Kommentit (12)

Vierailija

Koira, kissa, ei juorua, ei toivo pahaa, ei kadehdi, ei tee tahallista pahaa.

Päihittää siis aika monet ihmiset. Kyllä.

Hauska tutkimus, tuo että lemmikki on rakkaampi kuin sisarus. On varmaan kuitenkin sen verran tabu aihe että vaatinut pokkaa tekijöiltä.

Ikävä on

Meidän koiramme, rakas 11.5-vuotias kääpiösnautserityttö kuoli vajaa 3 viikkoa sitten. Hänellä oli koko elämänsä herkkä vatsa ja viimeisen 1.5-vuoden aika hänet jouduttiin leikkauttamaan 2 kertaa virtsakivien vuoksi. Emme osanneet heti epäillä että pieniltä tuntuneet vatsavaivat saattaisivat merkitä muuta. Pernasyöpä oli ehtinyt muutamassa viikossa edetä moneen elimeen. Päätös oli selvä, koska tilanne oli edennyt niin nopeasti, mutta 3 viikkoa on ollut rankkaa hyväksymisen aikaa, Tiedän sisimmässäni että iän ja aiempien leikkausten vuoksi uudet hoidot olisivat olleet kohtuuttomia vaikka tilanne olisi selvinnyt aiemmin, mutta oma hauvavauva, personal trainer, hyvänmielen lähetteliäs ja komentelija on poissa, eikä samanlaista enää löydy :(

Tuba

Vaikka koiran ottaessaan tietää, että sillä on elinaikaa rodusta riippuen 10-15 vuotta, niin kyllä se on surullista sitten kun se luopumisen aika tulee.

Vierailija

Kyllä pitää olla sen verran itseluottamusta että rohkenee surra lemmikkiään. Koira on usein ihmistä uskollisempi vaikka sitä ei kohtelisikaan vauvana tai ihmissuhteen korvikkeena. Lemmikin kanssa saa ja pitääkin tuntea aidosti sekä sen eläessä että menetettyään sen.

Semmoiset ihmiset jotka väheksyy surua tai jopa paheksuu, he eivät ole ainakaan ystäviä. Heidän mielipiteensä voi jättää omaan arvoonsa. Eikä tarvitse itse olla koiraihminen ymmärtääkseen ja empatiseeratakseen toisen kokemaa menetystä.

sureva omistaka

Joillakin ihmisillä on sellanen mielipide, että koiran kuolemaa saa surra, mut jos kuoleekin kani tai kissa, ni ovat sillee että mitä sä sitä suret, sehän oli vain kani. Hmm, joo, kyseinen kani oli rakkain otus maailmassa. Olis eri asia, jos hän olis kuollut luonnollisesti, mut sitä on edelleen n.3kk jälkeen vaikeq hyväksyä, koska pupuraukka joutui heittämään henkensä erittäin traagisella tavalla, koira siihenkin syynä... :'(

Vierailija

Koira oli minulle paras ystävä ja terpeutti. Aina iloinen ja rohkaisi sekä kuunteli surut ja ilot. Oli aina vierelläni kun oili hätä. Lohdutti.! Sain pitää rakasta koiraani 13v ja sitten sydän ei jaksanut enään. Ajattelee monta kertaa että missä se raja menee kun näkee vanhoja sokeita koiria. En antanut koirani kärsiä enään ja se oli kova paikka kun se tuli eteen. en voinut -70 luvulla olla mukana kun sille annettiin piikki. Se oli liian kova pala. Hoitaja oli niin ihana että tutustui koiraani ja otti sen ja vei sen pois. Vähän ajan päästä hän toi talutushihnan takaisin ja minä itkin jo kun se vietiin pois. Paras lääke olisi ottaa uusi koira mutta kuntoni ei salli sitä .Juttelen ja taputtelen koiria jotka tulee luokseni kun olen ulkona. 

cockeri-fani

menetimme rakkaan Nana- Koiramme vuonna 2015 ja suru ja kaipaus ei ole vieläkään kokonaan hellittänyt. Nana oli kiltti ja uskollinen koirakaveri hän kuoli diabetekseen. Emme ole vielä valmiita ottamaan uutta koiraa . Nana oli paras kaveri ikinä rauha hänen muistolleen. t cockeri- fani

Suru jäi

Sama täällä, vaikka aikaa rakkaan koiramme pois menosta on vuosia.

Joka päivä muistetaan, nykyään lehdissä samasta rodusta paljon kuvia/kirjoituksia. Silloin ei ollut montakaan koko Suomessa. Ollaan jo iäkkäitä

ei uskalleta lähellekään  husky pentu paikkaa.

Koirakamu

Muutama vuosi sittten koirani kuoli yllättäen ilmenneseen sairauteen. Kävelin kaksi viikkoa sumussa, en halunnut tavata ketään. Kolme viikkoa koiran kuoleman jälkeen vanha äitini kuoli, odotetusti. Se ei tuntunut miltään verrattuna koiran kuolemaan. Molempia rakastin paljon.

Vierailija

Omistin koiran, joka oli minulle kuin oma lapsi (minulla ei ole ihmislapsia).  Äitini sanoi, että olemme kuin neppari, niin kiinni toisissamme. Hän eli minun elämääni. Iloitsi kanssani, itki ja suri kun pappa (minun isä) kuoli. Lenkillä ollessamme kysyi mikä lenkki tänään tehdään. Risteyksessä aina kääntyi kysymään, ja kerroin onko tänään pidempi vai lyhyempi, tai hän saa päättää (silloin aina teimme pitkän). Hän puhui paljon minulle omalla kielellään, opimme ymmärtämään toistemme puhetta. Toukokuussa tulee 13 vuotta, kun hän lähti koirien taivaaseen. Ikinä en unohda rakasta, uskollista ja uskomatonta ystävääni.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat