Ihana, ihana ysäri. Kuvat: MVphotos, Shutterstock, Lehtikuva
Ihana, ihana ysäri. Kuvat: MVphotos, Shutterstock, Lehtikuva

Herranjestas, 90-lukuhan oli ihan eilen, mutta meillä on jo kokonainen sukupolvi ihmisiä, jotka eivät osaa edes kuvitella aikaa ennen kännyköitä ja muuta älyteknologiaa.

Jokin aika sitten sukulaisteini kertoi kummitusjuttua: ”25 vuotta sitten nuoriso vietti perjantai-iltaa älykännyköillään dataillen, kun jotain kamalaa tapahtui…”

Täti joutui pilaamaan tunnelman oikaisemalla, että teinit eivät vuonna 1990 todellakaan viettäneet perjantai-iltaa dataamalla, koska kenelläkään ei ollut kännykkää, saati puhelinta, jossa olisi ollut kamera. Se oli lankapuhelinten kulta-aikaa, jolloin kertakäyttökamerat olivat uusinta teknologiaa.

Antakaapas, kun tädit vähän kertovat nuoruudestaan. 80-90-luvun taitteessa perjantai-iltana…

1. Soitettiin paikallisradion nuorisoiltaan ja toivottiin jotain ihanaa slovaria. Ei ollut Youtubea eikä Spotifya. Jos lempibiisinsä halusi talteen, pantiin c-kassu mankkaan, toivottiin kappaletta ja odotettiin hermostuneena sormi rec-nappulalla valmiina painamaan. Maailman eniten ärsytti, jos juontaja alkoi pölistä biisin päälle. Se pilasi illan ja upean Sekalaiset-kasetin.

2. Katsottiin videolta lempisarjan uusin jakso, joka oli kouluviikolla tullut liian myöhään. Silloin mentiin aikaisin nukkumaan. Ei ollut sarjamaratoneja mahdollistavaa Netflixiä tai HBO:ta, ei edes Yle Areenaa, joiden ääressä nykyihmiset kukkuvat aamuun asti. Ylipäätänsä tv-ruutuja oli keskimäärin yksi per kotitalous. Mikään ei ketuttanut enempää kuin se, että nauhoituksen ajastus päättyi liian aikaisin ja jänskän loppukohtauksen tilalla oli pelkkää lumisadetta. Kuvittelepa omalle kohdallesi se tunne, ettet ikinä saisi tietää suosikkiohjelmasi ratkaisevia hetkiä nauhoituksen mentyä pieleen! Uusintoja sai odottaa vuositolkulla.

3. Jos Trivial Pursuitia pelatessa tuli kiistaa, asiaa ei voinut tarkistaa Googlesta vaan korkeintaan tietosanakirjasta. Pattitilanteessa saatettiin soittaa sanomalehden toimitukseen, koska silloin mediataloja kunnioitettiin vielä.

4. Jos kaveri ei vastannut lankapuhelimeen, treffejä ei voinut sopia. Ärsytti maailman eniten. Eniten taas nolotti soittaa ihanan pojan kotiin, koska puhelimeen saattoi vastata ”Virtasella” kuka tahansa vieraan perheen jäsen. Jotkut vastasivat myös puhelinnumerolla. Silloin kaverin puhelinnumerokin osattiin vielä ulkoa. Puhelinkopeille ei tarvinnut keksiä uusiokäyttöä, kolikkojen tilalla yleistyivät kortit, joita alettiin keräillä. Ylipäänsä harrastettiin erilaisten asioiden keräilyä.

5. Richard Scarryn ihanissa kirjoissa – joita pikkusisko lainasi sivukirjastosta – keittiössä puuhasteli vain perheen äiti. Uusintapainoksissa hellan ääreen on sittemmin lisätty myös isä, koska nykyään kaikki isät kokkaavat.

6. Ennen vanhaan kaikilla isillä oli paistinpannun sijaan oma autotalli. Rautalangalla tai nippusiteellä he pystyivät korjaamaan KAIKEN, IHAN KAIKEN. Miesflunssaa ei silloin vielä tunnettu. Pahin aids-pelko oli onneksi jo hellittänyt.

7. Kukaan ei pöhissyt Woltista, koska pizzamopotkin tekivät vasta tuloaan. Kukaan ei edes kuvitellut, että ravintolaruokaa pitäisi syödä kotona, koska harvat söivät ravintolassakaan. Vain pultsarit söivät ”katuruokaa”.

8. Kaikki tiesivät, että missi oli Tanja Vienonen. Kuka muka muistaa tämän vuoden Miss Suomen nimen?

9. Kaikilla oli samanlaiset vaatteet, jotka oli ostettu pikkukaupungin ainoasta nuorisovaateliikkeestä. Tai sitten Anttilan/Seppälän postimyynnistä. Uuden postimyyntikatalogin ääressä saattoi viettää ihanasti koko illan. Ei pääse samaan fiilikseen enää nettikaupoissa!

10. Hittileffa Yksin kotona oli täysin uskottava, mitä se ei ole enää 25 vuoden jälkeen. Amerikkalainen nettilehti listasi 12 syytä, miksi nykylapset eivät enää käsitä elokuvaa. Ennen e-lippuja maailman suurin katastrofi oli valmis, jos lentolippu tuhoutui maitotölkin kaaduttua sen päälle. Kaikki muutkin McCallisterin perheen ongelmat ovat nykysukupolville vieraita, sillä teknologia on jo ratkaissut ne kaikki.

Tee Me Naisten eeppinen kaupunkivisa ja selvitä, oletko karavaanaritason Suomi-tietäjä.

Viihdytkö tutuissa nurkissa vai tunnetko jokaisen niemennokan ja notkelman? Olemme koonneet kymmenen kuvaa suomalaisista ikoneista ja monumenteista, jotka liittyvät johonkin tiettyyn suomalaiseen kaupunkiin.

Osaatko yhdistää kuvan oikeaan kaupunkiin?

 

Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

Lyhyydestä voi olla myös harmia, mutta paljon hauskempaa on keskittyä niihin hyviin puoliin.

Jalat eivät yllä bussissa lattialle, farkkujen lahkeet ovat aina liian pitkät ja usein tuntuu, että ne kivoimmat vaatteet on sijoiteltu kaupassa ihan katon rajaan. Muun muassa tällaisia asioita lyhyet ihmiset kohtaavat lähes päivittäin.

Saman tietää myös Putous-tähti Kiti Kokkonen, 43, joka on vain 150 senttimetriä pitkä. Tai oikeastaan enää 148,5-senttimetriä: Kokkonen kertoo lyhentyneensä viime vuosien aikana.

– Olin joskus 150-senttimetriä pitkä, mutta olen jotenkin tullut siitä alaspäin – tai lyhentynyt. En tiedä, jatkuuko tämä vielä, Kokkonen nauraa.

Kokkosen pituus on aina ollut huumorin väännön kohteena, ja esimerkiksi viime lauantain Putous-jaksossa Kokkonen nähtiin 191-senttimetriä pitkän Roope Salmisen kahvikupin alustana sekä jääkaappiin ahtautuneena.

Lue myös: Kuka Suomi-julkkis on kanssasi samanpituinen? Katso yli 150 nimen listasta

Arkielämässään Kokkonen kuulee paljon vitsejä tai kommentteja siitä, kuinka näppärää on käyttää häntä käsinojana tai kuinka hänen lyhyytensä jaksaa yllättää joka kerta. Yleensä vitsailu ei haittaa, mutta välillä lyhyyden jatkuva alleviivaaminen ärsyttää.

”Lyhyyteni on asia, mistä muut helposti vitsailevat.”

– Itse en usein tee lyhyydestäni numeroa, mutta se on asia, josta muut helposti vitsailevat. Yleensä muiden vitsailu menee vain ohi, kun olen niin tottunut siihen. Välillä on tosin sellaisia hetkiä, että ihmetyttää, miksi keskitymme ihmisissä niin paljon tällaisiin asioihin. Eli välillä vähän ärsyttää, Kokkonen sanoo.

Lyhyelle sattuu ja tapahtuu

Lyhyeeseen varteen voi liittyä kuitenkin monta erikoista ja hauskaakin sattumusta. Niitä Kokkosella todella riittää.

– Kun olin nuori, yksi poika jätti minut sen vuoksi, että olin niin lyhyt. Hän ihan sanoi, että tämä ei nyt toimi, koska hän on niin pitkä ja minä niin lyhyt, Kokkonen nauraa.

”Minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke.”

– Olen kyllä useita kertoja myös hävennyt pituuttani. Kun esimerkiksi olen ollut haastateltavana, minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke. Siitä tulee vain jotenkin typerä olo.

Onneksi useimmat kokemukset lyhyydestä ovat lopulta positiivisia.

– Näin lyhyenä mahtuu hyvin kaikkiin pieniin tiloihin, ja hyvin harvoin tarvitsee pelätä sitä, että löisi päänsä johonkin. Lisäksi caprihousut ovat pitkät housut ja voi ostaa lastenvaatteita, jotka ovat usein tosi kivoja, Kokkonen sanoo.

”Minulta ei kysytty lippua, koska olin saman pituinen kuin tarhalapset.”

– Metrossa olen pari kertaa unohtanut ostaa lipun. Kaksi kertaa on käynyt niin, että kun lipuntarkistajat ovat tulleet, on kohdalle osunut tarharyhmä ja olen ajautunut jotenkin sen keskelle. Minulta ei kysytty lippua, koska olin melkein samanpituinen kuin tarhalapset, eli olen varmaan jotenkin näyttänyt olevan osa tarharyhmää ja välttynyt niin tarkastusmaksulta.

Vielä muutama vuosi sitten bussisakin Kokkoselta saatettiin kysyä, tuleeko aikuisten vai lasten lippu. Vähän hävettää, mutta enemmän naurattaa.