Kommentit (5)

Mies vm-66

Heinäkuun 4,  2016 Ei unohdu ikinä oli jo alkuyö kun oli pakko tehdä päätös rakkaan ystävän lopettamisesta. Oli semmonen terapeutti ettei tosikaan  nytkin itken kun luen näitä toisten tarinoita.  Mutta " en päivääkään vaihtaisi pois"...

Vierailija

Tasan neljä viikkoa sitten rakas koiramme oli vietävä piikille. 12,5 vuotta se oli perheemme lohduttaja, ulkoiluttaja, kuuntelija ja ilostuttaja. Sen häntä heilui aina ja sen hellyydenosoitukset olivat uskomattomia. Sitten ärhäkästi levinnyt syöpä vei sen terveyden ja päätös oli selvä, vaikkakin vaikea. Sen tavarat ovat vielä laatikossa ja nenän jäljet ikkunassa. Ikävä on kova!

Peiliin katsomisen paikka

Ikävin ja suorastaan törkein temppu mitä omalle koiralleen voi 13 vuoden uskollisuuden jälkeen tehdä on tuo, että ei "pysty" olemaan mukana sen viimeisellä matkalla vaan pistää koiran vieraiden vietäväksi viimeiselle matkalleen! Olen kaksi kertaa sen itse tehnyt, kohta on kolmas kerta edessä, joten tiedän mistä puhun eli sen olevan erittäin vaikeaa, muttei tulisi mieleenkään hylätä koiraani tuolla hetkellä!! Kyllä minä sen heille olen velkaa heidän rakkaudestaan.

Eläinrakas

Ihan kauhealta tuntuu lukea teidän kirjoituksianne. Voin vain kuvitella tuskan, joka tulee kyllä omalle kohdallenikin, aikaa vaan en tiedä milloin. Nyt sekaterrierityttöni täyttää 12 vuotta. 7-vuotiaana todettiin alkava kohtutulehdus, epäilin, kun tuli ruskeaa tiputteluvuotoa. Ultrattiin ja sain lähes heti ajan yksityislääkäriltä. Hintakaan ei ollut minusta kallis ja kaikki meni hyvin, ihan pieni jälki, jota ei enää näy. Sen jälkeen tuli parin vuoden päästä haimatulehdus. Huomasin sen, kun normaalisti aina niin hyvin syövä koira uikutti vähän ruokalautasen edessä. Otettiin verikokeet ja niissä todettiin haimatulehdus. Sitten vielä tehtiin magneettikuvaus (samalla kuvattiin lonkatkin, jotka ovat C-lonkat, aika hyvät ja ranka suora) ja ultraäänikuvaus, jossa haimassa ei näkynyt kuitenkaan mitään, ei myöskään vatsassa mitään erikoista. Mutta verikokeissa herkkä arvo viittasi krooniseen haimatulehdukseen. Siihen tuli ab-kuuri ja kipulääke. Enää en saa paistaa kanaa, vaan pitää keittää, jos haluan itse valmistaa. Myöskään broilerin sydämiä en saa antaa. Lääkäri suositteli loppuelämän ajaksi Royal Canin Gastrointestinal Low Fat nappuloita ja märkäruokaa/keitettyä kanaa ja raejuustoa. Onneksi ne ovat maistuneet, kun neiti on vähän nirso. Myös kuivakanafileet ja rouhe- sekä hammastikut saivat jäädä. Lonkkiin on otettu muutaman kuukauden välein Carthopen-pistoksia. Tänä talvena tuli ihmeellisiä kohtauksia, koira nosti ykskas alapään lattiasta ja yritti välillä nuolla peräpäätä. Olen pessyt aina kun on kurakeli ja välillä ihan muutenkin lämpimällä vedellä ainakin tassut ja alapään. Tassuihin laitan usein iltaisin Tummelia, se on pitänyt anturat pehmeinä. Koira siis haisi, mutta ei peräpäästä vaan niin kuin koko koira oudolle. No, lääkäriin vietiin ja ihan täydeksi yllätykseksi eläinlääkäri sanoi, että on anaalirauhastulehdus ja toisella puolella aika paha. Ensin saatiin viiden päivän antibioottikuuri ja kipulääke, sitten seuraavalla viikolla oli vakituinen el, joka sanoi, että liian lyhyt ab-kuuri ja taas uusi kuuri ja kipulääke. Koira saa joka päivä liikuntaa 1-5 h sekä vielä takapihalla juoksennella n. 20 m suuntaansa. Nuorempana tehtiin kaksi lenkkiä, tosin kesäisin on tehty vielä iltaisin toinen pikku lenkki välillä. Iltaisin teen vielä pallo- ja piiloleikkejä. Eräs tuttu sanoi, että kylmä altistaa anaalirauhastulehdukselle. Mutta että nyt vasta 12-vuotiaana! Ajattelin, että otattaisin vielä keväällä verikokeet ihan varmuuden vuoksi tuon haiman ja sokerin sekä maksakokeet. Toivoisin niin, että meillä olisi vielä monta yhteistä vuotta. Hyvin lenkit ovat menneet ja aina vaan paremmin tullaan toimeen, koira odottaa minua, kun olen tällainen selkävaivainen könkkääjä ja tulen hitaammin, annan koiran mennä vapaana sellaisissa paikoissa, missä ei ole autoja lähellä. Metsät ja merenrannat ovat ihania paikkoja.

Kyllä sitä omistajana huomaa, etenkin kun on koko ajan koiransa kanssa, jos alkaa jotain poikkeavaa ilmetä. Ja aika herkästi vien kyllä lääkäriin, kun tuota ikääkin alkaa olla. En kyllä yhtään tiedä, miten vanhaksi sekarotuiset elää? Tiedän, että en kestä koirani menetystä, sydämeni tulee särkymään. Joskus ajattelen sitä, mutta sitten yritän poistaa ajatuksen mielestäni ja nauttia tästä hetkestä, juttelenkin koiralleni, että olethan seurassani vielä kauan ja rapsuttelen ja hieron joka päivä. Ainakin olen yrittänyt hoitaa ja antaa virikkeitä niin paljon kuin osaan ja koira haluaa.

Toivon sydämestäni teille voimia ja ihania muistoja koiristanne, parhaista ystävistänne, jotka eivät koskaan unohdu <3

äiti

Meillä on ollut paljon koiria ja niitä on jouduttu lopettamaan vuosien saatossa monia. Jokaista kaipaan aina ja ikuisesti. Kyllä ne ovat rakkaita, ihan kuin lapset.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat