttain ja katsonut, miten sinulta sujuu mato?

2. Puhua ääneen televisiolle

"Ei, älä mene sinne! Mitä sä teet! Ei, ei, ei!" Ja pahinta on, että ne tyypit siellä ruudun toisella puolella eivät tajua kuunnella neuvojasi.

3. Lässyttää eläimille

"Noo, mitä sä mietit. Tule tänne mamman syliin. No niin. Mennäänkö katsomaan ikkunasta. Mitä siellä näkyy? Oho, lensikö siinä lehti?"

4. Nukkua päiväunet puolison peiton alla

Samalla voi myös vähän nuuhkia tyynyliinaa. Nuuh, nuuh. Syntisintä on mönkiä peiton alle normaalit päivävaatteet päällä.

5.  Tehdä övereitä meikkikokeiluja

Ensin katsot Youtubesta muutamat meikkivinkit – ja sitten päätät testata niitä. Ihan kuin 16-vuotiaana.

6. Valmistaa kakkutaikinaa ja syödä sen raakana

Ah, kulhollinen kuohkeaa taikinaa, eikä kukaan pakota paistamaan sitä. Slurp.

7. Stalkata Facebookissa, mitä exille kuuluu

"Ihan naurettavan parran on kasvattanut. Ja näyttää muutenkin tosi onnettomalta."

8. Juoda viiniä ja eksyä Youtube-viidakkoon

Lähdit etsimään jotain suhteellisen järkevää, mutta olet rämpinyt viimeiset kolme tuntia eläinvideoiden, ASMR-videoiden ja omituisten talent-videoiden klikkisuossa.

9. Siirtää sohvaa ja hyppiä netin jumppavideoiden tahdissa

Verhot vedät kiinni viimeistään siinä vaiheessa, kun et enää kestä katsoa epämääräistä sätkintääsi ikkunan heijastumasta.

10. Kuunnella surullisia biisejä putkeen ja itkeä ääneen

Et oikeastaan edes tiedä miksi. Mutta jotenkin se vaan tuntuu kivalta.

11. Keikistelllä peilin edessä ja todeta, ettet ole yhtään hullumman näköinen muikki

...ainakaan jos eteisen kattovaloa ei sytytä.

12. Ottaa kasan selfieitä löytääkseen itselleen hyvän valokuvailmeen

Sitten katsot kuvat, toteat näyttäväsi naurettavalta ja siirryt kohtien 1–10 toimiin.

Lue myös:

Muusikko Jannika B: "Kotona kuljen pieruverkkareissa"

Löytyvätkö sinunkin kotoasi nämä sisustuskliseet?

Crazy Rich Asians -uutuuselokuva on hauska ja koskettava. Siinä on niin paljon kiinnostavia yksityiskohtia, ettei yksi katselukerta edes riitä kaiken bongaamiseen.

On aina mukava yllätys, kun elokuva osoittautuu lähestulkoon mestariteokseksi, vaikka siltä on odottanut aivan jotain muuta. Crazy Rich Asians on juuri tällainen tapaus.

Romanttiset komediat ovat yleensä aika kliseisiä. Niin on myös Crazy Rich Asians. Kliseet tosin voi tehdä monella tavalla. Leffa perustuu Kevin Kwanin samannimiseen vuonna 2013 julkaistuun kirjaan. Kirjaa en ole lukenut, mutta elokuvan perusteella sen voisi päätellä olevan modernisoitu tarina Tuhkimosta, joka nousee ryysyistä rikkauteen. Tarinaan on tietenkin lisätty moderneja twistejä sekä aasialaisia elementtejä.

Elokuvan Tuhkimoa eli Rachel Chuta, yliopistossa kansantaloutta opettavaa nuorta professoria näyttelee Constance Wu. Tuhkimon prinssiä eli Kiinasta Singaporeen saapuneen megarikkaan suvun perijää Nick Youngia näyttelee Henry Golding (jonka voi nähdä myös Missä on Emily? -elokuvassa). Rachel ei tosin tiedä, että Nick on sikarikas. Hän on kuitenkin komea ja maanläheinen kaveri, eikä vaikuta mitenkään erilaiselta kundilta.

Pian tulee tilaisuus lähteä Singaporeen Nickin parhaan kaverin häihin, joissa Rachelin on määrä tavata poikaystävänsä suku ensimmäistä kertaa. Eihän tapaaminen tietenkään hyvin mene, kuten asiaan kuuluu.

Elokuvan juonenkäänteitä ahmii kuin paremmankin mysteeritrillerin tapahtumia.

Ja sitten alkavatkin ne kliseet. Leffasta löytyvät tietenkin paha äiti sekä sisarukset, joiden vastapainona ovat hyvät sukulaiset ja kaverit. Soppaan on myös lisätty useita stereotyyppisiä hahmoja, joita ei voisi antaa anteeksi, mikäli ohjaaja John M. Chu ei itse olisi kiinalaisperäinen. Niin törkeän yliampuvia osa hahmoista on.

Onneksi elokuva on kirjoitettu niin taitavasti, ettei tuttuakin tutumpi kaava kyllästytä missään vaiheessa, vaan elokuvan juonenkäänteitä ahmii kuin paremmankin mysteeritrillerin tapahtumia. Tämä on ikään kuin se täydellinen iltapäivän saippuaooppera tiivistettynä leffamuotoon. Ja mikä parasta, koko tarina on kuvattu täysin naisnäkökulmasta.

Elokuva on upean näköinen, ja sen näyttelijät ovat loistavia. Miltei kokonaan aasialaisvoimin tehty Hollywood-elokuva kuulostaa erikoiselta, mutta toimii paremmin kuin vastaavat tusinaleffat. Kyseessä on todellinen hyvän mielen elokuva. On tosin varoitettava, että joitakin kohtauksia varten saattaa tarvita nenäliinoja. Etenkin hääkohtaus on yksi elokuvahistorian kauneimmista.

Crazy Rich Asians on ällistyttävän viihdyttävä elokuva, jolle tehdään jo jatkoa, sillä se menestyi sensaatiomaisella tavalla USA:ssa. Eipä tässä itsekään malta odottaa seuraajaa, onhan kirjojakin jo kolme kappaletta.

Crazy Rich Asians **** ½

Peppermint on tylsän kliseinen kostotarina, vaikka Jennifer Garner parhaansa yrittääkin.

Jennifer Garner tähdittää Taken-ohjaaja Pierre Morelin uutta toimintaelokuvaa Peppermint. Tarina on tuttu ja turvallinen, jopa tylsän kliseinen: Riley Northin (Garner) mies ja tytär tapetaan epäonnisen väärinkäsityksen takia. Riley ei saa oikeutta lain kautta, joten hän ottaa sen omiin käsiinsä. Naisvetoinen Taken? Aika pitkälti.

Siinä missä Liam Neeson oli Takenissa samastuttava ja sai katsojan tuntemaan hahmonsa tuskan, jättää Garnerin hahmo toivomisen varaa kaikilla osa-alueilla. Rileylle ei edes luoda inhimillisiä siteitä muihin hahmoihin. Jopa se tärkein, eli koston oikeuttava väline, perhetragedia jää etäiseksi.

Lopulta Garner tuntuukin vain kostonhimoiselta ja kylmältä sarjamurhaajalta, vaikka hänelle on yritetty kirjoittaa myös jonkinlaista roolia heikkojen ja alistettujen ihmisten auttajana. Tämä onneton juonenkäänne tosin selitetään vain eräässä sivulauseessa ja komean graffitin avulla. Myös varsinaisesta kostosta puuttuu eräänlainen puhdistautumisen tunne, katarsis. Kosto ei merkitse lopulta mitään muuta kuin jatko-osaa. Pettymys.

Vaikka Garner on fyysisesti vakuuttava, ei hän kykene luomaan hohtavan kirkasta tähtiauraa ympärilleen. Eipä hänelle kyllä edes anneta työkaluja (paitsi erilaisia ampuma-aseita), joiden kanssa työskennellä. Myös vastanäyttelijät kompuroivat yrittäessään toistella tönkeröä dialogia.

Suurin ongelma on tietenkin ala-arvoisessa käsikirjoituksessa. Se on kuin huonon televisiosarjan pilottijaksoa varten nopeasti tuherrettu luonnos. Garner muuttuu muutamassa vuodessa ase- ja lähitaisteluekspertiksi, joka pistää tusinoittain latinojengiläisiä kylmäksi melko brutaalein keinoin. Yli-inhimillisesti hän pusertaa läpi haavoittumisten, trauman ja kivun.

On kuitenkin hieno huomata, että Hollywood on juuri tällä hetkellä kiinnostunut naisvetoisista toimintaelokuvista: Mad Max: Fury Roadissa ja Atomic Blondessa perseitä potki Charlize Theron, Jennifer Lawrence oli Red Sparrow ja Nälkäpelin Katniss, Egde of Tomorrow’ssa ja Sicariossa nähtiin Emily Blunt ja nyt Garner yrittää hieman siipirikkoisesti luoda omaa imagoaan koston enkelinä. Suurin osa näistä tarinoista on vieläpä ollut erinomaisia. Upea juttu!

Peppermint **