Totuus "äärioikeistosta"

Vierailija

Sillä mitä kutsutaan äärioikeistoksi ei ole mitään tekemistä todellisen oikeiston kanssa. "Äärioikeisto" on kansallismielistä ja arvokonservatiivista vasemmistoa.

Jos Vasemmistoliitosta tulisi yhtäkkiä kansallismielinen, maahanmuuttovastainen, rasistinen ja arvokonservatiivinen puolue, niin sen politiikka olisi käytännössä samanlaista kuin Pohjoismaisella Vastarintaliikkeellä. Pohjoismainen Vastarintaliike haluaa tuotantovälineet ja yritykset (lukuun ottamatta pienyrityksiä) valtion omistukseen. Järjestön mielestä yksityiset omistajat eivät ajattele kansan etua vaan omaa voittoaan, mikä ei ole kansan eduksi. Järjestön tavoittelema totalitaarinen ja sosialistinen valtio on niin kaukana oikeistolaisesta, kapitalistisesta, vapaan markkinatalouden valtiosta, kuin voi edes kuvitella.

"Äärioikeistolaiset" puolueet ympäri maailmaa ovat yleensä enemmän tai vähemmän vasemmalle kallellaan. Yhdysvaltain republikaaninen puolue tekee poikkeuksen ollessaan oikeasti oikeistoa, poiketen monista muista kansallismielisistä puolueista, jotka ovat todellisuudessa vasemmistoa. Kun Kokoomuksen ja Keskustan oikeistohallituksessa Perussuomalaiset harppasivat oikealle, niin suuri osa sen kannattajista siirtyi SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajiksi. Nyt puolueella menee huonosti. Ja fakta on että Perussuomalaisilla ei tule menemään enää ikinä hyvin jos se ei palaa sinne vasemmalle taas. Ennen Perussuomalaiset sijoitettiin vasemmisto-oikeisto-akselilla vähän keskikohdasta vasemmalle päin. Facebookissa "Haastamme hallituksen elämään kuukauden toimeentulotuella." ja muut vasemmistolaiset tykkäykset ovat tyypillisiä "äärioikeistolaisten", kuten MV-lehden lukijoiden ja Soldiers of Odinin kannattajien keskuudessa. Perussuomalaiset saisivat "äärioikeistolaisten" äänestäjien äänet kunhan eivät olisi hallituksessa, vastustaisivat eliittiä ja puolustaisivat köyhien asioita vasemmistopuolueiden tavoin ja sen lisäksi muistaisivat olla vielä maahanmuuttovastaisia ja arvokonservatiivisia. Taloustutkimus Oy:n tekemässä tutkumuksessa Perussuomalaiset sijoittuivat vasemmisto-oikeisto-akselilla hieman vasemmalle keskikohdasta. PVL:n politiikalla oltaisiin samassa kuvassa jossakin Vasemmistoliiton paikkeilla.

http://www.talouselama.fi/uutiset/perussuomalaiset-olemme-vasemmistopuol...

Mitä tulee poliittisiin ilkivallan ja väkivallan tekoihin Suomessa, ne ovat kaikki olleet vasemmiston tekemiä. Tekijöinä ovat siis olleet joko suvaitsevainen vasemmisto (anarkommunistit jne.) tai sitten tämä suvaitsematon vasemmisto eli "äärioikeisto". Todelliset oikeistolaiset, kuten vaikka kokoomuslaiset, eivät koskaan tee näitä tekoja. Ja jos joku vielä kuvittelee että totalitarismilla tai sosialismilla saa ihanne-yhteiskunnan, niin täytyy olla ihan vajaa, kun käytännössä kaikki totalitaristiset/sosialistiset valtiot ovat epäonnistuneet läpi historian.

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat