Kirjoitan uuteen muistikirjaani ylös asioita, joita minun pitää tehdä vielä ennen vuorotteluvapaata. Viikko aikaa ja niin paljon hommaa.

Vedän viivan niiden asioiden yli, jotka olen tehnyt. Suunnittelen matkareittejä sekä laitan meilejä Airbnb-majoittajille.

Mietin pakkaamista. Kannan tavaroita häkkikopista sisälle. Levitän ne keskelle huonetta. Siirryn sovittamaan uimapukua.

Lajittelen papereita. Nauran vuosien takaisille kuville ja muistoille, jotka tulevat esiin arkistoista. Otan kuvia tärkeistä papereista. Muut vien roskakatoksen silppuriin ja katson, kuinka vuosien takaiset sopimukset ovat enää jätettä.

Näen ystäviä ja juttelen heille puhelimessa. Saan upeita viestejä. Kortteja sekä pieniä lahjoja. Tuntuu kuin koko elokuu on yhtä joulua. Samaan aikaan iloa ja vähän haikeutta. Monia lähtöjuhlia.

Kirjoitan työpaikan sähköpostiini poissaoloviestin: ”Tulen takaisin töihin toukokuussa 2020.”

Lapsuudenystävieni kanssa vietän läksiäisiä, joissa nauretaan paljon. Muistellaan aikaa, kun ei ollut kännyköitä ja uuden paikan karttaan tutustuttiin kirjastossa. 25 vuotta sitten lähdin vaihto-oppilaaksi ja sain mukin, joka on käytössäni vieläkin. Sekin täytyy nostaa pöytään.

Toiset läksiäiset alkaa aamuyhdeksän brunssilla ja jatkuu puoli vuorokautta. 20 000 askelta ja saman verran ajatuksia. Kiittelemme siitä, että:

”Onneksi kerromme toisistamme tällaisia sanoja nyt, kun olemme elossa.”

Vaihdamme ihania asioita sekä halauksia. On diplomaattisia, koskettelevia ja ”halki-poikki-pinoon” -ystäviä, jotka tuntuvat perheeltä.

”Otathan vapaallasi myös rauhallisesti, vaikka tykkäätkin kaikenlaisesta toiminnasta. Voin kertoa parhaat Netflix-vinkit.”

Käymme katsomassa taidetta. Hassuttelemme galleriassa. Katson myöhemmin lisää taidetta ja koitan kiirehtiä kaikki kivat Helsingin näyttelyt ennen lähtöäni.

Shoppailemme. Etsin yhä täydellistä lentomekkoa, mutta päädyn sittenkin vanhaan tuttuun malliin. Kurkkaamme kaupungin kattojen ylle uudella terassilla. Olo on vähän kuin ulkomailla.

Menen katsomaan japanilaisen elokuvan, jossa kävellään ja nauretaan paljon. Teen sitä samaa nyt itsekin. Toivottavasti pian uusissakin maisemissa.

Minulla on edessä uusi alku, ja ystäväni iloitsevat siitä. Ensi vuonna näen heidät taas ja juttu jatkuu taas siitä, mihin se jäi viimeksi. Sillä välin pikaviestimet ja some kertovat pintapuoliset kuulumiset. Visioimme nyt vielä livenä kaikenlaista; ehkä joku tulee myös kylään.

Kännykässä on paljon kuvia juomakupeista. Vihreää teetä kuluu ja nauramme selfieissä.

Läksiäiset tuntuvat ihanuuspäiviltä. Saako niin sanoa?

Totta on, että läksiäiset pehmentävät lähtöön liittyviä asiahommia. Saavat unohtamaan pienen jännityksen, joka liittyy ensi viikolla alkavaan seikkailuun. Ja muistuttavat tärkeimmästä. Ystävistä.  

Tietenkin minulla tulee ikävä ystäviäni, mutta samaan aikaan olen niin onnellinen.

Ystävät. Te olette aina sydämessäni. Teitä ei voi tietenkään ottaa itsestäänselvyytenä, mutta tunnen olevani vain niin rakastettu teidän seurassanne.

Ja minä rakastan niin teitä! ( ˘ ³˘)♥

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja matchatarinoita.

Olen reissannut yhteensä 66 valtiossa (elokuu 2019).
Syyskuussa 2019 jään vuorotteluvapaalle ja lähden reissuun kahdeksaksi kuukaudeksi.

Contact: annakaisa_vaaraniemi@hotmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Marraskuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat