Paljas

Paljas

Muutin tänne helmikuussa, hän asuu viereisessä rapussa. Kun en näe häntä, on kuin ihoani kuorittaisiin. Sydän rauhoittuu, kun tapaan hänet, aika katoaa kun juttelemme ja nauramme. Kuorittu iho parantuu. Kosketus, katoan hänen silmiinsä. Olen uppeluksiin asti rakastunut häneen. Noidun itseäni, kun en suitsinut itseäni. Kyyneleet palelluttavat ihoni, haluan vain takaisin hänen lämpöönsä. Vuoteessani on hänen tuoksunsa. En tiedä, miten olla. Olen ollut 9 vuotta kahden lapsen yksinhuoltaja. Olen aikuinen, vastuuntuntoinen nainen. Riuduttaa, kun en tiedä mitä hän aikoo. Sydämeni natisee kuin posahtamaisillaan oleva hehkulamppu. Auta. En anna itseäni helposti, nyt annoin itseni sydäntä myöten. Sanat kaikuvat korvissani, näen tuulessa kuvia hänestä. Pelkään, että hän sai mitä tarvitsi. Pelkään, että hän sittenkin leikki minulla enkä minä hölmö sitä tajunnut. Olisiko tämä toisin, jollei minulla olisi lapsiani? Jos lapseni estävät häntä jatkamasta kanssani, hän ei ole minulle oikea. Nyt minuun sattuu. Olen auki, paljas. Lävitseni tuulee, kuvat ja äänet virtaavat pyörteissä. Olin ehkä rohkea, olin ehkä tyhmänsellainen. En voi kuin odottaa, että hän vastaa minulle. Auta.

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat