Mies vähättelee ja raivostuu sairastelustani

Varpaillaan

Hei!

Tässä viimeisen parin vuoden aikana mieheni on enenevissä määrin saanut raivareita siitä asiasta, että olen puhunut sairauksistani. Mulla on diagnosoitu pari autoimmuunisairautta ja yksi gynekologinen sairaus , ja nuo kaikki kolme vaikuttavat elämääni todella paljon. Joudun huomioimaan elämäntapojani erityisen paljon, ruokavaliosta lähtien joudun olemaan todella tarkka. Joka päivä joudun kuulostelemaan melko paljon jaksamistani ja elämään sen mukaan. On päiviä, jolloin olen todella kipeä, mutta en voi sanoa sitä asiaa miehelleni ääneen, koska hän saattaa raivostua. Ihan jos vaikka vaan mietin vaikka ääneen, että pitäisiköhän lääkäriin mennä, mies hermostuu. Otan esimerkkinä eilisen:

Olen vuotanut nyt verta päivittäin ja mietin ääneen päivystykseen menemistä. Mies sai raivarin. Hän sanoi, että häntä vituttaa, kun aina valitan turhasta. Että mitään ei kuulemma oo diagnosoitu, että valitan vaan TURHASTA. Sanoin, että tosiaan on diagnosoitu, ja että mua harmittaa tommonen, että vois sitten olla hiljaa jos ei oo muuta sanottavaa, koska elän kuitenkin sairauksieni kanssa, enkä niille mitään voi. Valitan kuulemma aina. Mua harmittaa, koska pyrin puhumaan nimenomaan kaikesta muusta arjessa kuin sairauksistani. En todellakaan puhu päivittäin vaivoistani, vain silloin, kun koen sen tarpeelliseksi. Siis jos en esim. pysty toimimaan normaalisti kivuissa tai muissa oireissa. Mies sanoo välillä suoraan, ettei häntä kiinnosta. Mä sanoin eilen, että mua loukkaa semmoinen, että hän kieltää sairauksien olemassaolon kokonaan. Hän oli siitä aivan raivona ja tönäisi mut päin naulakkoa ja kaaduin. Menin siitä hieman paniikkiin. Mies meni ulos. Sitten hän palasi ja näki, kun itkin, enkä saanu sanoja suustani. Hän vain tokaisi: "No, koska toi loppuu, koska toi sun lapsellinen moodis loppuuu? Ootko sä nyt lähdössä sinne kauppaan vai et?". Lähdimme yhdessä kauppaan. Autossa hän sytytti tupakan, vaikka mulla on astma. Röökin poltto autossa on kuulemma hänen oma asiansa. Tällä kertaa en edes uskaltanut sanoa mitään vastaan.

Tää tilanne on mennyt todella ongelmalliseksi. Mä ymmärrän, ettei sairauksista pidä parisuhteessa jatkuvasti jauhaa, mutta minusta on ihan luonnollista kertoa, jos terveydentilassa on huolestuttavia muuutoksia ja pitäs esim. lääkäriin mennä. En minäkään sano miehelleni, että lopettais valittamisen, jos hänellä on vaikka selkä kipeä tai oksennustauti. Hmm....

Mistä tämä hänen raivoamisensa voi johtua? Mitä mun pitäs hänelle sanoa? Tai miten mun pitäs toimia muutenkin? Mä oon aika hajalla nyt, varsinkin taas tuon eilisen jälkeen. En todellakaan kaipaa mitään raivareita, vaan tarvitsisin positiivista tukea, jotta jaksan tätä elämää muutenkin päivästä toiseen.

Kommentit (6)

Kaisla82

Kyllä ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus ja tuo kuulostaa siltä, että sinulta valitettavasti puuttuu tai ainakin on iso häiriötekijä henkisen hyvinvoinnin kohdalla, se ei ainakaan edistä fyysistä hyvinvointia, päinvastoin.
Itse tuossa tilanteessa lähtisin suhteesta kyllä mitä pikimmiten, koska toisen halventava suhtautuminen ja törkeä käytös ei missään nimessä osoita rakkautta tai kunnioitusta sinua kohtaan. Pitkällä - tai jo lyhyelläkin ajalla tällainen kohtelu vain vie keneltä tahansa omanarvontunnon pohjamutiin ja miksi antaisit toisen tehdä sinulle näin?
Kysy siis itseltäsi, miksi annat kohdella itseäsi näin. Onko taustalla pelko, ettet pärjää yksin sairautesi kanssa. Muttakotoa et tukea saa, päinvaatoin, niin kumpi on parempi.
Sairaudessa on tärkeää läheisten tuki ja tiedän itsekin sairaudessa, joka ei näy päälle päin, kaipaavani tukea ja ymmärrystä ja tällä hetkellä en stä tukea saa omalta mieheltäni, jonka kanssa kuitenkin vietän suurimman osan ajastani. Hän kuitenkin tekee paljon asioita "oikein" ja ymmärtää pitkälle ruokavalioni ym. - mutta toisaalta usein taas ei ja se tuntuu tahalliselta kiusanteolta, nöyryyttämiseltä. En halua olla itsekäs, mutta tiedän etten laiminlyömällä henkistä hyvinvointiani saa yleiskuntoani paranemaan ja ajautuminen masennukseen on suuri riski, miksi päätyä siihen tilanteeseen toisen käytöksen vuoksi..

Tsemppiä ja voimia sinulle itsestäsi huolehtimsessa, mihin ratkaisuun sitten päädytkin.

ap. varpaillaan

Kaisla82 kirjoitti:
Kyllä ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus ja tuo kuulostaa siltä, että sinulta valitettavasti puuttuu tai ainakin on iso häiriötekijä henkisen hyvinvoinnin kohdalla, se ei ainakaan edistä fyysistä hyvinvointia, päinvastoin.
Itse tuossa tilanteessa lähtisin suhteesta kyllä mitä pikimmiten, koska toisen halventava suhtautuminen ja törkeä käytös ei missään nimessä osoita rakkautta tai kunnioitusta sinua kohtaan. Pitkällä - tai jo lyhyelläkin ajalla tällainen kohtelu vain vie keneltä tahansa omanarvontunnon pohjamutiin ja miksi antaisit toisen tehdä sinulle näin?
Kysy siis itseltäsi, miksi annat kohdella itseäsi näin. Onko taustalla pelko, ettet pärjää yksin sairautesi kanssa. Muttakotoa et tukea saa, päinvaatoin, niin kumpi on parempi.
Sairaudessa on tärkeää läheisten tuki ja tiedän itsekin sairaudessa, joka ei näy päälle päin, kaipaavani tukea ja ymmärrystä ja tällä hetkellä en stä tukea saa omalta mieheltäni, jonka kanssa kuitenkin vietän suurimman osan ajastani. Hän kuitenkin tekee paljon asioita "oikein" ja ymmärtää pitkälle ruokavalioni ym. - mutta toisaalta usein taas ei ja se tuntuu tahalliselta kiusanteolta, nöyryyttämiseltä. En halua olla itsekäs, mutta tiedän etten laiminlyömällä henkistä hyvinvointiani saa yleiskuntoani paranemaan ja ajautuminen masennukseen on suuri riski, miksi päätyä siihen tilanteeseen toisen käytöksen vuoksi..

Tsemppiä ja voimia sinulle itsestäsi huolehtimsessa, mihin ratkaisuun sitten päädytkin.

Hei! Ja kiitos vastauksesta.

Tosiaan olen kanssasi samaa mieltä. Miehen kohtelu ei edistä omaa hyvinvointiani. Olen ehkä liian pitkälle yrittänyt ymmärtää hänen tunteitaan ja kokenut, että sairauteni ja omat murheeni ovat hänelle valtava taakka. Kyllä tässä johonkin päätökseen on päädyttävä aika piankin, koska ei tämä näin voi jatkua. Varsinkaan, jos raivoaminen saa noin valtavat mittasuhteet nykyään. Ainakaan tuommoinen töniminen, mitä eilen tapahtui, ei saa toistua. Oon kai jonkinlaisessa shokissa, onhan suhteessamme paljon kaikkea hyvää, suurimmaksi osaksi siis. Siksi tilannetta on vaikeaa hahmottaa. Kohta saan konkreettista etäisyyttä asioihin, koska ollaan muutenkin hetki toisissa kaupungeissa, joten saan hetken hengähtää ja pohtia asioita itsekseni. Olen ihminen, joka pärjää kyllä itsekseenkin. Ja mulla on ystäväpiiri ja tukiverkosto. Kaikki. Silti nyt on vaikeaa nähdä tämä tilanne. Lisäksi ollaan mieheni kanssa oltu pitkään yhdessä, niin sekin vaikeuttaa tätä päätöksen tekemistä. Ehkä henkiset voimavarat on vaan niin loppu, kun näitä raivareita on tullu ihan puun takaa. Sitä on vaan jotenkin niin vapaillaan koko ajan, että kaikki energia onkin mennyt tämän varautuneen olotilan kanssa selvitessä päivästä toiseen, ja oon vaan oottanu hetkeä, että ehtisin rauhassa miettiä asioita. 

Pelottaa puolestasi

Hei Varpaillaan.

Itselläni on kaksi autoimmuunisairautta myös ja ikäväkseni olen huomannut että juuri pitkäaikainen stressi pahentaa kumpaakin. Se mitä kerroit miehesi suhtautumisesta sairauksiisi on suorastaan pöyristyttävää.

Avioliittoon mennessä kumpikin lupaa "niin myötä- kuin vastamäessäkin". Sinun tapauksessasi miehesi on kaiketi sulkenut itsensä omaan narsistiseen maailmaansa ja sivuuttanut sen tosiasian että sinä olet hänen puolisonsa ja siten myös sinun sairautesi koskettavat häntä kaikella muulla tavalla kuin suututtamalla.

Itse en viettäisi enää sen kauempaa suhteessa kuin että saisin kaiken tarpeellisen järjestettyä.

Tuo hänen tönimisensä pahasti vaikuttaa siltä että se tulee menemään entistä pahemmaksi ja lopulta olet hänelle pelkkä nyrkkeilysäkki. Tee itsellesi palvelus ja lähde niin pian kuin pystyt ja jaksat. Mene vaikka turvataloon, sieltä saat apua käytännön järjestelyihin ja neuvoja miten sairauksiesi kanssa pystyt järjestämään elämäsi kuntoon.

parempaan päin

Tsemppiä ap:lle hankalaan tilanteeseen ihan ekaksi. Huh, on kyllä kamala tilanne. En kyllä itse jaksaisi olla tuollaisessa suhteessa, olipa sitten avomies tai aviomies.

Mies voi kiukutella ihan voimattomuuttaankin tässä tilanteessa, mutta ei se valitettavasti kyllä siltäkään kuulosta kirjoituksesi perusteella.

Minullakin on  selkäsairaus, astma ja keliakia, ja aviomieheni on kovasti apuna ja aina yrittää ottaa minun sairauteni huomioon. Lopetti mm. tupakoinnin. LIsäksi halusi vaihtaa vehnättömiin leipiin ja pastoihin kanssani, vaikka usein sanoin, että hän voi hyvin syödä 'normaalia', kun kerran voi. Tykkää kuulemma vehnättömistä sen verran, ettei nnäe järkeä tehdä kaksia ruokia. :) Lukee kaupassakin kaikki tuotteet jopa minua tarkemmin, että tulee varmasti molemmille sopivaa ruoka-ainesta, jotta kehon tila pysyisi mahdollisimman hyvänä ja vähäoireisena.

Minua suorastaan kuvotti kuulla miehesi suhtautumisesta ja siitä, miten sinua kohtelee, alkuperäinen kirjoittaja! Fyysinen töniminen on jo yksi juttu sinänsä, mutta tuo kokonaisvaltainen vähättely, panettelu ja teeskentelijäksi (valehtelijaksi?) sinua syyttäminen on jo ihan toista, henkistä pahoinpitelyä.

Tuli ikävästi mieleen oma exä, joka loppuvaiheissa alkoi sanoa ennen eroa, että hän ei vaan tykkkää ja jaksa, kun oot aina jostain kohtaa sairas jne. On ihan syystäkin exä.

Kyllä sinun tilanteessasi miettisin nyt hyvin tarkkaan ja syvään, haluatko todella jatkaa tuollaisessa, tuollaisen miehen kanssa loppuelämääsi - tai edes tätä vuotta loppuun. Minun ymmärrykseni ei kyllä kestäisi enkä sietäisi moista kohtelua itseäni kohtaan.

Toivon, että vaikka kuulostat olevan ihan väsyksissä ja voimat pois monesta syystä, että jaksaisit vielä arvostaa itseäsi tarpeeksi ja lähtisit tilanteesta. Sinä et ole syypää sairauksiisi eikä sinua niistä tule syyllistää! Kehokin voi paremmin, kun mieli tervehtyy.

Hyvässä parisuhteessa puoliso tukee ja yrittää parhaansa mukaan auttaa osaltaan, kummankin hyvän elämisen eteen, ei päin vastoin. Muista, että kaikkea ei tarvitse sietää. Älä siedä sinäkään. Tsemppiä!

Vierailija

Vaikea sanoa mitään asiasta kun on aina mahdollista että tuo kirjoitus on henkisesti sairaan ihmisen keksintöä. Toki jos kokee fyysistä tai henkistä väkivaltaa niin kannattaa toki miettiä onko syytä varsinkaan sairaana roikkua suhteessa joka pahentaa oloa. Naisten läheisriippuvuus saa joskus todella sairaita muotoja ja he ovat valmiita kestämään lähes millaista käytöstä vain toiselta. Myötä ja vastamäessä tarkoittaa kyllä aivan jotain muuta kuin pataan ottamista tai henkistä väkivaltaa. Kontrollifriikki voi myös kuitata tämän tekstin, koska on samaa mieltä.

Ei helmiä sioille

Kumppanisi on vielä keskenkasvuinen ja hänellä on paljon opittavaa rakkauden saralla. Kuvailemastasi käytöksestä päätellen hänellä on selvästi ongelmia itsensä kanssa. Vain itsensä kanssa sinut oleva kykenee toimivaan ja vastavuoroiseen parisuhteeseen. Kirjoituksestasi pystyy heti päättelemään että olet fiksu, ajatteleva ja tunteva ihminen, selvästi se suhteen aikuisempi ja kypsempi osapuoli. Kumppanisi ei siltä vaikuta. Kenenkään ei tulisi parisuhteessa altistua fyysiselle tai psyykkiselle väkivallalle, mitä kumpaakin kirjoituksessasi kuvailit.
Itse jo elämää melkoisesti nähneenä kehottaisin jättämään tuollaisen miehen. Ihminen kun muuttuu ja kypsyy varsin hitaasti, toiset eivät valitettavasti koskaan. Kysypä itseltäsi, haluatko käyttää elämäsi vuodet siihen, että opetat toiselle ihmissuhteen hoidon ja toisen kunnioittamisen perusaakkosia. Toisen, kypsemmän ihmisen kanssa kun nämä peruspalikat ovat jo sisäänrakennettuna valmiina ja tällaisen ihmisen kanssa suhde on laadultaan aivan toista luokkaa.

Parisuhteista puhuttaessa usein sanotaan, "ettei se vaihtamalla parane." Voi, se ei pidä alkuunsakaan paikkaansa. Jos ihminen on sinut itsensä kanssa eikä siirrä edellisen suhteensa ongelmia seuravaan, voin sanoa, että kyllä se paranee. :)
Pidä kumppanin valinnan prioriteettina sitä, miten hän Sinua ja muita kanssaihmisiään kohtelee. Toisen kunnioitus on a ja o. Kaikki muu on toisarvoista. Tulet sen vielä elämänkokemuksen myötä huomaamaan. Jos kumppanisi ei osaa sinua arvostaa, arvosta sinä itse itseäsi sen verran, että irrottaudu suhteesta, missä toinen osapuoli ei kykene tasavertaisuuteen. Löydät kyllä paremman ja olet sitä ansainnut. :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat