Sirpa ja ex-kiekkoilija Teemu Selänne kotonaan Coto de Cazassa. Kuva: Sanoma-arkisto / Veikko Kähkönen
Sirpa ja ex-kiekkoilija Teemu Selänne kotonaan Coto de Cazassa. Kuva: Sanoma-arkisto / Veikko Kähkönen

Kiitos Teemu ja Sirpa 15.6.(?)–12.8.2017.

Luulitko, että kesä päättyy siihen, kun pienet koululaiset taapertavat lähes itseään suuremmat reput selässä opintielle?

Luulit väärin, sillä todellisuudessa kesä loppuu, kun Teemu ja Sirpa Selänne palaavat seitsemän Suomessa vietetyn kesäviikon jälkeen kotiinsa Yhdysvaltoihin. Takana ovat perinteiset kesäaktiviteetit Kotkan meripäivät ja Kummien golfturnaus.

– Onhan se hirveän haikeaa ja ja kamalaa, mutta sitten toisaalta on kiva mennä takaisin. Yleensä juuri tämän viimeisen viikon Suomessa stressaan kovasti, mutta lentokoneessa jo mietin että noniin, ihan kiva mennä taas kotiinkin, Sirpa kommentoi lähtöä MTV:lle.

Ei ihme, sillä perinteisissä kesähaastatteluissaan Selänteet kuvailevat jokavuotisia Suomen-reissujaan kiireisiksi. Sukulaisten ja tuttavien näkemisen lisäksi pariskunnalla riittää edustustilaisuuksia ja työkuvioita, muun muassa Teemun perinteinen kiekkoleiri.

– Täällä on aina hirveästi kaikenlaisia aktiviteetteja ja elämä on hektisempää kuin kotona Amerikassa, Sirpa kuvaili tälläkin kertaa MTV:lle.

 

Käytiin Elan ja Samun kanssa tutkimassa ja tarkastamassa uusi Lastenklinikka...tulee muuten superhieno👍😀👏👏👏

Henkilön Teemu Selanne (@sel8nneteemu) jakama julkaisu

Tiistaina Teemu piipahti uuden lastensairaalan rakennustyömaalla.

Suomalaisten tämä(kin) kesä on kulunut pitkälti säästä jauhaessa. Vuonna 2015 Sirpa kertoi alkukesän kuulumisiaan Me Naisille. Silloin hän samastui suomalaisten sääahdinkoon.

– Ainut, mikä minua harmittaa kaikkien suomalaisten puolesta, on tämä sää. Ihmiset ovat odottaneet yhdeksän kuukautta aurinkoa, ja on vielä näin kalsaa, Sirpa totesi.

 

First time in Venice, fun...😀

Henkilön Teemu Selanne (@sel8nneteemu) jakama julkaisu

Alkukesällä Sirpa ja Teemu viettivät romanttista aikaa Venetsiassa.

Elämä Kaliforniassa sen sijaan kuulostaa aurinkoiselta muutenkin kuin sään puolesta.

– Arkemme on tällä hetkellä ihanaa, koska Teemu on nyt eläkkeellä. Olemme tehneet tosi paljon perhejuttuja ja matkustelleet. Kaikki vuosien erossaoloajat saadaan nyt kurottua pikkuhiljaa umpeen, Sirpa kuvaili vieraillessaan Suomessa vuosi sitten kesällä.

Kiitos Selänteet kun kävitte, nähdään taas ensi kesänä!

C. G. E. Mannerheim ei menestynyt empatiansa tähden. Kuva: Sanoma-arkisto / Poutiainen

Mehän olemme ihan hullun empaattisia! Etkö usko? Tulenko lyömään?

Turun Sanomat uutisoi tuoreesta amerikkalaistutkimuksesta, jonka mukaan suomalaiset kuuluvat maailman vähiten empaattisiin kansakuntiin. Yhdysvaltaispsykologit kartoittivat ihmisten kykyä asettua toisen asemaan globaalilla verkkokyselyllä. Vastaajia kertyi yli 100 000 eri puolilta maailmaa. Mukaan otettiin 63 valtiota, joista saatiin riittävän suuri määrä vastauksia. 

Suomi sai vertailussa kuudenneksi kehnoimmat empatiapisteet. Maailman epäempaattisimmaksi maaksi paljastui Liettua, ja häntäpaikoilla killuivat myös Viro, Puola ja Bulgaria.

Tutkijat uskovat, että empaattisuus on yhteydessä ihmisten hyvään itsetuntoon. Empaattiset ihmiset ovat myös muita kiltimpiä. He ovat huomaavaisia. Anteliaita. Yhteisöllisiä. 

Tutkimus on varmasti tehty vähän päin honkia, sillä juuri tuollaisiahan me suomalaiset olemme!

Olemme niin anteliaita...

... että olemme jopa ulkoistaneet kaiken antamisen. Sitä vartenhan verottaja on olemassa! Kyllä yhteiskunnan tulee huolehtia heikompiosaisista. Ja mielellään kaikesta muustakin.

Niin huomaavaisia...

... että pyrimme olemaan häiritsemättä kanssaihmisiämme millään tavalla. Esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä emme vaivaa muita turhalla pölinällä, vihainen tuijotus nimittäin sanoo enemmän kuin kymmenen kirosanaa. 

Niin kilttejä...

... että kun punkeamme ruuhkassa ihmisten ohi, emme pelästytä ketään ahdistavilla pahoitteluilla, vaan vain tönäisemme ihmiset lempeästi sivuun. Siinä tulee se toisen ihmisen koskettaminen samassa paketissa.

Niin yhteisöllisiä...

...että voitimme talvisodan. Siinä se kansakunta liimaantui yhteen. Yhteisöllisyys tuli hoidettua kertarysäyksellä tulevienkin sukupolvien edestä. Vai onko jotain sanottavaa tästä. Tuletko nauramaan Mannerheimin haudalle?

Ja meillä todellakin on niin hyvä itsetunto...

... että meidän ei tarvitse tehdä itsestämme mitään numeroa. Kukaan ei edes huomaa, että me olemme täällä. Paitsi jotkut hemmetin amerikkalaiset psykologit. Jos vain olemme ihan hiljaa, tämäkin asia unohtuu. 

Ei niin kovin kauan aikaa sitten suomalaiset laskivat iltaisin päänsä halolle ja pesivät itsensä virtsalla. Sukella tuttujen arkiesineiden outoon historiaan!

  • Lokoisa päänalushalko. Ennen muinoin ei ollut peittoja, vaan sikeitä vedettiin turkisten ja ryijyjen alla. Nukkuma-asento oli puoliksi istuva, ja kolealla säällä kaikki vaatteet pidettiin päällä. Tyynyn korvasi lokoisa päänalushalko. Vielä keskiajalla punkka jaettiin pokkana useamman tutun tai vieraan kanssa.
  • Haarukka tappaa. Haarukka tuli Eurooppaan 1000-luvulla. Kumma kapistus, paholaisen ase, jolla saattoi puhkoa silmät, tuumi kansa. Jos joku sattui syödessä ikävästi kuolemaan, syynä pidettiin haarukkaa, vaikka kyse yleensä oli myrkytysmurhasta. Veistä kunnioitettiin, koska se oli alun perin ollut ase. 1600-luvulta asti pöytä on katettu niin, että veitsen terävä reuna on kohti lautasta, ei muita ruokailijoita.
  • Ptruu, tässä imuri. 1900-luvun alussa alkoi pölynimurin maailmanvalloitus. Vuonna Yhdysvalloissa 1901 esiteltiin laite, joka imi lian sisään eikä puhaltanut sitä suoraan ulos kuten aiemmat viritelmät. Järin näppärää käyttö ei ollut. Ikkunoista työnnettiin sisään putkia likaa imemään. Laite ulkopuolella oli niin suuri, että sen liikutteluun tarvittiin hevoskärryt. 
  • Pisulla pesulle. Saippuan hyödyt hoksattiin vasta 1800-luvun lopulla. Se korvasi puhdistautumiseen aiemmin käytetyt ihmeaineet, hiekan ja virtsan. Kiinassa keksitty, alun perin sian harjaksista sommiteltu hammasharja miellettiin pitkään luksustuotteeksi. Suomeen mokoma turhake löysi tiensä vasta pari sataa vuotta sitten.

Lähde: Tarja-Tuulikki Laaksonen: Kuka keksi haarukan – Arkiesineiden ihmeellinen historia (Minerva).