Kommentit (12)

Se

Yhdysvalloissa kyllä monessa osavaltiossa tätä ajatusta kunnioitetaan ja tätä on laajennttu siten että suostumuksen voi ottaa takaisin myös seksin jälkeen

Vierailija

Alkaa olla tuo seksin harrastaminen kohta niin arveluttavaa touhua ettei siihen ei uskalla mies ryhtyä. Nainen on pahimmilaan niin ailahtelevainen, että voi muuttaa mielensä tai valehdella raiskauksen jos vain päättää olla jossain vaiheessa- vaikka aktia- pitämättä miehestä. Sitten kun rangaistukset saadaan feministien yms toimesta sellaisiksi  mitä tuollaisesta rikoksesta eittämättä kuuluisikin saada, niin se antaa naiselle sellaisen vallan että riski raiskaajaksi tulemisesta on ns "hyötyyn" nähden miehelle todella suuri. En yhtään ihmettele jos aktin kuvaamiset yleistyvät ihan oikeusturvan vuoksi.

En tahdo kohta aidostikaan

Riskejä ja vääryyttä on molemmin puolin! Kohta ei uskalla mitään. Molemmista löytyy "elukoita" Olisi aika soppa jos kaksi tällaista kohtaisi.
Mutta kyllä niin julmaa on sekin miten usein/ aina nainen alistetaan " nyt MÄ nainen näytän sulle kuka on kuka"! Miten mies vetää aseensa ja kysyy vasta sitten..Jos kysyy!!?

Elisa

Vierailija kirjoitti:
Alkaa olla tuo seksin harrastaminen kohta niin arveluttavaa touhua ettei siihen ei uskalla mies ryhtyä. Nainen on pahimmilaan niin ailahtelevainen, että voi muuttaa mielensä tai valehdella raiskauksen jos vain päättää olla jossain vaiheessa- vaikka aktia- pitämättä miehestä. Sitten kun rangaistukset saadaan feministien yms toimesta sellaisiksi  mitä tuollaisesta rikoksesta eittämättä kuuluisikin saada, niin se antaa naiselle sellaisen vallan että riski raiskaajaksi tulemisesta on ns "hyötyyn" nähden miehelle todella suuri. En yhtään ihmettele jos aktin kuvaamiset yleistyvät ihan oikeusturvan vuoksi.

Onko sinusta oikeasti vaikea lopettaa jos kumppanisi sanoo ettei halua jatkaa? Joskus yhdyntä sattuu naista ja joskus seksi on huonoa. Eikö mielestäsi silloin saa sanoa: "lopeta, en halua jatkaa". Tämän ei pitäisi olla vaikeaa yhdellekään normaalille ihmiselle, niin miehelle kuin naiselle. Salakuvaaminen seksin aikana on rikos eikä siihen pitäisi yllyttää tai sitä puolustella. Voisi logiikallasi sanoa että jotkut miehet ovat niin ailahtelevaisia, että päättävät ailahtelevasti kunnioittavatko naisten itsemääräämisoikeutta vai eivät. En yhtään ihmettele jos sellaisilla miehillä ei flaksi käy ja kokevat siksi pakottamisen olevan miehen oikeus.

Vierailija

Jos lukijan lukutaito tai minun kirjallinen ilmaisuni  ei riitä asian ymmärretyksi tekemiseksi niin sille en voi mitään. Lisäksi tuossa tekstissäsi oli sellaisia ajatuksia väärille olettamille ajatuksille ohjaavia muotoiluja, että ne ovat minusta vastenmielisiä ja juuri tuollaisella tavalla ajattelevat naiset tai ihmiset ylipäätänsä ovat sellaisia jotka saavat syyttömät hankaluuksiin joita vastaan täytyy varautua. En myöskään ole kirjoittanut mistään salakuvaamisesta mitään tai yllyttänyt tai puolustanut sellaista toimintaa. Yritän kuitenkin nähdä asiat positiivisesti ja oletan että et ehkä vain ole se kadun kirkkain katuvalo.

T nainen

Kannattaa sanoa tämä mielipiteesi jo heti naisen tavattuasi, ei tule sitä ongelmaa että nainen haluaisi kesken seksin lopettaa (koska sinne asti et tule pääsemään).

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Alkaa olla tuo seksin harrastaminen kohta niin arveluttavaa touhua ettei siihen ei uskalla mies ryhtyä. Nainen on pahimmilaan niin ailahtelevainen, että voi muuttaa mielensä tai valehdella raiskauksen jos vain päättää olla jossain vaiheessa- vaikka aktia- pitämättä miehestä. Sitten kun rangaistukset saadaan feministien yms toimesta sellaisiksi  mitä tuollaisesta rikoksesta eittämättä kuuluisikin saada, niin se antaa naiselle sellaisen vallan että riski raiskaajaksi tulemisesta on ns "hyötyyn" nähden miehelle todella suuri. En yhtään ihmettele jos aktin kuvaamiset yleistyvät ihan oikeusturvan vuoksi.

Edellinen kommentti siis tälle tarkoitettu

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat