Matleena

”Eräänä kauniina kevätaamuna äitini pyysi minua tulemaan meidän navettaan. Navetassa äiti kehoitti minua kurkkaamaan pikkuvasikoiden karsinaan. Ja voi , mitä minä näinkään. Yhden maailman suloisimmista, vastasyntynneistä vasikoista. Vasikka oli ruskea-valkoinen katsoi minua suurilla, kosteilla silmillään. Äitini kertoi, että tämä oli minun nimikkovasikka ja saisin antaa sille nimen. Minulla oli jo nimi valmiina: Hertta. Menin karsinaan ja istahdin puhtaille oljille Hertan viereen. Silitin Hertan syntymän jäljiltä vielä hieman kosteaa karvaa. Samalla Hertta nuolaisi minun kättäni. Kohta Hertta nousi jo seisomaan hoippuvin jaloin ja sain juottaa sille vastalypsettyä maitoa.
Kävin Hertan luona monta kertaa päivässä ja leikin sen kanssa karsinassa. Kesällä huolehdin, että Hertalla oli aina tuoretta vettä ja ruohoa saatavilla, kun se oli ulkona. Olin kahdeksan vuotta, kun opettelin lypsämään. Minulla oli oma pieni lypsyjakkara ja lypsysanko ja muistan sen tunteen, kun sain ensimmäiset maitosuihkut ämpäriin. Hertta katseli rauhallisena minua ja kun lypsäminen oli ohitse, halasin riemuissani Herttaa.
Hertta opetti minulle vastuullisuutta ja rakkautta.”

Anna oma arvosana
0
Ei vielä ääniä

Kommentit (0)