Muista sulautua kansallismaisemaan liikkuessasi! Kuva: Sanoma-arkisto
Muista sulautua kansallismaisemaan liikkuessasi! Kuva: Sanoma-arkisto

Toisissa meistä on aimo annos sitkeää ravaajaa, toisissa enemmän sulavalinjaista köllöttelijää. Testimme paljastaa, mitä suomalaista liikuntaeläintä muistutat.

Ammatit näyttäytyvät kuvapankkikuvissa aivan uudessa valossa.

Tiedätkö naisen, joka syö salaattia yksin ja nauraa? Kyseessä on yksi kuvapankkikuvien klassikkoasetelmista, jolle on jaksettu naureskella jo vuosia. 

Salaatin syöminen yksin on iloinen asia. Kuva: Shutterstock
Salaatin syöminen yksin on iloinen asia. Kuva: Shutterstock

Kuvapankkikuvat todella ovat oma taiteenlajinsa. Nyt niille naureskelevat sosiaalisessa mediassa eri ammattien edustajat.

Alun perin tunnisteen #BadStockPhotosOfMyJob (eli huonoja kuvapankkikuvia työstäni) lanseerasivat tieteen parissa työskentelevät. Moni heistä havaitsi, että normaalin kömpelöyden lisäksi kuvapankkikuviin mahtuu räikeitä asiavirheitä, jotka osoittavat, että kuvaajilla ei ole ollut aavistustakaan siitä, mitä he ovat tekemässä.

Sittemmin muutkin Twitter-käyttäjät ovat huomanneet, että heidän ammattiaan esittävissä kuvapankkikuvissa on jotain perustavanlaatuisesti vialla: juristit tekevät töitään ilman housuja, stetoskoopilla kuunnellaan ihan mitä vain ja kaikki tietokoneella tehtävät työt näyttävät Matrixilta tai Minority Reportilta.

Tässä muutama poiminta eri alojen edustajien esille nostamista kuvista:

Tiede on hauskaa

”Käytän päiväni nauramalla DNA-malleille, jotka kiertyvät väärään suuntaan”, neurotieteilijäksi itseään Twitterissä tituleeraava käyttäjä oli kirjoittanut jakamansa kuvan saatteeksi.

Mihinkäs tällä pitikään lyödä?

”Usein lyön ihmisiä refleksivasaralla keskelle kasvoja”, tälle kuvalle naureskeltiin. Kuva: Shutterstock
”Usein lyön ihmisiä refleksivasaralla keskelle kasvoja”, tälle kuvalle naureskeltiin. Kuva: Shutterstock

Lämmintä asiakaspalvelua 

”Olen myyjä ja bondaan usein asiakkaiden kanssa rengasavainta pidellen samalla kun tuijotan heitä kuin haluaisin saada heidän kanssaan lapsia”, tätä kuvaa kommentoitiin. Kuva: Shutterstock
”Olen myyjä ja bondaan usein asiakkaiden kanssa rengasavainta pidellen samalla kun tuijotan heitä kuin haluaisin saada heidän kanssaan lapsia”, tätä kuvaa kommentoitiin. Kuva: Shutterstock

Ammattilaisen ottein

”Koska tippatelineet ovat laiskoille hoitajille, ja veri kyllä siirtyy väärin päin olevasta pussistakin”, tästä kuvasta huomautettiin. Kuva: Shutterstock
”Koska tippatelineet ovat laiskoille hoitajille, ja veri kyllä siirtyy väärin päin olevasta pussistakin”, tästä kuvasta huomautettiin. Kuva: Shutterstock

Kirjanpitäjän tunnistaa laskimesta

 ”Tietenkin kaikki kirjanpitäjät kantavat mukanaan jättimäistä laskinta. Ikinä ei tiedä, milloin pitää laskea jotain, eikä esimerkiksi kännyköissä suinkaan ole siihen sovellusta”, laskin kainalossa -kuville irvaillaan.

Peukku ”sille”!

”Näytän aina peukkua alatutkimuksen jälkeen. Se ei ole yhtään karmaisevaa”, gynekologi totesi tästä mukavan kannustavasta kuvasta. Kuva: 123rf
”Näytän aina peukkua alatutkimuksen jälkeen. Se ei ole yhtään karmaisevaa”, gynekologi totesi tästä mukavan kannustavasta kuvasta. Kuva: 123rf

Ottaisitko häneltä neuvoja?

”Ravitsemusterapeuttina nautin eniten, kun saan tarjota asiakkaalleni makeaa leivonnaista ja sitten puukottaa häntä kasviksia täynnä olevalla veitsellä, kun he ottavat sen.” Onneksi stetoskooppi tuo uskottavuutta. Kuva: Shutterstock

Näppäimistö sauhuaa

”Voin vahvistaa, että juuri tältä toimittajat näyttävät toimistolla.” Me Naisten toimitus komppaa! Kuva: Shutterstock
”Voin vahvistaa, että juuri tältä toimittajat näyttävät toimistolla.” Me Naisten toimitus komppaa! Kuva: Shutterstock

Ysäri oli ihmisen parasta aikaa myös asustemielessä.

Oletko kaikki nämä vuodet muistellut sitä, miten upealta tuntui pukeutua yhteneviin tribaaliluokkasormuksiin? Ehkä et, mutta päätimme silti piristää päivääsi esittelemällä tutun sielunmaiseman suoraan 1990-luvun luokkadiskoista.

Jos jokin näistä klassikoista löytyy edelleen kaappiesi kätköistä, suosittelemme lämpimästi kaivamaan sen esiin!

1. Luokkasormus

Hopeisen luokkasormuksen hankkiminen koko luokalle oli 1990-luvulla vakiintunut tapana ala-asteen loppuvuosina tai ylä-asteella. Sormuksen hankintaprosessi piti sisällään kiihkeän väittelyn siitä, mikä kuvio sormukseen valitaan (hämähäkki vs. jin&jang). Äänestyksen lopputulos oli usein suoraan verrannollinen luokan sukupuolijakaumaan. 

Vaikea valinta. Kuva: Sanoma-arkisto / Meri Öhman

2. Papukaijakorvakorut

Värikkäästi maalatut, puiset papukaijat roikkuivat korvissamme 90-luvun alkuvuosina. Tämä hitti toi mukanaan muitakin värikkäitä eläimiä korviin. 

3. Kalevala-korut

Kalevala-koruja on valmistettu Suomessa jo 1930-luvulta lähtien. Esimerkiksi Hattulan lintu saattoi roikkua korvassa, riippua kaulassa ja koristaa rintapieltä sekä mummolla että lapsenlapsella.

Kuva: Sanoma-arkisto / Sanna Liimatainen

4. Aarikan korut

Klassinen, suomalainen Aarikka on tullut tutuksi puu- ja hopeakoruistaan sekä sisustustavaroistaan. Ysärillä jokainen kylttyrelli vuorasi itsensä puukoristein.  

5. ”Paras ystävä"-riipus

Parhaat ystävät ripustivat kaulaansa puolikkaat yhteisestä sydämestä. Forever.

Kuva: iStock

6. Cabouchon-rihkamakorut

Näitä näyttäviä koruja myivät yksityishenkilöt sivubisneksenä.

7. Jenkkihuivi eli bandana

Tämä pieni huivi käärittiin hiuksiin tai kaulaan. Tunnettiin myös nimellä fritsuliina.

Kuva: iStock

8. Hitit hiuksissa

Hiukset sidottiin kiinni vanhalla kunnon hiusdonitsilla. Hiusdonitsissa saattoi olla koristeita kuten pitsiä. Klipsillä toimivat hiusrusetti tai "hainhammas" olivat potentiaalisia vaihtoehtoja donitsille. Hiukset olivat tietysti kreppiraudalla muotoillut.

9. Choker-koru

Korut saattoivat olla myös dramaattisia kaulapantoja, kuten tämä muovinen, joustava ja tribaalikuviota muistuttava choker.

Kuva: iStock

10. Pitkät, muoviset helminauhat

Kaulaan roikkumaan ripustettiin värikästä muovia, joka saattoi eksyä ruokalautaselle tai jäädä kiinni muuallekin ympäristöön.

Kuva: iStock

11. Muoviset korvakorut

Kaikenlaista muovista ja värikästä sai roikkua myös korvissa. 

Kuva: iStock

12. Ray Banin Wayfaver -aurinkolasit

Nämä aurinkolasit olivat myös Blues Brothersin poikien päässä.

Kuva: Sanoma-arkisto / Timo Junttila