Kommentit (6)

ajatteleva ihn´minen..?

ei mitään islamin uskosta  ole vastaavaa sanottavaa?

vai mikä tai missä on tuon kommentin sanoma...niin tai mikä ??

osuu kyllä omaan nilkkaan..

Isään, Poikaan ja Pyhään Henke...

Evankelis-luterilainen yhteisö on menettänyt kaiken uskottavuutensa. Ortodoksisessa kirkossa käytetään aina oikeaa, vehnäistä leipää ja alkoholillista viiniä, johon on sekoitettu vettä. Samoin avioliitto on yhä pelkästään miehen ja naisen välinen pyhä sakramentti. Näissä Jumalan mielen mukainen toimintatapa on se, mikä pyhästä Raamatusta on kenen tahansa luettavissa. Vain luterilaiset julkeavat vääristellä Raamatun selvää sanaa pyrkien mielistelemään sellaisia ihmisiä, jotka eivät edes kirkossa käy. Heille maallistuneen enemmistön pintapuoliset "tuomiot" ja suosio ovat tärkeämpiä kuin kirkon perinne ja Raamatun mukainen oppi.

Haastateltu luterilainen teologi voi olla oikeassa sanoessaan, että "muutaman vuosikymmenen päästä kukaan ei enää muista kohua". Mutta voi myös olla, että sitten ei enää ole mitään ev.-lut. kansankirkkoakaan. Sen sijaan vielä sadan vuoden päästäkin ortodoksisessa kirkossa ehtoollisella on käytössä oikea vehnäinen prosfora ja alkoholillinen viini,  ja pyhään avioliiton sakramenttiin vihitään vain pareja, joissa toinen osapuoli on mies ja toinen on nainen. Muuten ei voisi ollakaan, sillä kyse on pyhistä asioista, joita ei voida muuttaa huutoäänestyksellä ajan maallisten muotivirtausten perusteella niin kuin protestantit tekevät.

Uskon gastronomia(an)

Alkuvehnää eli spelttiä sen pitäisi sitten olla ja täysjyvää, jos gluteeniton on muka väärin. Ja viiniä juotiin "ennen vanhaan" kun vesi oli käyttökelvotonta ja mehu ei säilynyt. Oliko jeesus vehnää? Veikkaisin että ennemmin lihaa. Jotain proteiinipitoista ehtoolliselle kiitos. Hyvän pihvin kanssa punaviini on paras, leivän kanssa oliiviöljy. Ja miksi pitää konkreettisesti syödä, eikö se olekaan uskon asia? Leivän ja viinin voi myös kuvitella kielensä päälle ja välttyy papin käsien pöpöiltä (joihin ei myöskään uskottu ehtoollisen keksimisen aikoihin).

PanisAngelicus

Ehkä ortodoksisessa kirkossa sitten keliaakikot, raskaana olevat, alkoholistit ja muut, jotka eivät voi alkoholia tai gluteenia nauttia, jäävät kokonaan ilman Herran pyhää ehtoollista eli yhtä sakramenttia?! Onko sekään oikein kirkon jäseniä kohtaan?

Kyse ei todellakaan ole ainesosista, vaan pyhien yhteydestä yhteisellä ehtoollisella, joka käsittää sekä ehtoollisella olevan seurakunnan ja taivaallisen puolen. Yhteyden seurakuntalaisten välillä ja yhteyden Kristukseen. Ja siksi nautitaan symbolinen ateria, koska siinä muistellaan Jeesuksen viimeistä ehtoollista, Hänen ristiinkuolemaansa ja ylösnousemustaan ja sitä kuinka Hän nyt on Pyhän Henkensä kautta läsnä seurakunnassaan.

Pylvään takaa

Olen vapaa valitsemaan oman uskontoni. Juuri näistä syistä olen valinnut lutherilaisuuden. Muutkin ovat vapaita valitsemaan oman uskontonsa ja mikäli protestanttisuus ei kohtaa omia arvoja niin on täysin vapaa harrastamaan ylösalasjumppaa jossain konservatiivisessa sipulikirkossa.
Itseasiassa näkemäni perusteella muilla palstoilla ainakin puolet näistä kovaäänisimmistä konservatiiveista ovat jo evlut kirkosta eronneetkin, mutta jatkavat silti möykkää.

"Ettekö te vieläkään ymmärrä... " -lutherilaiset edes vähän yrittävät.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat