Myös sormimerkit ja hassut ilmeet ovat erittäin suositeltavia. Kuva: Shutterstock
Myös sormimerkit ja hassut ilmeet ovat erittäin suositeltavia. Kuva: Shutterstock

Koska kukapa ei haluaisi näyttää paremmalta kuin kaverinsa.

Ryhmäkuva! No niin, kaikki mukaan! Menkää lähemmäs toisianne!

Selfiesukupolvelle viralliset ryhmäpotretit ovat kauhun hetki. Niissä ei näytä ikinä hyvältä, todennäköisesti siksi, että on tottunut selfieissä esiin tuleviin parhaisiin puoliinsa. Sitä paitsi ryhmäkuva muodostaa ikävän vertailutilanteen, jossa on lukuisia mahdollisuuksia näyttää omissa silmissään lyhyemmältä, paksummalta, pienemmältä tai vaikka kalpeammalta kuin joku toinen.

Hyviä uutisia heille!

Shutterstock-kuvapankin punaisen maton kuvaaja David Fisher paljasti Who What Wear -sivustolle kikan, jonka avulla jokainen voi olla ryhmäkuvan ”voittaja”.

– Kuulin kerran, että eräs laulaja halusi näyttää kuvassa pidemmältä ja hoikemmalta kuin muut bändikaverinsa. Valokuvaaja valitsi otokset, joissa tämä oli hieman muiden etupuolella, ja se toimi, Fisher muisteli.

– Ryhmäkuvissa kannattaa ehdottomasti olla keskellä, huomion keskipisteenä. Olen nähnyt ihmisten seisovan ryhmäkuvassa joukon jatkona ja pyytävän kuvaan lisää ihmisiä, jotta he itse pääsisivät keskemmälle.

Noh, sillä keinolla varmistaa ainakin huomion kiinnittymisen itseensä. Sitten ei voi kuin toivoa, että kaikilla olisi silmät auki juuri siinä kuvassa, jossa näytät hyvältä.

Valokuvaajan mielestä myös toinen julkkisten vakiokikka toimii ja saa kuvattavan näyttämään hyvältä: vartalo pienessä kulmassa kameraan nähden, toinen jalka toisen edessä ja käsi tai molemmat kädet lantiolla. Seiso ryhdikkäänä, nosta hieman leukaa ja katso kameraan. Kas, muutuit juuri oman elämäsi Beyoncéksi.

Ei niin kovin kauan aikaa sitten suomalaiset laskivat iltaisin päänsä halolle ja pesivät itsensä virtsalla. Sukella tuttujen arkiesineiden outoon historiaan!

  • Lokoisa päänalushalko. Ennen muinoin ei ollut peittoja, vaan sikeitä vedettiin turkisten ja ryijyjen alla. Nukkuma-asento oli puoliksi istuva, ja kolealla säällä kaikki vaatteet pidettiin päällä. Tyynyn korvasi lokoisa päänalushalko. Vielä keskiajalla punkka jaettiin pokkana useamman tutun tai vieraan kanssa.
  • Haarukka tappaa. Haarukka tuli Eurooppaan 1000-luvulla. Kumma kapistus, paholaisen ase, jolla saattoi puhkoa silmät, tuumi kansa. Jos joku sattui syödessä ikävästi kuolemaan, syynä pidettiin haarukkaa, vaikka kyse yleensä oli myrkytysmurhasta. Veistä kunnioitettiin, koska se oli alun perin ollut ase. 1600-luvulta asti pöytä on katettu niin, että veitsen terävä reuna on kohti lautasta, ei muita ruokailijoita.
  • Ptruu, tässä imuri. 1900-luvun alussa alkoi pölynimurin maailmanvalloitus. Vuonna Yhdysvalloissa 1901 esiteltiin laite, joka imi lian sisään eikä puhaltanut sitä suoraan ulos kuten aiemmat viritelmät. Järin näppärää käyttö ei ollut. Ikkunoista työnnettiin sisään putkia likaa imemään. Laite ulkopuolella oli niin suuri, että sen liikutteluun tarvittiin hevoskärryt. 
  • Pisulla pesulle. Saippuan hyödyt hoksattiin vasta 1800-luvun lopulla. Se korvasi puhdistautumiseen aiemmin käytetyt ihmeaineet, hiekan ja virtsan. Kiinassa keksitty, alun perin sian harjaksista sommiteltu hammasharja miellettiin pitkään luksustuotteeksi. Suomeen mokoma turhake löysi tiensä vasta pari sataa vuotta sitten.

Lähde: Tarja-Tuulikki Laaksonen: Kuka keksi haarukan – Arkiesineiden ihmeellinen historia (Minerva).
 

”Me ollaan ärsyttäviä kaikki, kun oikein silmiin katsotaan...”

Harva parisuhde on pelkkää auvoa – edes alkuvaiheessa. Tämän olemme saaneet huomata Ensitreffit alttarilla -ohjelman tuoreella kaudella, jossa parit ovat saaneet riidan aikaiseksi esimerkiksi siitä, laitetaanko yksittäinen sipuli kaupassa pussiin. 

Lue myös: Ensitreffit alttarilla -parit saavat kinan aikaiseksi vaikka rahkapurkista – mikä on sinun typerin riitasi kumppanisi kanssa?

Nyt Vauva-lehden keskustelupalstalla kommentoijat ovat jakaneet omia kokemuksiaan siitä, mitkä pienet asiat kumppanin käytöksessä ärsyttävät.

Koostimme keskustelun inspiroimina 25 arkipäiväistä tekoa, jotka voivat saada sinunkin kumppanisi veren kiehumaan. 

Kuinka moneen sinä syyllistyt?

Ärsyttävä kumppani…

  1. …täyttää tiskikoneen väärin, koska totta kai siihen on yksi ja oikea tapa.
  2. …laittaa vessapaperirullan väärin päin telineeseen
  3. …panee voiveitsen jääkaappiin voirasian kanssa.
  4. …ei pane voiveistä jääkaappiin voirasian kanssa.
  5. …kerää rytökasoja ympäri asuntoa, kuten pikkusälää pöydille ja puolikäytettyjä vaatteita nojatuoleihin.
  6. …jättää maito- ja mehutölkit tiskipöydälle, vaikka ne voisi laittaa suoraan roskikseen.
  7. …unohtelee tavaroita sinne tänne. Esimerkiksi lautaset keittiönpöydälle, luetun lehden lattialle, räkäpaperin yöpöydälle, sukat lattialle ja kaappien ovet auki.
  8. …ei ymmärrä, että on olemassa sellainen asia, kuin luova kaaos.
  9. …haluaa, että kaikki on koko ajan tiptop. Hän saattaa esimerkiksi alkaa raivata kokkaustarvikkeita kaappeihin jo siinä vaiheessa, kun ruuanlaitto on vielä kesken.
  10. …auttaa väärässä paikassa, kuten pyykkikoneen tyhjentämisessä, vaikka oikeasti pyykkikoneen äärelle mahtuu vain yksi ihminen. Hän on siis käytännössä koko ajan tiellä.
  11. ...ei auta heti kaikessa.
  12. …syö aina saman aamupalan. Kuinka tylsää!
  13. ...ei ymmärrä, että toinen kaipaa elämäänsä rutiineja.
  14. torkuttaa loputtomiin.
  15. …herää hirveän aikaisin, eikä ymmärrä, että torkuttaminen on oikeastaan aika mukavaa ajanvietettä.
  16. …menee turhan ajoissa nukkumaan.
  17. ...menee liian myöhään nukkumaan.
  18. …on ainakin vartin suihkussa. Siellähän pitäisi vain peseytyä, ei mietiskellä elämän syvimpiä kysymyksiä!
  19. ...ei tajua, että lämpimän veden alla suihkussa on ihan paras paikka pohdiskella syntyjä syviä.
  20. …plärää kännykkää, vaikka toisella olisi jotain tärkeää sanottavaa esimerkiksi viikon polttavasta puheenaiheesta: presidenttiparin vauvasta.
  21. ...on koko ajan huomauttelemassa siitä, miten paljon kännykkää toinen käyttää.
  22. …vääntelee käsiään, heiluttaa jalkaansa tai tekee jatkuvasti jotain muuta pientä liikettä kropallaan.
  23. ...tuhisee liian kovaan ääneen tai maiskuttaa. 
  24. …ei saa projektejaan ajallaan loppuun, koska haluaa tehdä kaiken aina viimeisen päälle.
  25. …jauhaa koko ajan niistä pienistä asioista, jotka kumppanin tekemisessä ärsyttävät.